Pieni poika, ensimmäisen kouluvuoden ensimmäinen koulupäivä, iso koulu, paljon hälinää. Ystävällisiä kasvoja, ja pian: kaikki tervehtivät minua iloisesti nimeltä minut nähdessäni. Mistä he sen tiesivät?

En tajunnut, että olin taiteilija Joseph Pennellin mukaan nimetyn kansakoulun ainoa valkoihoinen. Eskarikaverien kesken värillä ei ollut väliä.

Koko maailma vaurastui, kun suuret ikäluokat synnyttivät ensin kulutukseen perustuvan nuorisokulttuurin ja sitten jatkoivat kuluttamista. Valkoinen keskiluokka muutti lähiöihin ja suurkaupunkien keskustat jäivät mustille sekä työläisille.

Mutta 1965 presidentti Lyndon B. Johnson oli juuri lanseerannut työllistämisohjelman ja suurkaupunkien keskusta-asumista tukevan Model Cities -ohjelman.

Amerikassa suurten ikäluokkien vaatimukset muutoksesta toteutuivat 1960-luvulla paitsi rotuerotteluun puuttumisena myös rahallisina panostuksina mustien asuma-alueille.

Mustia nuoria lähetettiin myös Vietnamin sotaan suhteessa enemmän kuin valkoisia, mutta he palasivat veteraaneina, ja jos pää ja kroppa olivat kuosissa, oli avainsana toivo.

Toivosta puhuivat Martin Luther King ja Malcolm X. Molemmat murhattiin, mutta 1960-luvun päätteeksi amerikkalainen ihminen lensi kuuhun ja otti suurimman askeleen, minkä ihmiskunta on koskaan ottanut: sen korkeammalle ei mikään muu maa kuin Amerikka ollut koskaan lentänyt.

Murhista huolimatta noissa mustien kansakouluissa Amerikan suurkaupungeissa kasvoi toivo ja myös meidän ikäluokistamme toivon symboliksi nouseva Barack Obama.

1970-luku muutti kaiken. Itärannikon liberaali New Haven, joka oli julistanut, että siitä tulee Amerikan ensimmäinen slummiton suurkaupunki, epäonnistui kuten muutkin kaupungit, joiden mustilta asukasaktiiveilta evättiin myötävaikutus alueiden kehitykseen.

Pienet kaupat korvattiin ostoskeskuksilla, vanhat talot entistä suuremmilla kerrostaloilla. Richard Nixon lakkautti vähin äänin koko kaupunkiohjelman ja pian hänen valheensa lopettivat Nixonin uran lyhyeen.

Amerikka oli menettänyt idealisminsa, viattomuutensa ja ehkä identiteettinsäkin. Mutta slummit jatkoivat kasvuaan, kiinteistökeinottelijat rikastuivat, köyhät eivät – vaan alkoivat köyhtyä lisää.

Silloin iskivät huumekauppiaat. Sillä kurkottelu amerikkalaiseen unelmaan on aina merkinnyt enemmistölle, että tavoite on jossakin horisontin tuolla puolen.

Ensin elokuvat, sitten masennuslääkkeet, porno ja huumeet ovat auttavat kestämään. Ja ne kaikki ovat teollisuudenaloja, jotka pyrkivät itsekin tehokkuuteen ja kasvuun. Ei ihme, että huumekauppa riistäytyi hallitsemattomaksi.

Ostoskeskukset katosivat mallikaupungeista ja tilalle tulivat halpakaupat, joista köyhät ostavat huonolaatuista tavaraa – ja luottokortittomina maksavat käteisellä, mikä houkuttelee aseellisia ryöstäjiä.

Aseiden ja vankien määrä alkoi 1980-luvulla kasvaa räjähdysmäisesti. Nyt vuonna 2020 yli kaksi miljoonaa amerikkalaista on vankilassa. Se on suhteellisesti enemmän kuin missään muualla maailmassa. Ja kun 12 prosenttia väestöstä on mustia, vangeista heitä on 40 prosenttia, sillä laki ei vieläkään ole kaikille sama.

Juuri siitä puhuu Black Lives Matter -kampanja. Ja juuri sen vuoksi demokraattien presidenttiehdokkaalla Joe Bidenilla oli isot paineet valita rinnalleen musta varapresidenttiehdokas: jotta toivo muutoksesta voisi jälleen pilkahtaa. Sen enempää Biden kuin hänen taisteluparinsa Kamala Harris eivät kumpikaan ole kansankiihottajia Obaman tapaan.

Mutta vuosi 2020 suosii vaihteeksi jalat maassa olemista. Ullakot pursuavat unelmahöttöä ja särkyneitä lupauksia, niitä ovat tunkiot täynnä.

Kun kävin katsomassa vanhaa opinahjoani Philadelphiassa kahdeksan vuotta sitten, koulu oli juuri pudotettu pois ohjelmasta, jolla yritettiin tasoittaa alueiden eroja.

Samaan aikaan presidenttiehdokkuuden kanssa vuosituhannen alusta lähtien flirttaillut newyorkilainen kiinteistökeinottelija Donald Trump ilmoitti, ettei virka kiinnosta häntä. Obama oli matkalla toiselle kaudelle maailman ja Amerikan johtavana somepoliitikkona.

Trump oli noussut valtakunnanjulkkikseksi, jota ihailtiin ja inhottiin hänen pestatessaan ”harjoittelijoita” firmaansa ohjelmassa The Apprentice – Suomessa Diili – ja antaessaan näille potkut.

Mutta 20 miljoonan katsojan ohjelmana aloittaneen sarjan suosiosta oli enää neljäsosa jäljellä ja Trump etsi jo seuraavaa leikkikehää. Twitter täytti aukon täydellisesti: suoraa puhetta suoraan kansalle.

Trump oli iskenyt vuotta aiemmin sinne ensimmäisen siekailemattoman poliittisen viestinsä: Obamaa vastaan. Obamalla oli 10 miljoonaa seuraajaa Twitterissä, Trumpilla oli vain 300 000.

Yhdeksän vuotta myöhemmin Trumpilla on 250 kertaa enemmän seuraajia kuin tuolloin. Hän puhuttelee näitä 85 miljoonaa suoraan päivin öin, ilman välikäsiä.

Pelkästään presidenttinä ollessaan 20 000 kertaa, kiihtyvään tahtiin (tätä nykyä 33 twiittiä vuorokaudessa), vaikka häntä lähellä olevan Fox-uutiskanavan mielipidetiedustelun mukaan hänen kannattajistaankin 70 prosenttia on sitä mieltä, että Trumpin twiitit ovat haitaksi hänen politiikalleen.

Mutta jospa hänen politiikkansa ydin on juuri herkeämätön läsnäolo, kommentointi, narsistinen tarve todistaa omaa olemassaoloaan ja vallankäyttöään?

Silloin mikään ei ole niin johdonmukaista kuin antaa Twitterin kasvaa kiinni peukaloon ja hengittää virtuaalisia sydämenkuvia.

Kun Trump empii, äyskii, retostelee ja kääntyy tuuliviirinä, ruohonjuuritason liittovaltio Amerikka toimii. Valtakunnanpolitiikan varjossa osavaltiot ja kaupungit ovat ottaneet aloitteen omiin käsiinsä.

Kalifornia – joka itsenäisenä valtiona olisi maailman viidenneksi suurin kansantalous – on jo pitkään toteuttanut ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja aloitti pandemian torjunnankin muuta maata ennen.

Monien muiden osavaltioiden huoli omista asukkaistaan on saanut presidentin kehottamaan omia kannattajiaan sotajalalle näiden kapinallisten demokraattijohtoa vastaan.

Kesän kääntyessä syksyksi kapina saa yhä enemmän voimauttavaa sisältöä: Philadelphiassa demokraattinen pormestari Jim Kenney on käynnistänyt internet-verkon vetämisen yhteiskunnan varoilla sinne, missä siihen ei ole varaa.

Ja koulujen alkamista odotellessa opettajat kulkevat rekisteröimässä mustia nuoria äänestäjiksi. Ei ehkä mallikaupunkeja, Model Cities, ylhäältä ohjaten, mutta eväitä elämän ottamiseksi niiden käsiin, joille puolen vuosisadan takainen toivo ei ole vieläkään muuttunut tasa-arvoksi.

Vuonna 2020 toivolle riittää, että se pilkahtaa. Toivo on amerikkalainen perushyödyke, jota ilman mikään ei toimi. Obama valittiin toivolla, Trump valittiin toivolla ja Biden haluaa tulla valituksi toivon voimalla.

Tällä hetkellä hänen mahdollisuutensa ovat hyvät, mutta Amerikka elää historiansa eriskummallisinta vuotta. Amerikkalaiset ovat itsekin ymmällään.

Meillä on käynnissä kaksi eri pandemiaa, jotka molemmat leviävät ihmisten välityksellä: koronavirus ja väärän tiedon kulkutauti, sanoo kalifornialainen teknologiasijoittaja Robert Tercek, joka on nähnyt digimedian vallankumouksen sisältäpäin.

– Moderni demokratia ei voi voittaa kriisiä näissä oloissa. Ilman yhteistä käsitystä faktoista ei saada aikaan yhteisymmärrystä turvallisuudelle välttämättömistä toimista. Kun presidentti ei tunnusta mitään asiantuntemusta, sekä tartuntojen että kuolonuhrien määrä jatkaa kasvuaan.

Itärannikon liberaalissa New Jerseyssä naisten yliopistojoukkueen jalkapallovalmentajana toimiva Jeff Parker kertoo, että hänen parikymppiset opiskelijansa ovat hyvin huolissaan siitä, kuinka pandemian hinta on isompi kuin vain tilapäinen haitta.

– Amerikkalaisessa yhteiskunnassa urheilu voi avata portit huippuyliopistoihin tai opiskeluapurahoihin, joten nuoret ovat motivoituneita urheilijoita ja joukkueessa opitaan yhteisöllisyyttä.

– Vaikka yliopistourheilu on joillekin väylä ammattilaisuralle, on monia, joille nimenomaan urheilu mahdollistaa akateemisen uran. Nyt kun presidentti ja hänen mukanaan monet muut suhtautuvat pandemiaan välinpitämättömästi ja kiistävät virheet, monia nuoria turhauttaa, että toisten itsekkyys vie heiltä tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Perinteisesti konservatiivisessa keskilännessä Trump sai viimeksi itselleen juuri ratkaisevat vaa’ankieliosavaltiot. Ohiossa luontokeskuksessa työskentelevä Brian Maslyar on nähnyt jakautumisen alkavan jo pian WTC-iskujen jälkeen George W. Bushin aikana.

– Nykytilanne on silti paljon kärjistyneempi kuin koskaan aiemmin. Koronasta syyttely menee sekin puoluekannan mukaan. Trumpin kannattajat näkevät syypäänä Kiinan sekä Obaman hallinnon huonon varautumisen. Hänen vastustajansa taas syyttävät hänen passiivisuuttaan, erityisesti ensimmäisten kuukausien aikana.

Yhden pelko on toisen toivo, kolmannen pelko taas neljännen toivo.

Philadelphian kouluni sijaitsee mailin päässä maan ensimmäisen presidentin George Washingtonin virka-asunnosta, Germantown White Housesta.

Koulunsa aloittaville tenaville teroitettiin, kuinka juuri täällä kirjoitettiin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus, se joka alkaa toteamuksella kaikkien ihmisten tasa-arvoisuudesta sekä oikeudesta elämään, vapauteen ja onnen tavoittelemiseen.

Lähes 250 vuotta myöhemmin, kun vuonna 2008 alkaneesta finanssikriisistä ei ole toivuttu, Amerikka on tuottanut jo yhden sukupolven, jonka tulotaso jää historiallisesti alle omien vanhempiensa.

Amerikka 2020 on juuri tämän kysymyksen edessä: mille rakentaa toivo paremmasta tulevaisuudesta?

Johnson epäonnistui mallikaupunkeineen sodassaan köyhyyttä vastaan, koska etelävaltioissa se merkitsi mustien aseman parantamista, konservatiivien mielestä ohjelma meni liian pitkälle ja liberaalien mielestä ei tarpeeksi pitkälle.

Ja viime kädessä Vietnamin sota söi ne rahat, joita olisi tarvittu. Vietnamin jälkeen on tullut Afghanistan ja Irak.

Amerikka on koko ajan sodassa jossain päin maailmaa, enemmän tai vähemmän. Jossain muualla. Yhdysvallat on nimittäin siitä merkillinen maa, että se ei ole kokenut kotirintamasotaa sisällissotansa jälkeen.

Uhka on ollut Villin lännen intiaanit, keltainen vaara, Neuvostoliiton agentit tai ulkoavaruuden hirviöt.

Ääriin vedetyllä ulkorajalla, voitettu ja jäänyt pelkäksi tarinaksi, jossa on demonisoitu vihollinen. Tätä hyödyntää taitavimmin Trump: toivon ja pelon tasapainon. Pelko tarvitsee uusia ulkoisia uhkakuvia, joiden kukistamisen toivo on Trump itse.

Faktoista viis, kun resepti toimii. Miljoonat toivovat, että Amerikasta tulee suuri jälleen ja miljoonat haluavat uskoa, että Amerikasta tulee suuri jälleen juuri Trumpin avulla. Koska Trump sanoo heille niin uskottavammin kuin kukaan muu.

Trumpin twiitein kertomassa tarinassa pelko ja toivo ovat täydellisessä tasapainossa, jonka horjuttamiseen tarvitaan vähintään pandemia. Vaalikuukausi marraskuu näyttää, riittääkö sekään.

Mutta pandemia ei ole vihollinen, Kiina-virus, vaan luonnonilmiö. Sitä ei ole luotu Hollywoodin laboratorioissa (eikä Wuhaninkaan).

Yhdistelmä maailman mahtavinta asemahtia vailla kokemusta kotikontujen taisteluista on totuttanut ihmiset ajatukseen, että uhkat tulevat ulkoa eivätkä naapurin Jackin ja Jillin aivastuksesta lähiön barbecue partyssa.  

Kokemus toteutuneesta uhasta vaikuttaa ihmiseen. Microsoftin perustaja Bill Gatesin kotiin iski Washingtonin luoteisessa osavaltiossa harvinainen tornado hänen ollessaan seitsemänvuotias.

Tätä nykyä Bill ja Melinda Gatesin säätiö on maailman suurimpia koronavirusrokotteen kehittämisen yksityisiä lahjoittajia. Gates tietää, mitä äkillinen, konkreettinen kaiken kattava hävitys on – Amerikan maaperällä.

Maailma on kuitenkin aivan toinen kuin 1975, jolloin Gates perusti Microsoftin ja Steve Jobs Applen vuotta myöhemmin. Kumpikin yritys muutti arjen koneilla ja ohjelmistoilla – ensin yritysten, sitten pörssikaupan ja lopulta myös kuluttajien. Nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin!

Internetin toisen polven datankeruun menestystarinat ovat toista maata: Google on ilmoittanut tavoitteekseen järjestää kaiken tiedon maailmassa.

Verkko kasvattaa tuottavuutta menemällä meidän päidemme sisään ja se näkyy myös pörssissä: Yhdysvaltain pörssikurssien kasvu on lähes kokonaan isojen datayritysten arvonnousua. Kaikki muu polkee paikallaan, mutta ihmisille on saatu myydyksi tarina, jossa jokaiselle on tarjolla koko maailma kämmenellä.

Siihen nähden on hämmästyttävää, että Trump on onnistunut lietsomaan vihaa siirtolaisia kohtaan. Amerikassahan lähes kaikki ovat siirtolaisia, joko toivoa etsimään tulleiden tai pelon voimalla orjaksi pakotettujen jälkeläisiä.

Toisen maailmansodan jälkeen virta on tullut perinteisen Euroopan lisäksi Latinalaisesta Amerikasta: Amazonin perustaja Jeff Bezos sai nelivuotiaana isäpuolekseen kuubalaisen siirtolaisen, Googlen perustaja Sergei Brin on syntynyt Venäjällä.

Microsoftinkin toimitusjohtaja on Intiassa syntynyt Satya Nadella ja Applen Tim Cook puolestaan ensimmäinen amerikkalainen julkihomo suuryritysjohtaja. Tällaisia ovat Amerikan kasvun nykytoivot: vähemmistöläisiä. Juuri siksi Kamala Harris on heidänkin kasvonsa.

Mitä Trump yrittää siis oikein muurillaan padota? Aikaako?

Google, Facebook, Amazon, Apple ja Microsoft eivät ole vain pörssiyhtiöitä, vaan ne tietävät meistä kaiken. Tämä uhka – Amerikan sisältä – voisi kuitenkin pandemiatilanteessa olla myös mahdollisuus toivosta.

Edward Snowdenin asiakirjapaljastukset raottivat hetkeksi verhoa siihen maailman, jossa valvova Isoveli ei olekaan paha Kreml, vaan isojen datayhtiöiden syövereihin lonkeronsa ulottanut Washingtonin hallitus.

On enemmän kuin surullista, että koronapandemian torjunnassa tarvittava tieto siitä, kuka on ollut kenenkin kanssa tekemisissä milloinkin missäkin, on täsmälleen tätä samaa dataa, joka on verkkoyhtiöiden hallussa ja johon Yhdysvaltain hallinto on rohmunnut itselleen pääsyn. Tähän asti tuota mahdollisuutta on kuitenkin käytetty pelon eikä toivon lietsontaan.

Ehkä Trump, vaikka vaikuttaakin klassiselta amerikkalaiselta self-made manilta, ei olekaan noussut poliittisen vallan huipulle järjen ja todennäköisyyden vastaisesti, vaan väistämättömänä seurauksena siitä, mitä ja miksi Amerikasta on tullut se, mitä se oli 2016.

Vuonna 2020 kysymys ei ole vain seuraavasta presidenttikaudesta, vaan kasvun ja onnen tavoittelun tulevaisuudesta. Siitä mitä Amerikka on.