Kosovoon pääsee Suomesta helpoimmin lentämällä Pristinaan. Betoniselle, nuhjuisen rumalle pääkaupungille reissaaja voi omistaa päivän pari. Keskustassa on pieni vanhakaupunki, jossa on tori, moskeija ja kosovonalbanialaisen perheen talosta tehty tunnelmallinen Etnografinen museo (Iliaz Agushi -katu). Kuriositeettinähtävyyksiin Pristinassa kuuluu vaikkapa Bill Clintonin patsas, ja ainakin vielä jokin aika sitten sen lähellä sijaitsi Hillary Clintonin mukaan nimetty rouvainvaateliike. Presidenttipari on kosovolaisten suuressa suosiossa, koska he aikoinaan tukivat maan itsenäistymistä.

Ruoka on Pristinassa yllättävänkin tasokasta. Se juontuu osaksi siitä, että kaupungissa työskentelee paljon diplomaatteja ja EU-väkeä. Annokset ovat edullisia, hinnat ovat parista eurosta pariin kymppiin. Takuuvarma ravintola on Home (Migjeni 1), joka tarjoaa kaikkea salaateista pihveihin. Paikasta ei pidä poistua maistamatta banaanikakkua.

Tiffany-ravintolaa (Fehmi Agani -katu) joutuu vähän etsimään, mutta se kannattaa. Ruokalistaa Tiffanyssa ei ole, siellä kannattaa tilata pöytä täyteen erinomaista kotiruokaa.

Kaupungin iltaelämä on rentoa. Tee aikamatka ryyppäämällä raki-viinaa paikallisten äijien joukossa kebabbaarissa eli qebaptorissa, kuten Korriku-kadulla sijaitsevassa Te Martinissa. Sen pleskavica-liha-annosta kehutaan.

Kosovosta löytyy hyviä patikointimaastoja, ja todellinen matkailijan must-kohde on Prizren. Parin tunnin bussimatkan päässä Pristinasta sijaitseva kaupunki on rapistuneen kaunis ja täynnä historiaa. Elokuisin siellä pidetään Dokufest-festivaali – ei juopoille, vaan dokumenttielokuvien ystäville.