Ensimmäiset kaksikymmentä kilometriä ovat silkkaa riemua ja vapauden hurmaa. Pyörätie seurailee vehreää joenvartta, välillä aivan viiniköynnösten tuntumassa. Ohi lipuvat viinitarhojen viiruttamat kukkulat ja pienet kylät.
Olemme lähteneet aamulla Trierin kaupungista aikomuksena ajaa 160 kilometrin ja kolmen päivän pyöräilyreitti Moseljoen vartta seuraten.
Kun pysähdyspaikkaan on jäljellä viisitoista kilometriä, hiki valuu jo selässä repun alla. Kärpänen iskeytyy aurinkolasien linssiin. Seuraava öttiäinen sujahtaa suuhun. Reisissä tuntuu, vaikka alla on sähköpyörä.
Kymmenen kilometriä. Viisi. Kaksi.
Terassille, lasi kylmää rieslingiä, ja kas kummaa, elämä tuntuu jälleen suloiselta.
Saksan läntisellä rajalla sijaitseva Moselin jokilaakso on Euroopan kauneimpia pyöräilyseutuja. Moselin pyöräilyreitti tunnetaan lukuisista mutkistaan, ja jyrkkiä rinteitä peittävät vuoroin viiniviljelmät, vuoroin lehtimetsät. Tasainen jokivarsi sopii polkemiseen, ja pyöräilymatkailu on tehty helpoksi, koska sillä on täällä pitkät perinteet. Jos on haaveillut joskus tekevänsä pyöräloman, Mosel on oiva paikka aloittaa.
Mosel on myös hyvä paikka kokeilla viinimatkailua, sillä se kuuluu Saksan tunnetuimpiin viinialueisiin. Meidän suunnitelmamme on yhdistää molemmat, viini ja pyöräily. Onnistuuko se? Tankojuopoiksi meidän ei ole tarkoitus ryhtyä.
Weingut, Gasthaus, Weingut, Gästezimmer, Weingut... Moselin vartta ei tarvitse polkea pitkään huomatakseen, että viini ja sen ympärille rakennettu matkailu ovat täällä keskiössä. Kylät vilisevät kylttejä viinimaisteluista ja majapaikoista. Moni tuottaja pyörittää tilansa yhteydessä ravintolaa tai majataloa, sillä Moselilla tilakoot ovat pieniä. Yleensä viljelypinta-alaa on vain pari hehtaaria.
On lauantai, ja paikalliset puuhastelevat takapihoillaan. ”Moselilaiset pitävät mielellään kiinni perinteistä”, pyöräilyseuraksi lähtenyt Johanna Strotmann sanoo. Hän on suomalaissyntyinen, kulttuuriin ja viiniin erikoistunut matkaopas.
Saksassa ei saa sunnuntaisin leikata nurmikkoa, koska silloin vallitsee hiljaisuus eli Ruhezeit, jonka aikana ei saa metelöidä. Siksi monet hoitavat nurmikkonsa lauantaina, Strotmann kertoo.
Hän on asunut Moselin alueella vuosia. ”Ennen kaikkea moselilaiset ovat ystävällisiä ja sydämellisiä.”
Joidenkin mielestä alue on kulttuuriltaan lähempänä naapurimaita Luxemburgia ja Ranskaa kuin perinteistä Saksaa. Seudun roomalaiset juuret, jotka ovat Saksassa harvinaiset, antavat oman lisänsä. Legioonat toivat viinin tänne 200-luvulla. Trierin kaupungissa on useita Rooman-aikaisia nähtävyyksiä, ja viinirinteistä on kaivauksissa löydetty muinaisia viininpuristamoja.
”Niitä on löydetty vain niiltä rinteiltä, jotka tuottavat nykyäänkin parhaat viinit”, Strotmann kertoo.
Roomalaiset tiesivät, mitä tekivät.
Ohitamme lisää viljelmiä, kukkuloita – sekä karavaanarialueita, joita tuntuu pyöräilyreitin varrella riittävän. Joku on istuttanut asuntovaununsa ympärille kokonaisen puutarhankin.
Vastaan polkee viiksekkäitä miehiä pyöräilyasuissaan, eläkeläispariskuntia pyörälaukkuineen, perheitä. Joki virtaa tyynenä ja tummanvihreänä mutkasta toiseen. Ilmassa tuoksuu saksanpähkinäpuille ja heinikolle.
Sitten edessä on päivän rankin osuus: nousu Leiwenin näköalapaikalle eli Zummethöhelle. On käännettävä turbovaihde päälle sähköpyörästä, ja silti hiki kirpoaa.
Ylhäällä kukkulalla avautuu kaunis näky. Mosel on täältä katsottuna kuin sininen silmukka, jonka oikeaa puolta täplittää suosittu viinikylä Trittenheim, vasenta Leiwen. Edessä viiniköynnökset laskevat hehkuvan vihreinä alas laaksoon.
Iltaseitsemältä olemme viimein pyöräilyreitin ensimmäisessä yöpaikassa, Braunebergin kylässä Keski-Moselilla. Istumme hotelli Brauneberger Hofin terassilla, ja hotellin omistaja Hilde Conrad kaataa lasiin poikansa viinitilan rieslingiä. Sen rypäleet tulevat yhdeltä koko Moselin arvostetuimmista rinteistä, kylää vastapäätä kohoavalta Brauneberger Jufferilta.
Viehättävä Brauneberg on tyypillinen ”yhden kadun kylä”, jollaisia Moselin varrella on useita. Se on rakentunut pitkittäissuunnassa pääkadun varteen.
Perinteisen saksalaisen illallisen jälkeen on aika rojahtaa sänkyyn. Päivän saldo: 60 kilometriä, kolme lasia valkoviiniä, ei tankojuopumusta.
Viinimatkailu on Moselilla helppoa. Alueella on yli 3 500 viinintuottajaa, joten tarjontaa riittää. Suurin osa viljellyistä rypäleistä on valkoviiniä, erityisesti Rieslingiä. Mosel tunnetaan kevyistä, hapokkaista ja mineraalisista viineistä, joissa on matalampi alkoholipitoisuus verrattuna moniin muihin alueisiin. Erityisen hienoja ovat seudun puolikuivat tai jopa puolimakeat viinit.
Helpoiten viinejä pääsee maistelemaan ravintoloissa, viinibaareissa tai yksinkertaisesti soittamalla viinitilan eli Weingutin ovikelloa. Monet tuottajat pitävät ovensa auki arkipäivisin, ja maistelua voi olla tarjolla sovittuun summaan. Pyöräturistitkin ovat tervetulleita.
Varmin tapa on kuitenkin ottaa viinitilaan etukäteen yhteyttä ja sopia tapaamisesta, varsinkin jos haluaa tutustua tuotantoon tarkemmin. Tiloja on listattu weinland-mosel.de-sivustolla.
Tunnetuimpiin tuottajiin kuuluvat Alkossakin myytävät Dr. Loosen ja Markus Molitor, mutta alueelta löytyy myös nuoria ja innovatiivisia tekijöitä. Yksi heistä on Thomas Ludwig.
”Uskon, että Moselilla on edessä loistava tulevaisuus”, Thomas Ludwig sanoo Gebrüder Ludwig -viinitilan terassilla.
Mosel on selvästi pienessä nosteessa viinipiireissä. Rieslingin suosio on kasvanut maailmanlaajuisesti, ja rutikuivien viinien sijaan moni etsii nyt kevyitä ja persoonallisia vaihtoehtoja. Juuri sellaisista Mosel tunnetaan. Laatuunsa nähden sen viinit ovat melko edullisia.
Päälle nelikymppinen Ludwig on johtanut sukunsa tilaa kymmenisen vuotta. Hän edustaa Moselin viljelijöiden nuorta sukupolvea, joka on tehnyt paljon työtä uudistaakseen alueen viinejä. 1800-luvun lopussa Mosel oli yksi maailman arvostetuimmista viinialueista.
”Maine laski 1900-luvun toisella puoliskolla massatuotannon takia, ja nyt tavoitteemme on nostaa Mosel takaisin huippualueiden joukkoon.”
Viitisentoista vuotta sitten Ludwig perusti viljelijäystäviensä kanssa Moseljünger-ryhmän, jonka tarkoitus on markkinoida alueen uutta luovia tuottajia. Ryhmä järjestää suosittua Rhythm and Wine -tapahtumaa sekä viininmaisteluun keskittyvää Mythos Mosel -festivaalia.
Moselilla köynnökset kasvavat jyrkillä rinteillä ja vaikeissa olosuhteissa. Massatuotanto ei täällä kannata, laatu sen sijaan kyllä, Ludwig korostaa. ”Uudistus on koskenut ihan kaikkea, pullojen muodosta ja etiketeistä alkaen.”
Entä mitä jokaisen Moselilla käyvän matkailijan pitäisi ehdottomasti maistaa? Moselin Spätleseä, Ludwig vastaa. Spätlese, kirjaimellisesti myöhäinen korjuu, on saksalainen laatuluokitus, joka kertoo viinin laatu- ja kypsyysasteesta. ”Meillä Spätleset ovat hapokkaita, mineraalisia, täyteläisiä ja silti aavistuksen makeita. Niistä maistaa Moselin ainutlaatuisuuden.”
Toisen matkapäivän aamuna jokilaakso kylpee kultaisessa udussa, joka enteilee helteistä päivää. Pyöräilyreittimme seuraava etappi on 12 kilometrin päässä sijaitseva Bernkastel-Kues. Matkalla näemme yhden maailman kalleimmista viinipalstoista, Bernkastel Doctorin.
On lähes mahdoton vastata siihen, missä kaikkialla Moselin varrella kannattaa pysähtyä. Kun paikallisilta kysyy suosikkikylää, vastauksien kirjo on laaja: Trittenheim, Mehring, Beilstein. Yksi jokilaakson tunnetuimmista kylistä on Bernkastel-Kues.
Sen huomaa heti. Kapeilla pikkukaduilla kuljeskelee satoja turisteja kuvaamassa kauniita puuristikkotaloja. ”Bernkastel on kuin nukkekoti”, kanssamme pyöräilevä Johanna Strotmann sanoo.
Kylästä löytyy myös mainio paikka Moselin viineihin syventymiseen. Moselle-Vinotheque-kellarissa voi 18 euron hintaan nauttia maistiaiset 140:n eri laadun joukosta.
Strotmann osoittaa pulloa, jota koristaa tuttu risti. ”Monista pohjoismaisista vierailijoista on erikoista, että Punainen Risti tuottaa hyväntekeväisyystarkoituksessa viiniä”, hän sanoo. Punaiselle Ristille kuuluva Weingut Cusanus-Hofgut työllistää tilallaan kehitysvammaisia.
Istahdamme lounaalle ravintola Graacher Torin terassille keskustelemaan Moselin-matkailusta. Strotmann suosittelee lämpimästi pääkaupunki Trieriä, josta löytyy nähtävää ja shoppailtavaa. Monet Moselin pikkukylät ovat niin pieniä, ettei niistä löydy edes ruokakauppaa.
Toinen hyvä vinkki on vaellus alueella. Seudun tunnetuin vaellusreitti on yli 300 kilometriä pitkä Moselsteig, mutta rinteille voi tehdä lyhyitäkin retkiä. ”Aina kannattaa myös ottaa selvää, järjestetäänkö jossain kyläjuhlia, viinifestivaaleja tai vaikka avoimien ovien päiviä. Niissä pääsee tutustumaan helposti viineihin.”
Bernkastelin satamassa hyvästelemme Strotmannin ja hyppäämme jokilaivaan. Risteilykin on hauska tapa kokea maisemat. Laivoja voi käyttää myös kulkuvälineinä, sillä pyörän saa ottaa mukaan.
Maisemat lipuvat ohitse verkkaiseen tahtiin. Välillä köynnösten keskelle on pystytetty jättimäisin kirjaimin rinteen nimi: Lösnicher Försterlay, Wolfer Goldgrube.
Moselilla lomaillessa erityisen hauskaa on se, että juotuaan ravintolassa hyvää valkoviiniä voi käydä katsomassa, missä se on kasvanut. Pikkuhiljaa jokilaakso kapenee ja muuttuu metsäisemmäksi. Lehtipuut seisovat harvinaisen tiheässä. Se saa maiseman näyttämään parsakaalilta.
Traben-Trarbachin kohdalla hyppäämme kyydistä, sillä jugendarkkitehtuuristaan tunnetusta pikkukaupungista löytyy seuraava majapaikkamme. Pyöräilyreitin päivän saldo: kaksi lasia viiniä, kaksi palanutta olkapäätä ja mukava illallinen Alte Zunftscheune -ravintolan sisäpihalla.
Kolmantena matkapäivänä edessä on yli 50 kilometrin veto Ernstin kylään, josta löytyy pieni Moselland-Museum. Takamus on niin turtunut, että satulassa on vaikea istua. Pyörätie irtoaa joesta ja vie viiniköynnösten keskelle.
Ohitamme yhden maailman jyrkimmistä viinirinteistä, 65 asteen kulmassa kohoavan Bremmer Calmontin. Monet Moselin rinteistä ovat niin vaikeakulkuisia, että sadonkorjuu on tehtävä käsin. Tuolta tullutta Franzenin tilan viiniä maistoimme Trierissä!
Kylät vilisevät jälleen silmissä, Zell, Pünderich, Prinsessa Ruususeksi kutsuttu kaunis Beilstein. Vastatuuli tarttuu lippalakkiin ja heittää sen menemään. Sitten metsäisen kukkulan takaa ilmestyy Cochemin linna. Se on komea näky! Olemme retken päätepisteessä, Cochemin kaupungissa.
Auringon laskiessa nousemme pyöräilyreitin viimeiselle kukkulalle ihailemaan maisemia. Kaadamme hotellista lainattuun lasiin puolikuivaa rieslingiä. Kirkonkellot alkavat soittaa sävelmää, joka tuo mieleen soittorasian.
Elämä on hyvää. Ja Mosel, Mosel on kuin sen viinitkin.
