Kun vanha koirani kuoli, ystäväni sanoivat: älä ota heti uutta koiraa, nauti elämästä. Älä ainakaan pentua. Ajatus oli varmasti jonkun mielestä ihana, mutta minun silmissäni se oli absurdi.

Minun maailmassani koira ei edusta taakkaa, se edustaa iloa. Voihan olla, että minulla ei ole elämää, mutta pitää minulla sentään olla koira.

Luin jostain, että keski-ikäisen elämä alkaa, kun lapset muuttavat kotoa pois ja koira kuolee.

Näin on todennäköisesti kirjoittanut joku, jolle on jäänyt nuoruudesta asioita hampaankoloon. Ei ole tainnut matkustella ja rillutella tämä henkilö. Ei heräillä vääristä paikoista epämääräisiin vuorokaudenaikoihin toinen kenkä hukassa. Ei ole käherretty tukkaa, jotta flaksi kävisi, kun se kuitenkin käy silloin, kun menee töistä suoraan baariin ja tukka on kuin kyljyksellä kammattu.

Ei ole siis eletty vapaasti, eli suomeksi sanottuna vastuuttomasti. Moni kutsuu sitä nuoruudeksi. Jäähän se väliin, jos alkaa vastuullisesti suorittaa jo yläkoulussa, ja nappaa naapurin Janin ennen kuin joku muu ehtii.

Koira on niin vaativa perheenjäsen, jatkaa tämä henkilö kenties. Ei pääse matkailemaan. No, koiranhan voi ottaa mukaan tai viedä hoitoon jollekin, olen kuullut.

Löytyykö lisää syitä, miksi koiran ottaminen on raskas ajatus? Ne tuovat roskaa sisään.

Se on totta. Mutta sittenhän kannattaa siivota useammin. Eikö imurointi inspiroi? Ei minuakaan, siksi ostin robotti-imurin. Sen nimi on Rami. Rami on hyvin työteliäs ja pyyteetön kiekko, joka tekee työtään, kun me olemme poissa. Iloitsen päivittäin Ramista melkein yhtä paljon kuin koirastani. Rami saattaa mennä jopa koirastani ohi, sillä se myös moppaa.

Koirat riehuvat ja haukkuvat. Sekin on totta. Siksi kannattaakin viedä koira riehumaan muiden koirien kanssa vaikkapa koirapuistoon. Siellä saa paitsi ajettua oman koiransa täysin piippuun, myös nauraa niiden vajaaälyiselle hölmöilylle. Se tuottaa rajatonta riemua.

Usein koirapuiston ihmisistä tulee hyviä tuttuja. Kukaan ihminen ei tietenkään tiedä kenenkään nimiä, mutta tuttuja ollaan silti. Ihmisiä on vaikea erottaa koiristaan irrotettuina. Sen sijaan koiran tunnistaa vääränkin ihmisen kanssa. Olen muun muassa saanut esikoiseni synnyttyä synnytyslaitokselle onnittelusähkeen, jossa oli lueteltu kotimme koirapuiston koirien nimet, sillä ihmisten nimet eivät olisi sanoneet minulle mitään.

No entäs sitten se, että koiranpennut pissaavat joka paikkaan ja tuhoavat kaiken, jatkaa vapautta haluava ihminen. Sekin on mahdollista, mutta ihminen se vasta tuhoaakin kaiken ja pissailee joka paikkaan! Koiranpentu on sentään söpö ja lopettaa joskus. Ihminen senkun vain jatkaa hölmöilyään.

Kyllä se taitaa olla sillä tavalla, että minun mielestäni ihmisellä kuuluu olla koira. Se tuo kosolti iloa arkeen.

Ja minä olen sentään löytänyt sängystäni pullean ja reippaasti ylensyöneen punkin. Otan senkin mieluummin kuin elämän ilman koiraa.