Suunnaton, kaikuva ja jumalainen. Näin kuvaili Wadi Rumin autiomaata kuuluisa brittiläinen upseeri T. E. Lawrence, joka ensimmäisen maailmansodan aikana johti beduiinikapinallisten joukkoa auttaen häätämään turkkilaiset ottomaanit pois Jordaniasta. Syntyi legenda Arabian Lawrencesta, joka liittyy läheisesti Jordanian itsenäisyyteen. Samannimistä elokuvaa kuvattiin myös osin Wadi Rumissa, ja Arabian Lawrencen nimeä kantaa muun muassa eräs lähde, josta beduiinit ottavat juomavettä. Jordania, viralliselta nimeltään Jordanian hašemiittinen kuningaskunta, on 6,4 miljoonan asukkaan valtio Arabian niemimaan länsilaidalla Israelin, Syyrian, Irakin ja Saudi-Arabian naapurissa. Pinta-alaltaan Jordania on noin neljäsosa Suomesta, ja suurin osa maasta on kuivaa hiekka-aavikkoa. Erityisen hieno osa Jordaniaa peittävästä aavikosta on Wadi Rumin autiomaa, joka sijaitsee noin 50 kilometrin päässä maan ainoasta rannikkokaupungista, turistien suosimasta Aqabasta. Osoituksena asemastaan ainutlaatuisena luontokohteena Wadi Rum kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.
Wadi Rumin autiomaa Jordanian eteläosassa on tunnettu paitsi luonnostaan, myös kalliopiirustuksistaan. Alueella on ollut asutusta jopa 12 000 vuotta.
Autiomaissa eläimiä ei ole helppo havaita, koska useimmat niistä liikkuvat vain öisin. Matkallani onnistuin sentään näkemään ja kuvaamaan alueelle tyypillisen matelijan, siinainagaman (Pseudotrapelus sinaitus). Yli 30-senttinen, pitkähäntäinen lisko vipelsi maastoautomme edestä ja jäi kiven päälle kököttämään. Pyysin kuljettajaa pysähtymään, hyppäsin autosta ja ehdin kuvata komean otuksen ennen kuin se luikahti piiloon kallionkoloon. Linnuista sain kuvatuksi muun muassa sieppoihin kuuluvan mustanpuhuvan surutaskun (Oenanthe lugens) ja rotkopunavarpusen (Carpodacus synoicus), joka on Jordanian kansallislintu.
Mukava lintututtavuus on myös kottaraisten heimoon kuuluva musta rotkorakkeli (Onychognathus tristramii), jonka voi nähdä paitsi vuoristossa myös kaupungeissa kaatopaikkojen lähellä. Lisäksi Wadi Rum on kuuluisa siitä, että keväisin ja syksyisin sen taivaat täyttyvät muuttomatkoilla kaartelevista petolinnuista.
Vaikeasti havaittavia autiomaan asukkeja ovat esimerkiksi koloistaan kurkkivat hiirimäiset gerbiilit ja muut nisäkkäät. Myös alueen kahta myrkyllistä käärmelajia sekä skorpioneja näkee harvoin.
Rum on vuorten ympäröimä beduiinien kylä Wadi Rumin suojelualueen reunalla.
Wadi Rumin suojeltu autiomaa on laajuudeltaan 720 neliökilometriä. Se on täynnä hiekkakivestä ja graniitista muodostuneita teräviä vuorenhuippuja, joista korkeimmat kohoavat jopa 1 700 metriin.
Suomalainen on tottunut siihen, että luonnossa on aina jotain ääniä: vähintäänkin puiden lehdet havisevat tai pakkanen paukkuu rungoissa. Autiomaassa hätkähdyttää sen äärimmäinen hiljaisuus, joka tuntuu melkein luonnottomalta. Avara tyhjyys humisee korvissa. Toisaalta yllättävältä tuntuu se, että keskellä Wadi Rumin punertavan hiekan peittämää tasankoa voi nähdä vihreitä pensaita. Sen mahdollistavat maanalaiset lähteet, joita pulppuaa siellä täällä vuorten kätköissä. Wadi Rumin vähäiset puut ovat enimmäkseen akasioita.
Jordanian luonnon suurta kuvaa hallitsee Jordaninlaakson–Kuolleenmeren hautavajoama, joka on syntynyt 30 miljoonaa vuotta sitten. Satelliittikuvista ja lentokoneesta näkyy, kuinka Punaisenmeren toinen ”sormi” eli Aqabanlahti jatkuu maanpinnalla kauas pohjoiseen. Tämän geologisen transformisiirroksen aiheuttaja on Afrikan ja Arabian mannerlaattojen liike. Ne törmäävät Euraasian laattaan eri nopeudella, ja laattojen väliseen siirroslinjaan on syntynyt pohjastaan tasainen hautavajoama. Hautavajoaman läheisyydessä on monia näyttäviä rotkolaaksoja, joista kuuluisimpaan on louhittu Petran muinaiskaupunki, Jordanian tunnetuin nähtävyys. Nimi on sangen osuva, sillä petra tarkoittaa arabiaksi kiveä.
Siinainagama on autiomaan yleisimpiä matelijoita.
Jordanian autiomaiden upeat hiekkakivikerrostumat sisältävät eri alkuaineiden värjäämää kvartsia. Oranssia esiintyy siellä, missä rauta on vallitseva, kun taas natrium tuo mukaan keltaisia sävyjä. Vaaleanpunainen väri on peräisin natriumin ja litiumin yhdistelmästä. Mangaani puolestaan tuottaa kallioihin malvaa eli violettia, harmahtavaa väriä. Rotkomuodostelmien tunnusomaiset aaltoilevat raidat ovat syntyneet, kun mineraalipitoiset vedet ovat virranneet läpi hiekkakiven ja jättäneet siihen mineraalisaostumia. Eroosio muokkaa kallioita jatkuvasti: tuulen huminan ja kaiun voi selvästi kuulla reikäisiksi syöpyneistä kallioseinämistä. Silloin harvoin kun autiomaassa sataa, sateet tulevat äkillisinä ryöppyinä aiheuttaen voimakkaita virtauksia ja nopeuttaen muodostelmien muuttumista. Esimerkiksi tammikuussa, kun kävin Jordaniassa, vuorilla näkyi vielä paksuja lumikerroksia edellisellä viikolla Lähi-itää koetelleen talvimyrskyn jäljiltä.
Lentokoneesta katsottuna Wadi Rum muistuttaa Marsin tai Kuun pintaa.
Äkkiseltään voi tuntua siltä, että kivinen autiomaa ei tarvitse erityistä suojelua: eihän siellä ole edes metsiä hakattavaksi tai maata viljeltäväksi. Kun kiertelin Jordaniaa, tajusin kuitenkin, ettei edes eloton autiomaa säily erämaisena itsestään. Sähkölinjat, tiet, kaatopaikat ja rakennelmat valtaavat maiseman vähä vähältä, ellei sitä erikseen suojella. Tärkeä osa Jordanian luonnonsuojeluponnistuksia on keihäsantilooppeihin kuuluvan valkobeisan eli arabianbeisan (Oryx leucoryx) palauttaminen aavikkoluontoon. 1900-luvun kuluessa tämä kaunis sarvipää kuoli jo luonnosta sukupuuttoon, mutta laji säilyi hengissä eläintarhoissa. Valkobeisoja on siirretty aidatulle alueelle Wadi Rumiin, ja sieltä niitä pyritään vähin erin palauttamaan luontoon.
Suomessakin pesivän kivitaskun sukulainen surutasku viihtyy Lähi-idän kallioisilla vuorilla.
Jordaniassa toimii vuonna 1966 perustettu Kuninkaallinen luonnonsuojelujärjestö (The Royal Society for the Conservation of Nature). Järjestössä on jo varhain ymmärretty, että paikallisten ihmisten ottaminen mukaan luonnonsuojeluun on kaikkien etu. Tämän vahvisti minulle jeeppisafarimme opas, hädin tuskin parikymppinen Hamal. Nuori beduiinimies kuljetti minua ja perhettäni neljän tunnin ajan beduiiniteltasta ja rotkolaaksosta toiseen pitkin autiomaata kuin se olisi hänen kotinsa – tai oikeastaan, niinhän se onkin!
Vaikka Wadi Rumin luonto on tiukasti suojeltu, beduiinit saavat järjestää turisteille maastoauto- ja kamelisafareita ja myydä käsityötuotteita, mikä tuo alueen ihmisille elantoa. Ennen kaikkea se auttaa paikallisia ihmisiäkin ymmärtämään, että autiomaa on kaikkein hyödyllisin villinä ja mahdollisimman luonnontilaisena. ●
Teksti ja kuvat Juho Rahkonen
