Helsinkiläistyttö Virve Hannele Rosti piti muotitoimittaja Rauni Palosen piirtämistä Apu-lehden paperinukeista.

Hän liimasi nuken ensin pahville, leikkasi sen sitten tarkasti irti ja säilytti kaikki paperinuket konvehtirasiassa. Nuket tuoksuivat suklaalta.

– Piirsin niille myös itse vaatteita. Lempinukkeni olivat Kirka ja Danny, naisnukeista en oikein välittänyt, laulaja Virve ”Vicky” Rosti muistelee.

Virven isä Keijo Rosti oli ammattimuusikko, joka soitti muun muassa Reijo Taipaleen taustabändissä bassoa ja otti joskus tyttärensä mukaan keikoille. 12-vuotiaana Virve alkoi laulaa Radion lapsikuorossa.

Sitten tuli vuosi 1974. Virve voitti Suomen Iskelmälaulumestaruuskilpailut, jonka jälkeen hän pääsi Dannyn kesäkiertueelle. Laulajan, jonka paperinukella oli vielä muutama vuosi sitten leikkinyt.

Tuohon aikaan laulaminen oli vielä hauskanpitoa ja Virve olisi tehnyt sitä vaikka ilmaiseksi.

– En ajatellut suosiota, elin eräänlaisessa kuplassa. Päämääränäni oli käydä lukio loppuun ja haaveenani tulla äidiksi. Nyt minulla on kolme lasta ja seitsemän lastenlasta. Kutsuvat minua nimellä Viive-mummi.

Vuoden 1975 maaliskuussa julkaistiin Virven ensisingle Siinä ruutia on kun rakastun, jonka B-puolen kappaleesta Kun Chicago kuoli tuli yksi vuoden soitetuimmista.

Samana vuonna ilmestyi myös ensimmäinen pitkäsoitto Vicky. Syksyllä 16-vuotiaasta Virve Rostista tehtiin Apu-lehteen paperinukke.

– Äiti sen ensimmäisenä lehdestä huomasi. Se oli kunnianosoitus, Virve sanoo ja katselee tarkkaan paperinukkeaan.

Paperinukkejen tekijä Rauni Palonen tarttui mielellään Vicky-aiheeseen, sillä teinejä sai harvemmin piirtää.

Virvessä viehätti nuoruuden lisäksi tämän persoonallinen rokkityyli. Kumpikin nainen ihastelee ennen kaikkea paperinuken punaisia saappaita.

– Ostin itsekin sellaiset 17 sentin koroilla ja olen myös omistanut useat punaiset bikinit. Punainen on aina ollut lempivärini, Virve sanoo.

Paperinuken vaatteista Virveä miellyttää eniten kelsiturkki, kiinatunikat sekä punainen pussihihainen pusero.

– Mutta tuo Pieni talo preerialla -countrytyylinen essumekko, Virve puistelee päätään.

– En muista mikä vaikutti siihen, että nukella on peräti kaksi pitkää hametta. Mutta tuollaisia alusvaatteita en enää nykyään piirtäisi ja tuo kalanruotohame on aivan liian mummomainen, Rauni miettii.

Millainen historia Avun paperinukeilla on? Mistä idea lähti, miten ne tehtiin, kuka valitsi julkkikset?

Rauni Palonen ottaa vieraan vastaan kauniissa kodissaan Helsingin Merihaassa. Ikkunoista aukeaa merinäköala, seinillä on Raunin tunnettuja maalauksia. Kaksi päivää aikaisemmin 90 vuotta täyttänyt Rauni on edelleen täyttä rautaa.

Rauni Palonen (os. Pystö) syntyi vuonna 1929 Oulussa. Isä oli ammatiltaan levyseppä, äiti oli kotona. Perheeseen syntyi kaksi tyttöä, Rauni on tytöistä vanhempi.

Isän työn mukana perhe joutui muuttamaan muutaman kerran, joten uusista kouluista oli ensin vaikeaa löytää ystäviä. Muodista kiinnostunut Rauni alkoi piirrellä vaatteita luokkatovereilleen.

– Sota syttyi, kun olin 10-vuotias. Ja miten puute näkyi pienen tytön elämässä: karkit loppuivat ja sillä siisti, Rauni kertoo.

Ajatus muodista alkoi kiehtoa yhä enemmän. Rauni valmistui muotitaiteilijaksi Taideteollisesta oppilaitoksesta vuonna 1951 ja alkoi suunnitella teatteri- ja elokuvapukuja Suomi-Filmille, Suomen Filmiteollisuudelle, Fennada-Filmille, Suomen Kansallisteatterille sekä Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatterille.

än työskenteli myös malliston suunnittelijana ja mainospiirtäjänä Leninkikeskus Oy:ssä 1964–1966.

Teatterista löytyi elämän rakkaus, näyttelijä Veli Palonen. Pariskunta sai pojan sekä tyttären.

Iina Dillemuth on äitinsä tavoin tehnyt uraa muotitoimittajana ja Iinan tyttärestä Miasta tuli kolmannen polven muotiammattilainen.

Vuonna 1966 Palonen aloitti muotitoimittajana Anna-lehdessä, jonka päätoimittajana toimi Kirsti Lyytikäinen – kilpailevan yrityksen, A-lehtien perustajan Yrjö Lyytikäisen miniä.

Kirstin aviomies Olli oli perustanut Annan kolme vuotta aikaisemmin.

Annassa Palosen viikottaisesta Mix Max -palstasta tuli suosittu, mutta myös pelätty muotivaikuttaja Suomessa.

Rauni reissasi maailman suuret muotimessut ja palsta oli usein kuvitettava piirroksilla, sillä uutuuksia ei ollut Suomessa valokuvattavaksi.

Hän listasi palstallaan sen, mikä on in ja mikä out ja Suomen muotimaailma totteli.

Eräänä päivänä Rauniin otettiin yhteyttä, ja loppu on suomalaista historiaa.

Elettiin elokuuta 1968. Rauni Palonen sai kutsun Apu-lehden toimitukseen. Toimituspäällikkö Olavi Salmi kysyi, voisiko Palonen alkaa piirtää lehdelle paperinukkeja.

Paperinukkeajatuksen isänä oli toiminut silloinen Apu-lehden päätoimittaja Eero Sauri, joka oli saanut idean lehtiuudistuksen myötä.

Ajatuksena oli tehdä uusitusta Avusta koko perheen lehti, myös lasten. Pojille oli sarjakuvia, mutta tytöille lehti ei ollut tarjonnut mitään.

”Minulla on kaksi tytärtä, joten tunsin tyttöjen maailman. Minulla oli myös kiinteä yhteys Ruotsin suurimman viikkolehden Året Runtin päätoimittajaan Sven Bromaniin, jonka lehdessä oli julkaistu paperinukkeja”, Eero Sauri kertoo Rauni Palosen paperinukeista kertovassa kirjassa Tähdet arkilla (Tammi, 2008).

Sauri päätti seurata Året Runtin mallia.

Silloinen toimittaja, tuleva Avun toimituspäällikkö Ritva-Liisa ”Ippa” Relander ehdotti paperinukkejen tekijäksi Rauni Palosta, joka tiedettiin loistavaksi piirtäjäksi.

Annan päätoimittaja Kirsti Lyytikäisellä ei ollut mitään sitä vastaan, että Rauni teki oheistyötä Apuun. Olihan oma aviomies siinä vaiheessa Kustannusyhtiö Apulehden toimitusjohtajana.

Vuonna 1971 Anna-lehti siirtyi Yhtyneiden Kuvalehtien ja Kustannusliike Apulehden perustamalle A-lehdille, joten Anna ja Apu olivat samassa yrityksessä vuoteen 1980.

Sauri oli ensin epäilevällä kannalla, koska hänen mielestään Rauni Palosen kynänjälki ”oli hieman jäykkä”. Hän joutui myöhemmin muuttamaan mieltänsä. Palosesta tuli erinomainen paperinukkejen piirtäjä.

Siihen asti paperinuket olivat olleet nimettömiä, mutta Apuun haluttiin nukkeja oikeista ihmisistä.

Paperinuken piti olla tyttöjen idoli, nainen tai mies: iskelmä- tai tv-tähti, missi, näyttelijä, kuninkaallinen.

Vuoden 1968 Suomen euroviisuedustaja, 20-vuotias poplaulaja Kristina Hautala sai kunnian olla Avun historian ensimmäinen julkkispaperinukke. Hänellä oli paperisessa garderobissaan punainen vinyyli-sadeasu.

Raunin piirtämistä, Avussa julkaistuista paperinukeista tuli valtavan suosittuja, koska niissä oli muotivaatteita ja aikuisia.

Elettiin aikaa, jolloin Barbie oli nostanut USA:ssa esiin uudenlaisen nukkemallin. Vuonna 1959 esitelty Barbie oli tullut jo Suomeen, mutta harvalla oli siihen varaa.

Toista oli jokaviikkoinen Avun paperinukke, josta tuli monelle pikkutytölle helpommin saavutettava, uudentyylinen aikuisnukke. Omanlainen, suomalainen Barbie.

Toivomukset Avun paperinukeiksi piirrettävistä henkilöistä tulivat taiteilija Paloselle toimituspäällikkö Relanderilta, toimittajat valitsivat julkkikset lehden viikoittaisessa toimituskokouksessa.

Paperinukkeja tai vaatearkkeja julkaistiin lähes joka numerossa vuoden 1973 loppuun saakka. Ensin lehdessä julkaistiin itse nukke ja sille pari vaatekertaa, sen jälkeen lisää vaatteita seuraavassa kahdessa numerossa. Sitten vuorossa oli taas uusi julkkis.

Rauni Palonen piirsi nuket viikonloppuisin, koska teki viikolla toista työtä.

Joka perjantai hän meni Avun toimitukseen, sai Ipalta uuden henkilön ja haki malliin valokuvia lehtitalon kuva-arkistosta.

(Toim. huom: vuosina 1982-1990 tämän jutun kirjoittaja työskenteli A-lehtien kuva-arkistossa arkistonhoitajana ja muistaa hyvin, kuinka Raunille piti etsiä julkkiksista lehtikuvia.)

– Usein mustavalkoisesta valokuvasta sai paremmin esiin kasvonpiirteitä. Tuskaa oli piirtää dioista, joita joutui katsomaan valopöydältä suurentavalla luupilla. Välillä, etenkin alussa aikataulu oli tiukka, myöhemmin saatettiin suunnitella useamman viikon nuket etukäteen, Rauni muistelee.

Tuoreet missit piti aina saada heti lehteen. Tosin missejä oli Palosen mukaan vaikea piirtää.

– Missi on aina piirteiltään täydellinen. Kauniit kasvot, kauniit silmät. Oli vaikeaa löytää ihmisestä jotain persoonallisuutta. Miehiä oli helpompi piirtää, Rauni muistelee.

Missipaperinukkejen piirtäminen alkoi heti vuonna 1968 Leena Brusinilla, joka valittiin Miss Suomeksi, Miss Euroopaksi ja joka sijoittui kolmanneksi Miss Universum-kisoissa.

1970-ja 1980-luku olivat missien kulta-aikaa, paperinukeiksi päätyivät lähes kaikki uudet Miss Suomet, Miss Euroopat, Miss Maailmat ja Miss Universumit.

Paperinukkensa saivat missit Johanna Rauniosta, Armi Aavikosta, Sirpa Viljamaasta, Riitta Väisäsestä ja Anna-Liisa Tiluksesta Anne Pohtamoon.

Alkuvuosien missejä olivat Virpi Miettinen, Ursula Rainio, Pirjo Laitila ja esimerkiksi Heini Wathén. Paperinukkemisseillä oli – tietysti – iltapuku ja kruunu.

1980-luvun lopulla tv-ja elokuvatähdet alkoivat syrjäyttää missejä. Paperinukeiksi päätyvät muun muassa Onnen päivien Fonzie ja Charlien enkeleistä Farrah Fawcett-Majors ja Jacklyn Smith, Dallasista Charlene Tilton (Lucy), Victoria Principal (Pamela) sekä Linda Gray (Sue Ellen).

Oli Ritari Ässän David Hasselhoff, Marilyn ja James Dean, Teräsmies Christopher Reeve sekä Grease-elokuvan tähtipari Olivia Newton-John ja John Travolta.

Pienillä leikkijöillä ei ollut usein hajuakaan nukkejen julkkisidentiteetistä. Tuskin se edes kiinnosti – nukeillahan leikittiin elämää. Ne ruokkivat lasten mielikuvitusta ja luovuutta, ja niille saatettiin myös itse piirtää vaatteita.

Paperinuket liimattiin tukevammalle pahville, että niillä pystyi leikkimään.

Vuonna 1970 Rauni piirsi Peppi Pitkätossun ja herra Tossavaisen, 1972 Vaahteramäen Eemelin, 1980-luvun alkupuolella paperinukeiksi pääsivät esimerkiksi Astrid Lindgrenin Marikki, Joulupukki sekä Viisikoista Pauli ja Leo.

Apu julkaisi paperinukkejen takana aina mainoksen, joten vanhemmatkaan eivät hermostuneet siitä, että lehdestä piti joka viikko leikata yksi sivu irti.

Rauni Palonen selailee paperinukeista kertovaa kirjaansa kriittisesti, paperinukkekuviaan kommentoiden.

– Alkuun kropat olivat aika pitkiä. 80-luvulla ne alkoivat tulla tasapainoisemmiksi, normaalin mittaisiksi. Minä kehityin. Olin muotitoimittaja, tein töitä mallien kanssa ja mallit ovat aina pitkiä, sopusuhtaisia. Vaatteet näyttävät aina paremmalta sellaisen ihmisen päällä. Eli toki hoikensin ja muutin hieman joitain julkkiksia. Paperikoko A4 on aika rajoitettu tila, nukkeja piti solakoittaa, jotta mukaan mahtui myös jokunen vaate, Rauni naurahtaa.

Alussa paperinukkejen koko ja etenkin asennot vaihtelivat. Sitten Rauni tajusi, että nukeilla on oltava samanlainen asento. Silloin vaatteita voi vaihdella nukelta toiselle.

– Aloin käyttää pohjana samaa vartaloa. Tein yhden version naisen vartalosta ja yhden version miehen vartalosta – vain päät olivat erilaisia.

Julkkismittari muuttui. Jos Rauni Palonen piirsi sinusta paperinuken, olit julkkis, tunnettu. Julkkiksilta ei kyselty etukäteen lupia, oli kunnia-asia päästä Raunin paperinukeksi.

– Harvoin sain suoraa palautetta, koska työni takia en tavannut muita kuin missejä. Mutta ei heillä ollut mitään sitä vastaan, että olin piirtänyt heistä paperinukkeja. Se oli plussaa, hyvää julkisuutta. Kiltti, lapsiystävällinen ja positiivinen tapa lähestyä sen ajan julkkiksia, Rauni sanoo.

Lehdeltä ei tullut paperinukeille mitään reunaehtoja. Ainoa toivomus oli se, että vaatteiden pitää olla muodikkaita, ajan hengen mukaisia.

– Olin muotitoimittaja ja seurasin muotia. Kävin kaikilla suurilla muotimessuilla: Pariisi, Frankfurt, Milano, Kööpenhamina. Tiesin muodista kaiken. Ainoa hankaluus oli se, mitä siitä kaikesta valita...

Elettiin minin, midin ja maksin aikoja. Tuodessaan uuden nuken toimitukseen Palonen antoi toimituspäällikölle listan vaatteiden materiaaleista.

Toimituspäällikkö kirjoitti paperinukkejen oheen pienet tekstinpätkät, joissa kuvailtiin vaatteita. Tämän päivän ihmiselle lista sisältää sanoja, joita ei nykyään enää oikein tunnista: molski, crimplene, markiisikangas, lakkanailon.

Vesa-Matti Loiri sai päälleen kelsiturkin, Jukka Virtanen inkkarihapsutakin. Rohkean rokkimimmi Suzi Quatron Rauni puki mustaan nahkahaalariin ja Pirkko Mannolan vaatteista löytyi niin ruutua, raitaa, pilkkuja kuin palloja.

Oli hippityyliä, farkkua, nahkaa ja joskus Hollywoodin glamouria. Hurriganesin Cisse sai tulipunaiset saappaat vihreään esiintymisasuunsa, Riitta Väisänen lisää röyhelövaatteita ja Laila Kinnunen kunnian pukea päälleen sen ajan uusinta uutta: jerseyhousupuvun.

Entisajan lehtien painotekniikka ei suosinut paperinukkeja. Joistakin paperinukeista tuli sävyltään hyvin tummia.

– Tosin minusta ne olivat kivan näköisiä, koska itsekin viihdyin auringossa. Pahempaa oli se, että paino teki nukeista läikikkäitä, kirjavia. Sen ajan paperi oli huonoa paperinukeille, Rauni sanoo.

Paino möhli kunnolla, kun Miss Suomi Johanna Raunio vuodelta 1974 oli Apu-lehdessä iholtaan vihreä ja hiuksiltaan violetti. Myös laulajatar Taiska vuodelta 1976 oli vihreäihoinen ja hänen hiuksensa olivat vihertävänkeltaiset.

Tosin lapset tykkäsivät kovasti, kun paperinuket olivat niin jännän värisiä.

Kerran paperinuken vaatearkki julkaistiin vahingossa peilikuvana: balettitanssija Anneli Alhanko sai oikein päin olevat vaatteet myöhemmässä numerossa, jossa oli julkaisuvuorossa jo toinen nukke.

Myös Ami Aspelundin (1974) vaatearkki julkaistiin vahingossa peilikuvana, mutta virhettä ei koskaan korjattu. Miss Suomi Nina Björnström (1988) sai paperinukkena nimekseen Nina Björkström.

Joskus vaatteille oli unohtunut piirtää niiden pidikkeet. Tällaisia nukkeja ovat muun muassa Baccaran Mayte vuodelta 1978 ja Miss Suomi 1985 Marja Kinnunen.

Piirrettyään paperinukkeja viitisen vuotta Rauni Palonen kutsuttiin myös ruotsalaisen Året Runtin paperinukkejen piirtäjäksi. Hän piirsi ruotsalaisia julkkiksia vuodet 1973–1975. Avussa julkaistuista paperinukeista ruotsalaista julkkiskermaa edustivat muun muassa Abba ja kuninkaalliset.

1970- ja 1980-luvut olivat myös paperinukkeurheilijoiden juhlaa. Juha Väätäinen, Helena Takalo, Atik Ismail, Mona-Liisa Pursiainen, taitoluistelija Tintti Wegelius, Jari Puikkonen, esteratsastaja Kati Hurme ja Ringa Ropo päätyivät nukeiksi.

Tietysti myös Matti Nykänen, joka piirrettiin paperinukeksi vahingossa kaksi kertaa.

Paperinukeksi päätyivät toki myös Keke Rosberg, Juha Mieto, Marjo Matikainen, Arto Bryggare ja Lasse Virén.

1970-luvun lopulla Rauni piirsi leikkijöiden riemuksi myös lapsihahmoja: nukkensa saivat kiharatukkainen Shirley Temple ja Pikku Heidi – ja toki myös Ruotsin prinsessa Victoria, josta julkaistiin peräti kolme eri nukkea: vauvana, pikkutyttönä ja 12-vuotiaana.

– Tunnettujen henkilöiden hääpukuja kopioitiin, mutta jos häät olivat vasta tulossa, suunnittelin ne itse, Rauni kertoo.

Loppukeväänä 1976 Silvia Sommerlathin ja kuningas Kaarle XVI Kustaan häät olivat vasta tulossa, joten Palonen suunnitteli Silvialle hääpuvun, korkeakauluksisen unelman helminauhoineen.

Myös häitään odotteleva prinsessa Diana sai kantaakseen Raunin itsensä suunnitteleman, tyttömäisen ja pussihihaisen hääpuvun.

Suomen kuninkaallisia edusti presidentti Mauno Koiviston tytär Assi, jonka vaatteissa oli paljon ajan muodin mukaista rimpsua, röyhelöä ja leveää helmaa.

Vuonna 1984 Apu toteutti pienten lukijoiden toiveen ja lehdessä julkaistiin Monacon ruhtinatar Grace Kelly – kaksi vuotta traagisen kuolemansa jälkeen. Palonen piirsi ruhtinattarelle filmitähtiaikojen vaatteita Hermés-huiveineen ja helminauhoineen.

Paperinukkeja alettiin vuosien varrella julkaista harvemmin, ja vuosina 1974–1977 niitä oli vain noin joka toisessa numerossa.

Historian ensimmäinen ulkomainen julkkisnukke oli Monacon prinsessa Caroline vuonna 1975 ja viimeinen nukke, jolle julkaistiin erillinen vaatearkki, oli taitoluistelija Tintti Wegelius 1977.

Vuonna 1978 tapahtui katastrofi. Paperinukke-arkin sommittelu muuttui. Nukke käännettiin lehden sivulle vaakatasoon ja se oli myös pienempi. Sekä nukke että kaikki vaatteet tulivat yhdessä lehdessä eikä erillisiä vaatearkkeja enää julkaistu.

– Se oli kauheaa lapsille, sillä vanhoja vaatteita ei voinut enää käyttää uusille nukeille. En tiedä, kuka niin ikävän ratkaisun teki… Näitä paperinukkeja on kohdeltu historiansa aikana lehdessä välillä myös huonosti, Rauni puistelee päätään.

Julkaisutahti hidastui. Kun vuonna 1983 julkaistiin vielä yhdeksän nukkea, vuonna 1987 enää kolme: Riitta Väisänen, Ihmemies MacGyver ja Kati Hurme. Seuraavana vuonna julkaistiin vain kaksi: Nina Björnström ja Ringa Ropo.

Syy paperinukkejen loppumiseen oli ajassa. Teknologia kehittyi, kansan ulottuville tulivat VHS-videonauhurit ja videovuokraamot, ensimmäiset tietokoneet ja matkapuhelimet, laskettelukeskukset ja huvipuistot.

Pelattiin Trivial Pursuit -peliä ja väänneltiin Rubikin kuutiota. Viihdettä alkoi tulvia päälle muualtakin kuin aikakauslehdistä, paperinukkeleikit alkoivat jäädä Tamagotchien ja Polly Pocketien jalkoihin.

Vuosina 1985–1988 paperinukkeja julkaistiin vain muutama ja viimeisimmät 1990-luvun nuket esittivät Kauniit ja rohkeat -sarjan henkilöitä.

Historian viimeiset Apu-lehden paperinuket esittivät Kummeli-sketsiohjelmasarjan hahmoja vuonna 1997. Miehet esiintyivät pelkissä värikkäissä kalsareissa.

Paperinukkejen viimeistä lukua ei kuitenkaan ollut vielä kirjoitettu. Vuonna 1999 Rauni Palonen sai vielä yhden toimeksiannon, kun levy-yhtiö EMI pyysi häntä piirtämään laulaja Sami Saaresta paperinuken.

Levy-yhtiö tavoitti lopulta Raunin Pariisista, missä tämä työskenteli stipendiaattina Cité Internationale Des Arts -residenssissä. Sami Saari sai oman paperinukkensa.

Paperinukkejen orginaalipiirroksista on kadonnut noin kymmenkunta nukkea. Loput vajaat 300 ovat visusti turvassa Suomen Kansallismuseossa, jossa ne edustavat yhtä tärkeää osaa Suomen populaarikulttuurin historiasta.

Omaa suosikkiaan paperinukkejen joukosta Rauni Palonen ei osaa eikä edes pysty nimeämään.

– Ei äitikään voi sanoa, kuka lapsista on suosituin, Rauni Palonen hymyilee. ●

Lähteet: Tähdet arkilla (Tammi/2008) tekijöinä Pirkko Vekkeli, Rauni Palonen ja Mia Dillemuth, https://nukkehuone.blogspot.com/ maariainen

Avun paperinukkeja pyydetään tasaisin väliajoin takaisin lehden sivulle. Kuulimme lukijoidemme toiveen, ja nyt löydät Avun Nostalgia-numerosta 54/2019 peräti kuusi paperinukkea! Lehti on myynnissä kuukauden.

Päivitetty 3.1.2020 – Alkuperäinen versio ilmestynyt 27.12.2019