Ilmassa tuntuu pesuaineen tuoksua, kun Forssan Tex vexin naiset nostelevat hanskat kädessä vaatteita mustista muovisäkeistä pöydälle tutkittavaksi. Mitä materiaalia tämä voisi olla? Luonnonkuitua, tekokuitua, kumpaakin tai jotakin ihan muuta?

– Huippuhetki on se, kun säkistä löytyy aarre, joka kelpaa myyntiin myymäläämme. Rakastan Marimekkoa yli kaiken! innostuu pajaohjaaja Mira Kalliola.

– Retro on oikein meidän juttumme. Sitä tullaan hakemaan kau­empaakin, komppaa pajaohjaaja Merja Thomsson.

Tässä forssalaisessa teollisuushallissa on otettu varaslähtö uuden jätelain toteuttamisessa. Laki määrää poistotekstiilit kierrätettäviksi vuoden 2023 alusta lähtien. Viimeistään silloin käyttökelpoiselle tekstiilijätteelle on keksittävä parempi paikka kuin sekajäteastia.

Värikkäisiin kierrätysessuihin pukeutuneet naiset arvioivat jokaisen tekstiilin myös siltä kannalta, kelpaisiko se myytäväksi. Rekillä odottaa myyntiä edelliselle omistajalle tarpeettomaksi käynyt hääpuku huntuineen ja kokoelma turkkeja. Sivupöydälle kerätään jouluaiheisia tekstiilejä joulumyyjäisiin. Loppuun kuluneet vaatteet ja tekstiilit sujahtavat omiin säkkeihinsä materiaalin mukaan.

Poistotekstiilin arvo on huipussaan, kun se saadaan myytyä sellaisenaan. Myymälän puolella sentitkin ovat rahaa: vaatteet maksavat viisi euroa kilo. Käsistään käteviä houkuttaa seinän kokoinen hyllystö tekstiileistä irrotettuja ja lajiteltuja vetoketjuja, nappeja ja nippeleitä.

Forssan Tex vexillä käy selväksi yksi tekstiilin kierrätyksen ominaispiirre: siihen tarvitaan työvoimaa. Tekstiilin lajittelua ei toistaiseksi pystytä koneellistamaan, kuten esimerkiksi lasin ja metallin kierrätystä. Tex vexillä työskentelee 17 ihmistä muun muassa kuntouttavassa työtoiminnassa ennen siirtymistään takaisin työelämään tai opiskelemaan. He lajittelevat noin neljä tonnia poistotekstiilejä kuukaudessa, ja määrä on kasvussa.

Jos säkistä löytyy pesemätöntä, tunkkaista, homeista, likaista tai kosteaa materiaalia, sukkia tai alusvaatteita, niistä ei enää saa jätteenpoltossa kuin häviävän määrän energiaa. Sitkeä mustikkatahra ei välttämättä ole ongelma, mutta ihmiseritteet ovat.

– Yksi ainut koin toukka tekee sen, että koko erä päätyy sekajätteeseen, Thomsson sanoo.

Sen sijaan kulunut mutta puhdas tekstiili jatkaa 200 kilon säkissä matkaa paikallisen jätehuoltoyhtiön Loimi-Hämeen Jätehuollon kyydillä Turkuun.

Seuraavana päivänä Turussa Lounais-Suomen Jätehuollon poistotekstiilihallin ovelta avautuu vaikuttava näky: halli on lattiasta kattoon täynnä valkoisia 200 kilon säkkejä ja värikkäitä paaleja pullollaan esilajiteltua poistotekstiiliä. Ilmassa ei tunnu oikeastaan minkäänlaista hajua. Poistotekstiiliä saapuu tänne noin 13 tonnia viikossa.

Raitisilmasuodatinmaskilla tekstiilipölyltä suojautunut poistotekstiilin lajittelija Taru Laukkanen tarkistaa asiakkaalle lähtevää kierrätystekstiilierää. Hän asettaa tekstiili­skannerin urheilushortsien päälle, ja laite kuittaa, että polyesteriä se on. Laukkanen sanoo skannerin olevan apuväline, mutta asiantuntevan lajittelijan näppituntumaa se ei vielä päihitä. Laukkanen on pohjakoulutukseltaan vaatturi, ja hän puuhaa tekstiilien parissa vapaa-ajallaankin, ommellen ja tuunaten.

– Me olemme tällaisia tekstiilien saattohoitajia. Voi sanoa, että olen unelma-ammatissani, Laukkanen hymyilee.

Turun AMK:ssa kesällä valmistunut selvitys Suomen tekstiilivirroista kertoo, että tutkimusvuonna 2019 kotitalouksista päätyi sekajätteeseen yli 40 000 tonnia tekstiiliä. Erilaisiin keräyksiin tekstiiliä päätyi vajaat 23 000 tonnia. Ystävien ja perheiden kesken sekä kirpputorien ja vastaavien kautta tekstiiliä lähti kiertoon vajaat 7 000 tonnia.

Kaikki poistotekstiili ei kelpaa kierrätykseen tulevaisuudessakaan. Kokonainen rekallinen huolellisesti esilajiteltua poistotekstiiliä saattaa päätyä polttoon, jos jossakin vaiheessa kuljetusketjua lasti on päässyt kostumaan. Koska poistotekstiili on herkästi pilaantuvaa raaka-ainetta, se on lajiteltava lähellä tuottajiaan.

Lounais-Suomen Jätehuollossa suunnitellaan, että parin vuoden päästä kaikki Varsinais-Suomen ja Länsi-Suomen poistotekstiilit käsitellään hankkeilla olevassa, uudessa lajittelulaitoksessa, ja samanlaisia laitoksia nousisi eri puolille Suomea yhteensä neljä tai viisi kappaletta. Lajittelulaitoksessa poistotekstiili liikkuisi kuljettimilla, ja käyttöön tulisi esimerkiksi tekstiilien kosteutta mittaavaa tekniikkaa.

Lajittelulaitoksissa parhaat poistotekstiilit poimittaisiin suoraan uusiokäyttöön joko yrityksiin työstettäväksi tai myymälöissä kuluttajille myytäviksi. Osa kuljetettaisiin kuidunavaukseen Turun jalostuslaitokseen, jonka rakennushanke odottaa parhaillaan Business Finlandin investointitukea. Jos tuki järjestyy, laitos alkaa toimia vuonna 2024. Poistotekstiilin jalostuslaitosta pilotoidaan parhaillaan Paimiossa.

Metsän reunasta nousee esiin uudenkarhea, musta teollisuusrakennus. Sisällä hallissa on korkealle kurottavaa vaaleaa tilaa täynnä koneita ja kiemuraisia putkia. Hallissa on hiljaista, koska juuri nyt Paimion jalostuslaitoksessa ei ole testiajoa meneillään. Tämän vuoden puolella toiminnan pitäisi alkaa siten, että laitoksen linjasto muuttaisi vuodessa 5 000 tonnia poistotekstiiliä kuiduksi.

Varaston puolella hyllyillä näkyy ensimmäisiä kuitupaaleja. Ne kertovat karulla tavalla, mitä tulee, kun suomalaisten värikkäät puuvillavaatteet laitetaan yhteen: tasaisen harmaata kuin marraskuu.

Prosessivastaava Conny Gabrielsson irrottaa paalin kyljestä kuitua, lähempää katsottuna kuin trasselia. Hän kertoo, että tällainen kierrätetty luonnonkuitu on noin kuusi millimetriä pitkää. Kuidun pitäisi olla yli kymmenmillistä, jos siitä halutaan kehrätä lankaa. Siksi se sopii tällaisenaan, ilman prosessointia, esimerkiksi täyte- ja eristemateriaaliksi. Mutta mihin, se onkin toinen juttu.

Projektisuunnittelija Oskari Pokela sanoo, että tähän juuri tarvittaisiin suomalaisten ideointikykyä. Nyt materiaalia on kokeiltu esimerkiksi nyrkkeilysäkkien täytteeksi ja seinäpaneelin sisämateriaaliksi. Puhdas puuvilla on selkeästi halutuinta kierrätyskuitua. Noin 30 prosenttia Turun lajittelukeskuksen materiaalista on teko- tai sekoitekuitua. Varsinkin sekakuidun käyttömahdollisuudet aiheuttavat päänvaivaa.

Oman mausteensa tuo jätelaki. Se määrää keräämään tekstiilijätteen, mutta ei edellytä sen kierrättämistä. Lain kirjain tulisi siis täytettyä, vaikka paalit nakattaisiin uuniin.

Turussa on muita suunnitelmia.

Runsas vuosi sitten Euroopan vaatetus ja tekstiilivalmistajien liitto Euratex jätti Euroopan komissiolle aloitteen, jossa se ehdottaa viiden tekstiilinkierrätyskeskittymän perustamista unionin alueelle, kun tekstiilijätteen keräys tulee pakolliseksi jäsenmaissa vuoden 2025 alusta. Tekstiilijätteen määrä saattaa silloin olla Euroopan unionissa 4,2:n ja 5,5 miljoonan tonnin välissä. Aloitteen kierrätyskeskittymät sijoittuisivat Saksaan, Belgiaan, Italiaan, Espanjaan – ja Turkuun.

Lounais-Suomen Jätehuollon toimitusjohtaja Jukka Heikkilä kertoo, että Turun suunnitteilla olevassa jalostuslaitoksessa voisi käsitellä koko Suomen kotitalouksien poistotekstiilit sekä tekstiiliä myös muista Pohjoismaista ja Baltiasta. Kun nyt Paimiossa aloittelee yksi linjasto, Turun tehtaassa niitä olisi kaksi tai kolme.

Heikkilän mukaan tavoite on, että laitos toimisi omakustannusperiaatteella ja kattaisi parhaimmillaan myös alueellisten lajittelukeskusten kuluja.

– Tosin siihen on vielä pitkä matka, Heikkilä sanoo.

Suunnitelmien motivaattori on velvoittava lainsäädäntö: Kuntien jätelaitosten ei ole tarkoitus tehdä voittoa. Ajatus menee lähinnä niin, että kansantaloudellinen hyöty kertyy oman maan yrityksille, joille laitos toimittaa raaka-ainetta. Kuidulla on materiaalin ja laadun mukaan 14 eri hintaluokkaa, ja oma hintansa on myös hienonhienolla, pölyksi nimitetyllä kuidulla, joka on samaa tavaraa, jota kotien kuivausrummusta poistetaan kuivauksen jälkeen.

– Kyllä me jo aktiivisesti myymme, emme vain aktiivisesti odota, Heikkilä sanoo.

Aivan varovasti haaveillaan myös taloudellisista tuotoista, mutta niin kauan kuin neitseellinen kuitu on halpaa, hinnat pysyvät pieninä. Suurta ongelmaa luonnonkuitujen hyödyntämisessä ei tule, koska jos haluttaisiin, kaikki jalostuslaitoksen laadultaan varmistettu puuvillakuitu ja osa tekokuiduistakin mahtuisi Infinited Fiber Company:n suunnitteilla olevaan uusiokuitutehtaaseen.

– Ihan heittämällä, Heikkilä sanoo.

Suomalainen Infinited Fiber Company on ratkaissut uusiokuidun kehräämistä koskevan ongelman siten, että se hajottaa vanhan tekstiilikuidun kemiallisissa prosesseissa ja tekee siitä täysin uutta, Infinna-nimistä kuitua. Ominaisuuksiltaan se on puuvillan ja viskoosin välissä.

Toistaiseksi tekniikka on käytössä vain Espoossa ja Valkeakoskella sijaitsevissa pilottitehtaissa, joihin prosessin eri vaiheet jakautuvat. Yritys pyrkii aloittamaan varsinaisen tuotantolaitoksen rakentamisen siten, että tuotanto alkaisi vuonna 2024. Infinited Fiber Company ei ole vielä paljastanut, minne tehdas sijoitetaan, mutta alalla ennakoidaan, että rannikolla todennäköisesti ollaan.

– Meillä on kaksi paikkakuntaa loppusuoralla. Lupien takia haluamme olla varmoja, emme halua herättää toivoa paikkakunnalla, jos emme jostakin syystä voisikaan jäädä sinne, sanoo avainasiakasjohtaja Kirsi Terho.

Suomen jalostuslaitoksesta halutaan Terhon mukaan nimenomaan puuvillapitoista poistotekstiilikuitua: puuvillan osuuden pitää olla vähintään 80 prosenttia. Sekään ei vielä riitä, joten Suomeen laivattaisiin myös ulkomailta poistotekstiilikuitua.

Infinited Fiber Company on herättänyt huomiota sillä, että se kiinnostaa maailman muotijättejä. Viime investointikierroksellaan yritys keräsi 30 miljoonaa euroa tulevan tehtaan valmistelua varten.

Sijoittajien joukossa ovat muun muassa H&M Group, Adidas, Zalando ja maailman suurin viskoosivalmistaja Sateri. Uuden tehtaan tuotantokapasiteetti on 30 000 tonnia pumpulilta näyttävää Infinna-uusiokuitua. Se lähtee edelleen meriteitse maailmalle langaksi kehrättäväksi.

– Tämä tehdas on hirveän pieni mittakaavaan, jota muotiteollisuus tarvitsee. Meidän ansaintamallimme ei ole pelkästään kuidun valmistamista. Se ei ole meidän isoin bisneksemme, vaan se on enemmänkin siinä, että kun olemme todistaneet, että meillä on toimiva tehdas, josta saadaan tuotetta, meillä on mahdollisuus lisensoida teknologiaamme, Terho kertoo.

Fokus on etenkin Aasiassa. Siellä tehdään maailman tekstiilikuidut ja vaatteet. Terho kertoo, että jo tekstiiliteollisuuden kankaiden leikkaamisesta kertyvää materiaalihävikkiä voitaisiin uusiokäyttää Infinited Fiber Companyn teknologiaan perustuvissa tehtaissa.

Investoinnit Infinited Fiber Companyn tekniikkaan kertovat paineesta, joka ajaa muotiteollisuutta etsimään käyttökelpoisia ratkaisuja kierrätykseen.

– Asiakkaat ovat valmiita sitoutumaan siihen, että he ostavat meiltä viiden vuoden ajan, jotta saamme tähän rahoituksen. Se kertoo aidosta tahtotilasta. Kuluttajat aiheuttavat painetta, mutta siellä on myös ymmärretty, että meillä ei kohta ole planeettaa, jos meillä ei ole ratkaisuja.

Terho paljastaa, että viiden vuoden tuotanto alkaa olla jo myyty – tehtaasta, jonka rakentamiseksi ei ole vielä edes isketty lapiota maahan.

– Mietitään vielä, haluammeko myydä ihan loppuun vai jätetäänkö pelivaraa vielä jollekulle tulla kyytiin.

Infinited Fiber Company ei ole ainoa suomalaisyritys, joka on herännyt tekstiilikierrätykseen soveltuvan tekniikan kysyntään.

Valmet toimittaa valtaosan Ruotsin Sundsvalliin rakennettavan Renewcellin poistotekstiilikuitutehtaan laitteistosta. Kaupan arvo on noin 25 miljoonaa euroa, ja tehtaan on määrä käynnistyä ensi vuoden alkupuolella. Tuotantokapasiteetti on 60 000 tonnia vuodessa, ja sitä on mahdollista kasvattaa.

Valmet pääsi projektiin mukaan siksi, että poistotekstiilistä saatava luonnonkuitu on selluloosaa – sattumalta samaa tavaraa, jonka käsittelytaitoa Suomessa riittää yllin kyllin.