Tiesitkö, että rantabulevardin alla on tunneli? kysyy Lana Del Rey yhdeksännen levynsä nimessä, joka on hänen tähän mennessä sisäänpäinkääntynein. Levyn monet biisit kuulostavat heilahtelevassa kaikuisuudessaan aavemaisilta, kuin iltapukuun sonnustautunut unohdettu laulajadiiva tapailisi niitä aulabaarissa sulkemisen jälkeen, tai kuin tämä suorittaisi ripittäytymistä laulamalla tyhjässä kirkossa. Onpa mukaan sämplätty pastorin puhettakin.

Biitit lähes loistavat poissaolollaan ja tilalla soivat elokuvallis-siirappiset jouset ja piano. Vaikutelma on jopa unettava, tuo mieleen Radioheadin, Tori Amosin ja Led Zeppelinin haahuilevat balladit, mikä tuntuu rohkealta valinnalta TikTok-koukkuja jahtaavassa ajassa.

37-vuotias Lana Del Rey on kulkenut tasaista tietä kulttiartistista kohti aina vain suurempaa arvostusta, ilman että olisi varsinaisesti koskaan yrittänyt uudistua. Paletti oli kasassa periaatteessa jo Born To Die -debyytillä: sydänsurut, hedonismi, seksi, kuolema, Kalifornia.

Kun kriitikot alkoivat vuosien varrella lämmetä Lana Del Reyn musiikille, heillä oli usein tapana hehkuttaa sen camp-henkistä överiyttä ja keinotekoisuutta. (Eihän kukaan lauluntekijä nyt tosissaan näin korni voi olla?)

Tulkintoihin kyllästynyt Del Rey twiittasi muutama vuosi sitten, ettei hänellä ole erillistä artistipersoonaa, vaan laulujen tekeminen on toden puhumista. Niinpä nykyään Del Reyn musiikkia tulkitaan henkilökohtaisena purkauksena. Helsingin Sanomien kriitikko Mikko Aaltonen kirjoitti Blvd-arviossaan, että ”Lana Del Rey kertoo uudella levyllään poikkeuksellisen paljon itsestään”. Sanoitusten sävy on toki tunnustuksellinen ja sisältää viittauksia perheenjäseniin, romansseihin, laulajan syntymänimeen Elizabeth Grant sekä muihin anekdootteihin, joille fanit tulkitsevat referenssejä tosielämästä (esimerkiksi viittaako hänen tuotantonsa läpi toistuva Jimmy-nimi todelliseen ihmiseen, vai onko kyseessä eräänlainen symboli, joka kuvaa Lanan pimeitä puolia, vähän kuin David Bowien Major Tom?).

Kysymys aitoudesta ”Kertooko tää nyt hänestä itsestään?” tuntuu Del Reyn, tai oikeastaan minkä tahansa toimivan taiteen kohdalla, ylipäätään järjettömältä. Sanoihan Nietzschekin, että itsestään puhuminen on tehokkaimpia itsensä kätkemisen muotoja. Vaikka Del Rey kuinka väittäisi, ettei vedä mitään roolia, sen hän on kuitenkin tehnyt luomalla tarkkarajaisen kokonaisestetiikan, oman retrofiltteröidyn maailmansa, hypertodellisen versionsa Yhdysvalloista.

Del Rey tietää imagonsa voiman hyvin, tuskin hän muuten lainaisi levyllä kaikkien muiden populaarikulttuuriviittausten lisäksi jo omasta tuotannostaan. Yksittäiset tutut melodianpätkät tai Taco Truck x VB -päätösbiisiin sämplätty pätkä Venice Bitch -kappaletta tulevat levyn massassa vastaan ohimenevinä häivähdyksinä, kuin selaisi fiidiä ja törmäisi taas siihen samaan tuttuun kuvaan.

Ei ole niin yllättävää, että Del Reyn suosio on viime vuosina saanut uutta kaikupohjaa TikTokista. Siellä Lanaa on usein nimetty femceleiden ja girl bloggereiden esikuvaksi, termit, joita netissä roikkuvat, yksinäisyyttään romantisoivat nuoret naiset käyttävät ironisesti itsestään.

Ehkä Del Reyn traagisuus oli 2010-luvun kiireellä emansipoituvassa ja edistyksellistyvässä ilmapiirissä monelle niin vaikea pala, että sitä ei kyetty ymmärtämään muuten kuin ironian kautta. Biisien minäkertoja on usein kuin suoraan Sopranos-sarjasta tai Sylvia Plathin Lasikellon alla -kirjasta: rakkaudenkaipuinen nainen, joka ei voi juuri muuta kuin kaunistautua, roikkua välinpitämättömissä miehissä ja selvitä tuskista pöllyissä olemisen tai rukoilun avulla.

Del Rey käsittelee feminiinisiä haaveita ja pettymyksiä nostalgiakuvaston läpi, mutta niihin liittyvät elementit – päihteet, väkivalta, itsetuho, pessimismi ihmissuhteissa – ovat kaikki tämän päivän Yhdysvalloista, ei mistään 60-luvulle jääneestä unesta. Levyn kohokohta on A&W, jonkinlainen Lana Del Reyn versio pitkästä gunnari-balladista. Addiktio-odysseialla laulaja tilittää vahingollisten käytösmallien luuppaamista riipaisevan pessimistisesti, mutta purkauksessa on mukana huumoria, ja koko levyllä kajastaa yhteys muihin ihmisiin, usko muutokseen.

Lana Del Rey Did you know that there’s a tunnel under ocean blvd (universal)