Yhteiskunnalliset muutokset ovat paskamaisia. Ne tulevat niin hitaasti, että niihin on vaikea uskoa, kunnes ne ovat täällä ja paska on jo tuulettimessa. Niin kauan kuin muistan, meitä on varoitettu ilmastonmuutoksesta, väestön ikääntymisestä sekä tulevasta työvoimapulasta ja kohtaanto-ongelmasta: ihmisten osaaminen tai halukkuus joihinkin töihin ei käänny tarpeen mukaan.

Yhteiskunnallisten ratkaisujen ongelma taas on se, ettei niihin ole mitään takuuta, pikemminkin ne ovat aina kokeiluja. Paikoilleen jääminen on tyhmää, mutta muutos tuntuu vaaralliselta koska emme tiedä täsmälleen sen vaikutuksia. Ilmastonmuutoksen kieltäjät ilkkuvat ennustuksille, jotka dramaattisimmillaan eivät ehkä vielä ole toteutuneet. Ilmastonmuutosta ei silti ole peruttu.

Hesarin toimittaja Jussi Pullinen perää kolumnissaan visiota niiltä, jotka haluavat lisää erityisesti työperäistä maahanmuuttoa Suomeen: millainen Suomi on sitten, kun täällä on työn touhussa ehkä parisataatuhatta ulkomaalaista lisää? On totta, että tarvitsisimme visioita, joita kohti kurkottaa.

Koska muutokset liittyvät aina ihmisten käyttäytymiseen, ja ihmiset tunnetusti ovat mysteeri jopa itselleen, ei tulevaa voi kuitenkaan pitävästi ennustaa. Todellisuudessa vision tulevaisuuden Suomesta luo jokainen suomalainen joka päivä.

Suomalainen hyvinvointivaltio elää työn tekemisellä. Suomi tarvitsee kipeästi lisää työperäistä maahanmuuttoa. Siinä missä bisnesjohtajat kaipaavat työperäistä maahanmuuttoa, suomalaisten asenteet erilaisuutta kohtaan eivät tee Suomea houkuttelevaksi. Eivät myöskään monen suomalaisen yrityksen rekrytoijan… Vaikka hallitusta myöten Suomen tavoitteena on työperäisen maahanmuuton lisääminen, melko ujosti asiaa ajetaan, jos ajetaan. Lähinnä kyse on pakkopullasta.

Elämme umpiossa ja lajittelemme tänne mahdollisesti tulevia ihmisiä hyödyllisiin ja hyödyttömiin. Olemme valtavan ylimielisiä suhtautumisessamme muihin ihmisiin ja erilaisuuteen. Samalla ylläpidämme ilmapiiriä, joka on ennakkoluuloinen, jopa vihamielinen, suhteessa erilaisuuteen.

On turha toivoa ihmisiä tänne tekemään työtä, perustamaan perheitä ja elämään hyvää elämää, jos emme ole valmiita muuttamaan omia asenteitamme. Maahanmuutto nähdään välttämättömänä pahana, ei osana kukoistavaa Suomea. Maahanmuuttajat taas ihmisinä, joiden tehtäväksi jää huonopalkkaiset hommat, joita suomalaiset itse eivät halua tehdä, riippumatta siitä, tehdäänkö niitä akateemisen professorin, huippukoodarin tai sydänkirurgin koulutuksella.

Kautta aikojen vallassa oleva on pönkittänyt itseään korostamalla muiden alemmuutta tarkoittaen omaa ylemmyyttään.

Olemme sortuneet eräänlaiseen niukkuuden filosofiaan: oma ylemmyys on mahdollista vain alentamalla toinen. Todellisuudessa ihmisen arvokkuus ja itsetunto eivät ole rajallisia resursseja eikä niitä voi anastaa itselleen, vaikka hetken siltä näyttäisi.

Visio tulevaisuuden Suomesta on sanoissa ja teoissa tänään: kuihtuva, näivettyvä ja sisäänpäin kääntynyt Suomi vai kasvava, avoin ja hyvinvoiva Suomi?