Mitä paikkoja tallinnalaiset itse rakastavat kaupungissaan? Mondo lähti kierrokselle toisenlaiseen Tallinnaan paikallisten kanssa.

Aurinko kurkistaa korkeiden talojen takaa ja lämmittää suikaleen Tallinnan vanhan­kaupungin kapeista kaduista. Pitkänhuiskea ­nainen keltaisessa takissaan avaa oven taloon aivan Raatihuoneentorin vieressä.

 ”Tämä on Tallinnan kiinnostavin galleria kesällä”, sanoo Silvia Pärmann.

Pärmann nuuskii kaupungin kiinnostavimpia paikkoja työkseenkin: hän on virolaisen sisustuslehden Diivanin päätoimittaja. Valokuvanäyttelyitä pitävää Lee-galleriaa (Raekoja 4/6) pyörittää hänen ystävänsä Kaupo Kikkas, joka aikoo tulevaisuudessa esitellä erityisesti dokumentaristisia kuvia. Maanalaisessa tilassa on vierailumme aikaan esillä kuuluisan virolaisen Kalju Suurin mustavalkokuvia eri aikakausilta, muun muassa säveltäjä Arvo Pärtistä.

Portaikkoa koristavat kalterit. Paikka oli aikoinaan tyrmä.

”Torilla käytiin teloittamassa silloin, kun täytyi”, Silvia Pärmann toteaa iloisesti.

Kerrotaan, että Raatihuoneen torilla on todella tapahtunut teloituksia keskiajalla.

Vierestä löytyvän isomman kadun Pärmann ohittaa ­nopeasti todeten: “Harju-katu on turisteille. En ole koskaan astunut jalallani yhteenkään paikkaan siellä.”

Torin seinämässä avautuu holvikaari, jonka läpi kuljemme. Vasemmalta löytyy Kehrwieder-kahvila (Saiakang 2), joka paahtaa omat kahvipapunsa tien toisella puolella. Tori on täynnä kahviloita, mutta onneksi oppaana on tallinnalainen, joka tuntee kahviapajansa.

”Tulemme tänne aina niiden ystävien kanssa, jotka ovat olleet pitkään poissa Tallinnasta”, Pärmann kertoo.

Tallinnalaiset viettävät aikaansa pääasiassa muualla kuin kaupungin klassikkopaikoissa, hän huomauttaa. Vaikka näkymät niissä ovat kauniit, asukkaat etsivät mieluummin jotain uutta ja erityistä. Sitä löytääkseen ei kuitenkaan tarvitse välttämättä lähteä ydinkeskustasta kauas.

Tallinnan vanhallekaupungille on käynyt kuin Tukholman Gamla Stanille: siitä on tullut uudelleen trendikäs.

Kahvien jälkeen Pärmann nappaa keltaisen takkinsa takaisin päälleen.  Sen on suunnitellut hänen ystävänsä.

”Onkohan hän jo tullut studiolleen?”

Piret Ilves on Viron lupaavimpia nuoria suunnittelijoita. Hänen studiomyymälänsä (Rüütli 16/18) sijaitsee vain viiden minuutin kävelymatkan päässä Raatihuoneentorilta.

Ilvesin vaatteet ovat saaneet vaikutteita 1960-luvulta, ja ne ovat hinnaltaan vähän edullisempia kuin suomalaiset ­designasut.

Lettipäinen Ilves tervehtii meitä jo ovella.

”Minulla on asiakkaana vanhempia ihmisiä, jotka pitävät vaatteista juuri 60-lukulaisuuden takia. Silloin heillä ei ollut varaa ostaa designvaatteita, mutta nyt on.”

Valoisaa myymälää koristavat tyylikkäät hatut, pitkä­vartiset käsineet ja Hunterin kumisaappaat.

Piret Ilves viihtyy vanhassakaupungissa, mutta hänen lempi­paikkansa Tallinnassa on Piritan kaupunginosa. Siellä hän pitää erityisesti meren läheisyydestä ja rantabulevardista, jossa on kiva käydä juoksulenkillä. Kesällä moni tallinnalainen suuntaa Piritan suositulle uimarannalle.

”Asuin Piritassa nuorempana. Nyt sinne on avattu myös kehuttu uusi ravintola Noa”, Ilves kertoo.

Myös Silvia Pärmann tietää Noan (Ranna tee 3): se on ­Tallinnan tämän kevään ravintolatapaus, jonne on toistaiseksi mahdoton päästä ilman varausta.

Alkaakin olla lounasaika. Suuntaamme Vene-kadulle, jota kutsutaan Tallinnan ravintolakaduksi. Suuri buddhan pää toivottaa meidät tervetulleiksi ravintola Elevantiin.

”Lempiravintolani koko Virossa”, Pärmann iloitsee.

Seinältä tuijottaa ärtyneen näköinen vanha intialaispappa sätkä huulessaan. Vähemmästäkin ärtyy, kun joutuu seuraamaan sivusta toisten ruokajuhlaa. Pärmannin vakioannos täällä on saag paneer, jossa on intialaista juustoa ja pinaattia.

”Olen matkustanut Intiassa, ja tämä on aivan yhtä hyvää kuin siellä”, hän sanoo. “Älkää katsoko nyt, mutta takanamme olevaan pöytään meni juuri Viron ulkoministeri.”

Että vanhakaupunkiko vetää muka vain turisteja? 

Holvikaaret muuttuvat ammottaviksi ikkuna-aukoiksi, mukulakadut tietöiksi, rapatut kiviseinät tiileksi. Hujaus vain, ja Tallinnassa voi aikamatkustaa keskiajan sydämestä neuvostotunnelmiin.

Lyhin tie vanhastakaupungista Tallinnan trendikkäimpään kaupunginosaan Kalamajaan kulkee radanvartta.

”Tämä on lempikatuni. Tuossa on hyvät venäläiset markkinat”, Pärmann vinkkaa ja viuhtoo matalaa rakennusta kohti vastapäätä rautatieasemaa (Kopli 6).

Markkinat muistuttavat Kalamajan historiasta. Vielä muutama vuosi sitten Kalamaja oli lähinnä venäläisten asuttamaa aluetta, jota pidettiin levottomana lähellä sijaitsevan Patarein vankilan takia. Nyt vankila on lopetettu ja sen tiloissa (Kalaranna 2) järjestetään kulttuuritapahtumia. Erityisen suosittu on Tallinnan meripäivien aikaan järjestettävä varjofestivaali.

Kalamaja muuttuu koko ajan eläväisemmäksi. Alueelle aukeaa uusia ravintoloita ja kahviloita, kuten hiljattain Tallinnan hittiravintoloiden Moonin (Võrgu tn 3) ja Sfäärin (Mere pst. 6E) pikkusiskot. Moonin perustajat ovat avanneet paikan nimeltä Kolm Sibulat (Telliskivi 2) ja Sfäärin perustajat puolestaan Diipin (Soo 1/6). Paikallisten silmissä ne ­päihittävät kiinnostavuudessa isosisaruksensa.

Kalamajasta on tulossa kallis paikka asua. Silvia Pärmann arvelee, että hänen Kalamajassa sijaitsevan asuntonsa arvo on seitsemässä vuodessa kymmenkertaistunut. Toistaiseksi luova luokka elää ja voi täällä kuitenkin hyvin.

Ohitamme vanhoja tehtaita, joista osa on valokuvaajien, suunnittelijoiden ja muiden luovien työläisten studioita, osa autioituneita kolosseja sirpaleisine ikkunalaseineen. Vabriku- ja Valgevase-katujen kulmassa sijaitsee öisin epävirallinen snägäri: leipomo, josta voi ostaa yöpalaa pitkäksi venyneen illan jälkeen ennen kuin leipomo lähtee toimittamaan herkkujaan Tallinnan kauppoihin. Snägärin tarkan paikan tunnistaa jo tuoksusta, Pärmann vinkkaa.

”Tuossa on Boheem. Se oli ensimmäinen Kalamajaan avattu kahvila, ja yhä todella suosittu”, hän kertoo.

Boheem (Kopli 18) on sittemmin laajentunut: nykyään ­vieressä on myös samanniminen pitseria.

Syvemmällä Kalamajassa tehtaat muuttuvat puisiksi asuintaloiksi. Monet on remontoitu, mutta vanhoja rakenteita on yhä tallella, kuten kiviseiniä puutalojen välissä. Ne on rakennettu aikoinaan estämään tulipaloja leviämästä.

“Tuo ruma puutalo tuossa kulmassa on Tallinnan suosituin baari”, Pärmann opastaa.

Sitä ei satunnainen ohikulkija arvaisi: ruskea talo näyttää samalta kuin kaikki muutkin kadun taloista, vähän uneliaalta. Sisällä tuoksuu vanha kangas. Tops (Soo 15) on sisustettu retrohenkisesti, kuten moni Tallinnan trendikäs paikka, ja viikonloppuisin bileitä ohjailevat usein dj:t.

Kaikkein kiinnostavin Kalamajassa tapahtuu monen mielestä Telliskivi 60a:n alueella. Entisen tehdaskompleksin ympärillä sijaitsevat suositut ravintolat F-Hoone ja Kukeke, olutbaari Pudel, viinikuppila Pokaal sekä suosittu ostos­keskus. Siinä käymisen arvoisia ovat muun muassa pari mukavaa ja edullista sisustuspuotia: Homeart ja Les Petites. Pihalla järjestetään kevät- ja kesälauantaisin kirpputoreja. 

Jättimäisen hallin päässä loimottaa vihreä valo. Olemme Telliskiven kauppakeskuksen vieressä sijaitsevassa vanhassa tehdashallissa, joka on täynnä tuoleja: nahkatuoleja, bambutuoleja, pyöriviä muovituoleja, valtaistuimen näköisiä tuoleja, lepolasseja… Peremmällä huomaa, että tuoleista muodostuu ikään kuin pikkuruisia olohuoneita.

Paikan nimi on The Club of Different Rooms eli ”erilaisten huoneiden kerho”. Se on Cabaret Rhizome -ryhmän perustama teatteri, jossa pidetään toisinaan myös klubitapahtumia. Pärmannin mukaan tämä teatteri tekee nyt sitä, mitä muu Eurooppa kymmenen vuoden päästä. 

Esityksissä käytetään hyödyksi teknologiaa ja ­erilaisia sovelluksia, mutta niissä ei puhuta juuri ollenkaan. Ne ­sopivat hyvin eestiä taitamattomallekin katsojalle.

”Viime esityksessä katsojilla piti olla mukana älypuhelimet”, Pärmann kertoo. 

Ohjaaja Johannes Veski istahtaa sohvalle juttelemaan.

”Tallinnassa olemme hyvin verkostoituneita. Ihmiset saavat tietoa tapahtumista toisiltaan ja sosiaalisesta mediasta. Ei ole mitään yhtä paikkaa, missä tapahtuu kaikki jännittävä, vaan ihmiset menevät sinne, missä järjestetään jotain. Se on kiva, ei jää jumiin yhteen paikkaan”, hän kertoo.

Hyviä paikkoja ovat Veskin mukaan muun muassa nuorison suosima Protest (Mere puiestee 6) ja Von Krahl, yhdistelmä teatteria, baaria, klubia ja ravintolaa (Rataskaevu 10).

Ravintolasuosituksia teatterimies jakelee kitsaasti.

”Makuni on niin outo”, hän valittelee – ja nauraa. ”Lahnusmäellä on pohjoiskorealainen ravintola Annön, sitä voin suositella. Tallinnassa on jonkin verran pohjois­korealaisia, koska olimme liittolaisia toisen maailmansodan aikaan.”

Jos visiitti Lahnusmäelle Kalevipoja põik -kadulle tuntuu työläältä, Veski suosittelee Elutuba-ravintolaa Kalamajassa (Vabriku 6). Sen idea on samantapainen kuin teatterin: kuin istuisi jonkun olohuoneessa. Veskin suosituksiin kuuluvat myös drinkkipaikka Manna la Roosa (Vana-Viru 15) ja kesäisin Noblessnerin satamaan aukeava kiva pop-up-ravintola.

Köleri-katu on juuri sellainen, jolle voi kuvitella rattaita työntäviä vanhempia sekä pikkupoikia jalkapalloineen. Nyt se on tyhjä. Ovatkohan kaikki puistossa? Kun katua jatkaa tarpeeksi pitkälle, päätyy Kadriorgin puistoon, joka on varsinkin kesäisin yksi Tallinnan parhaista ajanviettopaikoista.

Puistossa sijaitsevat muun muassa nykytaiteen museo Kumu (Weizenbergi 34) sekä Gourmet-kahvila (L. Koidula 13A), toinen Tallinnan itse kahvinsa paahtavista kuppiloista. Lähistöltä löytyy suosittu kortteliravintola Salt (Vase 14). Herkuttelija voi suunnata myös Silvia Pärmanninkin suosimaan Kukk & Konn-bistroon (Raua 65), jonka granaatti­omenainen juustosalaatti aivan lumoaa.

Silmään osuu pieni kyltti puutalon seinässä: Nop. Se on valoisa ja hyväntuulinen yhdistelmä luomukauppaa ja ­kahvilaa – ja ilmeisen suosittu (Köleri 1). Tallinnan brunssi­kulttuuri on vielä nupullaan. Sunnuntaisin monet käyvät Sesoon-ravintolan (Niine 11) brunssilla Kalamajassa, mutta arkisin hyvää paikkaa on hankala löytää. Onneksi on Nop, jossa tapaamme Pärmannin kanssa hänen ystävänsä August Künnapun, yhden Viron tunnetuimmista taidemaalareista.

Künnapu ei ole käynyt täällä aikaisemmin.

”Olen vähän erakko, rakastan yksityisyyttäni. Toisaalta ­joskus rakastan massoja.”

”Ja kaikissa maalauksissasi on ihmisiä!” Pärmann sanoo.

”Ihmiset ovat peilejä meihin itseemme, ihmisten kanssa oppii myös itsestään”, Künnapu toteaa.

Mitkä ovat Künnapun lempipaikat? Hän kertoo Cha Dao -teehuoneesta (Suur-Patarei 2), josta saa vuosikertateetä kuin viiniä konsanaan, sekä kahvila Sinilindistä (Müürivahe 50), joka muuttuu iltaisin keikkapaikaksi. Pärmann kehuu samojen omistajien kahvila Must Puudelia (Müürivahe 20). Sen lähellä Vabaduse-galleriassa on kesällä Künnapun näyttely.

Kun Tallinnan vanhaakaupunkia katsoo paikallisten kanssa, se on täynnä uusia mahdollisuuksia. Mennäkö elokuva­teatteri Sõprukseen (Vana-Posti 8), jonka rakennus on jo nähtävyys? Vanha kino on Tallinnan harvoja Stalinin ajalta säilyneitä rakennuksia. Samasta talosta löytyy Hollywood-klubi, jossa Silvia Pärmann kävi nuorena väärennetyillä papereilla. Myös Naiiv-kauppa (Müürivahe 36) kiinnostaa: se yhdistää skandinaavitrendejä ja virolaisia perinnekuoseja.

Kiva löytö on myös sisustuskauppa Nu Nordik (­Vabaduse väljak 8), joka myy virolaisen Derelictin kierrätys­mate­riaa­leista tehtyjä designhuonekaluja. Kalusteen taustan voi halutessaan saada tietää, sillä ne on yksilöllisesti numeroitu.

Pärmannin on palattava takaisin töidensä ääreen. Hän antaa lähtiessään vielä yhden vinkin: Pikk-kadun numero 9. Siellä sijaitsevat tavalliseen kerrostaloon kätkettyinä ihana Annimari Vintage ja hauska Fox Vintage, molemmat hämmentävän halpoja putiikkeja. Talon ylimmän kerroksen ovella vastaan juoksee röhkivä mopsi nimeltä Konstantin.

Sen omistaja Madis Nestor pyörittää täällä Biit-levy­kauppaa, joka on sohvineen kuin tehty oleskeluun.

”Järjestimme juuri täällä Konstantinille syntymäpäivä­juhlat, viisi muuta koiraa oli paikalla”, Nestor kertoo.

Tallinnassa näkyy nyt, että ihmiset haluavat saada koti­kaupungissaan mahdollisimman paljon kokemuksia, hän sanoo. Millaisia? Pyöräfestivaaleja, pingiskerhoja, näyttelyitä, uusia ravintoloita, kivoja klubeja, Nestor luettelee.

Hän vinkkaa meille paikasta, joka pitää tietää, jos haluaa kuulua Tallinnassa sisäpiiriin. Vanhassakaupungissa on ravintola Noku, johon pääsee vain ovikoodilla. Kävelemme Nestorin neuvomaan suuntaan ja pysähdymme ovelle. Sen sininen ja punainen maalipinta on lohkeillut. Näppäilemme koodin. Ovi naksahtaa auki, ja edessä on portaikko.

Kuinka mukavaa: Noku ei ole nuhjuinen salakapakka vaan valtava tila baaritiskeineen ja maukkaine lounaineen. Yhden huoneen seiniä koristavat lamput kuin auringot.

Tallinnan ovien takaa voi löytyä mitä tahansa. Pitää vain kysyä asiantuntijoilta – ja mennä rohkeasti peremmälle.