Helteiden lämmittämä sepeli rasahteli rantaan suuntaavien askelten alla. Edessä aukeava merenlahti kiilteli rasvamaisen tyynenä. Ilmassa leijaili dieselöljyn ja auringon poltteessa kuumenneiden tammilankkujen tuoksu. Tankkauslaiturille johdattaneet askeleet seisahtuivat polttoainepumppujen heittämiin varjoihin.

Hän olisi valmis toimintaan heti merkin saatuaan, niin kävisi tänään tai viimeistään huomenna. Suojaisaan lahdenpohjukkaan ei käynyt pieninkään tuulenvire. Otsalle noussut hiki piti pyyhkäistä kämmenselkään. Oli siristettävä silmiä etualalla siintäville laitureille nähdäkseen.

S/Y Caramia, hän ajatteli. Aluksesta ei voinut erehtyä, vaikkei nimi tänne saakka näkynytkään. Valkokylkisellä purjeveneellä riitti mittaa yli 15 metriin, hän oli ehtinyt tarkistaa yksityiskohdat ennalta. Leveyttäkin piisasi reilusti, paino ylitti kaksikymmentä tonnia ja masto ulottui huikaisevan korkealle.

Ellei satamassa kelluvaa formulatähden moottorijahtia huomioitu, purjevene oli valkaman suurin alus, siitä ei ollut kahta sanaa. Toista miljoonaa euroa, kaulassa roikkuneet kiikarit silmilleen nostanut tiesi – lohduttoman pitkä penni tavalliselle kaduntallaajalle, mutta liiketoimissaan menestyneelle kansainväliselle sijoittajalle varsin kohtuullinen summa.

Näkymää piti tarkentaa, kunnes kuvajainen terävöityi toivotusti. Kannella häärivä mies oli viisissäkymmenissä, tämäkin oli jo ennalta tiedossa. Miehellä oli hopeanharmaa, lyhyeksi leikattu tukka. Kasvoja koristivat tummat pilottimalliset aurinkolasit. Ahavoitunut iho ja liikakiloilta säästynyt keho saivat miehen näyttämään hyvinvoivalta ja ikäistään vetreämmältä. Oli kevyet – ja arvatenkin kalliit – purjehduskengät, sinertävät shortsit ja vaaleanpunainen t-paita. Mies tempoili laiturilta levittämäänsä vesiletkua pidemmäksi, halusi kai huuhdella aluksen keulakannen.

Missä muut veneelle saapuneet piileksivät? kiikariin tarttunut ajatteli kuljettaen linssien toistamaa näkymää veneen kannelta laiturille. Aluksen takana erottui tummapintaisia kantamuksia, osa retkivarustuksesta odotti kai yhä veneeseen siirtämistä. Kiikarin suuntaus seurasi laituria myötäillen rantaan. Se ohitti parkkipaikan reunustalla kyyristelevät kaksi tyttölasta ja pysähtyi maastoauton auringossa peilailevaan tuulilasiin.

Rantaan tähyilevä Noora Hirvikallio näki tyttöjen kävelevän laiturille. Hän käänsi katseensa vieressä istuvaan ja tarttui ovenkahvaan.

– Sittenkö mennään?

– Odota, Harri pyysi, ja vaimon liike pysähtyi.

– Noh, mikä mietityttää? tämä kysyi.

Ratin takana istuva Harri surautti ikkunan kiinni ja palautti katseensa eteen.

– Pohdin vaan edelleen sitä, haluanko tulla mukaan.

– Hetkinen. Mikset tulisi? Noora ihmetteli. – Sää suosii ja Julia on innoissaan, kuten itsekin näet. Hän ei ole tavannut Roosaa aikoihin. Venekin näyttää mahtavalta. Se on paljon suurempi, mitä osasin odottaa. Tästä tulee taatusti mukava viikonloppu.

Harri siirsi huomionsa kaislikon ylle. Veneen koon suhteen Noora oli oikeassa, sitä ei käynyt kieltäminen. Yksi mastoista nousi metrikaupalla muita korkeammalle.

– En tunne heitä kunnolla, Harri murahti.

– Loma alkoi eilen ja haluaisin vaan rauhoittua.

– Olet tavannut heidät ennenkin ja…

– Pari hassua kertaa ja silloinkin vain ohimennen, Harri muisteli. – Noistakin kerroista on jo aikaa. Tiedät hyvin, kuinka karsastan näitä tilanteita. En ole parhaimmillani vieraiden seurassa, en etenkään nyt, kun loma on vasta aluillaan.

Noora kohensi asentoaan. Miksi kaiken piti olla niin hankalaa? hän kai ajatteli.

– Vastarannan kiiski. Eihän mitään tämmöistä peruta loppumetreillä.

– Olisin vaan mieluummin mökillä laituria korjaamassa, Harri totesi kuin itsekseen.

– Sinne kyllä ehditään, kysehän on vain parista hassusta päivästä, Noora muistutti.

Harrilta pääsi huokaus.

Turhankin lohduton ja teatraalisen dramaattinen henkäys, Noora ajatteli.

– Kolme vuorokautta samassa veneessä tuiki tuntemattomien kanssa. Minun korviini se ei kuulosta kovinkaan rentouttavalta, olkoon vene kuinka suuri ja hieno tahansa.

Noora nojasi kyynärpäänsä ovikarmiin.

– Hyvä on, mietitäänpä sitten hetki. Hirvikallio sattuu nyt unohtamaan sen faktisen tosiseikan, että Aija on vanha lapsuudenkaverini. He asuvat ulkomailla, emmekä ole tavanneet aikoihin. Minusta oli muutenkin mukavaa, kun he kutsuivat meidät purjehtimaan. Olisiko siis liikaa pyydetty, jos antaisit kerrankin periksi ja joustaisit vähän?

Harri vilkaisi vaimoonsa. Silmäyksessä oli uupunut sävy.

– Sinä taas satut unohtamaan sen, että lomani alkoi vasta eilen. Takana on harvinaisen raskas kahden viikon savotta. Turusen kaappauskuviot ja niiden selvittäminen ottivat kaikkien tutkintaan osallistuneiden voimille ja…

Noora keskeytti lauseen.

– Samasta syystä kannattaa palkita itsensä ja samalla minut sekä tyttäresi pikku purjehduksella. Näit varmaan itsekin, kuinka innoissaan Julia tästä reissusta on. Sama pätee minuun, joten…, Noora sanoi ja oli taas avaamassa oven.

Harri nosti sormensa ja höristi korviaan. Ovi jäi avaamatta.

– Hys, kuunnellaan, hän sanoi ja lisäsi autoradion volyymia.

Uutistoimittajan ääni oli tuttu.

Popin kuninkaaksi kutsuttu laulaja Michael Jackson on kuollut. Jackson menehtyi Los Angelesissa torstai-iltapäivällä. Hän oli kuollessaan 50-vuotias. Kuolinsyyntutkinta alkaa tänään perjantaina. Pelastushenkilökunta hälytettiin Jacksonin kotiin Malibussa puolenpäivän jälkeen torstaina. Jackson kiidätettiin UCLA:n sairaalaan, missä häntä yritettiin elvyttää. Poptähti oli kuitenkin ehtinyt jo menehtyä.

– Ei voi olla totta, Noora henkäisi uutisen kuultuaan.

– Huh, Harri komppasi.

Istuttiin hetki sanaakaan sanomatta.

– Mikä shokki, Noora sanoi puhumattomuuden rikkoen. – Olen ollut Jackson-fani niin kauan kuin jaksan muistaa.

– Elämä vaan jaksaa yllättää, Harri totesi, – ihan niin kuin kuolemakin, tässä saatiin siitä taas oiva esimerkki.

Noora tarttui Harrin kämmeneen.

– Sitä suuremmalla syyllä, Hirvikallio, hän sanoi, ja Harri joutui kohtaamaan vaimonsa vakavan katseen. – Joskus kannattaa vaan heittäytyä, vaikka tuleva mietityttäisikin.

Laituri tömisi askelten tahtiin. Veneen kimpussa häärinyt Tim Brunner havahtui ääniin ja pani tulijat merkille. Hän kiepautti vesiletkun telineeseen ja kääntyi ottamaan vieraat vastaan. Hymy ulottui korvasta korvaan.

– No viimeinkin, sieltä sitä tullaan, Tim kailotti.

Harri näki Julian ja Roosan katoavan aluksen sisään. Noora oli oikeassa, tytöt olivat selvästi innoissaan.

Avosylin vastaan tullut Tim halasi Nooraa ja tarjosi Harrille kättä. Puristus oli tukeva, sen oli kai määrä viestittää luotettavuudesta. Ollakseen sveitsiläinen mies oli tainnut oppia lisää suomea sitten viime näkemän, Harri pani merkille.

– Onpa mahtavaa, kun pääsitte tulemaan, Tim hehkutti suomen kieltä murtaen. – Täällä alkaakin olla valmista. Voidaan irrottaa kohta köydet ja lähteä merelle, seikkailu odottaa.

Harri joutui pinnistelemään hymyn irrottaakseen. Tutkiskeleva katse mittaili alusta. Läheltä katsoen vene näytti entistä valtavammalta. Näinköhän he selviäisivät mokoman jahdin kanssa, ruorejakin näytti olevan kaksittain?

Tim katsahti istumalaatikon sivuitse veneen oviaukkoon.

– Aija! Tulehan katsomaan, keitä tänne ilmestyi! hän kailotti ja tarjoutui auttamaan Harria kantamusten kanssa.

Kolmikko siirtyi laiturilta veneen alas lasketulle uima- tasolle. Noora pani oviaukkoon ilmestyneet pisamaiset kasvot merkille.

– No mutta herranen aika…, Aija Brunner hihkaisi ja kiipesi esiin. – Mahtavaa nähdä teitä!

Noora ja Aija syleilivät toisiaan. Harrikin sai halailusta osansa.

– Ihanaa, kun pääsitte tulemaan. Tytöt menivätkin jo sisään. He ovat tapaamisesta aivan innoissaan, kuten olettaa sopi, Aija hehkutti tummana huokuvaan oviaukkoon silmäillen. – Sofia! hän jatkoi, – tulepa sinäkin esittäytymään vieraille.

– Sofia? Noora sanoi kysyvästi.

– Meidän uusi lapsenlikkamme, Aija selvensi hymyillen.

– Tai au pair, jos virallisesti sanotaan. Ethän vaan väitä, etten muistanut mainita häntä puhelimessa.

Noora pudisti päätään.

– Nyt en taida…

Lause keskeytyi Sofian noustessa kannelle. Bikineihin sonnustautunut tyttö oli ruskettunut, sorja ja häkellyttävän kaunis, Noora ajatteli heti, melkein kuin joku kansainvälinen huippumalli.

Aija esitteli Hirvikalliot ja Sofian toisilleen.

– Sofia on seitsemäntoista ja kotoisin Helsingistä. Hän on ollut perheessä nyt… Jaa-a, mitä tästä taas tulekaan?

– Viisi kuukautta, Sofia sanoi ja leiskautti valloittavimman hymynsä.

– Siis Sveitsissä, teidän luonanne? Noora halusi tarkentaa.

– Sielläpä hyvinkin, Aija vahvisti. – Ja nyt myös täällä Ruissalossa, kun olemme Turussa lomalla, meidän oma pikku enkelimme, hän jatkoi ja kaappasi Sofian kainaloonsa. – Maailman kaunein ja ihanin nuori neitokainen, jos minulta kysytään.

Harrin kantamukset kaapannut Tim siirtyi ruorien lomitse kohti veneen sisätiloja.

– Jos saan pyytää…

Muut laskeutuivat kipparia seuraten veneen uumeniin. Hirvikallioiden kantamukset saivat jäädä portaiden viereen. Tim käänsi rintamasuuntansa.

– Muutama sana aluksesta, ennen kuin lähdetään liikkeelle. Caramia on tyypiltään Swan 60. Alus on viime keväältä ja samasta syystä täydessä iskussa, mies kertoili ympärilleen silmäillen. Hän taisi olla veneestä silminnähden ylpeä, eikä syyttä, Harri ajatteli. – Neljä makuuhyttiä, suurehko salonki ja kaksi vessaa suihkuineen. Selkänne takana sijaitsee kaksi makuuhyttiä, joista suuremman ajattelin antaa Harrille ja Nooralle. Sofian hytti sijaitsee siinä vieressä portaiden toisella puolen. Jos sitten jatketaan vähän peremmälle…, Tim esitelmöi ja seisahtui pentterin viereen.

– Kaasuliesi on tehokas, sillä onnistuu kokkailut vaivatta. Jääkaappi on luonnollisesti kaikkien käytössä aina, kun siltä tuntuu. Täältä löytyy pikku purtavaa ja monenmoisia juomia, käyttäkää ihmeessä hyväksenne. Ajattelin, että söisimme kunnon päivällisen vasta perillä, joko veneessä tai satamaravintolassa.

– Tim on loistava kokki, kun sille päälle sattuu, Aija huomautti ja iski silmää.

– Pöydän viereen mahtuvat kaikki syömään, miksei muutama vieraskin, Tim jatkoi silminnähden innoissaan.

Valoisaa, avaraa ja prameaa, Harri ajatteli itsekseen. Turhankin loistokasta hänen makuunsa.

– Seuraavana onkin vuorossa tyttöjen hytti, Tim totesi, sivuutti mahonkia kiiltelevän salongin pöydän ja raotti ovea, – jonka neitokaiset ovatkin jo ehtineet näemmä valloittaa.

Taka-alalla pysyttelevä Harri kuuli Julian ja Roosan innostuneen kikatuksen.

Tim sulki oven ja jatkoi matkaa.

– Keulassa sijaitsee omistajan hytti ja sen vieressä aluksen suurempi toiletti, jossa niin ikään suihku. Sekin on kaikkien käytössä, totta kai. Aluksen perältä löytyy toinen vastaava kaikkine mukavuuksineen, en tainnutkaan muistaa mainita sitä.

Veneen koko, sisustus ja varustus veti mykäksi.

– Toivottavasti tämä kelpaa, Tim sanoi ja katsoi kysyvästi Nooraan sekä Harriin, kumpaankin vuorollaan.

– Todellakin, Noora kiirehti vastaamaan. – Venehän on valtava.

Leveällä hymyllä miestään kompannut Aija päätti puuttua puheisiin.

– Mitäpä, jos puretaan laukut ja lähdetään, mieli tekee jo merelle?

Minne he olivat tarkalleen ottaen menossa, siitä Harrilla ei ollut aavistustakaan.

Laitureille tähyillyt totesi nähneensä tarpeeksi. Hän laski kiikarit nenältään ja kääntyi kannoillaan väen kadottua aluksen sisään. Oletuksen mukaan kaikki sujui suunnitellusti. Siitäkin huolimatta puhelin piti tarkistaa. Uusia soittoja tai viestejä ei ollut saapunut.

Hän sulki puhelimen ja työnsi sen taskuunsa. Laskeutui laiturilta ja kuuli taas sepelin kahinan jaloissaan. Askeleet johdattivat lehmusten alle pysäköidylle autolle. Hän avasi lukituksen, luisui kuljettajan istuimelle ja laski kaulassa kulkeutuneet kiikarit viereiselle istuimelle. Katsahti vielä kerran lahdelman yli kohti korkeimpana kohoavaa mastoa. Kertasi suunnitelman ajatuksissaan ja teki siihen liittyvät laskelmat.

Jos tuulet puhaltaisivat suotuisasti, vene saapuisi Nauvoon joissakin tunneissa. Valmistumisaikaa jäisi ruhtinaallisesti, hän ynnäili. Kurottautui kohti hansikaslokeroa ja naksautti kannen auki.

Mustana kiiltelevä Smith & Wesson -revolveri oli tallessa, ihan niin kuin pitikin.