Susanna Laine: Olen hillitön jääkiekon ja hiihdon seuraaja. En ole ihan varma kumpi on lähempänä sydäntä – ehkä hiihto ja etenkin ampumahiihto. Seuraan niistä ­toisinaan myös maailmancup-kisoja. Innostus tulee kotoa, isäni on kova penkkiurheilija.

Suhteeni talvi­urheiluun on jatkuvasti kasvussa. Minulla on ollut kotikaupungissani Seinäjoella vanhat sukset, mutta tänä talvena ostin vimpan päälle karvapitosukset.

Olen löytänyt hiihdon elämääni! Se on kova laji. Vaikka olen aina ollut sporttinen, en olisi osannut kuvitella nuorempana, että ostan sukset ja menen vapaaehtoisesti ladulle. Minulla ei ole yläkropassa hirveästi voimaa, jaloissa on sentään ruutia. Siksi hiihto tuntuu haastavalta.

Kaaduin heti alkuun suksilla, ladulla oli joku havu ja vauhti pökkäsi. On myös ärsyttävää miettiä, onko voitelu oikein tai miksi suksi ei luista tai pidä. Urheilun pitäisi olla helppoa.

Olin viime viikolla Göteborgissa raadissa valitsemassa Pohjoismaiden parasta tv-draamasarjaa. Olen myös ollut kuvauksissa Toven ilmestymisen jälkeen melkein koko ajan joko Ruotsissa tai Suomessa. Nuorempana seurasin olympialaisissa etenkin mäkihyppykisoja, mutta nyt olen ollut niin kiireinen, että en ehdi katsoa televisiota. Rakastan hiihtämistä jäällä ja kävin tänä talvena vuosien tauon jälkeen laskettelemassa.

En seuraa olympialaisia lainkaan. Se ei johdu pelkästään urheilusta, vaan siitä, että en katso juuri ollenkaan televisiota. Selaan mielummin uutis­alustoja tai luen kirjoja. Olen huomannut, että esimerkiksi TikTok on alkanut toimia nopeana uutisvälineenä. Se tarkoittaa, että TikTokin painoarvo kasvaa koko ajan. Kun aikuiset lapseni olivat nuoria, harrastin paljon talviurheilua. Nykyään sitä tulee valitettavasti harrastettua vähemmän.