Vanha työkaveri jakoi heinäkuun lopussa Sitran vanhan elämäntapatestin Facebookissa. Hiili­jalanjälkeä arvioivasta testistä saa helposti hyvät lukemat, jos asuu uudessa ja ei-niin-suuressa kerrostaloasunnossa, autoilee vain vähän eikä lennä. Kysymyksenasettelunsa vuoksi testi käykin hyvin myös sen arviointiin, miten hyvin oma talous ja valinnat kestävät inflaatiota. Ja nimenomaan valinnat, sillä inflaatioanalyysejä lukiessa juuri valintojen tekeminen alkaa nopeasti näyttää puuhalta, jota ihmislaji tekee kaikista mieluiten ja ahkerimmin. Koira makoilee ja kissa istuu ikkunalaudalla, mutta ihminen sen kuin valitsee, aamulla ensimmäisenä ja viimeisenä illalla. Raks raks raks, pelkkiä punnittuja järkivalintoja.

Aina se, mikä näyttää valinnalta, ei ehkä kuitenkaan ole valinta.

Kun ostimme ensimmäisen varsinaisen perheasuntomme 12 vuotta sitten, se kiistatta oli valinta. Kolmekymppisinä halusimme jäädä Helsingin itäiseen kantakaupunkiin, johon olimme ehtineet kiintyä niin kuin junantuomat kiintyvät. Paljon elämää, kivoja baareja ja ruokakauppoja, kauniita vanhoja taloja ja keskusta lähellä. Uusi hitas-asunto oli enemmän järki- kuin tunnevalinta mutta vastasi sen hetkisen elämän­tilanteen tarpeita: tuttu päiväkoti olisi lähellä, samoin työpaikat. Molemmille lapsille olisi oma pieni huone, mutta sellainenhan riittää, kun lapsi itsekin on hyvin pieni.

12 vuoden jälkeen asumme samassa asunnossa yhä, vaikka elämäntilanne ja ehkä -tapakin on aika toisenlainen kuin vuosi­kymmen sitten. Lähipäiväkodille ei ole enää tarvetta eikä baareihinkaan oikein jaksa lähteä. Ruokaa, lasten vaatteita ja harrastusvälineitäkin saa helpommin autolla kauppakeskuksista kuin kantakaupungista. Toisin sanoen: elämäntavat haja-asutusalueelta, koti kaupungista.

Inflaation stressitesteissä tällaisesta saa hyvät pisteet: automatkat ovat lyhyitä, asunto energiatehokas ja asuntolainakin lyhentynyt niin pieneksi, että korkojen nousu ei vie yöunia. Mutta onko tämä ollut valintaa? Olemmeko kaukaa viisaina tehneet järkeviä valintoja, jotka nyt suojaavat pahimmalta inflaatiolta?

Mielestäni emme, vaan olemme jättäneet valinnat tekemättä, mikä tietenkin on valinta sekin. Olemme oleilleet ja asuneet sen sijaan, että olisimme jatkuvasti laskeneet, mikä olisi viisainta tai kestävintä. Tietenkin Oikotielle tulee aina joskus kiinnostava isompi asunto, mutta sellaisenkaan kohdalla emme ole laskeneet, mitkä olisivat kohteen plussat ja miinukset inflaatiota ja ilmastoa silmällä pitäen. Pikemminkin on ollut kolme aina voittavaa argumenttia: ei jaksa, kauhee vaiva, lapsilla on kaveritkin täällä.

Luultavasti olemme olleet sen verran tyytyväisiä, että mikään haave ei ole realisoitunut valinnaksi ja toiminnaksi. Ehkä voimia tai yhteistä tahtoa on ollut sen verran vähän ja tyytyväisyyttä nykyiseen kotiin kuitenkin sen verran paljon, että vanha puutalo maalta on jäänyt ostamatta.

Se, mikä näyttää kestävältä ja talousviisaalta valinnalta, on siis ollut vain laiskuutta ja varovaisuutta. Nekin ovat ihmiselle lajityypillistä käytöstä, mutta kaikkialla niistä ei saa samaa hyötyä. Vain suuren kaupungin keskusta-alueella voi laiskotella varmana siitä, että asunnon arvo sen kuin nousee ja oma elämäntapa täyttää ajan hengen vaatimukset.

Maalla on toisin, kun asuntojen arvot syöksyvät ja ajan henki ei ole autoon nojaavan elämäntavan puolella. Joidenkin ekonomistien tai sellaisina itseään sosiaalisessa mediassa pitävien lausunnoista saattaa silti saada käsityksen, että maakunnissa ollaan erityisen kovia valitsemaan. Valitsemaan väljää asumista ja pitkiä ajomatkoja ja fossiilisia polttoaineita, vaikka todelliset syyt olisivat samat kuin kaupunkilaisella. Siksi puhe valitsemisesta kuulostaakin usein samalta kuin väittäisi tehneensä kymmenen vuotta sitten aina valinnan, kun käytti sukupuolittunutta sanaa esimies tai palomies.

Tapa ja tottumus eivät ole sen parempia syitä toiminnalle kuin ankaran pohtimisen seurauksena syntyneet päätökset, eivätkä ne missään nimessä tervehdytä ilmastoa. Silti muutos on aina suurempi valinta kuin ennallaan jatkaminen.

Twitter @niklasthesslund

Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi