Pohjois-Portugalin Porto on levittäytynyt Atlantin valtameren ja Dourojoen väliin, Gerês- ja Soajo-vuoristojen syleilyyn. Kuusi korkeaa siltaa yhdistää Porton ja punatiilikattoisista portviinikellareistaan kuuluisan Vila Nova de Gaian rinnakkaiskaupungit.

Vanhimman sillan, Dom Luís I:n, takorauta-arkkitehtuuri tuo mieleen Eiffel-tornin. Sillan suunnitteli kuitenkin saksalainen Théophile Seyrig. Valmistuessaan 1870-luvulla sillan rautakaari oli maailman pisin.

Rannalta toiselle mitattuna 395 metrin pituinen silta on yhä vaikuttava näky. Matkailijan on käveltävä sillan yli vähintään kerran, jotta voi ikuistaa omaan kameraansa postikorteista tutun näkymän Porton vanhaankaupunkiin, Ribeiraan.

Retki jatkuu sillan kupeessa sijaitsevalle, elämää kuhisevalle Praça da Ribeiralle. Aukiolta lähtee mutkittelevia katuja, joiden varrella galleriat esittelevät paikallista taidetta ja lahjatavaraliikkeet myyvät käsitöitä. Pienissä ravintoloissa ja kahviloissa on tarjolla paikallisia herkkuja.

Kaupungin vanhimpiin kuuluvaa katua Rua da Fonte Taurinaa pitkin kävellessä on ihailtava seinien perinteisiä kaakeleita.

Keskiajalla Ribeira oli kaupankäynnin keskus. Vuoden 1491 tulipalo tuhosi osan alueesta, mutta suurin osa taloista rakennettiin uudelleen. Historiallisten korttelien mäkisillä kaduilla kolistavat raitiovaunut tuovat mieleen San Franciscon.

Oportoksikin kutsutulla, Portugalin toiseksi suurimmalla kaupungilla on pitkä historia. Vielä toistakymmentä vuotta sitten 240 000 asukkaan keskus oli monin paikoin ränsistynyt, ja joitakin sen kortteleita pidettiin jopa vaarallisina.

Menneiden aikojen tomusta on kuoriutunut uljas ja mielenkiintoinen kaupunki. Nykyisin Portossa valmistetaan tekstiilejä, jalkineita ja huonekaluja sekä viiniä ja ruokatuotteita.

Portosta on vaivihkaa tullut myös kiinnostava design-kaupunki, jossa voi historiallisen arkkitehtuurin lisäksi tutustua maan tunnetuimman nykyarkkitehdin, Álvaro Siza Vieiran kädenjälkeen. Täällä näkyy luovien alojen opiskelijoiden läsnäolo.

Matkailijatkin ovat löytäneet aiemmin tuntemattoman helmen. Hotelliyöpymisiä on vuosittain jopa viisi miljoonaa. Porto onkin mainio kohde pitkän viikonlopun viettoon.

Kaupunkiin ja etenkin sen historialliseen keskustaan tutustuu helpoiten jalkaisin. Kun kierroksen aloittaa Porton pääaukiolta, Praça da Liberdadelta, tärkeimmät nähtävyydet sijaitsevat vain kivenheiton päässä toisistaan.

Hyvät kengät ovat kuitenkin tarpeen, sillä jyrkille rantapenkereille rakennetun kaupungin korkeuserot saavat kuntoilijankin hengästymään. Raitiovaunukyyti tarjoaa pienen levähdyshetken eikä taksimatka keskustan alueella maksa kuin muutaman euron, jos mäkien kipuaminen käy raskaaksi. Myös metron käyttö on edullista ja nopeaa.

Julkisia kulkuvälineitä varten kannattaa hankkia ladattava Andante-kortti tai päiväkortti. Molemmilla voi matkustaa myös Ribeiran ja Batalhan aukioiden välillä kulkevalla funikulaarilla eli kiskoköysiradalla. Sen suojista on vaivatonta ihailla kaupunkia yläilmoista.

Vuosien saatossa Portosta on kehkeytynyt maan ruokapääkaupunki, jossa on laaja valikoima ravintoloita Michelin-tähdellä palkituista elämyskohteista yksinkertaisiin korttelikuppiloihin.

Perinteisissä ruokapaikoissa annokset ovat isoja ja tunnelma mutkaton. Hintataso on edullinen, 30–70 eurolla syö maistuvan illallisen viineineen.

Historialliselta Bolhãon ruokatorilta löytää kaikkea tuoreista hedelmistä ja kukka-asetelmista vasta pyydettyyn kalaan ja kodin tarvikkeisiin. Tosin meneillään oleva, pari vuotta kestävä remontti voi verottaa tarjontaa.

Meren läheisyyden ansiosta paikalliset herkut ovat usein tuoreita kalaruokia ja valkosipulisessa öljyssä tarjottuja äyriäisiä. Maan kansallisruoka on bacalhau, kalliokuivattu, suolattu turska. Sitä näkee kaikilla ruokalistoilla ja röykkiöinä markettien kalatiskeillä. Portugalista ei voi poistua maistamatta ainakin yhtä monista turskaruuista.

Uudempi klassikko on verisuonten terveyttä uhkaava kerrosvoileipä francesinha, jossa on paksu siivu naudanlihaa, kerros makkaraa, pala kinkkua, muutama juustosiivu ja päällä vielä kananmuna – ja koko komeus on kuorrutettu mausteisella kastikkeella. Kaverina tarjoillaan kasa ranskalaisia perunoita.

Pataruuat ja muhennokset ovat niin ikään suosittuja. Pataan laitetaan lihaa, kalaa, äyriäisiä, vihanneksia ja riisiä.

Kaupungin oma perinneruoka on tripas à moda do Porto -sisälmysmuhennos. Kun maan kruununprinssi Henrik Purjehtija lähti vuonna 1415 valloittamaan jalansijaa Afrikan rannikolta, Porton anteliaat asukkaat luovuttivat laivastolle kaiken lihan. Itse he söivät sen, mitä jäljelle jäi, eli sisälmykset. Suosittua muhennosta tarjoillaan edelleen monessa ravintolassa.

Eikä koko Portugalissa ole leipomoa tai kahvilaa, jonka vitriinistä ei löytyisi suussa sulavia pastéis de nata -vaniljaleivoksia. Lissabonissa kehitetty voitaikinaleivonnainen antaa kulkijalle voimaa jatkaa kävelykierrostaan.

Porton kaupunki on antanut nimen paitsi koko maalle, myös portviinille. Ensimmäiset portviinilastit lähtivät täältä maailmalle yli kolmesataa vuotta sitten.

Portviiniksi saakin kutsua vain Douron laaksosta tulevia viinejä. Tunnetuimpien portviinitalojen kellarit sijaitsevat joen toisella puolella, Vila Nova de Gaiassa. Niihin järjestetään ohjattuja tutustumiskierroksia ja viininmaisteluja.

Erilaisiin portviineihin voi tutustua myös paikallisten baarien mittavien valikoimien äärellä. Väkevöityä jälkiruokaviiniä valmistetaan sekä punaisena että valkoisena. Punaviinirypäleistä tuotettu juoma on valkoista tunnetumpaa. Valkea port tarjotaan viilennettynä, ja siitä valmistetaan kesäistä trendidrinkkiä, Port & Tonicia.

Douron laakson alueella tuotetaan myös miedompia viinejä. Luonto ja paikalliset herkut houkuttavat retkelle läheisille viinitiloille joko autolla tai junalla. Jokiristeily on soljuvan rauhallinen tapa katsastaa maisemia.

Kauneimmillaan jokilaakso on huhti-toukokuussa, jolloin mantelipuut kukkivat valkoisina tai hennon vaaleanpunaisina. Ruska-aikaan jokilaakso hehkuu silmiä hivelevissä väreissä.

Rantaelämästä pääsee Portosta nauttimaan vain puolen tunnin juna- tai automatkan päässä. Espinhon kaupunki hurmaa 17 kilometriä pitkällä hiekkarannallaan, Atlantin tyrskyillä ja surffareilla. Euroopan toiseksi vanhin golf-klubi Oporto Golf Club sijaitsee myös Espinhossa.

Kalaruuista pitävä hurauttaa Matosinhosin rannikkokaupunkiin. Sen Heróis de França -katua reunustavat valtavat grillit täyttävät ilman kypsyvän kalan suolaisen savuisella tuoksulla. Matosinhosissa paikallisetkin viettävät vapaapäiviään rannalla rentoutuen.

Aurinkoinen iltapäivä tarjoaa parastaan, kun istahtaa nauttimaan merenelävistä ja paikallisesta valkoviinistä rantaravintolaan valtameren pärskähdellessä aallonmurtajaan. ●