Syysaamu soi tuulen kohistessa puiden latvuksissa. Linnut ovat jo toimissaan: tikka naputtaa käpyä pajallaan ja tiaiset tiitittävät ruuanhaussa. Jostakin kantautuu aavemainen narina, kuin kummitustalon ruosteinen ovensarana.

Etsin äänen lähdettä ja löydän toisiaan vasten nojaavat kelot, jotka hankautuvat yhteen. Pimeällä saattaisivat niskakarvat nousta pystyyn, sen verran karmiva ääni niistä lähtee.

Kelo on puu, joka on kuollut pystyyn ja josta kuori on karissut. Yleisimmin kelo syntyy männystä, mutta myös muut lahoamista kestävät puut voivat kuivua keloiksi, kuten kuusi, lehtikuusi ja tammi.

Keloutuminen saattaa kestää vuosikymmeniä. Sadan–sadanviidenkymmenen vuoden iässä männyn pituuskasvu loppuu, mutta runko jatkaa vielä paksuuskasvuaan. Männyt voivat Etelä-Suomessa elää 200–300-vuotiaiksi, Lapissa jopa 600–800-vuotiaiksi.

Mänty erittää runkoonsa runsaasti pihkaa ennen kuolemaansa. Siitä syntyy hyväntuoksuista tervasta. Pihkassa ja puuaineksessa on antibioottisia aineita, jotka torjuvat lahottajasienten toimintaa. Kelon ydinpuu on erittäin lahonkestävää.

Kelo kuuluu monimuotoiseen metsään. Se antaa kolopesijöille asuntoja ja lahopuuta vaativille eliöille harvinaiseksi käyneen elinpiirin. Maahan rymähtäneet, sammaleiset kelot elättävät suurta pien­eliökuntaa.

Suurin osa keloista on selvästi kierteisiä ja suurin osa samaan suuntaan, alhaalta katsottaessa vasemmalta oikealle eli myötäpäivään. Pieni osa keloista kiertyy vastapäivään. Kierteisyys kehittyy jo ennen keloutumista, puun vielä kasvaessa. Kuoren kariseminen tuo kierteet näkyville.

Joskus kierteisyyden on oletettu johtuvan coriolis-voimasta eli Maan pyörimisliikkeestä, mutta sen huomattiin johtuvan puun solujen jakautumisesta. Nuoren puun jälsikerroksen solut ovat venytetyn vinosuunnikkaan muotoisia ja niiden jakautuessa solut kääntyvät hieman lisää vinoon. Uudessa puusolukerroksessa solut ovat hiukan eri asennossa kuin alemmassa, mistä kierteinen rakenne syntyy.

Puulle kierteisyydestä on selvää hyötyä, sillä se parantaa sekä puun veto- että taivutuslujuutta.

Kelot ovat vähentyneet voimakkaasti. Suuret kelojättiläiset ovat hyvin harvinaisia suojelualueiden ulkopuolella. Ne vähentyvät myös suojelualueilla, sillä jotkut retkeilijät kaatavat niitä nuotiopuiksi.

Uusia keloja on synnytetty kuorimalla elävistä männyistä tyvi, jolloin veden ja ravinteiden kulku juurten ja neulasten välillä katkeaa ja puu kuolee pystyyn. Vähitellen kelo aidastuu, sen pinta muuttuu auringon, sateiden ja tuulen yhteisvaikutuksesta kauniin hopeanharmaaksi.