"Vai modernia Roomaa? Sitä saattekin etsiä. Onnea yritykseen!” taksikuskimme huudahtaa ja vilkaisee meitä epäuskoisesti. Kuski on juuri ­kuullut, millä asialla kaupungissa olemme. Hänestä ajatus nykyaikai­sesta Roomasta on lähes ennenkuulumaton. Saman­laisen reaktion saa monilta muiltakin paikallisilta.

Ulkomaailmalle Rooma näyttäytyy viehättävänä ja historiallisesti suurenmoisen rikkaana. Asukkailleen se vaikuttaa olevan turhauttavan kaoottinen. Julkinen liikenne myöhästelee. Kolmatta metrolinjaa avataan hiljalleen – kuusi vuotta myöhässä. Rooman johtoporrasta on epäilty korruptiosta ja mafiayhteyksistä. Kaupungin rahat ovat niin vähissä, etteivät ne riitä arvokkaiden monumenttien kunnostamiseen. Apuun ovat rientäneet italialaiset muotibrändit. 

Uusi huoli on kasvava jäteongelma. Hiljattain roomalaiset kypsyivät kaduilla haiseviin roskasäiliöihin niin, että alkoivat julkaista niistä kuvia somessa. ”Nimi sen kertoo: ikuinen kaupunki, ikuisesti paikallaan. Rooman aika on ohi”, taksikuski virkkoo.

Hän ei kuitenkaan ole oikeassa. Kyllä Roomasta löytyy monenlaisia uudistajia, kun osaa etsiä.

Pienen ravintola Retrobottegan ovi löytyy Piazza Navonan nurkilta osoitteesta Via Della Stelletta 4. Ravintolan toinen omistaja Alessandro Miocchi tervehtii leveästi hymyillen ja istuttaa meidät ravintolasaliin korkean pöydän ääreen.

Aterimet ja lautasliinat poimitaan täällä vetolaatikosta ja katetaan pöydälle itse. Sen kummempaa järjestystä salissa ei ole: kokitkin tarjoilevat, ja ruokaa saa tilata läpi päivän. Jos työntekijöillä on kiire, asiakkaat noutavat joskus lasin­täytettä oluthanasta omatoimisesti. Meininki on rento, ja entisajoista muistuttavat sisustuksessa vain holvikaari, vanha puinen katto sekä alkuperäinen tiiliseinä.

Jo vuosia Italian huippuravintoloiden keittiöissä työskennellyt Miocchi kertoo, että tällaiset yksityiskohdat ovat Retrobottegan keino erottua ydinkeskustan perinteisistä ruokapaikoista.

Vaikka ravintolasali on nyt täynnä, Retrobottegan alkutaipale ei ole ollut yksinkertainen. Remonttiin kului lupabyrokratian vuoksi kuukausia, ja avajaiset viivästyivät. Avajaispäivänä Miocchi jännitti toisen omistajan Giuseppe Lo Iudicen kanssa ravintolan ovella, tulisiko kukaan syömään heidän moderneja luomuksiaan.

”Suuri osa roomalaisista syö joka päivä pasta carbonaraa ja miettii, miksi kokeilla uutta, kun vanhakin on hyvä. Onneksi ihmiset muuttuvat rohkeammiksi pikkuhiljaa”, Miocchi pohtii.

Avokeittiöstä tuodaan esille huolellisesti sommiteltuja annoksia. Alkupalana on kyyhkystä kuivattujen hedelmien ja karhunvatukoiden kera. Pääruuaksi tarjotaan gnoccheja, kampasimpukoita sekä sipulikeittoa, kaikki sovussa samalla lautasella. 

”Listalla on vain yksi tyypillinen roomalaisklassikko, saltimbocca (salvialla ja ilmakuivatulla kinkulla höystetty vasikan­leike), ja senkin valmistamme vastoin vanhoja oppeja”, Miocchi sanoo.

Retrobottegan lisäksi kaupungissa on muitakin modernin keittiön pioneerejä. Pitsatarjontaa uudistaa esimerkiksi keittiömestari Stefano Callegari, jonka pitseria Sbancossa (Via Siria 1) taikina on kaiken a ja o; sitä kohotetaan kymmeniä tunteja.

Kolmas kiinnostava ravintolakonsepti löytyy kaupungin itäosasta. Itseään ”keittiölaboratorioksi” nimittävä Mazzo (Via delle Rose 54) tarjoilee varsin edullista fine dining -illallista, joka syödään yhteispöydän ääressä.

Keskustan toisella laidalla sijaitsee Montin kaupungin­osa, joka on jo itsessään esimerkki uuden ja vanhan kontrastista Roomassa. Montin taloissa on viehättäviä, köynnösten peittämiä seiniä, ja kaduilla näkee nuorta paikallista hipsterväkeä. Raakaruokaa saa monesta ravintolasta. On pop up -taidegallerioita, pikkuputiikkeja ja polkupyöriä, joissa on korkeat tangot.

Sekä tietenkin kaupungin tunnetuin vintage- ja designtori Mercato Monti (Via Leonina 46). Se on uuden muodin polttopiste, jossa paikalliset suunnittelijat myyvät viikonloppuisin tuotteitaan.

Lauantaina aamupäivästä Mercato Montissa soi indiepop, ja suunnittelijat juttelevat toria kiertävien asiakkaiden kanssa. Myynnissä on muun muassa Sisiliassa käsin tehtyjä miesten hattuja, kierrätyskankaista valmistettuja mekkoja ja nahkatakkeja sekä koristeellisia lastenvaatteita. Kojujen keskellä istuu suunnittelija Valeria D’Annibale.

Rooman näköalattomuuden tuntu on vuosien varrella ajanut erityisesti nuoria muuttamaan kaupungista ulkomaille. Niin teki vuonna 2011 myös D’Annibale. Lisäsyyn muutolle antoi artesaanialan kriisi: laadustaan tunnetun italialaisen käsityöläisperinteen pelättiin häviävän massatuotannon alta.

Viiden Australiassa viettämänsä vuoden aikana D’Annibale kouluttautui korusuunnittelijaksi ja perusti oman merkin. Hiljattain hän päätti palata kotikaupunkiinsa. ”Haluan nähdä alan kehityksen ja olla mukana luomassa uutta Roomassa. Minulla on paljon annettavaa, koska olen hakenut kokemusta muualta”, D’Annibale sanoo.

Hän luottaa siihen, että artesaaniperinne elpyy. Merkkejä näkyy jo: yhä useammat italialaisnuoret ovat jälleen kiinnostuneita opiskelusta räätälikouluissa. Luottamusta lisää se, että D’Annibalen värikkäille koruille on löytynyt mukavasti ostajia. Myös muiden suunnittelijoiden into kannustaa. ”Mercato Montissa tuntuu siltä, kuin olisimme yhtä suurta perhettä”, hän sanoo.

Nykytaide oli Roomassa pitkään piilossa kaupungille ominaisen maalaus- ja veistostaiteen varjossa. Vaikka Vatikaanin museot vetävät edelleen eniten väkeä, nykytaiteen kentällä näkyy liikehdintää.

”Rooma on hidas ja haastava, mutta toisaalta historiansa takia myös inspiroiva kaupunki”, Massimo Scrocca sanoo ja istahtaa penkille.

Kolmekymppinen Scrocca on yksi Rooman taide-elämän uusista vaikuttajista. Kolmisen vuotta sitten, kun katutaiteesta puhuivat kaupungissa vain harvat, Scrocca avasi sille pyhitetyn Galleria Varsin (Via di San Salvatore in Campo 51).

Jotkut epäilivät Scroccan haksahtaneen pahasti. Syrjässä matkailijoiden poluilta sijaitsevaan, valtavirtataiteen ulkopuolella toimivaan galleriaan tuskin riittäisi kävijöitä, he arvelivat.

Toisin kävi. Varsista puhutaan nyt ulkomaillakin, ja galleria muuttaa syksyllä jo suurempiin tiloihin (Via di Grotta Pinta 38). Paikan näyttelyissä esitellään alan maineikkaiden kansainvälisten ja italialaisten taiteilijoiden töitä vähemmän tunnetussa muodossa: täällä katutaide ei ole talojen ulkoseinissä vaan sisällä olevissa teoksissa.

”Minusta Roomassa syntyy paljon lahjakkuutta. Joskus se jää jumiin toimimattomaan ympäristöön, mutta ei onneksi aina”, Scrocca pohtii.

Kaupungissa nousee muitakin modernin taiteen muotoja. Juutalaiskaupunginosa Ghettossa majaa pitää esimerkiksi italialaisgalleristi Valentina Bonomon nimikko­galleria (Via del Portico D’Ottavia 13). Myös useat maineikkaat kansainväliset galleriat, kuten Gagosian Gallery (Via Francesco Crispi 16), ovat avanneet toimipisteitä Roomaan. Niistä kysyttäessä Scrocca nousee ylös ja viittoilee mukaansa ulos. ”Tässä vieressä on niistä paikoista yksi. Vien teidät sinne”, hän sanoo. 

Noin viidenkymmenen metrin päässä Scrocca kääntyy ja astelee mukulakivikäytävää sisäpihalle. Siellä on Lorcan O’Neillin nykytaidegalleria (Vicolo dei Cantinari 3). Hiljaisella pihalla tuntuu jälleen kuin aika kaupungissa pysähtyisi. Pihan seinustalla seisoo valtava, antiikinaikainen suihkulähde. ”No, eihän täällä historiasta pääse eroon millään”, Scrocca sanoo hymyillen. 

Lisää osoitteita saat jutustamme Vinkit moderniin Roomaan