Etelä-Saksan suosituimpia nähtävyyksiä ovat Baijerin kuninkaan Ludvig II:n rakennuttamat Linderhofin palatsi ja etenkin Neuschwan­steinin linna, jossa vierailee tavallisina vuosina lähes 1,5 miljoonaa ihmistä.

Vuosina 1864–1886 hallinnut Ludvig ihaili 200 vuotta aiemmin elänyttä kaimaansa Ludvig XIV:tä eli Aurinko­kuningasta ja rakennutti Alppien juurelle kartanon kokoisen version tämän kuuluisasta palatsista Versaillesista. Huoneet ovat täynnä kultaa ja kimallusta. On koristeornamentteja, samettiverhoja, peilejä ja kristallikruunuja.

Sisätiloihin pääsee opastetuilla kierroksilla (10 euroa), joilla kuulee tarinoita Ludvigista. Tämä nousi Baijerin hallitsijaksi vain 18-vuotiaana, isänsä kuoleman jälkeen. Nuorimies oli aluksi hyvä vallankäyttäjä, mutta sotiminen ei häntä kiinnostanut. Kun Baijeri ja Itävalta sitten kärsivät katkeran tappion sodassa Preussia vastaan, Ludvig pakeni haavemaailmoihinsa ja keskittyi hallinnollisten tehtävien sijaan rakentamaan fantasialinnoja.

Ludvig oli Wagnerin oopperoiden fani, ja Neuschwansteinin linnan seiniä koristavat muun muassa Tannhäuserin ja Lohengrinin kohtauksia esittävät maalaukset. Kun kuningas muutti tänne, linnaa oli rakennettu lähes 20 vuotta. Silti vasta 15 huonetta 200:sta oli valmiina. Ludvig ehti asua Neuschwansteinissa vain pari vuotta, kunnes hänet pantiin viralta mielisairaaksi julistamalla. Pian sen jälkeen kuningas ja häntä hoitanut lääkäri löydettiin hukkuneina järvestä.

Jotkut uskovat, että Ludvig ei ollut mieli­sairas, vaan hänet haluttiin raivata tieltä, koska linnojen rakentaminen nieli tolkuttomasti rahaa. Toiset taas uskovat, että kuningas oli salaa homoseksuaali, ja hänestä piti päästä eroon, ennen kuin syntyisi skandaali. Varmaa on vain se, että Ludvig II jätti jälkeensä ainutlaatuisen rakennusperinnön.

Harjakattoisen alppitalon ikkunoita ympäröivät barokkityyliset kipsikehykset. Kaarevaa parveketta kannattelevat marmoripylväät, ja kaiteen yli on juuri hyppäämässä roomalainen sotilas keihäs kädessä. Hetkinen!

Tarkemmin katsoessa huomaa että kyse onkin taidokkaista koristemaalauksista, joiden varjostukset luovat illuusion kolmiulotteisuudesta. Sellaisia näkee ympäri Baijeria, mutta erityisen suosittua tällainen koristelu eli Lüftlmalerei on Oberammergaun kylässä.

Kävelykierros täällä tuntuukin visiitiltä taide­näyttelyyn. Talojen seinillä on hienoja maalauksia, joiden teemat vaihtelevat Raamatun henkilöistä Hannun ja Kertun kaltaisiin satuhahmoihin ja maalaiselämän kuvauksista barokkikoristeluihin. Ravintoloiden ja hotellien nimetkin on maalattu julkisivuihin.

Katujen varsilta voi myös löytää yllätyksiä, kuten sekopäisesti virnistelevän aurinkokellon tai vanhan viikatemiehen. Kylän laidalla kohoavat vuoret, kuten jylhä Kofel, luovat hienon taustan taloille.

Jos on aikaa, täältä kannattaa tehdä myös pieni patikointi rinteille. Ja miksipä ei jäisi yöksi johonkin Oberammergaun viehättävistä majataloista?

Tänä vuonna majapaikat saattavat kuitenkin olla loppuunvarattuja. Oberammergaun yksi erikoisuus on kymmenen vuoden välein esitettävä kärsimysnäytelmä, jota tullaan katsomaan kaikkialta maailmasta.

Perinne sai alkunsa vuonna 1633, jolloin asukkaat lupautuivat järjestämään joka vuosi Jeesuksen viimeisiä vaiheita kuvaavan esityksen, jotta säästyisivät rutolta. Legenda kertoo, että lupauksen antamisen jälkeen kukaan ei enää kuollut kylässä tähän kulkutautiin.

Kansain­välinen suosio alkoi 1800-luvulla, kun matkailun uranuurtaja Thomas Cook alkoi tuoda esityksiin ulkomaisia turisteja. Näyttelijät ovat yhä paikallisia amatöörejä, mutta viisituntinen spektaakkeli on kaikkea muuta kuin amatöörimäinen. Näyttämölle vyöryy satoja ihmisiä, ja ”Jeesus” ratsastaa oikealla aasilla. Esityksessä on myös aitoja kameleita.

Maisemagondoli nytkähtää liikkeelle ja lähtee nousemaan kohti vuorenhuippua. Alhaalla kimmeltävä Eibenseejärvi kutistuu pian takana pieneksi lätäköksi, ja kohta ympärillä kohoavat ohuen lumipeitteen kuorruttamat vuorenharjanteet. Nyt on komeaa!

Saksan korkein huippu Zugspitze (2 962 metriä) on Alppien mittakaavassakin hieno elämys. Vierailukeskuksen terassilta näkee pitkälle, sillä aivan vieressä ei ole yhtä korkeita vuorenhuippuja, jotka peittäisivät maisemaa.

Zugspitzen pohjoispuolella voi ihastella alhaalla siintäviä Garmisch-Partenkirchenin ja Farchantin pikkukaupunkeja. Eteläpuolella taas on suuri luonnon amfiteatteri, jossa rosoreunaiset vuoret kohoavat lumen peittämän tasangon ympärillä. Täällä, yli kahden kilometrin korkeudessa on myös Saksan korkeimmalla sijaitseva hiihtokeskus.

Zugspitzen huippu on kokeneiden patikoijien suosikkikohde, mutta tavallinen matkailija voi nousta ylös joko köysiradan kyydissä tai vuoren sisässä kulkevalla junalla. Meno-­paluulippu on hintava (63 euroa), mutta maisemat ovat seudun parhaat. Ylhäältä löytyy myös ravintoloita, kahviloita, matkamuisto­puoti ja näyttelytila, jossa kerrotaan, miten tänne rakennettiin vuoren sisässä kulkeva raide­yhteys 1920-luvun lopulla.

Toinen Etelä-Saksan luonnonihme on Part­nachklamm eli Partnachin rotko, joka sijaitsee alle 10 kilometrin ajomatkan päässä Zug­spitzeltä. Vuorilta virtaava vesi on muotoillut tänne viimeisten 11 000 vuoden aikana korkeimmillaan noin 80 metriä korkean ja 700 metriä pitkän rotkon, jonka pohjalla kulkee kävelyreitti (lippu 6 euroa).

Vieressä kuohuaa Vicks-­pastillin väristä sulamisvettä, ja paikoin sola on niin kapea, että kallionseinämät melkein koskettavat toisiaan. Rotkon mutkittelevissa muodoissa on hienoa veistoksellisuutta. Tänne kannattaa laittaa vedenkestävät kengät ja vaatteet, sillä ylhäältä kalliolta tippuu ajoittain vuolaasti pisaroita. Kastumista suurempi riski on tosin pään kolauttaminen kävelyreitin paikoittain matalaan kattoon.