Virve Rosti, 59, nauraa, että häntä on julkisuudessa kuvattu usein kahdella tapaa: joko ikinuoreksi energiapakkaukseksi tai räväkäksi punapääksi. Määritelmät huvittavat laulajaa.

– Olen ehkä räväkkä lavalla, mutta siviilissä rauhallinen, enemmänkin tarkkailija ja sivusta seuraaja. Nuorempana olin suorastaan kiusallisen ujo. Lavalla on helppo olla vauhtimimmin roolissa. Se on ihan toista kuin aidossa arjessa, jossa inhoan esimerkiksi soittaa virastoihin, vieraille ihmisille, Virve myöntää.

– Energiaa minulla kyllä riittää, mutta paineitahan tuollainen lokerointi luo, kun pitää jaksaa vanhanakin vielä painaa.

Nuorekkaalta Virve tuntuu ja näyttää. Marraskuussa 60 vuotta täyttävä laulaja on hyväkuntoinen ja tasapainoisen oloinen. Elämä on vatupassissa.

– Kyllä, olen onnellinen. Moni palanen on paikoillaan. Minulla on hyvät geenit, Aune-äitini on 84-vuotias, ja hän osti juuri uuden auton. Olen käynyt hänen kanssaan seniorizumbassa, mutta se jäi, kun äitini innostui vesijuoksusta, Virve hymyilee.

– Verenpainelääkkeitä joudun kyllä syömään, korkea kolesteroli on sukurasite isäni puolelta.

Virve Rostilla on tallella kaikki hänestä kirjoitetut lehtijutut, ja leikkeitä on kotikellarissa valtavat laatikot täynnä. Niille on ollut käyttöä vuoden aikana, sillä Virven hyvä ystävä Tuija Wuori-Tabermann kirjoittaa Virvestä elämäkerrallista kirjaa. Teos on jo viimeistelyvaiheessa, ja se ilmestyy ensi lokakuussa.

Tuija ja Virve ovat tunteneet toisensa vuodesta 1975, siis siitä saakka, kun Virve 16-vuotiaana lauloi Danny-show’n kesäkiertueella. Tuija, jos kuka, tuo kirjaan syvällistä sisäpiirin tietoa ja tunnetta.

– Tämä on ollut ihana produktio. Olen yrittänyt mennä Virven nahkoihin, kuvata sisältäpäin hänen elämäänsä. Esiin on tullut monia yllättäviä, kipeitäkin asioita, joita ei ole ennen kerrottu, Tuija Wuori-Tabermann sanoo.

Pitkään radio- ja tv-alalla työskennellyt Tuija on kirjoittanut useita tunnettujen suomalaisten elämäkertakirjoja. Hänen aviomiehensä, runoilija Tommy Tabermann menehtyi kahdeksan kesää sitten.

Yhteistyö Virven kanssa sujuu.

– Olemme nähneet Virven kanssa vuoden ajan miltei viikoittain, käyneet läpi hänen elämäänsä ja muistoja. Myös monet Virven läheiset pääsevät kirjassa ääneen, muun muassa äiti ja Sirpa-sisko sekä Danny ja tietysti entinen aviomies, Virven kolmen lapsen isä Jussi Tukia.

Virve huomauttaa, että alkusysäys kirjaan syntyi taannoisessa tv-ohjelmassa, jossa hän oli Ville Haapasalon vieraana. Virve heitti televisiossa ohimennen ilmaan ajatuksen kirjasta, koska hänestä ei ole sellaista tehty. Vähän ajan kuluttua kahdestakin eri kustantamosta otettiin yhteyttä, ja nyt hauskalla nimellä varustettu Vickypedia tulee ulos Otavalta. Kirjan nimen keksi Virve itse, mutta Vickyksi häntä alkoivat kutsua lukion luokkakaverit Hämeenkylän yhteiskoulussa Vantaalla. Vicky kuulosti rokimmalta kuin Virve.

Virve on laulanut ja viihdyttänyt suomalaisia viidellä vuosikymmenellä. Se on huima saavutus nykyisessä kertakäyttökulttuurissa. Tietysti suosio on vuosien varrella vaihdellut, ja 1980-luvulla Virve vetäytyi lavoilta kotiäitiyden vuoksi, mutta silti hän on yksi sinivalkoisista kestosuosikeista.

– Kun Chicago kuoli on kappale, joka minun pitää laulaa joka keikalla. Pari vuotta sitten lopetin laskemisen, kun viisituhatta kertaa tuli täyteen. On sitä tullut veivattua. Mutta ei se minua haittaa, sillä laulaminen on minun työni. Kappale herättää kuulijoissa mielikuvia ja muistoja, ja minun tehtäväni on tulkita se.

Virve muistelee kirjassa, kuinka Danny-show’n aikaan kesällä 1975 kuusitoistavuotias tyttö yöpyi elämänsä ensimmäistä kertaa hotellissa. Hän ei tiennyt, että oven saa auki avaimella, ja niinpä Virve-parka jäi päiväksi huoneeseen nököttämään uskaltamatta poistua minnekään. Nälkäänsä hän joi aamiaistarjottimelta jääneen kermapurnukan.

– Siitä lähtien olen osannut yöpyä hotellissa, ja niitä on nähty tuhansia.

Virven isä Keijo Rosti oli ammattimuusikko. Isä kuoli vuonna 1999 vain 65-vuotiaana diabeteksen liitännäissairauksiin, mutta ehti antaa jo paljon aikaisemmin Virvelle musiikin lahjan. Kotona laulettiin ja soitettiin. Kirjassa kerrotaan, kuinka Reijo Taipale kerran laulatti kahdeksanvuotiasta Virveä ja totesi kehujen lomassa, että lopussa oli mennyt pari tahtia nuotin vierestä. Pikku-Virve luuli sitä kohteliaisuudeksi ja toitotti suureen ääneen: ”Jihuu, mä osaankin laulaa nuotin vierestä!”

Virve, neljästä Rostin lapsista vanhin, oli esikuva nuoremmille sisaruksilleen Sirpalle, Merjalle ja Anssille. Kirjassa Sirpa kertoo, kuinka Virve luki aina iltasatuja pienemmilleen ja lauloi lopuksi tuutuiskelmän, esimerkiksi katkelman Hair-musikaalista. Aune-äiti kehuu kirjassa, kuinka Virve oli korvaamaton apu kodin pyörittämisessä.

– Lapsuudenkodistani olen oppinut suvun ja läheisten merkityksen. Siksi meillä on edelleen tiivis yhteisö. Minä olen se liima, jokapitää suvun yhdessä. Meillä on perheen oma WhatsApp-ryhmä ja pidämme luonani joka kuukausi perheillallisen, jolle kokoontuvat lapseni puolisoineen ja lapsenlapseni ja tietysti avomieheni Ari Kaasalainen. Iso rytmiryhmä.

Virven lapsista Antilla, 37, on kolme lasta: Aune, Leo ja Reino. Eevalla, 35, on kaksi tytärtä: Ebba ja Erin. Lapset ovat 3–11-vuotiaita. Mummoa ilahduttaa, että kuopus Ella, 31, odottaa kaksosia, jotka syntyvät syyskuussa. Silloin Virvellä on seitsemän lastenlasta.

– Kyllä rakkautta riittää. Sydämessäni on ollut viisi ovea auki, ja kohta sinne aukeaa kaksi lisää.

Mutkattomat ja aktiiviset välit perheeseen sekä läheinen ystäväpiiri antavat Virvelle voimaa. Kesäviikko vuokrahuvilalla Parkanossa on jo perinne, sinne kokoonnutaan tänäkin suvena suurella joukolla.

– Vien lapsenlapsiani marjaan ja sienestämään ja ongelle. Saan olla ihan mummona, kun opetan heille näitä hyödyllisiä taitoja. Ensi tammikuussa koko konkkaronkka äitiäni ja siskojani myöten tulee pariksi viikoksi Kanarialle, vietämme siellä yleensä Arin kanssa koko kuukauden. Se on ihanaa!

Virvestä tuli isoäiti jo 48-vuotiaana. Hän kuvailee itseään citymummoksi ja vie lapsenlapsiaan mielellään teatteriin ja puistoihin ja paistaa joskus lettujakin.

– En halua kuitenkaan olla kävelevä huvipuisto. Se ei ole mielestäni isovanhemmuuden tarkoitus. Olen aina ollut tietyllä tapaa kurinpitäjä, huolehtinut rajoista. Jos karkkipäivä on lauantaina, en tuputa tikkareita tiistaina. Kunnioitan sovittuja sääntöjä.

Viime äitienpäivänä Virve lounasti äitinsä ja tyttäriensä kanssa, Antti ei sillä kertaa päässyt mukaan. Virven ikimuistoisin äitienpäivä on selkeänä muistissa. Sitä vietettiin vuonna 1987, kun Virve vuosien kotiäitiyden jälkeen päätyi edustamaan Suomea euroviisujen finaalissa Brysselissä sittemmin legendaksi nousseella kappaleella Sata salamaa.

– Silloinen aviomieheni Jussi ja vasta puolivuotias Ella olivat viisufinaalissa mukana. Palasimme Helsinki–Vantaalle äitienpäiväsunnuntaina, ja Eeva ja Antti olivat lasiseinän takana vastassa isot valkovuokkokimput sylissään. Muistan ikuisesti sen pakahduttavan tunteen, kun halasin heitä. Se hetki, se rakkaus! Mikään maailmassa ei ollut tärkeämpää.

Virve on asunut Vantaan Martinlaaksosssa vuodesta 1985. Tosin vasta viitisen vuotta sitten hän osti sieltä oman asunnon, ensimmäisen omistuskotinsa. Tyylikkään tummasävyinen, itämaisin sävyin sisustettu kaksio sijaitsee kymmenennessä kerroksessa, ja tilavalta parvekkeelta aukeavat hienot näköalat Helsinkiin saakka.

– Tein elämässäni täydellisen puhdistuksen muutama vuosi sitten. Piirsin itselleni tiekartan, johon leikkasin lehdistä kuvia asioista, joita halusin tavoitella: asunto, golf, auto… Keskityin myös aineettomiin asioihin. Hylkäsin vanhan painolastin ja fokusoiduin huomiseen. Päätin tehdä vain sitä, mistä nautin. Nostin oman ja läheisteni hyvinvoinnin tärkeimmäksi, Virve kertoo.

– Poistin myös ympäriltäni sellaisia tuttuja ja ystäviä, jotka imivät minusta voimaa, olivat energiasieppoja. Päätin, että en enää sano kaikkeen kyllä. Ymmärsin olevani jo siinä iässä ja asemassa, että voin itse valikoida töitäni. Onneksi minulla on esimerkiksi bändissä ihanat tyypit.

Virve sanoo, että tiekartan tehtyään hänelle alkoi yhtäkkiä tapahtua hyviä asioita. Juuri niitä, mitä hän tavoitteli.

– Luotan siihen, että asiat menevät niin kuin ne on tarkoitettu. Niin olen aina elänyt ja uskaltanut tehdä isojakin päätöksiä uskomalla vakaasti, että asiat järjestyvät kyllä. Ja vaikka vastoinkäyminen tulisi, siitä voi oppia ja tajuta lopulta, miksi kävi juuri niin.

Oikeat ystävät ovat Virvelle tärkeitä. Hänellä on kaksi rakasta ystäväryhmää: Kurpat ja Tenaleidit. Tenaleidit on luokkakavereiden ryhmittymä, joista moni täyttää Virven tavoin tänä vuonna 60 vuotta. Synttärikutsuja satelee.

– Kurpat on naisporukka, joka on pitänyt yhtä jo 35 vuotta. Nyt meitä on enää 11, kun yksi menehtyi rintasyöpään. Nämä naiset ovat minulle tärkeä voimavara.

Vickypedia-kirjassa käydään läpi myös Virve Rostin elämän menetyksiä. Pikkuveli Anssin itsemurha 1998 oli sokki, täysi yllätys. Niin oli myös oman vauvan selittämätön menehtyminen kohdussa. Hento ja punahiuksinen tytär syntyi kuolleena kahdeksan kuukauden raskauden jälkeen 1985.

– Tasan vuoden päästä siitä, täsmälleen samana päivänä syntyi Ella. Kaikella on tarkoituksensa.

Virvelle koittaa virallinen eläkeikä reilun neljän vuoden kuluttua, kun hän täyttää 64. Hän ei kuitenkaan aio lopettaa keikkailua.

– En ole koskaan voinut pitää edes pitkiä keikkataukoja, sillä elän ja olen aina elänyt keikkatuloilla. En ole säveltäjä tai sanoittaja, joten en tienaa hiteilläni. Eläkeiässä voin tehdä valikoidummin keikkoja, ja myös tv, revyyt ja musikaalit kiinnostavat.

– Unelmoin vireästä ja terveestä loppuelämästä. Tiekartassani on vielä pari kohdetta: oma kesämökki maalla ja talviasunto lämpimässä, Espanjassa. Politiikkaan en enää lähde. Olin kokoomuksen kuntavaaliehdokkaana Vantaalla, mutta sain niin paljon vihapostia, että suorastaan yllätyin. Laulajalla ei kuulemma ole asiaa politiikkaan. Siitä jäi huono maku suuhun.