Praha on paljon muutakin kuin turistien letka kuuluisalla Kaarlensillalla. Me selvitimme, mitä paikkoja kaupunkilaiset itse rakastavat.

Café Louvre on Prahan tunnetuimpia kahviloita, mutta yllättäen se ei ole vain turistilaumojen temmellyskenttä. Vaikka Tšekin pääkaupunki on Euroopan suosituimpia matkakohteita, sen viehätys on tallella.

”Taika on täällä vieläkin”, Milada Fišerová vakuuttaa.

Entinen malli, nykyinen valo­kuvaaja kippistää pientä olutta kanssamme. Hän on luvannut näyttää paikkoja, joista hän ja ystävänsä pitävät, mutta ensiksi pitää saada syötävää. Paljasjalkainen prahalainen Fišerová tietää mitä: perinteistä hanhea ja pottu­knöödeliä. Runsaiden lounasannosten hinta alkaa Kafkan kanta­paikassa Café Louvressa (Národní 22) parista eurosta.

Praha ei ole enää yhtä hurmaavan harmaa ja halpa kuin 1990-luvun lopulla, jolloin moni matkailija rautaesiripun murtumisen jälkeen koki kaupungin ensimmäistä kertaa. Kaupungin keskustassa varttunut Fišerová tuumii, että Prahasta on tullut kaupallisempi mutta myös värikkäämpi ja romanttisempi.

Hänestä keskustan vanhat korttelit ovat parhaimmillaan talvella lumen peittäminä. Ainoa paikka, johon hän ei astu, on viisikerroksinen klubi Karlovy lázně (Smetanovo nábřeží 198/1), turistimagneetti Kaarlensillan juurella.

Fišeroválla on unelma täydellisen baarin perustamisesta Prahaan. Päivällä baarissa tarjoiltaisiin terveysruokaa, ja illalla se muuttuisi kulttuurikeitaaksi. Saman ristiriitaisen haaveen jakaa täällä moni: voisipa elää terveellisesti mutta juhlia ja jutella henkeviä baareissa.

Olut on terveellistä, tšekit toistelevat.

Kävelemme kohti Vltavajokea, ohi suuren Kansallis­teatterin Národní divadlon (Národní 2), jonka uus­renessanssi­rakennus on Fišeroválle rakas. Hän käy kerran vuodessa katsomassa Pähkinänsärkijä-baletin ja ihastelee kesäisin lintuparvien lentoa rakennuksen yllä. Lämpimään vuoden­aikaan Kansallisteatterilta voi kävellä joen rantaan, olutpihoille, joissa kuulee iltaisin elävää musiikkia.

Kuljemme kohti Fišerován vanhempien työpaikkaa, perinteikästä teatteria Divadlo Na Zábradlía (Anenské náměstí 209/5), ja hän näyttää matkalla sijaitsevia lempi­baarejaan, kuten usein täyteen varatun ­cocktailpaikan Hemingway Barin (Karoliny Světlé 26) ja tyylikkään vaihto­ehtoväen Duenden (Karoliny Světlé 277/30).

Nyt päivällä teatteri on hiljainen, mutta siellä on esitetty esimerkiksi maan edesmenneen johtajan ­Václav ­Havelin näytelmiä. Teatterin baarissa katto on täynnä kuvia, koira heiluttelee häntäänsä ja tiski ­pursuaa naposteluleipiä munavoilla, lihalla ja kasviksilla. Täällä voi vakoilla kiihkeää taiteilijaelämää, muttei kannata istua tiskin viereiseen pöytään. Se on varattu keskenään väitteleville ohjaajille.

”Kukaan ei ole alkoholisoituneempi kuin tšekkiläinen teatteriohjaaja”, piirit hyvin tunteva Fišerová sanoo.

Hän työskenteli kahdeksan vuotta mallina Pariisissa mutta uran päättyessä palasi kotikaupunkiin kasvattamaan lastaan. Millaista on tšekkiläinen muotiteollisuus? Pientä, Fišerová tuhahtaa. Hän arvostaa eniten vaatesuunnittelija Jakub Polankaa ja suosittelee vierailua Czech Labels & Friendsissä (Železná 12), jossa voi tutustua uuteen muotoiluun. Reilun vuoden toiminut paikka on täynnä paikallisten suunnittelijoiden juhlamekkoja, nahkahanskoja ja värikkäitä rusetteja. Räpylänmuotoinen huopahattu ­maksaa siellä 114 euroa.

Fišerován on aika lähteä hoitamaan lastaan, mutta hän antaa lopuksi vinkin: vierailkaa Žižkovin edullisessa ja ­eläväisessä kaupunginosassa.

Žižkovin mukavimpia illallispaikkoja on ravintola nimeltä Bilá Vrána, valkoinen varis (Jagellonská 10). Tänne meidät on tuonut kääntäjä-runoilija Jitka Hanušová, joka lupaa johdattaa ­seurueemme vielä moneen hyvään kapakkaan.

Suomea osaava Hanušová on kääntänyt tšekiksi esimerkiksi Katja Ketun Kätilön, ja hän valokuvaa ja tekee kirjallisuuslehteä. Hanušová vaihtoi pari vuotta sitten öljy-yhtiön toimistotyöt vapaaseen elämään. Asenne toimii Böömin eli Bohemian alueella, josta sana boheemi on lähtöisin.

Žižkov sopii Hanušoválle. Ulkomaalaisten ja taiteilijoiden suosimassa kaupunginosassa on isoja puistoja, joissa hän voi käydä juoksemassa. Alue tunnetaan perinteisistä kapakoista. Nyt jo eläkeikäiset entiset poliittiset aktivistit järjestävät täällä lukutilaisuuksia ja protestilaulujen iltoja, vaikka ­vallankumous on vuosia sitten voitettu.

”Inhoan sanaa hipsterikulttuuri, mutta täällä sitä on yhä enemmän”, Hanušová sanoo.

Ravintolan ruokapuolellakin leijuu savu. Useimmissa Prahan ravintoloissa tupakoidaan, vielä niiden parhaissa tiloissa. Moni paikallinen toivoo savuttelun siirtyvän ulos.

Jatkamme Palác Akropolis -klubille (Kubelíkova 1548/27), jonka turkoosissa salissa soi perinnerock. Monitoimitilan yleisö vaihtuu esiintyjien mukaan, ja sokkeloihin kätkeytyy klubien lisäksi teatteri ja radiotoimintaa. Päivällä paikan ravintolasta saisi hyvää keittoa, mutta nyt Hanušová tilaa Fenix-vehnäolutta appelsiiniviipaleella. Klubin puisissa kalusteissa ja valaisimissa on aavistus ­surrealismia, kuin muodot eläisivät omaa elämäänsä.

Samaan absintinkäryiseen tunnelmaan pääsee parin korttelin päässä baarissa Bukowski’s (Bořivojova 689/86), jossa saa istua pimeässä kirjahyllyjen suojassa.

Kansallismonumentti hohkaa korkealla Vitkovin mäen päällä, ja sen edessä ratsastaa yhdeksänmetrinen sota­johtaja Jan Žižka, jonka mukaan Žižkovin kaupunginosa on nimetty. Jalankulkutunneli veisi läpi kallioiden viereiselle Karlínin alueelle, mutta Hanušová haluaa näyttää meille perinteisen baarin U Slovanské Lípyn (Koněvova 288/1), jossa pienpanimokulttuuri elää vahvana.

Praha on maailman olutpääkaupunki, ja täällä on huolestuttu ylpeyksien, kuten Pilsner Urquellin, myymisestä ulkomaisille yrityksille. Viime vuosina Tšekissä on syntynyt panimoita pitämään yllä juoma­kulttuuria.

U Slovanské Lípyn valoisa ja savuton sali on puolitäynnä ruokailijoita, jotka voivat valita oluensa vaihtuvasta listasta. Laatujuomat maksavat alle kaksi euroa. Tunnelma on niin kuuma, että ikkuna on auki vilkkaalle kadulle. ­Seinillä on kehystettyjä etikettejä, katossa roikkuu humalakasveja ja nurkassa seisoo piano.

Iloinen seurue eteisessä ei anna meidän poistua paikasta ennen kuin nostamme heidän kanssaan maljan, lasillisen jotain perinnejuomaa. Tällaista on tšekkien suhtautuminen ryyppäämiseen: he ovat herkästi hyvällä tuulella, eivät paheksu humaltumista mutteivät juo itseään kaato­kuntoon.

Suuntaamme maisemareittiä keskustaan. Mäessä matkan varrella houkuttelee yhdistetty baari ja pyöräkorjaamo Bajkazyl (Tachovské náměstí 3). Mäen kylkeen, vanhan rautatien päälle, on rakennettu keskustaan vievä kevyen liikenteen väylä. Prahan linna kohoaa sumun takana, ja täältä korkealta näkee kaupungin valot kauniina.

Näiden kortteleiden taloissa ja asunnoissa näkyy rumaa rapistumista. Prahassa moni kiinteistönomistaja odottaa keskustassa sijaitsevien talojensa murenevan niin pahasti, ettei museovirastokaan voi valittaa niiden muutostöistä.

Hyppäämme ratikkaan. Yhteiskunnan muutoksen näkee täällä selvästi joukkoliikenteessä: kaupungissa huristaa sekä rähjäisiä neuvostoratikoita että aivan uusia, virta­viivaisia kulkuvälineitä.

Punaiset matot johdattavat elokuvateatteri-konsertti­sali Kino Lucernaan (Vodičkova 704/36). Keskustan Václavs­ké náměstí -aukion vieressä sijaitsevan paikan sisäänkäynnin tunnistaa isosta, väärinpäin katosta roikku­vasta hevosveistoksesta. Päivisin aulassa on viihtyisä jazzkahvila, joka on tänä iltana muuttunut elektronisen musiikin rytmiin heiluvaksi juhla­tilaksi. Nyt vietetään queer-elokuvafestivaali ­Mezipatran juhlia. Tšekissä homokulttuuri nousee ja asenteet vapautuvat, vaikkeivät ilman väittelyitä.

”Tämä on harvinaisen mukava paikka keskustassa”, Hanušová huutaa basson pumputuksen läpi.

Päätämme silti suunnata baariin, jota Hanušová kutsuu bilekierroksen viimeiseksi pysäkiksi. U Sudu (Vodičkova 677/10) houkuttelee aamuyön tunteina kestävimpiä juhlijoita. Näin arkena kellaribaari on keskiyöllä vielä rauhallinen: sivukabinetissa jopa pimputellaan pianoa. Alakerran sokkelot tuntuvat jatkuvan loputtoman syvälle.

On paras soittaa kyyti englanniksi palvelevalta AAA Taxilta. Taksinetsijä voi Prahassa tulla kadulla huijatuksi.

Lounasaika. Eteen tuodaan kokonainen taimen vihannes­pedillä ja sen kanssa kotitekoinen, raikas, yrttinen limonadi. Mistral Café (Valentinská 11) osoittaa, ettei tšekki­ruoka ole aina raskasta, toisin kuin usein ajatellaan.

Kääntäjä Hanušová käy tässä yliopistoväen suosimassa paikassa työlounaalla usein, koska tunnelma on pirteä. Tänne on lyhyt matka vanhankaupungin aukiolta, mutta turisteja ei ole liikaa. Lapsille on leikkinurkka, ja kesällä voi istua sisäpihalla viereisen hylätyn talon kupeessa.

Hanušová haluaa tänään näyttää meille Prahan parhaita puolia, siis joenvarsia. Hyppäämme raitiovaunuun Staroměstskán pysäkiltä. Tämä raitiolinja 17 on kuin ­Prahan halpa turistibussi, jonka kyydistä voi katsastaa kätevästi Kaarlensillan ja astua ulos pari pysäkkiä kuuluisan Tanssivan talon jälkeen.

Prahan Vltavajoen ranta on herännyt viime vuosina henkiin. Aurinko paistaa illalla pitkään kävelyraitilla, jota kutsutaan Náplavkaksi. Kylmään vuodenaikaan rannassa on enemmän joutsenia kuin ihmisiä, mutta silloinkin on nähtävää. Esimerkiksi kelluvassa galleriassa (A)void (Rašínovo nábřeží 120), joka lämmitetään kamiinalla.

Viikonloppuisin rantaan kokoontuu väkeä myymään tavaroitaan. Taustalla ruostuu upea rautatiesilta, taas yksi maamerkki, jonka kunnostuksesta väittely kestää liian kauan. Žižkovista tuttu pyöräbaari Bajkazyl pitää rannassakin toimipistettä. Sen edessä Palackéhon sillan kupeessa pidetään kesäisin tunnelmalliset tanssit, Hanušová kertoo.

Hänellä on osa-aikainen työpaikka joen toisella puolella. Arvostettu Galerie Vernon (Janáčkovo nábřeží 21) esittelee nykytaidetta kahdessa kerroksessa. Sen lähellä sijaitsee baari Jazz Dock (Janáčkovo nábřeží 2), joka jäi tulvan alle vuoden 2002 pahassa vedennousussa. Jazzbaarissa riittää baaritiskiä, kauniita näkymiä joelle ja laituria veneilijöille.

”En tiedä, tuleeko kukaan”, Hanušová huokaa. Aurinko on laskenut, ja istumme hörppimässä teetä Holešovicen kaupungin­osassa Kansallisgallerian uudessa ja avarassa Café Jednassa (Dukelských Hrdinů 47). Huolestunut Hanušová tankkaa läpi runoja järjestämäänsä kulttuuri-iltaa varten. Kansallisgalleriaan eli Veletržní paláciin on koottu modernia taidetta niin moneen kerrokseen, että taatusti saa tarpeeksi. Välissä kannattaa pitää taidetauko, juoda Jednassa laatuteetä, syödä tapaksia ja sitten käydä katsomassa Prahan merkittävimmän kuvataiteilijan Alfons Muchan suurteosta Slaavien eepos, jonka jättimäiset ­taulut on sijoiteltu hämärään huoneeseen. Kuulemma paikalliset taiteilijat lukioikäisinä rakastuvat tähän koristeellisten naishahmojen maalariin mutta hylkäävät hänet aikuistuttuaan, koska Mucha on porvariston suosikki. Hänen töitään on esillä erityisesti Mucha-museossa (Panská 7).

Jatkamme kohti illan runoesitystä. Pimeän puiston laidalla loistavat Kavárna Liberálin (Heřmanova 6) isot ikkunat, ja sisällä väellä on hauskaa. Mukavan baarin alakerrassa on sali erilaisille esityksille. Alkamassa on Hanušován organisoima pohjoismaisen runouden ilta, eikä salissa ole vapaata paikkaa. Hanušován mielestä tšekeissä ja suomalaisissa on paljon samaa: aluksi olemme epäileväisiä ja ystävystymme varovasti, mutta sen jälkeen ystävyys kestää.

Kirjallisuudesta  kiinnostuneen kannattaa tällä alueella vierailla myös läheisessä Ouky Doukyssa (Janovského 1118/14), jossa yhdistyvät antikvariaatti, baari ja olohuone.

Kavárna Liberálin sali hiljenee, kun Hanušová astuu esiin lausumaan omia eroottisia runojaan.

Minun otsani läpi viiva vie / olet kutsuttu / ­illalliselle ilman menyytä / puuvillalakanoissa / alasti / ilman ­ruokailuvälineitä / ilman lautasliinaa / maistamaan / ilman turhia ­muodollisuuksia.

Kansallismuseon (Václavské náměstí 68) massiivisessa rakennuksessa on työskennellyt sosialistinen parlamentti ja vapauden symboli Radio Free Europe. Metron tärinä on liikuttanut uusrenessanssi­rakennusta, joten taide- ja historiallista esineistöä on siirretty viereiseen jykevään linnaan. Kappas, pihalla on diplomaattiautoja Itävallan lippuineen, ja museon ravintola on kiinni poliittisen tapahtuman takia.

”Itävaltalaiset! Taas! Ensiksi monarkia ja nyt lounas”, graafikko Martin Svoboda ­vitsailee Tšekin historiasta osana naapurimaata.

Meillä on Svobodan kanssa ruokatreffit. Hän on ­lehtiä suunnitellut visualisti, joka on vaimonsa innostamana siirtymässä kasvis­syöjäksi. Liha on olennainen osa tšekkiruokaa, mutta kasvis­ravintoloita nousee Prahassa lisää. Yksi niistä on lounasbistro Moment (Slezská 62) Vinohradyn alueella eli ”viinitarhassa”, jonka mäen päällä on asunut kauan rikasta väkeä.

Tarjoilija tuo munakoisoa sienten ja perunoiden kera sekä hampurilaisen. Molemmat ovat vegaaniannoksia. Oluena on Bernardia. Merkin perustajasta Stanislav Bernardista tuli ­olutsankari,  kun hän parikymmentä vuotta sitten osti vuonna 1597 perustetun panimon. Lisäaineettomalle juomalle tšekit ovat yhtä uskollisia kuin kotimaalle.

Mitkä ovat Prahan parhaat puolet Svobodan mielestä?

Hän rakastaa kotikaupunkiaan etenkin näkymien vuoksi. Prahassa voi nähdä hiukan Pariisin kujia tai New Yorkin pilven­piirtäjiä, kun rajaa kuvan oikein. Kansallis­museokin voi muuttua elokuvissa natsien päämajaksi. Svoboda kertoo kaipaavansa kaupunki­kuvaan entisiä vihannes­toreja, jotka kommunistit hävittivät.

”Olen tyypillinen tšekki: pessimistinen”, hän sanoo. Prahaakin ajatellessa hänelle tulee mieleen korruptio.

Aterialta palatessa etsimmekin pienen lohdutuksen. Svoboda ohjaa meidät kahvila-luomukauppa Bio Zahradaan (Belgická 25/33) ja ostaa makeaa itsekin. ”Aivan sama, mitä siinä on, kunhan siinä on suklaata”, hän sanoo.

Prahan maut ovat haikea karvaus ja suloinen makeus, parhaimmillaan koettuina sekä suulla että silmillä.