Moni muisti Laila Kinnusen 1950- ja 60-lukujen upeimpana iskelmälaulajattarena, mutta vain harva tunnisti asuntovaunussa majailevaa naista järvenpääläisellä leirintäalueella.

– Joka aamu, kun mä katson peiliin, mua itkettää. Mä sanon itselleni, että saamarin pulimuija, Laila suri ystävälleen.

Elämän olivat tuhonneet alkoholi ja epämääräiset miehet. Laila ei ollut vielä yli viisikymppisenäkään päässyt niistä ongelmista eroon. Toisinaan hän pääsi kiinni raittiuden syrjään, mutta sitten taas mentiin. Tuoreimman miesystävänsä kanssa hän katosi viikoiksi ryyppyreissuille, ja välillä elämänkumppani mukiloi hänet sairaalakuntoon.

Elokuussa 1995 lehdistö äkkäsi entisen iskelmätähden asuntovaunuineen. Julkisuudesta kadonnut Laila Kinnunen revittiin taas otsikoihin, leirintäalueen johtaja hermostui ja hääti pariskunnan mailtaan. Julkisuudenkipeä laulajakollega päätti lupaa kysymättä käynnistää Lailan ”auttamiseksi” kampanjan, jonka motiivit eivät olleet pyyteettömiä.

Tuskastunut Laila kirjoitti Helsingin Sanomiin vetoomuksen, että hänet jätettäisiin rauhaan.

Olen yksityishenkilö, ja minulla on oikeus elää haluamallani tavalla, aivan kuten muillakin ihmisillä – olipa se tapa mikä tahansa.

Dixieland Band ja Modern Band soittavat jazzia vanhassa puutalossa Helsingin Albertinkadulla Mäyränkolossa, laulusolisteina Laila Kinnunen ja Brita Koivunen 26.4.1961.

Pienen Laura Annikki Kinnusen elämä alkoi dramaattisissa olosuhteissa 8. marraskuuta 1939. Hän oli vasta kolmen viikon ikäinen, kun talvisota syttyi. Vanhemmat Artturi ja Kerttu olivat sisä-Suomesta Helsingin Mellunmäkeen muuttaneita työläisiä. Perheeseen syntyi kaikkiaan neljä lasta.

Ilman sotaa Lauran lapsuus olisi voinut olla onnellinen ja myöhempi elämäkin tasapainoisempi. Sodan jatkuessa Kinnuset päättivät lähettää kolme nuorinta lastaan Ruotsiin sotalapsiksi.

Tammikuussa 1944 Laura lähti sisarensa Ritvan kanssa junalla Haaparantaan ja sieltä Skoonen Simrishamniin.

Laura kiintyi uuteen perheeseensä Larssoneihin, oppi ruotsin ja juurtui Skooneen. Elämä Simrishamnissa oli Suomen oloihin nähden ylellistä ja sijaisvanhemmat rakastavia. Nämä huomasivat myös Lauran musikaalisuuden ja kannustivat häntä laulamaan. Lauraa alettiin kutsua Lailaksi.

Larssonit olisivat halunneet adoptoida Lailan ja Ritvan, mutta kuuden Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen tytöt palasivat biologisten vanhempiensa luokse.

Koko elämänsä ajan Laila Kinnunen tunsi juurettomuutta. Läheisilleen hän tunnusti ikävöivänsä aina jonnekin. Hän ei tiennyt, missä koti on.

Lailan häikäisevä laulajanura alkoi vuonna 1955, kun hän 16-vuotiaana voitti iskelmälaulukilpailun ja sai palkinnoksi 3 000 markkaa. Hän alkoi esiintyä säännöllisesti kahden soittajapojan kanssa, ja seuraavana kesänä hänet kiinnitettiin harmonikkataituri Lasse Pihlajamaan orkesteriin.

Lailan puhdas ääni ja rytmitaju hurmasi Pihlajamaan. Laulajalta taittuivat niin ikivihreät iskelmät kuin vaativammat jazzbiisitkin.

Kisamenestys jatkui, ja vuonna 1957 Laila voitti iskelmälaulun Suomen mestaruuskilpailut ulkomaisten laulujen sarjassa. Syksyllä hänelle tarjottiin mahdollisuutta päästä levyttämään, ja purkkiin päätyi italialainen iskelmä Lazzarella.

Tuottaja Jaakko Salo pani merkille Lailan omituisen korostuksen, joka oli peräisin Ruotsin-vuosilta. Hän yritti turhaan opettaa Lailaa ääntämään puhtaammin, mutta tuolloin muu tulkinta kärsi.

Yleisö sen sijaan rakasti tuota persoonallista vivahdetta, joka sai Lailan kuulostamaan kansainväliseltä tähdeltä. Lazzarellasta tuli hitti.

Pian koko Suomi tunsi 18-vuotiaan Lailan, jonka taidot vain paranivat kokemuksen karttuessa. Lailasta tuli Suomen ensimmäinen edustaja Eurovision laulukilpailuihin, kun hän tulkitsi Valoa ikkunassa -viisun Ranskan Cannes’ssa ja sijoittui kymmenenneksi.

Laila esiintyi iskelmäelokuvissa ja vakituisesti myös tv-ohjelmassa Kuukauden suositut ja näytteli Svenska Teaternin lavalla.

Sisarukset Laila ja Ritva lauloivat duettoja radiossa ja televisiossa. Ritva tosin lopetti viihdeuransa mennessään naimisiin ja siirryttyään työskentelemään kirjankustantamo WSOY:lle. Lailan tiestä tuli toisenlainen.

Menestyksen kasvaessa elämänhallinta katosi. Lailan vaikeudet alkoivat miessuhteista. Ne olivat lähes poikkeuksetta hankalia, sisälsivät mustasukkaisuutta ja väkivaltaa sekä ylimääräisiä osapuolia. Suomen suosituin laulajatar oli monien miesten päiväunien kohde, ja hän osasi kyllä flirttailla, vaikka etsi tosissaan elämänsä rakkautta. Sitä hän ei koskaan löytänyt.

Lailan sisko Ritva Kinnunen muistelee Ylen dokumentissa (2001) siskoaan Lailaa. Yhdessä "Pojat"-kappaleen laulaneet sisarukset olivat läheisiä loppuun asti. Tuotanto: TV2 Viihdeohjelmat.

Joulukuussa 1967 Helsingin saksalainen kirkko täyttyi yli 500 juhlavieraasta, jotka oli kutsuttu todistamaan Laila Kinnusen ja näyttelijä Ville-Veikko Salmisen vihkimistä avioliittoon.

Uteliasta yleisöä riitti myös kirkon ikkunoiden takana, ja lehtikuvaajat tekivät kaikkensa saadakseen kuvan hääparista, mutta Apu-lehti oli saanut yksinoikeuden häiden kuvaamiseen.

Laila ja Ville-Veikko olivat tavanneet toisensa esiintyessään Lilla Teaternin Gilbert-musikaalissa 1960-luvun puolivälissä.

– Lailassa minua viehätti eniten lahjakkuus, huumorintaju ja äly. Hänen kohtalokseen muodostui Simrishamn, josta alkoi hirvittävä juurettomuus. Laila alkoi inhota esiintymistä, mutta lauloi niin, että ihmiset menivät hänestä sekaisin. Loppupuolella eivät sitten enää menneet, Ville-Veikko muisteli tämän jutun kirjoittajalle viimeisinä aikoinaan Terhokodissa joulukuussa 2005.

Ville-Veikko kertoi kerran vastanneensa puhelimeen, kun englantia puhunut mies kyseli Lailaa.

– Cliff Richard oli joutunut perumaan huomisen esiintymisen Amsterdamissa, ja Lailaa pidettiin ainoana mahdollisena paikkaajana. Laila luetteli biisit, jotka pystyisi esittämään 2,5 tunnin konsertissa.

Palkkioksi Lailalle luvattiin 30 prosenttia pääsylipputuloista, kone odotti häntä Seutulassa. Laulaja teki työnsä ja palasi seuraavana aamuna kotiin.

– Olin vähän dokaillut ja nukuin pitkään. Kun heräsin, ranteeseeni oli ilmestynyt täyskultainen rannekello, Ville-Veikko kertoi.

Kahden tunnetun taiteilijan avioliitto oli myrskyisä. Ville-Veikon holtiton rahankäyttö ja velkaantuminen saivat Lailan ahdistumaan. Ville-Veikon mukaan seurusteluaika ja avioliiton ensimmäinen vuosi olivat silti ”aivan fantastisia”.

– Sitten aloin löytää tyhjiä pulloja Lailan jäljiltä. Järkytyin, kun tajusin, että hänhän on alkoholisti. Lupasin, että jaksan vuoden, ja suunnilleen sen verran se enää kestikin. Oli hirvittävää nähdä, mitä alkoholi teki Lailan aivoille, äänelle ja moraalille.

Avioliiton päättymiseen oli toinenkin syy. Laila oli tavannut uuden miehen, muusikko Milan ”Miso” Mišićin, ja odotti tälle lasta.

Vielä vähän ennen Milanan syntymää vuonna 1970 Laila elätteli Avun haastattelussa toivoa normaalista perhe-elämästä.

– Minä olen kaivannut lasta. En elämäni tasapainottajaksi, niin kuin Ville-Veikko sanoo, vaan sen vuoksi kuin nainen yleensä lasta haluaa.

Sitten alkoikin mennä tosi huonosti. Viina ja vieraat miehet ottivat yhä tiukemman otteen Lailasta. Avioliitto Mison kanssa kariutui jo parin vuoden päästä.

Milana jäi Kerttu-mummin hoitoon. Kun tyttö kasvoi ja äidin alamäki vain paheni, mummi repi Lailasta kertovat lööpit lehtikioskien seinistä Milanan koulumatkan varrelta.

Lailan ura laulajana loppui jo 1960-luvun lopussa. Vielä nelikymppisenä hän yritti kerran paluuta levystudioon ja laululavoille, mutta tähti ei enää lähtenyt uuteen nousuun.

Laila vetäytyi julkisuudesta, erakoitui ja yritti elää loppuelämänsä rauhassa. Alkoholista hän ei koskaan päässyt eroon eikä julkisuudestakaan. Asuntovaunuvaiheensa jälkeen Laila ja hänen miesystävänsä pääsivät muuttamaan pieneen mökkiin Heinäveden aseman viereen. Mies kuoli elokuussa 2000, minkä jälkeen Laila eli hiljaiseloa vielä parin kuukauden verran.

Lokakuisena torstaina Laila löytyi kotoaan kuolleena. Hän oli aamulla vienyt Nalle-koiransa ulos, kompastunut portaissa ja palannut vuoteeseensa. Kuolinsyyksi paljastui sisäinen verenvuoto, mutta alkoholilla ei ollut osuutta tapaturmaan. Kaikkeen muuhun sitten olikin.

Lailan viimeinen leposija on Malmin hautausmaalla isän, veljien ja puoli vuotta myöhemmin kuolleen äidin vieressä. Laulaja oli vihdoin päässyt kotiin. ●