Hiihtoretket olivat presidentti Urho Kekkoselle paineiden purkamista ja ajatusten tuulettamista, mutta myös tavoitteellista toimintaa. Hän teki kuntonsa tiettäväksi kunnianhimoisilla latutaipaleilla, joille osallistui usein vanhoja ja tulevia suomalaisia vaikuttajia, ”perässähiihtäjiä”. Armoa ei kysytty eikä annettu.
Yhtenä merkkinä painoarvonsa noususta Apu-lehti sai kutsun presidentin hiihto- ja kalastusretkelle Lappiin keväällä 1960. Näitä Lapin-retkiä Kekkonen teki vuosien varrella yli 20, sillä kuten hän säätä säikkyviä hiihtokavereitaan rauhoitti: ”Älkää te pojat olko huolissanne. Moni on minut elämäni varrella pettänyt, Lappi ei koskaan.”
Apu-lehden toimitusjohtaja Olli Lyytikäinen ja Avun kirjallinen toimittaja Eino S. Repo liittyivät seurueeseen, jossa olivat mukana presidentin pojat, suurlähettiläs Taneli Kekkonen ja varatuomari Matti Kekkonen, Lapin läänin maaherra Martti Miettunen, metsästyksenvalvoja Tauno V. Mäki, talousneuvos Yrjö Alaruikka ja majuri Eero Naapuri.
Lyytikäinen osoittautui ylivoimaiseksi pilkkijäksi, mutta ladulla Kekkonen otti kaikilta luulot pois. Hän johti hikoilevan seurueensa Inarin Raja-Joosepista Anterin vartiolle, kolmattakymmentä kilometriä – ja varomattoman ehdotuksen innoittamana vielä Muorravaarakan kämpälle ja takaisin, toisen mokoman.
Lyytikäisellä oli mukanaan kamera, jolla hän näpsi satoja otoksia laturetkestä. Revon kirjoittama reportaasi Kun presidentti hiihtää varovaisesti ilmestyi Avun helluntainumerossa 1960.
Lääkäri oli kehottanut Kekkosta talvella tehdyn leikkauksen takia varovaiseen liikkumiseen. Seurue sai tuta, mitä varovaisuus tarkoitti: sosekelissä osa heistä joutui jo ensi etapin puolivälissä turvautumaan ”hiipparin” eli lumikiitäjän vetoapuun, kun lumi tarttui paakkuina pohjiin – vaan ei Kekkonen.
”Kun itse viimein sain kämpän näkyviini, ajattelin: Tuolla se on, ja sinne on vielä ainakin sata metriä”, Repo tilittää.
Muutaman päivän jälkeen hiihtoseurue palasi maalikylille huojentuneena, mutta presidentti mutisi haikeana vielä junassa: ”Ei edes yhtä kunnon kiritaivalta, jossa olisi saanut kokeilla hengitystä…”
Suotta ei Kekkonen myöhemmin saanut Lappiin nimeään kantavaa, kolmen kunnan alueelle ulottuvaa kansallispuistoa – tai kohuttua muistolaattaa Käsivarren Saivaaralle.
