Näyttelijä ja ohjaaja Pamela Tola on viime aikoina puhunut julkisesti paljon tasavertaisuudesta ja iän merkityksestä. Erityisesti hän vastustaa vanhenemiseen liitettyjä mielikuvia, sillä hänen ­mielestään ihminen kypsyy ja viisastuu vanhetessaan.

Kuvasitte Mädät omenat -sarjaa viime kesänä Virossa. Millaista työskentely oli korona-aikaan?

Meillä tuli aika iso pysähdys kesken valmisteluiden, sillä juuri ennen kuvauksia meidät lomautettiin useaksi kuukaudeksi. Se tapahtui nopeasti ja oli erikoisstartti koko hommalle.

Onneksi pääsimme pahimman yli ja saimme kuvata Virossa. Suurempien ­voimien armoilla ollessa sitä löysää ­j­ostain asiasta. Jos joku näyttelijä ei esimerkiksi päässyt maahan kuvauksiin, ymmärrystä ja armollisuutta oli puolin ja toisin. Olimme kaikki samassa tilanteessa yhdessä.

Kun koronatilanne paheni Virossa, ehdimme juuri alta pois. Jälkitöitä tehtiin mahdollisimman paljon etänä.

Uskot sarjan haastavan totuttuja ­ajatuksia siitä mikä on normaalia. Oletko kiinnostunut mielenterveyteen liittyvistä asioista?

Olen aina ollut kiinnostunut ihmisestä, mielenterveydestä ja hyvinvoinnista sekä opiskellut vyöhyketerapiaa.

Mätiä omenoita varten luin kirjallisuutta, katsoin dokumentteja ja perehdyin Seilin saaren menneisyyteen – vaikka sarja ei Seiliin suoraan perustukaan. Tieto ja faktat tuovat aina lisäarvoa aiheeseen, jota ollaan fiktiivisesti käsittelemässä.

Teräsleidit on Jussi-gaalassa ehdolla parhaan elokuvan kategoriassa. Millainen ohjaaja olet ja mikä tekee hyvän ohjaajan?

Toivon olevani ohjaaja, joka ottaa huomioon sen, että me kaikki olemme ihmisiä. Vaikka kuvauksissa on tiukat aikataulut ja teemme töitä paineen alla, uskon, että ihminen on parhaimmillaan, kun hänen olonsa on turvallinen ja häntä arvostetaan.

Työilmapiiri ja -hyvinvointi ovat minulle tärkeitä asioita.

Mitä tahansa eteen tulee, asioista on oikeus puhua ja niihin myös puututaan. Ettei mentaliteetti ole sellainen hinnalla millä hyvänsä, kunhan saadaan joku ­jyrättyä läpi.

Uskon, että hyvässä hengessä on täysin mahdollista saada hyviä tuloksia. Parasta opiskelua on näyttelijäntyö, sillä näyttelijä on aina tarkkailijan roolissa.

Olen miettinyt paljon ihmisten välistä kommunikaatiota ja tehnyt omaa pohdintaa siitä millaista on hyvä ohjaaja-näyttelijädynamiikka.

Puhut avoimesti seksuaalisesta tasa-­arvosta ja ihmisoikeusasioista sosiaalisessa mediassa. Miten tärkeää se on sinulle?

Olen kärsinyt varsinkin nuorempana siitä, että olen joutunut olemaan julkisuudessa ja koin sen silloin kamppailuna. Nyt minulle on tärkeämpää käyttää ­ääntäni tuomaan esille asioita, jotka ovat merkityksellisiä. Se on voimaannuttavaa.

Mielestäni ihmistä ei määritä hänen sukupuolensa. Kun ohjaan teoksia, henkilöt ovat ihmisiä fyysisistä olemuksistaan huolimatta.

Tasa-arvoisuus on minulle tärkeää ja asia on minulle hirveän yksinkertainen.

Vaikka tuntuukin julistukselta sanoa, että puolisoni voi olla mies tai nainen, ihminen on se, kenestä kiinnostun. Ei sukupuoli.

Niin pyrin ajattelemaan kaikessa ­muussakin.

Täytät tänä vuonna 40 vuotta. Miltä se tuntuu?

Ulkoinen on vaan kulkuväline, jolla liikumme, joten itsestään pitää pitää paremmin huolta. Nuorena lukiolaisena ajattelin ­miten vanhoja kolme-nelikymppiset ovat. Ja nytkö se jo tulee?

Toisaalta nuorempana tuntui usein siltä, että minua ei kuulla tai minua vähätellään, koska olen ikääni nuoremman näköinen. Se tuntui tosi turhauttavalta. Siksi tuntuu ihanalta olla vanhempi, johon suhtaudutaan vakavasti.

Toisaalta en ajattele ikää kovin ­konkreettisena asiana.

Vastustan vanhenemiseen liittyviä negatiivisia mielikuvia, sillä mielestäni ihminen kypsyy ja viisastuu. Mieli voi aina pysyä lapsekkaana ja nuorekkaana. En haluaisikaan menettää nuoren ihmisen innokkuutta.

Olit Ylellä puhumassa lastensuojelusta ja huostaanotoista. Millaiselta tuntuu kertoa omista vaikeista kokemuksista julkisesti?

Nuorempana olin tosi tarkka yksityisyydestäni, mutta kun menin mukaan Lasten ja nuorten säätiön toimintaan ja aloin kertoa kokemuksistani, ymmärsin miten tärkeää on antaa ääni.

Saan harvoin negatiivisia viestejä, mutta televisioesiintymisen jälkeen sain muutaman tosi ilkeän kommentin. Että tästä ihmiset sitten provosoituvat, kun puhuu omista haavoittaneista koke­muksistaan julkisesti.

Se on aina kamppailua, kun puhutaan asioista, jotka ovat hirveän traumaattisia. Olen silti ajatellut, että on tärkeää purkaa tabuja ja häpeää sijoitettujen nuorten ympäriltä. Että on muunlaisia esikuvia ja malleja tulevaisuuden sijaan, jossa on pelkkää syrjäytymistä ja ahdistusta.

Tilastot eivät näytä hyvältä sijaistaustaisten ihmisten kohdalla, siellä on paljon negatiivista toivottomuutta. Elämästä voi selvitä ja asiat voivat kääntyä positiivisiksi, vaikka ne näyttäisivätkin surkeilta jossain vaiheessa.

Kerro jokin salaisuutesi.

Minulla on ollut nuorempana kieli­lävistys. Se on todella outoa, koska olen erittäin kipuherkkä.