Kun Eija-Riitta Korholasta viisi vuotta sitten tuli isoäiti, harras haave kävi toteen. Hän saa olla mummi.

Mutta eräänä keskiviikkoaamuna maaliskuussa 2017 entinen europarlamentaarikko ja filosofian tohtori vastasi Amsterdamissa hotellihuoneessaan puheluun, joka uhkasi isovanhemmuuden onnea ja koko loppuelämää. Lääkäri kertoi, että Korhola sairastaa aggressiivista, nopeasti leviävää rintasyöpää. Suurin järkytys ei kuitenkaan liittynyt kuoleman ajatukseen, vaan siihen, mitä kaikkea jäisi tekemättä.

Edessä olivat rajut syöpähoidot. Mutta työ, ystävät ja perheen tuki pitivät kiinni elämässä.

Syövän löytäminen aikaisessa vaiheessa ja pikainen hoitoon pääsy olivat ratkaisevia asioita Korholan parantumisessa. Hän myös pääsi syövän uusiutumista ehkäisevän uuden lääkkeen testiryhmään.

Viime keväänä koittivatkin onnen hetket, kun lääkäri totesi syöpähoitojen jälkeen Korholan terveeksi naiseksi. Mutta kun hän uskoi pahimman olevan jo takana, koittivatkin ”kertausharjoitukset”. Hän sairasti sädehoitojen jälkeen keuhkokuumeen ja keuhkotulehduksen.

Lähes koko huhtikuu meni toimintakyvyttömänä sänkypotilaana.

Pelkkä tiskikoneen tyhjentäminen vei voimat, puhumattakaan roskien viemisestä. Onneksi kotitöissä auttoivat luottoystävät, lähistöllä asuva muusikko Olli Helenius ja teatterineuvos Ritva Oksanen, 79, jotka asuvat täällä, Helsingin Töölössä, korttelin päässä Korholan kodista.

Jos he eivät päässeet käymään, Korhola sulki keittiön oven, jotta roskapussien haju ei ulottuisi toisiin huoneisiin.

– Ritva vei roskat, kävi kaupassa, laittoi ruokaa, kuljetti välillä sairaalaan ja kotiin sairaalasta. Ystäviltä saamani apu oli syöpähoitojen aikana korvaamatonta, Korhola sanoo.

Kun tulehtuneen leikkaushaavan rankka antibioottihoito aiheutti Korholan kasvoihin vaikean ihottuman, hän lähetti punertaviksi lehahtaneista kasvoistaan kuvan ystävilleen. Puolen tunnin kuluttua Oksanen ilmestyi sairaalaan hoitava voide mukanaan.

– Ritva levitti sanaakaan sanomatta voidetta kasvoilleni. Ihoni alkoi rauhoittua muutamassa minuutissa.

Korholan ääni värähtää. Muisto herkistää itkuun.

– Tuntui kuin valo olisi yhtäkkiä paistanut huoneeseen. Se oli niitä hetkiä elämässä, joita en unohda ikinä.