Petsamo, sen luonnonvarat, turisteja houkuttelevat maisemat ja sieltä etelää kohti kulkeva Jäämeren tie ja Liinahamarin reitti olivat tärkeitä Suomen kansantaloudelle.

Kuolan alueen alkuperäiskansalle eli kolttasaamelaisille Petsamon alue oli koti. Kun Petsamo menetettiin Venäjälle, kolttasaamelaiset menettivät kaiken ja joutuivat evakkoon. Sittemmin heidät asutettiin Inarin alueelle, mutta elämäntapa muuttui pysyvästi. Suvut hajosivat, sillä osa ihmisistä jäi rajan taakse.

Historia on kolttasaamelaisille raskas taakka, sanoo Suomen kolttasaamelaisten luottamusmies Veikko Feodoroff.

– Nykyään Petsamon alueella on muuten tyhjää, paitsi että maat on pilattu, luonnonvarat on ryöstetty, ja Venäjä ylläpitää siellä sotilaallista mahtiaan. Se ei istu meidän arvomaailmaamme, Feodoroff sanoo.

Raja ja Venäjän valtion suhtautuminen alku­peräiskansoihin on tehnyt kolttasaamelaisten yhteydenpidosta todella vaikeaa.

Saamelaiset eivät ole valinneet valtiota yhteiskuntansa muodoksi. Heille valtioiden rajoista on ollut pelkkää haittaa. Koronapandemia vähensi yhteyksiä entisestään, ja nyt Feodoroffista tuntuu, että rajalle on laskeutunut rautaesirippu.

Osmo Kolu muutti Murmanskiin vuonna 2005. Alun perin hän meni sinne vaihto-oppilaaksi jo vuonna 2002.

– Huomasin, etten tuntenut lähialueita. Venäjä on lähellä, mutta minulle se oli tuntematon.

Murmansk paljastui sotkuiseksi paikaksi, jota harmaat elementtikerrostalot eivät ainakaan kaunista.

– Viehättävää on silti se, että se on niin iso kaupunki niin kaukana pohjoisessa, se on sinänsä ainutlaatuinen.

Ihmiset Murmanskissa olivat Kolun mukaan avoimia, vieraanvaraisia ja ystävällisiä.

Kolu asui Murmanskissa vuoteen 2018 asti. Pari vuotta myöhemmin hän muutti Ivaloon, sillä täältä on hyvät yhteydet Kuolaan. Hän perusti yrityksen, joka toi marjoja Venäjältä Pohjoismaihin ja Baltiaan. Nyt sen toiminta on tauolla.

– Meillä ei ole ollut haluja tuoda sieltä marjaa eikä tarjota sitä asiakkaille.

Kolu on tietenkin pettynyt Venäjään ja sen toimintaan. Hän kertoo kaipaavansa tunnelmaa, joka Venäjällä vallitsi vuosia sitten.

Georgian sota vuonna 2008 muutti Kolun mukaan ilmapiiriä. Propaganda nostatti isänmaallisuutta ja venäläisistä alkoi tuntua, että maailma on heitä vastaan. Varsinkin Krimin valtaus vuonna 2014 kärjisti keskustelua.

– Sitä ennen puhuttiin jopa viisumivapaudesta Venäjän ja EU:n välillä. Nyt puhutaan siitä, että pannaan rajat kiinni. Tämä voi olla vasta alkua, tai sitten tämä voi olla pian ohi.

Kolu on käynyt Venäjällä viimeksi noin vuosi sitten. Hän ei kaipaa sinne. Tilanne on vaikuttanut ystävyyssuhteisiin.

– Jos juttelee jonkun tutun kanssa, sitä miettii, että haluanko tietää, mitä mieltä hän on tästä asiasta. Piiri on karsiutunut paljon entistä pienemmäksi.

Tulli ja rajavartioasema Raja-Joosepissa on hiljainen. Itäraja pohjoisessa on ollut rauhallinen toisen maailmansodan jälkeen, myös juuri ennen hetkeä, jolloin Venäjällä julistettiin osittainen liikekannallepano. Tosin heti ilmoituksen jälkeen venäläisiä tuli hieman enemmän kuin tavallisesti.

Vielä muutama viikko sitten kukaan ei puhunut tarpeesta pystyttää aita Suomen ja Venäjän pohjoiselle rajalle. Tullin päällikkö Jouko Aapajärvi kertoo, että Raja-Jooseppi ei ole koskaan ollutkaan itärajan vilkkaimpia ylityspaikkoja. Vuosi 2013 oli rajaliikenteen huippu, mutta Krimin miehittäminen 3 000 kilometriä etelämpänä katkaisi kehityksen. Rupla sukelsi, tavarat ja ihmiset liikkuivat vähemmän. Ivalolaisten markettien pihoilla nähtiin paljon entistä vähemmän venäläisiä autoja.

– Nytkin Raja-Joosepista kulkevat enimmäkseen ostosmatkailijat, mutta heidän määränsä on yhä pienenemään päin, kertoo kapteeni Antti Virta Rajavartiolaitokselta.

Raja-Joosepin kautta Suomeen on kulkenut vanhastaan puutavaraa, viimeisinä vuosina etenkin haketta ja sahatavaraa. Vielä 15–20 vuotta sitten tuotiin metallia romuraudasta kobolttiin. Yksityishenkilöt kuljettivat Suomeen tupakkaa ja pirtua.

Venäläiset puolestaan toivat Suomesta arkisia hyödykkeitä: asianpesuainetta, pikakahvia, teetä ja ennen kaikkea juustoa.

– Keltaista Oltermannia, Aapajärvi tarkentaa.

Vetävää Nordic noir -sarjaa ei Raja-Joosepin asemalta saisi käsikirjoitettua. Huumeita, pohjoisittainkin tavanomaista marihuanaa ja amfetamiinia, tulliin on jäänyt yksittäisiä grammoja.

Vuonna 2001 yritettiin kuljettaa Venäjältä 30 000 annosta hormoneja Suomeen.

– Se ylitti uutiskynnyksen.

Aapajärvi muistaa, että kerran Venäjältä Suomeen yritettiin tuoda jääkarhun talja.

Suomen puolelta Venäjälle, Inarijärvestä Barentsinmereen, virtaa Paatsjoki. Rajavyöhyke on merkitty sen yli keltaisin kyltein.

Paatsjoen ympäristössä on asunut saamelaisia, suomalaisia, norjalaisia ja venäläisiä. Saamelaiset ovat harjoittaneet sen rannoilla luontaiselinkeinojaan. Suomalaiset, venäläiset ja norjalaiset ovat yksissä tuumin valjastaneet joen vesivoiman käyttöön. Inarin puolelle rakennettu vesivoimala jäi sotien jälkeen Venäjälle. Nyt Paatsjoen voimalat eivät tuota energiaa Suomeen.

– Venäläisessä voimalaitoksessa kiinni ollut voimajohto kytkettiin toukokuussa irti, kertoo Inarin kunnan energiayhtiö Inergian toimitusjohtaja Tommi Koskinen.

Inergian tilannetta on vaikeuttanut myös se, että Venäjä rajoitti energiapuun vientiä jo ennen sotaa, ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan lopetti tuonnin kokonaan. Koskinen kertoo, että energian saanti on silti ensi talveksi turvattu. Hän toivoo, että Inergia voi tulevaisuudessa siirtää energiaa Paatsjoesta.

– Jos rauhaa joskus rakennetaan, vesivoima on vihreää energiaa, Koskinen sanoo.

Vesivoimalat tarkoittavat sitäkin, että vaelluskalat eivät pääse nousemaan Inarijärveen. Siksi sinne istutetaan kalaa. Muutkaan eläimet eivät noin vain pääse kulkemaan Suomen puolelle, sillä rajalla on poroaita.

Suomen ympäristökeskuksen suurpetoasiantuntija Riku Lumiaro kertoo, että Norjalla, Suomella ja Venäjällä on yhteinen karhukanta. Venäjältä vaeltaa Suomeen karhuja ja ahmoja ja joskus myös susia ja ilveksiä.

Lumiaro kertoo, että kun Suomessa alkaa elokuussa karhunmetsästys, osa kokeneista karhuista siirtyy Venäjälle turvaan. Jos ne vain löytävät aidasta reiän.