On lempeä syyspäivä Jyskyjärven kylässä, parisataa kilometriä Kuhmosta itään. Lämmin ilmavirtaus on tuonut intiaanikesän tänne Euroopan ­koillisosaan, ja niinpä viihdyn ulkona t-paidassa. Kottaraisen liverrys sekoittuu Vienan Kemijoen vuolaan virran solinaan.

Jyskyjärvi on Vienan kauneimpia ­runokyliä. Tienvieren kyltissä lukee kylän venäjänkielinen nimi Juškozero, mutta myös selvällä suomella Jyskyjärvi. Sillalla tulee vastaan rouva, joka avaa keskustelun kertomalla suomeksi, että hän on ­karjalainen.

On mielenkiintoista havaita, että näinkin kaukana Suomen rajasta puhutaan suomea, vaikka nämä alueet eivät ole lähelläkään luovutettua Karjalaa, eivätkä ne ole koskaan kuuluneet Suomeen.

Karjala on laajempi kuin Suomessa usein tunnutaan ajattelevan: arkikeskusteluissa puhutaan yleensä Karjalasta, kun tarkoitetaan toisessa maailmansodassa Neuvostoliitolle menetettyjä alueita. ­Joskus Karjalalla tarkoitetaan pelkästään aluetta, joka nykyisin kuuluu Venäjän federaation osaan nimeltä Karjalan ­tasavalta. Karjala on kuitenkin laajempi käsite, vaikka edellä mainittu alue ­kattaakin suurimman osan Karjalasta.

Karjala on historiallinen ja ­kulttuurinen alue, joka ulottuu ­Suomen ny­kyisellekin alueelle kattaen Etelä- ja Pohjois-­Karjalan maakunnat.

Vienan Karjala on Karjalan pohjoisinta ja itäisintä osaa. Se rajoittuu idässä Vienanmereen ja yltää ­pohjoisessa melkein Kuolan niemimaalle asti.

Alueen elämänlankana voidaan pitää leveää Kemijokea, joka laskee Vienan­mereen. Suuri osa kylistä sijaitsee joen varrella.

Jyskyjärvellä vanhat harmaantuneet puutalot on rakennettu pääty joelle päin, ja niiden ikkunoissa on tyypillistä karjalaista koristelua, jollaista voi Suomen puolella nähdä esimerkiksi Nurmeksen Bomba-talossa.

Kävelysillat kulkevat joen yli, jota pitkin kalastajat päristelevät pitkänmallisilla puuveneillään. Rantasaunan piipusta nousee savu. Kun katson joen niemen­nokan takana avautuvalle järvelle, jonne kalastajat suuntaavat, avara tyhjyys humisee korvissani.

Mieleeni kantautuu tunne jostain kaukaa menneisyydestä. Aivan kuin olisin Juhani Ahon Juha-romaanin tunnelmissa – ­Shemeikkahan tuli juuri täältä Vienan Karjalasta.

Karjalan tasavalta on todellista takamaata, jossa tiet ovat harvassa. Moderni kehitys ei ole täysin ulottanut vaikutustaan näille seuduille, ja Kemijoen yli vievä puinen autolossikin edustaa sadan vuoden takaista tekniikkaa.

Takapajuisuus on toisaalta myös etu, ainakin luonnon näkökulmasta: koko Vienan Karjala on kuin yhtä suurta kansallispuistoa. Ojittamattomat suot ja kirveenkoskemattomat aarniometsät näyttävät jatkuvan silmänkantamattomiin, ja luonto alueella on erittäin kaunista.

Oma lukunsa on Karjalan taivaan tähtivyö. Koska isoja kaupunkeja, moottoriteitä ja muuta valosaastetta ei ole satojen kilometrien säteellä, tähtitaivas näkyy uskomattoman kirkkaana.

Satelliitti­kuvistakin huomaa, että yöaikaan ­Venäjän puoleinen Karjala on koko Euroopan pimeimpiä kolkkia.

Päiväsaikaan otetut satelliittikuvat osoittavat, että Suomen ja Venäjän välinen raja on kuin veitsellä leikattu: itäpuoli on täynnä tuuheita, tummanvihreitä ja tiettömiä metsäalueita. Suomen puolella puolestaan korostuvat nuoret taimikot, hakkuuaukot ja kaikkialle risteilevä metsäautoteiden verkosto.

Suomessa metsäpalot saadaan yleensä hallintaan paremmin kuin Venäjällä, koska Suomen tiheää metsäautotiestöä pitkin sammutuskaluston kuljettaminen on helpompaa kuin läpitunkemattomassa kairassa. Tämäkin vaikuttaa luontoon, sillä tulipalot ovat osa metsien luontaista kiertoa.

Rajantakaisessa Karjalassa maisema on pääpiirteiltään samankaltaista kuin Suomen puolella, mutta maantiede ja historia ovat tuoneet luontoon omat erityispiirteensä.

Esimerkiksi Venäjän pohjoiset metsät ovat jäkälien peitossa. Suomen puolella jäkäläkankaat ovat porojen paljaaksi kaluamia, lukuun ottamatta joitakin ­suojelualueita.

Toisaalta Vienan Karjalassa järvet ­näyttävät jotenkin rähjäisemmiltä kuin Suomen puolella, etenkin asutuskeskusten lähettyvillä. Ilmeisesti tämä johtuu ravinnepäästöistä, ja ylipäänsä maisemanhoito on Venäjällä leväperäisempää kuin Suomessa.

Erämaisuutensa vuoksi Venäjän ­Karjalassa elää selvästi enemmän susia ja karhuja kuin Suomessa, mutta niiden saalis­eläimiä on puolestaan runsaammin Suomessa, jossa hirvi on hyötynyt hakkuiden ja taimikoiden yleistymisestä.

Venäjällä maaseutuasutus on muun Euroopan tavoin keskittynyt kyliin, kun taas Suomessa on historiallisten maan­jakosopimusten seurauksena suosittu haja-asutusta. Neuvostoliiton aikaan ­Karjalassa ei juuri viljelty viljaa, mutta karjatiloja ja heinäpeltoja oli paljon. Nykyisin avoimet perinnemaisemat ovat sielläkin käyneet uhanalaisiksi.