Swanin istumalaatikko oli valtava, veneen kansirakenteita tarkasteleva Harri ajatteli, sen ympärille olisi mahtunut takuuvarmasti kymmenkunta seilaajaa. Useammassa osassa levitettävään pöytään olisi istuttanut kahdeksisen ruokailijaa vaivatta ja takakannelle olisi voinut pystyttää halutessaan pingispöydän.

Rahalla sai ja hevosella näemmä pääsi, Harri ajatteli ja kiinnitti huomionsa tornina kohoavaan mastoon. Isopurje levisi puhtaanvalkeana peittäen Airiston itäisen rannan näkymät. Veneen keula erottui jossain kaukana.

Pitkinä kiiltelevät hiuksensa poninhännälle kietonut Sofia ja purjehdusretkestä innostuneet Julia sekä Roosa istuskelivat lähempänä kokkaa veneen laidalla. Tytöt nojasivat kaksin käsin vaijerikaiteisiin ja lepuuttivat jalkojaan aluksen paljastamalla kyljellä, vähän kuin pintaan nousseen sinivalaan kupeella. Onneksi Tim oli ymmärtänyt jakaa kaikille pelastusliivit, Harri ajatteli, ilman niitä tyttöjen uhkarohkealta näyttävä leikittely ei olisi tullut kuuloonkaan.

– Mitä sanot? Harri vieressä istuva Noora kysyi hymyillen. – Eikö olekin mahtavaa?

– Kieltämättä, Harrin oli myönnettävä. Syystä, jota hän ei itsekään täysin ymmärtänyt, täydellinen rentoutuminen ei ottanut onnistuakseen.

– Tulee tietynlainen euforia ja vapauden tunne, Noora tunnelmoi. – Ihan omanlaisensa fiilis. Kuuluu vain tuulen suhinaa ja veden kohinaa, mikä sen ihanampaa?

– Mitäs minä sanoin, Nooran viereen tuppautunut Aija sanoi toteavasti. – Merellä stressi katoaa ja arjen murheet unohtuvat.

– Samaa sanotaan moottoripyöräilystä, venettä ohjaava Tim lisäsi ruorin takaa. – Se kuuleman mukaan tyhjentää pään yhtä lailla.

Aija pyyhkäisi mahonginpunaiset, tuulen levittämät hiukset kasvoiltaan.

– Kun astut purjeveneeseen, olet perillä. Siihen loppuvat kiireet.

Harri ajatteli Rymättylän mökkiä ja sitä, että hän rentoutuisi varmimmin kuivalla maalla.

– Ilmanhaltijatkin ovat puolellamme, kurssin tarkistanut Tim kuului sanovan. – Tuuli on miellyttävän kevyt ja sattuu sopivasta suunnasta, hän jatkoi ja katsahti karttaplotteriin.

– Ollaan jo puolessavälissä tai rahtusen pidemmällä.Nopeus on vakaat kuutisen solmua. Oikealla erottuu Iso-Kalkun saari, kohta sen jälkeen alkaa Airismaa. Tunti tai korkeintaan kaksi ja ollaan perillä.

Harri vilkaisi kelloonsa. Viisarit osoittivat neljää. Jos Timin sanaan oli uskominen, he saapuisivat satamaan ennen kuutta. Löytyisiköhän Nauvon vierasvenesatamasta tilaa näin suurelle veneelle?

– Olin kaukaa viisas, Tim jatkoi ja katsoi Harriin kuin tämän ajatukset lukien. – Varasin meille sopivan laituripaikan jo eilen.

Harri nyökkäsi ja vilkaisi olkansa yli kohti Iso-Kalkkua.

– Tuon saaren vasemmalta puolen päästäisiin Röölään ja sieltä mökille.

– Sinnekin ehditään vielä, Noora vastasi. – Älä huoli.

– Ei kuitenkaan tällä veneellä, sillä välissä on muistaakseni silta, Aija huomautti. – Missä mökkinne taas sijaitsikaan?

– Korvenmaassa, Harri vastasi. – Ostettiin pari vuotta sitten.

– Varmaan kiva paikka, oletan, Aija totesi.

– Onhan se, Noora vahvisti. – Semmoinen kotkanpesä korkean kallion nokassa.

– Päästään perille omalla veneellä tai yhteysaluksella, Harri tuumasi.

– Kuulostaa kivalta, Aija päätteli.

– Sopii tulla kylään, Noora innostui pyytämään, – vaikka pikapuoliin, Harrinkin loma alkoi vasta.

– Varo puheitasi, Aija vastasi naurahtaen. – Meitä ei tarvitse kahta kertaa käskeä, vai mitä, Tim?

– Ilman muuta tullaan, Tim vakuutti.

Harri loi Nooraan paljonpuhuvan katseen. Jos häneltä olisi kysytty, tulevat viikot olisivat saaneet sujua laituriremontin, kalastuksen ja saunomisen parissa. Kokonaan omassa rauhassa, eritoten.

– Harri, Tim sanoi saaden tämän huomion puoleensa. – Mitä sanot, jos täyttäisimme kumiveneen ennen rantaan saapumista? Siitä voisi olla tytöille iloa.

– Kumivene? Harri toisti.

– Niin, Tim nyökkäsi. – Tuo valkoinen paketti maston edessä.

Harri katsahti sivulleen.

– Mikäpä siinä, hän sanoi. – Täytetään pois.

– Siinä tapauksessa, Tim jatkoi ja katsahti vaimoonsa, – tulisitko hetkeksi ruoriin, rakas?

Aija vilkaisi vierelleen.

– Minulla on parempi idea. Mitä, jos annetaankin Nooran ohjata?

– Hetkinen…, Noora havahtui epäröimään.

– Ilman muuta menet puikkoihin, Aija kannusti.

Noora pudisti päätään. – En ole ajanut meidänkään venettä, sekin on pelkkä viisimetrinen purtilo.

Tim puuttui puheisiin.

– Aija on oikeassa. Lastenleikkiähän tämä on, tartu vaan rohkeasti ruoriin.

Noora vilkaisi Harriin ja näki tämän nyökkäävän kannustavasti.

– Voi herranjestas sentään…, Noora puhisi, nousi aloiltaan ja siirtyi Timin vierelle.

Veneen partaalla istuva Julia vilkutti. Tyttö oli yhtä hymyä.

– Näetkö tuon etualalla häämöttävän saaren? Tim kysyi.

Noora ilmoitti näkevänsä.

– Pidä vene samassa kurssissa ja tähtää sitä kohti.

– Oletko nyt aivan varma?

– Olen, Tim vannoi. – Hyvin se sujuu, hän jatkoi ja luovutti ohjat Nooralle. – Mennään, Harri.

Miehet siirtyivät maston juuressa odottavan kumiveneen kimppuun.

– Ei hemmetti…, kaksin käsin ruoria puristava Noora noitui. – Nyt tuli turhan paljon vastuuta.

Aijakin nousi aloiltaan ja siirtyi Nooran viereen istumaan.

– Rennosti vaan. Kohta et halua muuta tehdäkään ja saamme repiä sinut porukalla ruorista.

Noora tarkkaili silmä kovana eteensä.

– Seuraa maston tuulimittaria ja pidä vene kurssissa niin, että purjeet vetävät kunnolla. Tähtäät sen saaren nokkaan, kuten Tim sanoi, mennään näin hetkisen aikaa.

Kaikesta näki, että Nooraa jännitti.

– Ai niin, kuulitko jo uutiset? hän kysyi eteensä tähyillen.

– Riippuu uutisista, Aija vastasi.

– Radiossa sanottiin, että Michael Jackson on kuollut.

Aija havahtui kuin sähköiskun saaneena.

– Eihän? Milloin?

– Eilen.

– Herranen aika, Aija päivitteli. – mutta eihän hän ollut vasta kuin…

– Viidenkymmenen, Noora täydensi.

Aija pudisti päätään. – Liikaa rahaa ja huumeita, veikkaan.

– Kuka näistä tietää, Noora totesi.

Aija kiinnitti huomionsa isopurjeeseen. – Laske vaan lisää tuuleen, ettei tapahdu mitään yllättävää.

– Laske tuuleen?

– Käännä venettä hieman paapuuriin eli vasemmalle, Aija pyysi.

– Varsinainen maakrapu kahvoissa, Noora naurahti hermostuneesti.

– Hyvin se menee, älä huoli.

– Hyvin menemisestä tulikin mieleen, Noora sanoi, – taisimme tavata edellisen kerran viime kesänä. Kuinka teillä on mennyt? Onko Sveitsissä mukavaa edelleen?

– Älä vaan sano unohtaneesi viimekesäisen Ruisrockin. Apulannan ja Lauri Tähkän.

– Tosiaan, Noora pihahti, – hitto, se oli mahtavaa.

– Otetaanko tänä kesänä uusiksi? Luvassa olisi Eppuja ja Vilkkumaata, ehdin jo tarkistaa senkin, Aija ehdotti.

– Loistoidea! Noora innostui.

– Voin varata meille liput, kun päästään satamaan. Pidetäänkö sovittuna?

– Pidetään, Noora vahvisti.

– Siitä tulee kivaa. Käännä lisää paapuuriin, Aija huomautti.

Noora korjasi suuntaa. – Et vastannut alkuperäiseen kysymykseeni, hän huomautti.

– Enkö? Aija ihmetteli. – Mikä se kysymys taas olikaan?

– Kuinka teillä menee ja onhan kaikki hyvin?

Aijan huomio säilyi purjeissa.

– Kohtuullisen mukavasti. Entiseen malliin, jos niin voidaan sanoa.

Vastaus ei vakuuttanut Nooraa, se kuulosti turhankin ylimalkaiselta ja jollain lailla välttelevältä.

– Entä teillä? Aija kysyi vuorostaan.

– Ihan hyvin. Kai.

– Kai? Aija toisti. – Mitäs tuo tarkoitti?

– Meillä menee vaihtelevasti, kuten kai useimmilla. Välillä sujuu paremmin, toisinaan taas huonommin. Harri ei ole maailman helpoin kumppani, kun vaativa rikostutkinta on meneillään. Sen varakkaan helsinkiläisnaisen sieppausjuttu jatkui viikkoja, se taisi viedä Harrista mehut.

Aija näytti ilmeellä ymmärtävänsä Nooran puheet, samoin Harrin väsymyksen.

– Kuulostaa tyypilliseltä Hirvikalliolta. Hienoa, että tapaus kuitenkin selvisi, luin kyllä uutiset.

Noora katsoi kumiveneen parissa puuhasteleviin miehiin. Hän toivoi tuulen vaimentavan puheet.

– Eipä silti, onhan tässä ollut muutakin mietittävää, Noora tunnusti.

– Kerro heti, Aija innostui pyytämään. – Millaista mietittävää?

– En ole kertonut tästä vielä Harrille ja Julialle, mutta…

Aija unohti purjeiden tarkkailun ja katsahti vierelleen.

– Kertonut mistä? Paljasta jo.

Noora makusteli vastausta.

– Noh? Aija hoputti.

– Haksahdin hakemaan töitä.

– Ai. Mitä salamyhkäistä tuossa nyt on? Aija ihmetteli.

– Juttu ei ole niin itsestään selvä. Kyse on EU-virasta, se tietäisi ulkomaille muuttoa. Vaikuttaa siltä, että saatan saada sen paikan.

– Eihän? Aija riemastui. – Mutta sehän olisi aivan mielettömän…

Noora nosti kämmenensä ja näytti ilmeellä, että puheille oli parasta panna stoppi. Kumivene oli täyttynyt ja miehet palasivat istumalaatikkoon.

Hän seisoi yhteysaluslaiturin päässä ja tarkkaili silmä kovana niemen kärkeä. Näki viimein metsäsaarekkeiden ylle piirtyvän mastonkärjen ja totesi sen varmuudella muita korkeammaksi. Tarkisti äskettäin saapuneen viestin. Vain kaksi pahaista sanaa, hän ajatteli, ne tuli kai ottaa tosissaan. Siirretään huomiselle, viestissä luki, siinä kaikki.

Puhelin sai painua taskuun. Huomio palasi merenlahdelle. Vene oli ehtinyt kiertää niemen, se erottui nyt koko komeudessaan.

Nauvon satamaan saapuminen oli sujunut kommelluksitta. Tim oli selvästi kokenut purjehtija, Harri muisti ajatelleensa. He olivat kirjautuneet satamakonttoriin ja nauttineet miehissä oluet.

Julia ja Sofia olivat soudelleet kumiveneellä pitkin poikin vierasvenesatamaa. Aija oli päättänyt tarjota päivällisen veneessä. Tarjolla oli ollut graavilohta, uusia perunoita ja salaattia.

Ilta oli ollut miellyttävän lämmin, miksei tunnelmallinenkin, Harri ajatteli. Hän tiesi kokemuksesta, että työperäisestä stressistä toipuminen ottaisi oman aikansa. Ruokailun lomassa huvenneilla viinipulloilla taisi olla oma rentouttava vaikutuksensa, sitäkään ei käynyt kiistäminen.

Tim ja Aija olivat kyselleet Harrin työstä ja taannoisesta sieppaustapauksesta. Harri oli vastaillut sen minkä halusi ja ylipäänsä kykeni, puheita rajoitti vaitiolovelvollisuus. Illanvietto oli päättynyt kohta puolenyön jälkeen. Nuoriso oli kadonnut hyttiinsä jo joitakin tunteja aiemmin.

Kellon lähennellessä kolmea Harri havahtui hereille. Hytissä oli hämärää, ja hänelle oli tullut kuuma. Meni tovi, ennen kuin hän hahmotti sitä, missä he olivat.

Hän varmisti Nooran nukkuvan ja vetäytyi äänettömästi punkasta. Poistui hytistä ja sulki oven takanaan. Seisahtui aloilleen, kun oli kuulevinaan ulkoa kantautuvia ääniä. Siirtyi vessaan ja teki tarpeensa. Tuijotteli peiliin ja kuunteli taas yötä. Kävelikö joku veneen kannella tai laiturilla?

Harri tarkisti ajan uudelleen. 02.58. Huuhteli kätensä, palasi salongin hämäriin ja jähmettyi taas aloilleen. Ehkä kyseessä oli satamavahti tai joku samassa laiturissa yöpyvä veneilijä. Kuuluiko ulkoa puhetta, siitä Harri ei voinut mennä takuuseen.

Hän hipsi salongin poikki, avasi jääkaapin ja nappasi hyllyltä lähdevesipullon. Narautti korkin auki ja joi. Keskittyi taas kuuntelemaan. Meni laitureille antavan ikkunan ääreen ja kurkisti ulos ketään näkemättä. Suden hetki, hän ajatteli, istahti sohvalle ja joi lisää.

Hän päätti tehdä Nooran ja Julian tähden parhaansa, jotta reissusta jäisi mukavat muistot. Joi vielä suullisen, sulki korkin ja nousi hyttiin palatakseen. Pysähtyi kesken matkan ja jäi tuijottamaan tummana piirtyvää, veneen läpinäkyvää oviluukkua. Erotti kaksi toisiaan syleilevää ihmishahmoa. Näki Timiä muistuttavan varjokuvamaisen profiilin ja tunnisti poninhännälle sidotut pitkät hiukset. Palasi hyttiinsä, eikä ollut saada enää unta.