Pieni vanha kalastusalus etenee sisukkaasti satamasta merelle. Kapteenin lisäksi kyydissä on vain kuusi matkustajaa. Aurinko paistaa ja meri kimmeltää. Vaikka on keski­kesä, villapipo ja tuulenkestävä takki tulevat tarpeeseen. Pohjoiselta Atlantilta puhaltava tuuli on viileä.

Vartin matkanteon jälkeen vene pysähtyy.

”Katsokaa, kello kymmenessä näkyy kaksi ryhävalasta”, laivan kapteeni Guðmundur Valgeir Magnússon huutaa hytistään ja sammuttaa aluksen moottorin. Hän tulee kanssamme kannelle katsomaan valaita.

Islannin valassafareilla nähdään usein juuri ryhävalaita, sillä ne viihtyvät rannikkovesissä. Ryhävalaiden lisäksi täällä näkyy muun muassa miekka- ja lahtivalaita.

Vaikka olisi nähnyt näitä kaloja aiemminkin, niiden ilmestyminen veneen viereen vetää silti aina jalat veteliksi. Kookkaimmat niistä ovat niin vaikuttavan suuria.

Toinen ryhävalaista jää hetkeksi pinnalle hengittämään. Valaan hengitys on kuin maailmankaikkeuden syvyyksistä peräisin oleva huokaus. Vielä yksi matala ja kumiseva hönkäys, sitten sukellus.

Pari tuntia kestävän valassafarin jälkeen alus palaa lähtö­paikkaansa Bíldudalurin kylän satamaan. Arnar­fjörðurin vuonon pohjukassa sijaitseva Bíldudalur on tyypillinen pikku­kylä Länsivuonoilla. Se eli suuruuden aikojaan silloin, kun kalastus oli paikallisten kalastajien käsissä. Nykyään kalaa ei juuri tuoda perattavaksi maaseudun satamiin, vaan saalis käsitellään ja pakastetaan suurissa ­aluksissa.

Bíldudalurissakin asuu enää vain parisataa ihmistä. Matkailusta on tullut Islannissa pikkukylille tärkeä elinkeino, ja moni entinen kalastaja järjestää nykyään valassafariretkiä. Bílduralurin lisäksi pikkukylien valassafareille pääsee esimerkiksi Pohjois-Islannissa Grenivíkin ja Dalvíkin kylistä ja lännessä Grundarfjörðurista ja Ólafsvíkistä. Hinta vaihtelee retken mukaan, yleensä alkaen 60 eurosta henkilöltä.

Auto jää parkkiin vuoristotien päähän, ja sitten vain rinkat selkään. Tästä eteenpäin ei pääse kuin jalan tai hevosella. Ylitämme Gílsán joen kävelysiltaa pitkin ja suuntaamme sitten kohti edessämme nousevaa Þorgeirshöfðin huippua.

Islannissa on paljon upeita vaellusreittejä. Osa niistä on suurempien matkailijaryhmien suosimia, joillakin reiteistä saa vaeltaa ihan yksikseen.

Tämä kaksipäiväinen Fjörðurin-vaellus pohjoisella ylängöllä yhdistää meri- ja vuoristomaisemia. Reitillä voi nauttia täydellisestä luonnonrauhasta, koska vastaan ei tule kuin muutamia yksittäisiä kalastajia. Noin 24 kilometrin mittainen reitti kulkee Atlanttiin työntyvällä Fjörðurin niemimaalla ylös ja alas vuortenrinteitä, jokien yli ja läpi möykkyisten niittyjen.

Retken kääntöpaikalla on sähkötön erämaamökki, jossa etukäteen varauksen tehneet retkeilijät voivat yöpyä. Eväät ja makuupussi kulkevat rinkassa, juomaveden saa joesta.

Ylängöllä kulkeminen tuntuu reisilihaksissa. Pienet kivenmurikat pyörivät kenkien alla, kun matka vie kohti huippua. Ylämäessä hikoilu onneksi palkitaan aina. Niin käy nytkin. Ylhäällä maisemat vetävät kulkijan sanattomaksi. Edessä avautuu näkymä avomerelle, toisessa suunnassa nousevat vuoret. Vehreissä laaksoissa kirmaa lampaita.

Fjörðurin reitille pääsee, kun ajaa pohjoisislantilaisen ­Grenivíkin kylän vierestä lähtevää Leirdalsheiðarvegurin hiekkatietä pitkin kohti pohjoista, kävelysillalle asti. Hidas­kulkuinen tie on tarkoitettu vain nelivetomaastureille, ja ajo­matkaan on hyvä varata ainakin kaksi tuntia. Majoitus Þönglabakkin majaan hoidetaan paikallisen retkeilyjärjestön kautta (ferdafjordungur.is).

Jos haluaa lyhyen vaelluksen, upeita päiväretken kohteita riittää. Niihin kuuluu esimerkiksi Stórurðin vaellus Koillis-­Islannissa, Borgarfjörður Eystrin kylän kyljessä. Kehuja saa myös ”mustan vesiputouksen” eli Svartifossin vaellus ­Vatnajökullin jäätiköllä, Skaftafellin luonnonpuistossa. Patikoimaan pääsee helposti Reykajvíkistakin. Kaupungin vieressä nousevan Esjavuoren huipulle vie suosittu polku.

Pidemmistä reiteistä tunnetuin on vulkaanisten maisemien kolmipäiväinen Laugavegur Islannin lounaisosissa. Suurin osa maan vuoristomajoista ja vaellusreiteistä on listattu Férðafélag Íslands -järjestön fi.is-sivuilla.

Pitkähiuksinen ja pitkäkoipinen Inga Fanney Sigurðardóttir loikkii kevyennäköisesti kapeaa vuoristopolkua eteenpäin ja väistelee polun varrella olevia isoja kiviä. Hän hidastaa vauhtia huomatessaan, että perässä tulijoilla hieman kestää. Ei kaikkien hölkkävauhti vastaa islantilaisen polkujuoksu­matkaoppaan menoa. Mutta se ei haittaa, sillä pääasia ei ole vauhti vaan matkanteko.

Inga Fanney tykkää juosta luonnossa, sillä omin jaloin pääsee minne vain. Niihinkin paikkoihin, joihin ei autoilla ole asiaa. Juoksu tarkoittaa vapautta.

”Voin juosta vuorelle, nähdä sen huipulta laakson, jonka läpi virtaa joki. Sitten voin juosta alas laaksoon, seurata joenvartta ja päätyä jyrkänteelle, josta joki syöksyy alas mereen vesiputouksena. Jokainen juoksumatka on seikkailu”, ­Fanney kertoo.

Hän omistaa puolisonsa kanssa seikkailumatkailu­yrityksen (aurora-arktika.com), joka vie kävijöitä Hornstrandirin luonnonsuojelualueelle juoksemaan ja talvisin vuoristo­hiihtämään. Matka juoksureittien alkuun taittuu purjeveneen kyydissä, koska luonnonsuojelualueelle ei pääse autolla eikä sinne saa laskeutua helikopterilla.

Islannissa on ihanteelliset olosuhteet itsenäiseenkin polku­juoksuun. Jokamiehenoikeus takaa kaikille oikeuden kulkea luonnossa. Keskikesälläkään ei ole liian kuuma, sillä lämpötila nousee harvoin yli 15 asteen. Islannissa ei ole myrkyllisiä eläimiä, eikä hyttysistäkään ole vaivaa. Jokien puhdas vesi on erinomaista juomavettä, ja luonnonvaraisissa kuumavesilähteissä on kivaa ottaa pienet taukokylvyt! Ennen retkelle lähtöä kannattaa tarkastaa sääennuste (vedur.is).

Vaaleanharmaa paksu verho vyöryy kohti kuin suuri, hiljainen hyökyaalto. Voimakas tuuli työntää sadealuetta halki aavan laavapellon. Se saavuttaa ratsastusporukkamme muutamassa minuutissa. Islanninhevosemme tölttäävät pää pystyssä myrskyä päin. Mitä lähemmäs myrskyrintamaa pääsemme, sitä rauhallisemmaksi ratsu muuttuu.

Kuuluu matala humahdus, kun rakeita ja vettä sylkevä pilvi nielaisee meidät sisäänsä. Rankkasateessa näkee eteensä vaivaisen metrin. Pienikokoisia islanninhevosia tilanne ei stressaa, vaan ne tepastelevat eteenpäin harja puolelta toiselle hyväntuulisesti heiluen. Myrsky on onneksi vain pieni ja paikallinen. Muutamaa minuuttia myöhemmin pilvi on jo jäänyt taakse ja sade loppunut. Matalalla paistava aurinko alkaa piirtää taivaalle sateenkaarta. Tämä on varmaankin nyt se paratiisi!

Tähän ratsastusretkeen kiteytyy islanninhevosvaellusten hienous. Ratsastus on ennen kaikkea luontokokemus hevosen kanssa. Se on keino edetä vaikeakulkuisessa maastossa.

Islanninhevosilla ratsastaminen on monille helpompaa kuin muilla hevosilla: issikalla on leveä selkä, joka auttaa ratsastajan tasapainon pitämistä, ja pienen hevosen selässä ei tunne olevansa erityisen korkealla. Islanninhevosilla on erityinen askellaji, nopeaa käyntiä muistuttava nelitahtinen töltti. Tölttäävän hevosen selässä on mukava istua pitkiäkin matkoja. Islannissa kaikki matkailijoiden ratsuiksi varatut issikat menevät yleensä tölttiä. Jos et ole aikaisemmin kokeillut, pyydä issikkatallilta tölttivarmaa hevosta.

Islannissa on 70 000 islanninhevosta ja kymmeniä vaellus­talleja, joilla matkailijakin pääsee ratsastamaan. Reykjavíkin lähellä mukavia ja ensikertalaisillekin sopivia päiväretkiä järjestävät esimerkiksi Syðra-Langholt ja Laxnes. Kahden tunnin vaellus maksaa noin 90 euroa.

Monipäiväiset vaellukset on varattava kuukausia etukäteen esimerkiksi Eldhestarin ja Íshestarin tiloilta. Viikon vaellus (ilman lentoja maahan) maksaa alkaen noin 2 000 euroa.

Rapsis, rapsis. Kuuluu voimakasta rapinaa, kun kenkien pohjiin kiinnitetyt jääpiikit nakertavat jäätä askelten alla. Edessä leviää avara maisema, jossa harmaat, valkoiset, vaaleansiniset ja paikoittain tulivuorentuhkan mustiksi raidoittamat jäämuodostelmat seuraavat toisiaan. Siellä täällä jäätikön epätasaisessa pinnassa erottuu syvänsinisiä jäärailoja, joista osa on jopa usean metrin levyisiä.

Vaimea solina on peräisin sulamisvesistä, jotka virtaavat lukemattomina pieninä puroina jäätikön sisällä. Silloin tällöin ilmoille kajahtaa matala pamauksenomainen ääni. Se kertoo uuden jäärailon syntymisestä.

Jäätikköretkille saa turvallisuussyistä lähteä vain asian­tuntevan oppaan ja hyvien varusteiden kanssa. Euroopan suurimmille mannerjäätiköille järjestetään erilaisia vaelluksia muutaman tunnin kävelyretkistä monen päivän mittaisiin hiihtovaelluksiin. Lyhimmät, parin tunnin mittaiset retket eivät vaadi erityisen hyvää kuntoa, sillä niillä kävelyä kertyy vain muutama kilometri. Useamman päivän vaelluksilla pitää olla hyvä kestävyyskunto.

Jäätiköistä suurimpaan, Vatnajökulliin, pääsee tutustumaan Skaftafellin luonnonpuistossa Islannin kaakkoisosassa. Jäätikköretkelle pääsee myös esimerkiksi Sólheimajökullilla Etelä-Islannissa. Opastettu jäätikköpäiväretki kyyteineen Reykjavíkista maksaa noin 150 euroa. Kolmen tunnin vaellus ilman kuljetuksia on 70 euroa. Luonnontilassa oleviin jääluoliin pääsee esimerkiksi Vatnajökullin jäätiköllä operoivan Local Guiden (localguide.is) matkassa.

Hattaramaiset pilvet kiertyvät vuoresta pistävien kivimuodostelmien ympärille, leijailevat alas ­vuorenrinteitä ja hajoavat sumuksi saavuttaessaan merenpinnan. Pilvisellä säällä meri näyttää tavallista vihreämmältä ja jotenkin taianomaiselta.

Muutaman sadan metrin päässä merellä näkyy veden varassa kelluvia mustia palloja. Ne heiluvat edestakaisin veden liikkeitä myötäillen ja odottavat. Kun seuraava isompi aalto tulee, mustat möykyt nousevat laudoilleen ja lähtevät ratsastamaan aallolla.

Islanti on upea surffikohde etenkin kokeneemmille harrastajille. Aallot ovat lautailijoille suotuisia eikä vesissä ole väkeä ruuhkaksi asti. Näillä leveysasteilla merivesi on aina kylmää, joten paksu kokovartalomärkäpuku huppuineen, hanskoineen ja suojajalkineineen on välttämätön.

Merivirrat voivat olla oikukkaita, eli ihan missä tahansa ei ole turvallista surffata. Surffaajia käy esimerkiksi Dýra­fjörðurin vuonossa, Pohjois-Islannin rannikolla ja Reykjanesin niemimaan rannoilla. Vinkkejä suosituimmista rannoista on kuitenkin mahdoton antaa, koska ne vaihtelevat lasku- ja nousu­veden, tuulen suunnan ja myrskyjen takia.

Paras tapa lähteä surffausretkelle Islannissa on ottaa yhteyttä maan surffariskenelle keskeiseen yrityk­seen, ­Arctic Surfersiin (arcticsurfers.com). He järjestävät myös kivoja sup-matkoja jäätikkö­laguunille Vatnajökullin jäätikön ­eteläreunalla.