Moni etsii Meksikosta ikiaikaista mayakulttuuria ja iki-ihanaa merenrantaa. Tulumissa on molemmat: vanhan mayakaupungin rauniot kohoavat rantakallioilla, ja niiden alapuolella Karibianmeren aallot lyövät silkinpehmeään hiekkaan. Paratiisiranta houkuttelee yhä enemmän kävijöitä, mutta vielä sieltä voi löytää myös oman rauhansa. 

On hyvä ja paha. Ylinen ja alinen. Mies ja nainen. Aurinko ja kuu. Maissi ja nälkä. Mayojen maailmankuva rakentuu vastakkaisille voimille. Molemmat ovat tarpeen, jotta voi syntyä elämää.

Jukatanin niemimaa Meksikon itäkärjessä on mayojen ja nykyään myös matkailijoiden aluetta. Matkalaisenkin onni syntyy vastakkaisista asioista: on valkoisia hiekkarantoja ja miltei vuosituhannen ikäisiä mayakaupunkien raunioita. Parhaiten nämä kaksi yhdistyvät Tulumissa.

Se on pieni kylä kahden tunnin ajomatkan päässä Jukatanin suurimmasta rantalomakohteesta Cancúnista. Tulumia on pitkään pidetty niemimaan rannikon helmenä, neitseellisenä keitaana keskellä massaturismin runnomaa rannikkoa. 1200–1400-luvuilla se oli Jukatanin asukkaiden, mayojen, tärkeä kauppasatama ja jumalten palvontapaikka.

Neitseelliseksi Tulumia ei enää voi sanoa, mutta vielä se tarjoaa idyllisen lepohetken mayojen ja ulkomailta tulleiden gringojen jakamalla maailmankulmalla.

Silkinpehmeä hiekka alkaa jo rantatörmällä. Tuuli ja auringon edessä seilaavat poutapilvet pitävät sen sopivan lämpöisenä. Yksikään roska tai kepukka ei osu ikävästi paljaisiin jalkapohjiin. Aaltojen pyyhkimä rantaviiva on puhdas ja niin tasainen, että vesi vetäytyy kauas pois. Pian aalto tulee taas, pyyhkii muutaman hiekanmurun jalkojen alta ja tummentaa tiivistä hiekkamaata hetkeksi. Vesi on lämmintä, pehmeää ja kutsuvaa.

Tulum oli alun perin nimeltään Zamá, mayakielellä aamunkoitto. Se on osuva nimi. Vaikka arkeologisiin nähtävyyksiin törmääminen hiekkarannalla tuntuu meistä erikoiselta, ei mayojen paikanvalinta ihmetytä yhtään: minne muuallekaan rakentaa upea kaupunki jumalten kunniaksi ja ylhäisön iloksi kuin rantakalliolle, vitivalkoisen hiekkarannan viereen ja vasten syvänsinistä Karibianmerta? Kyllä täällä kelpaa katsella auringonnousua mereltä. Ja pulahtaa helliin aaltoihin.

Jos kävelee hiekkarantaa etelään, tulee zona hoteleralle, hotellialueelle, jossa riittää tyylikkäitä rantabaareja, kahvinruskeaksi paahtuneita amerikkalaisia ja eurooppalaisia turisteja ja parisängyn näköisiä, ylellisiä auringonottopatjoja. Pohjoisessa ranta on lähes rakentamatonta ja loppuu kallioihin, joiden päällä kohoavat temppelirauniot.

Tulumin hiekkaranta on useiden listauksien mukaan yksi maailman parhaista. Silti jopa keskellä kuuminta sesonkia pitkän ja leveän rantakaistaleen pohjoisosissa on rauhallista. On uskomatonta, että rannalla, jolla on tuollainen maine, ei ole kiertäviä kaupustelijoitakaan juuri yhtään. Muutama hedelmämyyjä sattuu vastaan, mutta kaiken muun ostamista varten täällä on suunnattava rantabaareihin, joita niitäkin on harvakseltaan. Playa Pescadores -leirintäalueen vaatimaton kahvila tarjoaa kuitenkin yllättävän hyvää kalaruokaa. Se on juuri sopivan täynnä – pöydän saa mutta yksin ei joudu syömään.

Aalloissa kelluu kalastusveneitä. Ne eivät päivällä ole liikenteessä, sen sijaan snorklaajia koralliriutalle kuljettavat moottoriveneet kulkevat heti kun on asiakkaita. Tunnin snorklauskierros maksaa parisataa pesoa (noin 12 euroa) ja sisältää välineiden lisäksi lyhyen kurvauksen katsomaan raunioita mereltä päin. Useat sukellusfirmat kuitenkin tarjoavat pidempiä snorklaus- ja sukellusreissuja riutan hienompiin kohtiin. Rannan edustalla koralli on haalistunut valkoiseksi, eikä siinä ole paljon nähtävää.

Leirintäalueen vieressä hipit tanssivat hulavanteita pyörittäen, kaksi isoa bernhardinkoiraa painii hiekassa ja kaikenikäiset jalkapalloilijat taistelevat kiivaasti pallosta kepeillä  merkattujen maalien välissä. Korkeammalla penkereellä istuu innokkaasti kannustava ja naurava katsomo. Meneillään on perheensisäinen ottelu.

”Ranta on muuttunut huonompaan suuntaan turismin kasvun myötä. Kaikkialle ei enää pääse”, sanoo katsomossa istuva Clarise, perheenäiti ja kauppaedustaja.

Hän on kotoisin Tulumista, ja hänellä on perheineen jo vuosikaudet ollut tapana viettää vapaapäiviä rannalla.

Silmiinpistävän moni rannan tämän kohdan kävijöistä onkin paikallisia. Mitä suuremman osan rannasta hotellit ovat haukanneet, sitä pienemmälle alueelle seudun asukkaat ovat keskittyneet. Mutta vieläkin ranta on väljä, ja paikallisten joukossa tunnelma on miellyttävän raukea ja mutkaton.

”Muuten turismi on kyllä hyvästä, se luo alueelle mahdollisuuksia ja työpaikkoja”, huomauttaa Clarise, joka itsekin on työskennellyt hotellissa ennen lasten syntymää.

Riviera Mayaksi nimetty 130 kilometrin rannikkoalue Tulumin ympärillä on maailman nopeimmin kasvavia matkailukohteita. Viime vuonna täällä kävi yli kymmenen miljoonaa matkailijaa. Noin 60 kilometrin päässä Tulumista sijaitseva Playa del Carmen on toistaiseksi Mayan seudun tärkein kohde ja suurin kasvukeskus. Vielä 1990-luvulla se oli kalastajakylä, nyt siellä on yli 150 000 asukasta.

Seuraavaksi sijoittajat siirtävät katseensa Tulumiin.

On rantahotellit ja kylän hotellit. Omatoimikulkijan on tehtävä valinta niiden välillä.

Tulumin kylästä eli pueblosta on matkaa rantaan pari kilometriä, ja ne ovat juuri niin tuskalliset ja tylsät kilometrit, että niitä ei keskipäivän kuumuudessa ilokseen kävele – pyöräilee kyllä. Kylä on valtatien molemmin puolin noussut rykelmä taloja. Vaikkei maisema hivele silmää, matkailija saa sieltä tarvitsemansa palvelut ja edullista ja monipuolista ruokaa. Linja-autoasema ja matkatoimistot ovat nekin kylässä.

Zona hotelera taas on kymmenen kilometrin tiheä, vaikuttava majapaikkojen rivistö kuoppaisen autotien varressa viidakon lomassa. Itse hotelleja ei tielle näy, ja ne ovatkin miltei kaikki matalia rantamajoja ja bungaloweja aivan kiinni hiekkarannassa. Ajatus on, että vierailija pysyttelee hotellinsa tiheän keppiaidan rajaamalla alueella, syö hotellinsa ravintolassa ja makaa hotellinsa rantapatjalla. Rantatiellä on jonkin verran ravintoloita, baareja, jooga- ja salsatunteja, mutta jalan liikkuminen on hankalaa.

Toki oma bungalow ja riippukeinu rikkumattomalla merinäköalalla saattavat korvata tämän puutteen. Kumpikin valinta on siis hyvä. (Vinkki: muinaiset mayat tekivät näitä valintoja pelota-pallopelin avulla.)

Tulumista pääsee helposti Sian Ka’anin valtavalle luonnonsuojelualueelle ja Cobán sekä Chichén Itzan mayarauniokaupunkeihin (molemmissa on pelota-kenttä!). Aivan Tulumin lähistöllä on myös useita käymisen arvoisia cenoteja, kalliononkaloihin syntyneitä juomavesilähteitä.

Muutaman rantapäivän jälkeen matkailija saattaakin kaivata vastavoimaa auringossa makoilulle.

”Ei tämä ole Meksikoa, tämä on mayaa”, sanoo Miguel Amar Uribe. Hän on Kan Tours -ekomatkatoimiston osakas ja harrastelija-antropologi.

Uriben mukaan Jukatanin niemimaalle on turha tulla etsimään meksikolaista ruokaa, tapoja tai kulttuuria. Niitä löytyy Meksikon vanhemmista osista. Hän muistuttaa, että Jukatanin niemimaa liitettiin Meksikon valtioon vasta vuonna 1901 pitkän sodan jälkeen, ja sen itärannikosta, Quintana Roosta, tuli virallisesti osavaltio vuonna 1974.

Niemimaa on yksi maailman suurimmista kalkkikivimuodostumista, ja sen korkeus on kauttaaltaan alle 20 metriä merenpinnasta. Jukatanin mayojen voimavara on aina ollut hedelmällinen, rehevä – ja pyhä – viidakko. Niinpä menemmekin nyt tutustumaan Punta Lagunan mayayhteisöön viidakkoon, noin 40 kilometrin päähän Tulumista.

Toisin kuin koko muu maailma, mayat eivät odottaneet maailmanloppua viime joulukuussa. Tulumissakin järjestettiin maailmanloppubileet turisteille, jotka uteliaina vilkuilivat kylässä asuvaa mayayhteisöä. Kaikkien hämmästykseksi nykymayat jatkoivat jokapäiväisiä askareitaan läpi koko joulukuun 21:nnen, kulmakarvaakaan kohottamatta.

”Miksi ihmeessä he olisivat odottaneet maailmanloppua, hehän ovat eläneet meidän kalenterimme mukaan viimeistään tuhatluvulta lähtien”, Amar Uribe sanoo.

Niin. On helppo unohtaa, että mayat eivät ole mitään historiankirjojen myyttisiä hahmoja vaan eläviä, yhteiskunnan kehitykseen sopeutuneita mutta perinteistään kiinni pitäviä alkuperäisasukkaita. Punta Laguna on siitä hyvä esimerkki.

”Menestystarina”, kuvailee Amar Uribe.

Pian kuljemme risuisia, lähes olemattomia polkuja viidakossa, varomme kompastumasta käärmemäisiin puunjuuriin tai nojaamasta myrkkypuihin. Aina välillä oppaamme Macedonia pysähtyy kuuntelemaan. Mitään ei kuulu. Jatkamme matkaa.

Kun polkua ei enää oikeastaan ole, Macedonia vihdoin osoittaa ylös. Yläpuolellamme kiipeilee iso hämähäkkiapina. Punta Lagunan 37 perheen mayayhteisössä tehdään työtä joukolla kylän hyväksi vuoroviikoin, puolet perheistä kerrallaan. Työt ovat matkailijoiden opastuksen lisäksi yleistä paikkojen kunnossapitoa sekä viidakon eläinten tarkkailua ja niistä raportointia tutkijoita varten.

Täällä käy päivittäin 10–30 matkailijaa. He maksavat matkatoimistoille, jotka maksavat mayaisännille, ja tulot jaetaan koko yhteisön kesken. Myös lapset työskentelevät, meidän mukanamme on alakouluikäinen, mayakieltä puhuva Carlos. Koulupakkoa ei alkuperäiskansojen jäsenillä ole.

Sähköt Punta Lagunaan vedettiin kaksi vuotta sitten. Toki jotkut lähtevät yhteisöstä töihin Riviera Mayan hotelleihin ja ravintoloihin ja viettävät modernia duunarielämää. Tulumin kylässä mayat asuvat samanlaisissa kepeistä rakennetuissa majoissa kuin Punta Lagunassa ja nukkuvat käärmeiltä suojassa riippukeinuissa, kuten mayat ovat aina tehneet.

Seuraavaksi laskeudumme köydellä pimeään luolaan, jonka pohjalla on kirkasta, kylmää vettä. Se on cenote. Osa Jukatanin cenoteista on niin isoja, että niihin järjestetään myös luolasukellusretkiä.

Tänne ei ahtaan paikan kammoisen kannata tulla. Luolaan vedetty valospotti syttyy samalla kun kuulemme, että cenoten pohjalla on parisataa pääkalloa. Ilmankos Carlos roikkuu ylös johtavista köysitikkaista ja kurkkii veteen.

Logiikka on pettämätön: Juomavesi on pyhää. Kuolleita pitää kunnioittaa. Haudataan heidät vuodeksi maahan, kaivetaan luut esiin, pestään ne ja heitetään juomaveden joukkoon. Tästä tavasta nykymayat ovat onneksi luopuneet.

Tulumin raunioita ympäröi paksu muuri. Kun puikahtaa muurin puhkaisevasta pimeästä tunnelista sisään, ympärillä aukeaa laaja vehreä nurmikkoalue, jota täplittävät siellä täällä pienehköt rauniot.

Muurien sisäpuolella on aikoinaan asunut vain muutaman sadan ihmisen ylhäisö. Heidän asumuksistaan on jäljellä joitakin kivijalkoja, muut rakennukset ovat temppeleitä, vartiotorneja, palatseja. Niiden koristeluista ja kaiverruksista on toki paljon jäljellä, mutta esimerkiksi merelle näkyvän korkean El Castillo -linnoituksen alkuperäisen ulkonäön tavoittaminen vaatii mielikuvitusta, vaikka esittelytekstit kertovatkin, että nurkissa on käärmekuvioita, näettehän. Kuten monilla Meksikon raunioilla, myös täällä ajatus karkaa herkästi ihailemaan rauniokaupunkia nyt, tällaisenaan, ei silloin joskus, kun kaikki näytti toiselta. Lehtevät puut ovat muodostaneet kivipolun päälle romanttisen katoksen.

Laaja nurmikko näyttääkin täydelliseltä piknikpaikalta – harmi, ettei täällä sallita omien eväiden syömistä. Kissankokoiset iguaanit kerjäävät silti vierailijoilta makupaloja röyhkeästi kuin pulut.

Kaupunki on viisisataa vuotta hylkäämisensä jälkeen valtavan kaunis. Pieni, intiimi ja etuoikeutettu noin seitsemän hehtaarin puisto. Esimerkiksi läheinen Cobán rauniokaupunki on 70 neliökilometrin kokoinen alue, jossa on arvioitu asuneen parhaimmillaan 63 000 ihmistä.

Jos Cobá oli mayojen Lappeenranta, Tulum oli Helsingin Kaivopuisto.

Rantatörmien väliin jää hiekkarantapoukama, ja suuri osa rauniokävijöistä onkin varustautunut pyyhkeellä ja uikkareilla. Kun rauniokierros on ohi ja aurinko tiristänyt hien ohimoille, laskeudutaan vain portaita alas taas rantalomailemaan. Toisella puolella kallioita sijaitseva poukama on merikilpikonnien suljettu suojelualue. Kun katsoo törmältä merelle, yhä tummemmaksi käyviä sinisen sävyjä aalloissa, tekee herkästi mieli palvoa mitä vain jumaluuksia.

Muurien sisäpuolella tuntee olonsa edelleen etuoikeutetuksi. Mikäli Tulumin matkailu kasvaa suunnitellusti, tällaisia hartaita hetkiä ei pian enää ole. Monet muinaiset mayakaupungit hylättiin jo ennen espanjalaisten tuloa, kun ruokaa ja muita resursseja ei enää riittänyt kasvavalle väestölle. Toivottavasti näin ei käy uudelleen.

Vinkit ja hinnat Mayojen ja gringojen Tulum

Matkustaminen Tulumin lähin lentokenttä on Cancúnissa. Suoria lentoja Helsingistä Meksikoon ei ole, mutta yhdellä vaihdolla voi päästä esimerkiksi British Airwaysilla tai American Airlinesilla. Useat lentoyhtiöt tarjoavat Euroopasta lentoja Méxicoon, menopaluu-hinnat alkavat Helsingistä lähtiessä yleensä noin 800 eurosta. Finnmatkat tarjoaa Cancúniin ja Playa del Carmeniin matkustaville päiväretkiä Tulumin raunioille ja Cobáan, ja Tulum on Aurinkomatkojen ensi talven uutuuskohde. Tjäreborgin pakettivalikoimassa on Playa del Carmen, josta pääsee Tulumiin helposti.

Liikkuminen Cancúnin lentokentältä on kahden tunnin bussimatka Tulumiin, hinta noin 10 euroa. Suoria busseja menee vain muutama päivässä, mutta bussiyhteys Playa del Carmenin kautta toimii aamusta myöhään iltaan usein ja kätevästi, päiväsaikaan jopa puolen tunnin välein. Bussiyhteydet Jukatanin niemimaalla ovat muutenkin hyvät ja matkat kohtuuhintaisia. Lisäksi Tulumin keskustasta pääsee taxi colectivo -pikkubusseilla esimerkiksi Sian Ka’anin luonnonpuistoon ja Playa del Carmeniin. Tulumin kylä on niin pieni, että joka paikkaan pääsee siellä jalan. Omatoimisesti liikkuvan kannattaa kuitenkin vuokrata polkupyörä (noin 6 e/päivä) rannan ja kylän välin kulkemiseen.

Majoitus Hotel Residencia La Mariposa Ystävällisen italialaispariskunnan pitämä pieni majatalo kylän laidalla, rauhallisen syrjässä mutta ei kaukana. Siistit ja huomattavan suuret huoneet. Aamiaisella tarjoillaan lähialueella tuotettua hunajaa ja itse puristettua appelsiinimehua. 2 hh alkaen 40 e/yö.

The Weary Traveler Hostel Perinteinen hostelli keskellä kylää muistuttaa Tulumin menneisyydestä hippireppureissaajien suosikkikohteena. Paikassa on hyvin seurallinen traveller-tunnelma, ilmaiset kuljetukset rannalle ja takaisin sekä avulias henkilökunta, joka tuntee alueelta kaiken ja kaikki. Vuode alkaen 9 e/yö. 2 hh alkaen 21 e/yö. www.wearytravelerhostel.com

La Vita é bella Toinen italialaisomisteinen majatalo julkisen rannan kupeessa, kävelyetäisyydellä raunioista. Rakennukset ovat olkikattoisia, mayamaisia bungaloweja, joista osassa on oma terassi riippukeinulla ja mielettömällä merinäköalalla. Hotellilla on myös rantabaari. 2 hh alkaen 66 e/yö.www.lavitaebella-hotel.com

Ruoka El Capitan Suosittu kalaravintola kylän pääväylällä. Erinomaista cevicheä monin variaatioin ja kokoisina, annosten hinnat vaihtelevat koon ja kalan mukaan 90:stä 150 pesoon (5–9 e). www.restaurant-elcapitan.com

Element Tunnelmallinen ja kodikas kasvisruokaan painottuva fuusiokeittiöpaikka. Ystävällinen palvelu ja erityisen hyviä mehuja ja mehucocktaileja. Vegeburger 90 pesoa (5 e). www.elementfusion.wordpress.com