Etelä-Euroopan pikku maa on nouseva trendikohde. Slovenia tarjoaa helposti niin kaupunkikulttuuria, merenrannan, patikointiretkiä vuoristossa kuin väkevää historiaa.
Kuparilla päällystetyt, kookkaat lohikäärmeet ovat ajan saatossa saaneet kauniin patinan, ja niistä on tullut leiskuvan vihreitä. Ne vartioivat yhtä Ljubljanan keskustaa halkovan Ljubljanica-joen ylittävistä silloista, joista jokaiseen liittyy tarina tai sutkauksia.
Niin Lohikäärmesiltaankin. Legenda kertoo, että jos sillan yli joskus kulkee kaupunkilainen, joka on säilyttänyt neitsyytensä, lohikäärmepatsaat heräävät eloon ja alkavat huojuttaa häntäänsä. Vielä ei sitä ihmettä ole näkynyt, ljubljanalaiset kertovat virnistellen.
Sloveniassa melkein kaikkeen liittyy tarina, pienen maan parimiljoonainen kansa rakastaa niitä. Ehkä he ovat tarvinneet tarinoitaan, koska aluetta ovat vuosisatojen varrella hallinneet niin Itävalta-Unkari, Venetsia, Italia, Ranska kuin Jugoslaviakin. Maan itsenäisyys on vain parikymmentä vuotta vanha.
Ei ihme, että slovenialaiset tapaavat kuvailla maataan vieraille: Tämä on Eurooppa pienoiskoossa! Ja kuten vaikkapa saksalaiset, he toistelevat alituiseen hauskaa kehusanaa: Super! Tuon tuosta jokin asia täällä muistuttaa suuremmista maista, kuten Itävallasta tai Tšekistä, ja silti kaikki maistuu Slovenialta.
Pääkaupunki Ljubljana on paikka, jollaista moni ahkera matkailija etsii: tarjolla on juuri sopivasti kaikenlaista, mutta kaupunki on riittävän tuntematon omaksi pieneksi löydöksi. Sen maine on kasvussa, amerikkalaiset ja eurooppalaiset lehdet tekevät täällä juttuja romanttisista viikonlopuista, kuten aikoinaan Prahasta, sitten Bratislavasta, Riikasta ja Tallinnasta. Mutta Ljubljana ei ole vielä suurten lentoyhtiöiden reiteillä jaon saanut pysyä rauhassa tungokselta.
Vielä Jugoslavian vallan aikaan Ljubljana tunnettiin maan sisällä vaihtoehtoisesta kulttuuristaan. Slovenian kommunismi ei ollut niin punaista kuin vaikka Itä-Saksan, ja Ljubljanassa moikasivat punkbändit, syntyi pieniä ja ärhäköitä lehtiä, luotiin verkostoja. Sama kulttuurihenki tuntuu yhä, niin opiskelijoiden paljoudessa kuin vilkkaissa katukahviloissa.
Monelle matkailijalle tärkeintä on kokea vanhan keskustan kauneus. Se on maineensa ansainnut, Ljubljanan ydin on täynnä kaarisiltoja, kauniita barokki- ja jugendrakennuksia, mukulakivikatujakin. Kesäiltana on vaikea kuvitella leppoisampaa paikkaa kuin Plaza, joksi kutsutaan joen molemmin puolin kulkevien rantakatujen kortteleita baariterasseineen.
Pakollisia nähtävyyksiä kaupungissa on vain jokunen, mikä tekee siitä mukavan rennon. Pääkohteita on Ljubljanan linnoituskukkula. Sen vanhat rakennukset on modernisoitu näyttelytiloiksi, mutta paikan arvo on avarissa näkymissä. Kapuamisen tai hissikyydin päälle voi palkita itsensä ravintola Gostilnana Gradussa, joka tekee maukkaita sloveeniruokia.
Kirkkorakennuksia kaupungissa riittää, ja etenkin barokkityylinen, 1700-luvulla noussut Pyhän Nikolauksen katedraali on kaunis: sen kattomaalauksissa on vaikuttavia perspektiivejä. Tivoli-puisto on kesäisin vehreä keskus loikoiluun ja talvellakin kaupunkilaisten suosiossa, ja Kansallisgalleria ja Nykytaiteen museo hoitavat kaupungin taidetarjontaa.
Parhaiten Ljubljana soveltuu kävelyyn ja istuskeluun. Joka puolella vanhaa keskustaa on paikkoja, joiden nimessä on sana trg: se on jotakin torin, aukion ja kadun välimailta, ja ne ovat jokainen omanlaisiaan. Stari trg, ”vanha aukio”, oli aikoinaan yleisten kylpylöiden alue, nyt se on tunnelmallinen katu, jolle ravintolat tuovat kesällä pöydät ulos ja kaupunkilaiset saapuvat iltaisin syömään. Stari trgn varrella voi bongata vaikka vanhoista autonistuimista tehdyn ulkoilmakatsomon: se on spontaanien elokuvanäytösten paikka.
Kesäkaudella koko kaupunki tuntuu olevan täynnä konserttilavoja ja tapahtumajulisteita. Ljubljanan valtteihin kuuluvat jazzklubit ja Euroopan vanhin jazzfestivaali, mutta niin klassinen musiikki kuin rokkikin soivat lukuisissa paikoissa. Esimerkiksi Metelkova on vanhojen armeijaparakkien alueelle noussut kulttuurikeidas, josta löytyy tapahtumia, omituisia veistoksia, graffitia ja stand up -klubeja.
Kaupungin hengen löytääkseen ei tarvitse tehdä paljon. Istu alas mihin tahansa katukahvilaan tai -baariin, aloita keskustelu paikallisten kanssa – he ovat hyvin avoimia ja opettavat mielellään vaikkapa sloveenin kielen kaikille muille mahdottomia ja huvittavia sanoja. Pr’skelet ei ole kiroilua vaan baarin nimi Plazalla, Lukkosepän kujalla. Konsonanttihirviö vzdrhtljiv tarkoittaa tärisevää, sen sukulainen vzdrzljiv kestävää.
Jos sloveeni kiroilee perinteikkäästi, hän huudahtaa Tristo kosmatih medvedov! Se tarkoittaa: kolmesataa karvaista karhua! Miksikö niin? Tilaa olut, joko Union tai Lazko, joita täällä juodaan, ja kysy kaupunkilaisilta. He selittävät sen parhaiten.
Aurinko välkkyy Bledjärven pinnalla. Näkymä järvelle korkealta Bledin kauniista vanhasta linnasta on sykähdyttävä.
Järven keskellä on pikkuruinen saari, ja saaren keskellä vanha kirkko. Kerrotaan, että vuosisatoja sitten eräs miehensä menettänyt nuori nainen päätti lahjoittaa kirkolle ison kellon: aina kun kello soisi, leski muistaisi miestään. Mutta kas, kelloa kuljettanut vene upposi ja kello vajosi järven pohjaan. Leski pakeni suruaan Roomaan ja rupesi nunnaksi. Onnelliseksi lopuksi paavi kuuli tarinan ja lahjoitti kirkolle uuden kellon.
Pitääkö juttu paikkansa? Sitä ei tiedetä, eikä sillä väliä. Tarinan innoittamana useat slovenialaiset viettävät häitään täällä. Kirkolle on noustava saaren laiturilta 99 porrasta, ja perinne vaatii, että sulhanen kantaa morsiamen ylös. Monelta se käy vain pitäen taukoja, ähkien kauheasti ja etsien apuvoimia.
Bled on Slovenian suosituimpia matkakohteita, makea kuin alueen suosikkileivonnainen, kääretorttumainen potica-kakku. Järvestä voi nauttia kävellen sen rantareiteillä tai hyppäämällä huviveneeseen, joita soutavat seudun miehet – ammatti kulkee monessa suvussa. Jos maan historia kiinnostaa, voi kurkistaa isoksi hotelliksi muutettuun Vila Blediin. Sosialismia henkivän kartanon saleista löytyy huima työväenaatteinen fresko, ja lähellä on mukava kesäkahvila, kommunistijohtaja Josip Broz Titon mukaan nimetty Titon maisemakuppila.
Useimmille pieni Bled on portti Slovenian suureen aarteeseen, ulkoiluun vuoristoseuduilla. Pieniä, edullisia laskettelurinteitä? Niitä kyllä löytyy. Mukavia päiväpatikointeja? Totta kai, runsaasti. Haastavampia vuoristoretkiä? Täältä pesee.
Slovenian kansallisylpeys on Bledin linnastakin näkyvä Triglav-vuori, 2 864 metrillään maan korkein. Joku kiero kansanterveysihminen on keksinyt loistojekun. Maassa sanotaan, että slovenialainen on kunnon slovenialainen vasta kun on kiivennyt Triglaville, vähän niin kuin suomalaisesta tulee mallisuomalainen kun pääsee tanssaamaan Linnan juhlien parketilla. Koska pelkkä Triglaville nousu vie kahdeksan rivakkaa tuntia, moni varaa retkeen pari päivää ja yöpyy vuoristomajassa.
Triglavin ympäristössä Gorejnin alue sekä läheinen Bohinjin alue ovat mainioita patikointiseutuja, joista löytyy monenlaista ulkoilma-aktiviteettia: perhokalastusta, liitovarjolentoja, maastopyöräilyä ja Studorin pikku kylästä islanninhevosretkiäkin. Jos ei halua kavuta vuorenrinnettä, voi kävellä leppoisammin kauniissa kanjoneissa: Pokljuka, Vintgar, Mostnica…
Mukavuudenhaluisin nousee hiihtohissillä Vogel-vuoren huipulle. Näköalat Bohinj-järvelle ja Sloveniaa halkoville Alppien kolmelle eri vuoristojonolle ovat hivelevät. Mielessään voi arpoa, haluaisiko vaikka kuljeskella seudun maatilojen kautta hunaja- tai juustoreitillä: teemapatikointeihin löytyy karttoja.
Täälläkin kuulee tietysti tarinoita. Yhden mukaan Jumala panttasi Bohinjin maisemia ihmisiltä pitkään säästääkseen ne itselleen eläkepäivikseen, mutta lopulta hän soi ne onnekkaille bohinjilaisille. Jos se pitää paikkansa, karmii ajatella, kuka loi maan suurimman matkailunähtävyyden toisaalle, Postojnaan.
Kylmä hyytää paksun villapalttoonkin läpi, mutta se vain nostaa tunnelmaa. Postojnan luolat kuuluvat maailman oudoimpien nähtävyyksien joukkoon. Yli 20 kilometriä pitkä luolasto löytyi jo 1600-luvulla, ja matkailijoita se alkoi vetää 1800-luvulla. Jo silloin siitä tuli niin suosittu, että luoliin vedettiin sähköt ennen kuin Ljubljana sai sähköverkkonsa.
Nyt luolan noin viiden kilometrin mittaisessa yleisölle avatussa osassa vierailee miljoonia ihmisiä vuodessa, niin omilla autoilla kuin bussikyydeillä Ljubljanasta. Heille on luolastoon rakennettu oikea rautatie. Sisään huristetaan vaunuissa kuin huvipuiston vuoristoradalla, ja vauhdikas junamatka jatkuu minuuttikaupalla. Kun valaistuissa luolissa noustaan vaunuista, edessä on tutustumiskierros luoliin ryhmässä marssien ja oppaiden kailottamia selostuksia kuunnellen.
Kokemus on hyvin epätodellinen ja silti kaunis. Postojnan luolasto on Slovenian oma ihme, jonka markkinahumu voi ärsyttää, mutta kävijä ei voi olla nauttimatta kiehtovista väreistä ja veden karstikiveen kaivertamista muodoista. Ja totta kai luolastoista, joiden vanhimmat osat ovat noin 600 000 vuoden takaa, löytyy outo eläin: silmätön, vaalea matelija olmi, jota näkeväiset voivat katsella luoliin tehdyssä akvaariossa.
Sloveniasta löytyy myös useita luonnontilassa pidettyjä luolastoja, joissa voi vierailla. Moni yhdistää Postojnan-retkeenkin käynnin Predjaman linnassa lähiseudulla. Keskiajalla komeasti kukkulanrinteeseen rakennetun linnoituksen alla on hämärät, kosteat luolat, joihin pääsee vain opastetuilla retkillä. Postojna on vetonaula myös keskieurooppalaisille turistibusseille. Ne parveilevat maassa kylpyläalueilla, esimerkiksi Slovenian koillisosien Mariborissa, ennen kuin monet niistä päätyvät viemään matkaajat Kroatian tai Italian merenrantakohteisiin. Tosin Sloveniallakin on pieni palansa merta.
Katsomme oikealle, siellä on Italia. Vilkaisu vasemmalle: Kroatia, noin lähellä!
Slovenialla on vain 45 kilometrin kaistale Adrianmeren rannikkoa. Matkailijat ja slovenialaiset itse tulevat nauttimaan tästä Istrian alueesta esimerkiksi pieneen Piranin kaupunkiin. Kun Piranissa nousee kellotorniin, naapurimaat on helppo nähdä.
Slovenian merenrannat eivät ole niin suosittuja turistikohteita kuin naapurimaiden, Piraninkin kävijöistä moni lilluu mieluummin viereisen Portorožin kaupungin isojen hotellien kylpylöissä ja uima-altaissa. Mutta Piran on söpö ja merellinen: tänne tullaan usein pistäytymään yhdeksi päiväksi mutta päätetäänkin jäädä pariksi.
Kaikki on käveltävissä, helposti tutustuttavissa, vähän niin kuin koko maassa. Aikoinaan Venetsialle kuuluneessa Piranissa on säilynyt jo 1400–1600-luvuilla syntyneitä taloja. Piran on omiaan kuljeskeluun, jonka lomassa voi pysähtyä kuuntelemaan kesäkonserttia entisen fransiskaaniluostarin sisäpihalla tai napostelemaan friteerattuja mereneläviä Vapunpäivän-aukiolla. Lasi kohtalaisen hyvää slovenialaista viiniä maksaa kolmisen euroa, ja maistellessa voi seurata kuinka vanhat herrat pelaavat korttia tai morra-sormipeliä.
Illalla moni suuntaa kaupungin maineikkaan pojan, säveltäjä-viulisti Giuseppe Tartinin mukaan nimetylle aukiolle. Silläkin on tietysti tarinansa. Kiehtovin liittyy aukion laidan pieneen, tummanpunaiseen, koristeelliseen taloon. Bellon suvun nimissä kulkenut rakennus tehtiin venetsialais-goottilaiseen tyyliin 1400-luvulla. Kerrotaan, että talon pystytti venetsialainen kauppias nuorelle piranilaiselle rakastajattarelleen. Heidän lempeään ei seudulla katsottu hyvällä, mutta hekös vähät välittivät vaan laittoivat talon seinään kauniin reliefin ja sanat Lassa pur dir, antaa niiden puhua.
Saako tarinalle huokaista romanttisesti?
On paras siirtyä pohtimaan sitä johonkin Piranin merenrannan mukavista kalaravintoloista.
