Viileä, kaunis, etäinen. Kansanedustaja, toimitusjohtaja ja kahden pojan rakastava äiti. Monen mielestä myös turkisakka, eläinten murhaaja ja itsekäs julmuri.

Tuollaisia luonnehdintoja Leena Harkimo, 55, joutuu kohtaamaan työssään. Harkimo siirtyi pari vuotta sitten kansanedustajan tehtävistä Suomen Turkisalan Kasvattajain Liiton edunvalvojaksi. Hän ei ole koskaan pelännyt ottaa vastaan vaikeiltakaan tuntuvia haasteita.

– Tässä yhdistyvät juuri ne asiat, joista olen kiinnostunut, Harkimo sanoo.

Turkikset saavat ihmisten tunteet kuumenemaan vuodesta toiseen.

– Saan sähköpostiin säännöllisesti videoita, joissa näkyy esimerkiksi sairaita eläimiä. Pyrin katsomaan kaikki, jotta tiedän, mitä aktivistit tekevät. Otamme nämä vakavasti ja pyrimme selvittämään kuvamateriaalin alkuperän. Usein se johtaa liiton ulkopuolisiin tiloihin, tai materiaalia on leikattu ja liimattu ulkomailta ties mistä, Harkimo sanoo.

Harkimo sanoo, että eläinten kärsimys tuntuu hänestä aina pahalta.

– Sen vuoksi on tärkeää selvittää taustoja. Piittaamattomat toimijat leimaavat koko alaa, ja se ärsyttää vastuullisia kasvattajia.

Joskus viestit ovat silkkaa haukkumista.

– Välillä tulee hyvinkin aggressiivisia viestejä, joiden sisältö on ”turkis on murha” -tyyppistä. Kritiikkiä saa sekä elinkeino että minä itse. Joskus mietin, mitä tuonkin ihmisen päässä liikkuu, kun tuollaista lähettää. Onneksi valtaosa on järkevää keskustelua.

Harkimo pyrkii vastaamaan kritiikkiin, mutta ei asiattomiin viesteihin.

– Pari vuotta sitten Vantaalla poltettiin erään bussiyhtiön autoja, se liittyi eläinaktivismiin. Itse en ole kohdannut konkreettista häiriköintiä, vaan nykyaikana se näkyy erityisesti verkossa tai sosiaalisessa mediassa.

Ennen pestiä turkisalalle Harkimo oli 16 vuotta kokoomuksen kansanedustaja.

– Loppuaikoina tuli selkeä tunne, että haluan tehdä vielä jotakin muuta. Olin täyttänyt 50 vuotta ja totesin, että jos haluan rakentaa uuden uran, sen aika on nyt. Silloin päätin, etten enää lähde vaaleihin. Kyllä sen tietää, kun on aika jättää jotakin taakseen, tunteella useimmiten päätöksensä tekevä Harkimo miettii.

Vuodet eduskunnassa olivat antoisia, mutta mukaan mahtui myös vaikeita aikoja: avioero, pienten lasten hoitaminen ja työuupumus.

– Sieltä on vaikka mitä muistoja. Eduskunta on ainutlaatuinen paikka tehdä työtä, säätää lakeja Suomen kansalaisille pohjoisesta etelään ja idästä länteen. Se on hyvin erityistä. Hienoja hetkiä olivat esimerkiksi presidenttien virkaanastujaiset, hankalia lainsäädäntöön liittyvät. Niitä oli vietävä eteenpäin, vaikka siltä ei välttämättä itsestä tuntunut.

Kansanedustajan työ oli kokonaisvaltaista, se tuli kotiin asti.

– Ei siitä pystynyt irtaantumaan. Totta kai piti myös seurata koko ajan, mitä valtakunnassa tapahtuu. Välillä yritin toki sulkea kännykän.

Lopulta Harkimo teki huomaamattaan liikaa töitä.

– Moni polttaa itsensä siinä työssä loppuun, etenkin, jos luulee olevansa korvaamaton. Ensimmäisen kauden aikana avustajani sanoi, että nyt sinun pitää opetella sanomaan ei. Haalin liikaa töitä, mutta kaikessa ei voi olla mukana.

Väsymystä lisäsivät pienet lapset: Joel syntyi 1990, Leo 2001.

– Seinä tuli vastaan nopeasti, mutta selvisin onneksi ilman sairauslomaa. Jouduin vain hiljentämään tahtia ja priorisoimaan omat työtehtäväni.

Kun Harkimo päätti olla asettumatta ehdolle vuoden 2015 vaaleissa, olo oli levollinen.

– Jo kansanedustajana olin kiinnostunut suomalaisesta muotoilusta ja vaatesuunnittelusta. Yritinkin buustata sivistys- ja tiedejaostossa, miten suomalaista tekstiili- ja vaateteollisuutta voisi tukea. Meillä on hyviä esimerkkejä naapurimaista, miten muotiteollisuus saadaan voimaan hyvin. Onneksi myös Suomessa meillä on hyviä merkkejä Samujista Teemu Muurimäkeen.

Niinpä ei ollut ihme, että ex-kansanedustajakollega, Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton toiminnanjohtaja Marja Tiura pyysi juuri Harkimoa liittoon töihin.

Harkimo tiesi, että turkiselinkeino jakaa mielipiteitä, joten hän kysyi lähipiirinsä mielipidettä, ennen kuin otti työn vastaan. Keskusteluissa olivat mukana pitkäaikainen puoliso Timo Kousa, mutta tietysti myös pojat Joel ja Leo.

– Tietysti he miettivät, onko nyt pakko ottaa tällainen työ heti kansanedustajuuden perään, koska siinäkin oltiin jatkuvasti kritiikin kohteena. Itse olen suhtautunut aina positiivisesti turkiselinkeinoon, ja se on osa suomalaista yhteiskuntaa. Minulla on hyvä luontosuhde, viihdyn ja liikun luonnossa ja pidän eläimistä. En ole kaupunkilainen, joka on vieraantunut siitä, mitä maatilalla tapahtuu.

Harkimo tuumii, että jos perheestä joku olisi vastustanut todella paljon, hän ei olisi ottanut tätä työtä.

– Kuuntelen heitä päätöksissäni. Teen mitä tahansa, lähipiirin tuki on tärkeää.

Harkimo otti työn, ja samalla päättyi jäsenyys WWF:n hallintoneuvostossa.

– Olin ollut jäsenenä vuosia, kun sitten nousi painetta siitä, miten voi olla samaan aikaan turkisalalla ja WWF:n työssä mukana – että siitä tulee heille maineriski. Täytyy sanoa, että hallintoneuvostossa on monenlaisia ihmisiä eri aloilta ydinvoiman kannattajista tuotantoeläinelinkeinon edustajiin.

Harkimosta tuntui ”hieman erikoiselta”, että hän ei enää sinne mahtunut.

– Erosin kuitenkin hyvässä hengessä ja olen edelleen WWF:n tukija.

Harkimon nykyinen työ käsittää turkisalan edunvalvontaa, uuden eläinsuojelulain säädännön tarkastelua kasvattajien puolesta ja kansainvälistä edunvalvontaa. Se on myös kaupan alan yhteistyötä kotimaan turkiskauppiaiden ja vaatekauppiaiden välillä sekä yhteistyötä Aalto-yliopiston ja designer-merkkien kanssa.

– Lisäksi matkustan usein Brysseliin tapaamaan eri tahoja kuten Fur Europe -kattojärjestöä. Työni on erilaista ja liikkuvaa, Milanosta Hongkongiin ja kumisaappaissa Suomen tarhoille.

Suomessa tarhataan kettuja ja minkkejä. Turkistiloja on tällä hetkellä alle tuhat, ja suurin osa niistä sijaitsee Pohjanmaalla.

– Olin käynyt turkistilalla ennen tätä työtä, ja nyt käyn tiloilla kerran tai kaksi vuodessa.

Ensimmäisen kerran Harkimo kävi turkistilalla kutsusta vuonna 2013, kun kansalaisaloitteessa vaadittiin turkistarhaamisen lopettamista. Lopulta tarhausta koskeva aloite kaatui eduskunnan äänestyksessä.

– Minusta kokemus oli positiivinen. Siellä eläimet olivat virkeinä ja uteliaina, ihmettelivät meitä kansanedustajia.

Suomessa suurin osa turkistiloista on sertifioitu vuodesta 2005 lähtien, ja sertifioidulla tilalla Leena Harkimokin käy, kun hän vierailee kentällä.

– Aina on sairaita eläimiä, mutta silloin on pidettävä kiinni siitä, että ne hoidetaan terveeksi mahdollisimman pikaisesti tai yksinkertaisesti lopetetaan, aivan kuten millä tahansa tuotantoeläintilalla possuista lehmiin. Meillä on kolme neljä eläinlääkäriä, jotka kiertävät tiloilla koko ajan. Eläimiä myös testataan jatkuvasti erilaisten sairauksien varalta.

Suomessa noin 90 prosenttia turkistiloista on liiton jäseninä. Heitä sitoo lainsäädännön lisäksi yli 30-kohtainen kriteeristö.

Tilallisen ei kuitenkaan ole pakko olla liiton jäsen.

Tällä hetkellä turkisten hinnat ovat alhaalla. Ala on muutenkin vastatuulessa, sillä hiljattain esimerkiksi italialaiset muotijätit Gucci ja Versace ilmoittivat lopettavansa turkisten käytön mallistoissaan.

Ruotsissa kettujen tarhaus on jo käytännössä loppunut lainsäädännön tiukentumisen vuoksi, mutta Ruotsi on edelleen merkittävä minkkien tuottaja. Norja puolestaan aikoo kieltää tarhauksen vuoteen 2025 mennessä.

– Kiina on merkittävä raakanahkojen ostajamaa ja lopputuotteiden käyttäjämaa. Toisaalta he myös kasvattavat paljon, mutta eläinten olosuhteet ovat kysymysmerkki, eikä ole avointa tietoa nahkojen määristä. Kun Kiinasta tulee paljon tuotantoa, ostaja saa halvemmalla ja nahkojen hinta on ollut alhaalla jo pari viime vuotta. Nyt meidän tuottajamme ovat hintatason kanssa vaikeuksissa, mutta syklisyys on tuttua alalla, Harkimo sanoo.

Turkiselinkeinon harjoittajat eivät saa valtiolta tukia.

– Tilojen määrä on laskenut, mutta tilakoko on kasvanut kuten kaikissa maaseutuelinkeinoissa. Eläinmäärä on samalla tasolla kuin 30 vuotta sitten. Tilalliset eläköityvät, eikä jatkajia välttämättä ole. Näköpiirissä on myös investointitarpeita muun muassa eläinsuojelulain muutoksen myötä, eivätkä kaikki välttämättä halua niitä tehdä.

Suomessakin turkistarhaukseen suhtaudutaan yhä kriittisemmin.

– Me haluamme tietysti pitää kiinni turkiselinkeinosta. Viime vuonna huutokauppayhtiö välitti nahkoja 437 miljoonan euron arvosta. Ala työllistää suoraan yli 5 000 ihmistä, välillisesti paljon enemmän kalastuselinkeinoa myöten. Kun eläimille nostetaan silakkaa ruuaksi Itämerestä, fosforirasite vähenee. Siihen liittyy monia kiertotalouden elementtejä, joista harvoin puhutaan. Emme ehkä ole osanneet tuoda tarpeeksi näitä hyötynäkökulmia esille.

Olennainen kysymys lieneekin, mihin turkkia tarvitaan nykyaikana.

– En usko, että Suomessa tullaan kieltämään turkiselinkeinoa. Hirvittävän suuri määrä maailman vaatteista menee roskiin, niitä jopa poltetaan. Turkiksella on mahdollisuus olla koko elämän kestävä käsityönä tehty vaate, jota voi uudistaa, lainata tai kierrättää.