Muutoksen huomaa pienistä asioista. Maailman luonnonvarojen ylikulutuspäivä oli tänä vuonna jo maaliskuun lopussa, ja huhtikuun alussa Helsingin Sanomat julkaisi aiheesta laajan artikkelin, jossa oli mukana Oulun seudulta kotoisin oleva perhe, jolla oli ollut tavoitteena olla vuosi ostolakossa. Siinä oli käytännössä myös onnistuttu, perheen uudet hankinnat saattoi laskea yhden käden sormin.

Vielä muutama vuosi sitten olisin lukenut juttua toisin. Olisin ihmetellyt ehdottomuutta ja lehden halua esitellä ääriesimerkkejä. Nyt näkökulmani oli erilainen: mietin omaan perheeseen vuoden aikana hankittujen tavaroiden määrää ja sitä, kuinka vähään hankintojen määrän saisi painettua ja miten. Sitäkin jäin miettimään, olisiko artikkelin perheen hankkiman turvaportin, jollainen pikkulapsiperheen on kaksikerroksissa asunnossa pantava rappusen yläpäähän, voinut tehdä itse. Tai olisinko tehnyt portin vastaavassa tilanteessa itse. Se olisi tuskin ollut kovin vaikeaa.

En usko, että jäin miettimään turvaportin rakentamista kuitenkaan vain ilmastosyistä. Kymmenen vuotta sitten olisin sivuuttanut koko mahdollisuuden nikkaroida, mutta nyt pelkkä ajatus alkoi houkuttaa. Tämän täytyy johtua keski-ikäistymisestä, onhan jossain vaiheessa yhtäkkiä rakentamaan, remontoimaan ja nikkaroimaan ryhtyvä hahmo tuttu tapaus työpaikoilta, kaveriporukoista ja kirjallisuudesta. Rakentelu on tietenkin vain yksi suunta: sisältään voi löytää vaikka palstaviljelijän tai savenvalajan. Kaikki kotona tai sen lähellä tehtäviä puuhia ja siksikin ilmastovaikutuksiltaan melko pieniä.

Muitakin keski-iän mukanaan tuomia ilmastohyötyjä on. Esimerkiksi seuraavat.

Vuosituhannen alun tyylin paluu. Viime aikoina Instagram-suosioon on noussut indie sleaze -nimellä kulkeva tyyli. Karrikoidusti kyse on pukeutumisesta kuten 15 vuotta sitten oli tapana: nuhjut ruotsalaiset pillifarkut ja t-paita. Väite kyseisen tyylin paluusta on tietenkin nuorison dramatisointia. Todellisuudessa homma on paljon arkisempi: sen kuin vain pukeutuu niin kuin tähänkin saakka. Omaa vaatekaappia kaivellessa uudet ilmastovaikutukset ja kustannukset ovat olemattomat. Ainoa mahdollinen harmi tulee sen ymmärtämisestä, että yhtäkkiä sitä kuuluukin heihin, jotka ovat pukeutuneet yli kymmenen vuotta samoin.

Edellisen vuosituhannen lopun tyylin jatkuva paluu. Lisää hyviä uutisia: leveät tai lahkeista levenevät farkut ne vasta ovatkin ajankohtaiset, kun muodin kiertokulku tuntuu pysähtyneen ikiajoiksi 90-lukuun. Kaikki siis käy, myös nostalgia­syistä kellarivarastoon talletetut vanhat farkut 25 vuoden takaa. Niidenkään esiin kaivaminen ei tuota uusia päästöjä.

Ymmärrys siitä, että oma kroppakin vanhenee. Viimeksi kun kävin kaverin kanssa baarissa, puhuimme ehkä tunnin siitä, miten hyvältä ja tärkeältä kaikenlaisen kuntoilun lisääminen viikko-ohjelmaan on tuntunut. Mitä yllättävääkin hyötyä voimaharjoittelusta voi olla ja miten paljon paremmin voi, jos voi pelata pallopelejä muutaman kerran viikossa. En usko, että olimme ainoita tällaisen keskustelun käyneitä noin 45-vuotiaita sinäkään perjantai-iltana. Ehkä syynä oli kuntoilevan ajan henki, ehkä maailmantilanne, mutta katse oli kääntynyt sen ymmärtämiseen, että on rehkittävä nyt, kun se on vielä miellyttävää. Jokainen tietää, millaiset ovat lenkkeilyn päästöt.

Krapuloista on tullut hirvittäviä. Onneksi lähdimme jo baarista jo puoliltaöin. Pidempi ilta tuntuisi vieläkin ja siksi nykyään onkin yllättävän miellyttävää jäädä perjantai-illaksi kotiin. Ei taksimatkoja eikä kebabia aamuyöstä. Maltillisuus on vähäpäästöisyyden toinen nimi.

Taipumus siteerata Aki Hintsaa ja taivuttaa ajatukset omaan elämään sopiviksi. Jos menestys on hyvinvoinnin sivutuote, niin ehkä pienentyneitä ilmastopäästöjä voi pitää keski-ikäistymisen sivutuotteena.

Twitter @niklasthesslund

Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi