Ilmasota. Luutnantti Reino Virtanen oli setäni. Tai, no jaa, setäni ja setäni. Kun synnyin, hän oli ollut jo pari vuosikymmentä sankarihaudassa Lahden Ristinkirkon pihamaalla.

Löysin Reinon lapsena olohuoneen kirjahyllyn alakaapista. Kaivelin kaappia yksin kotona salaa. Eteen tuli pinkka kuvia. Reino avonaisessa ruumisarkussa. En ollut koskaan nähnyt kuollutta. Löysin kaapista myös isän edesmenneen ensimmäisen vaimon vihkisormukset.

Säännöllisen epäsäännöllisesti sovittelin Helmi-vainaan sormuksia ja katselin Reinon kuvaa. Hapsuin koristetussa arkussa on nuori mies otsa, posket ja leuka valkoisen harson kätkeminä. Toinen silmä on kiinni, toinen puoliksi auki ja ruhjeella.

Kauheaksi kuvan tekee musta olento, joka seisoo arkun vieressä. Olento on Reinon äiti. Suvun matriarkka, mammaksi kutsuttu isoäitimme Saima suruharson takana.

Isäni ei puhunut Reinosta juuri mitään, mutta ei hän unohtanut. Hän otti veljeltään nimet ja antoi pojilleen: Reino ja Mikael.

Jälkipolvilla on tarinoita siitä, miten ja miksi onnettomuus tapahtui. Sen tiesimme, että hänen koneensa putosi lentokentälle.

Satumaisin tarina kertoo, että Reinon kone putosi kirkon tornia viistäen. Varmaksi väitetään huhua ilmataistelusta Viipurissa, jossa kone putoaa katon läpi.

Arvi-sedän tarinassa lentovuorossa ollut mies on sairastunut vatsatautiin, jolloin Reino astuu hänen sijaansa ja sanoo uhrautuen: ”Minä lähden”.

Kolmannen tarinan mukaan juuri ennen Reinoa samalla koneella lentänyt mies laskeutui maahan ja sanoi, että koneessa on häikkää: se ei ottanut kierroksia.

Puhutaan laippaviasta ja sakkaamisesta sekä siitä, kuinka konekiväärin tähtäin murskasi otsan.

87-vuotias serkkuni Raimo on ainoa elossa oleva, joka muistaa Reinon hyvin. Reino-setä merkitsi hänelle paljon.

Jatkosodan alkaessa serkkuni on yhdeksänvuotias ja täynnä isänmaallisuutta. Kun äiti ompelee hänen puseronsa rintataskuun yhden natsan, poika pullistuu ylpeydestä. Nyt hänkin on suomalainen sotilas, ja hänen setänsä on ilmavoimien lentäjä!

Lentäjäsetä Reino on kaksitoista vuotta vanhempi ja kaukainen ihailun kohde. Raimo vaihtaa joskus muutaman sanan Reinon kanssa. He puhuivat kuin miehet keskenään eli eivät juuri mitään, sillä ikäero on suuri. Reino ei ole huuliveikko vaan harkitseva kaveri.

Serkkuani askarruttaa, lensikö Reino oikeasti Mersulla, aikansa upeimmalla hävittäjällä. Minua askarruttaa, oliko onnettomuus puhtaasti Reinon vika. Vaikka hän on sankarivainaja, aiheuttiko hän itse vahingossa kuolemansa?

Lentopäiväkirja kertoo paljon, jos sitä osaa tulkita. En aluksi osaa.

Reino on kirjannut lentopäiväkirjaansa säntillisesti lentojensa tarkoituksen ja tapahtuma-ajat sekä konetyypin ja lennon korkeuden.

Viimeisellä aukeamalla vieras käsiala kertoo: Epäonnistunut pakkolasku. Lentäjä kuoli. Viimeisen koneen kohdalla on tunnus MT. Messerschmitt. Päiväkirjasta löytyy kaksi Mersua. Voin vakuuttaa serkulleni, että Reino todella lensi Mersulla.

Kun hävittäjälentäjä Jaakko Hyvönen kirjoitti 1980-luvulla kirjan Kohtalokkaat lennot, hän halusi paikata sankaritarinoiden täyttämää, ihannoitua kuvaa sota-ajan lentotoiminnasta. Mieluiten muistetaan hävittäjä-ässät, lentäjät, jotka ovat pudottaneet vähintään viisi vihollista.

Hyvönen kertoo 376 onnettomuudesta, putoamisesta, katoamisesta ja tuhoutuneista koneista. Reinon tapaus on lyhykäisesti:

Luutnantti Virtasen nähtiin lentävän etäämpänä vasen laskuteline alhaalla ja lähestyvän sitten kenttää selvästi alinopeudella...

Myöhemmin saan käsiini Ilmavoimien upseerikurssi 12:n kurssijulkaisun vuodelta 1942. Se on Reinon kurssi, jolle on osallistunut 32 lentäjää. Etsin heitä Kansallisarkiston kaatuneiden tietokannasta.

Kolmannes kurssin nuorista upseereista on kuollut sodassa. Yleisin syy on onnettomuus omalla kentällä.

Tie lentäjäksi on sattumallinen. Reino syntyy perheen nuorimmaksi lapseksi. Mamma on synnyttänyt neljätoista lasta, mutta aikuiseksi heistä elää seitsemän.

Virtasten seitsemän veljeksen isä on entinen torppari, jolta huijataan torppa alta. Perhe muuttaa Lahteen ja vanhemmat erilleen.

Uusi koti on kilometrin päässä rautatieasemasta ja radiomastoista. 18-vuotias Reino näkee, kuinka vihollinen talvisodassa pudottaa lähistölle 2 600 pommia ja kuinka suomalaiset torjuntahävittäjät tulevat. Ehkä hän sähkölaitoksen nuorena asentajana pääsee korjaamaan pommitusten vaurioita.

Reino liittyy suojeluskuntaan ja lähtee Ilmapuolustusliiton moottorilentokouluun. Ennen alokasaikaa syksyllä 1940 hän on lentänyt jo 42 tuntia.

Äiti on ylpeä pojastaan, joka pääsee lentosotakouluun.

Muutaman vuoden kuluttua torpparin poika lentää samassa laivueessa, jonka hän näki Lahden yllä talvisodassa, 24:ssä.

Reino kirjoittaa jatkuvasti kirjeitä upseerikurssilla. Muut vinoilevat, että Reino kirjoittaa kirjeitä aina paitsi silloin, kun lukee niitä. Kirjoittaako hän äidille, lahtelaiselle Eilalle vai sairaanhoitajaopiskelija Katriinalle Pohjanmaalle?

Nuorten upseerien kurssijulkaisussa johtajat iskevät jykevää tekstiä. Majuri Lauri Larjo käskee nuorukaisia hillitsemään liian voimakkaana virtaavaa vertaan.

On tärkeää noudattaa lentokuria, kun päästään mittelemään voimia perivihollistemme kanssa. Larjo ohjastaa nuorukaisia:

Köyhällä maallamme ei ole varaa menettää kallista lentokalustoa puhumattakaan ihmishengistä poikamaisuuden ja ajattelemattomuuden takia.

Suomalaisista hävittäjistä kasvatetaan miehiä, jotka varjelevat kalustoa. Jos kone suinkin ilmassa pysyy, se tuodaan alas vaikka seulaksi ammuttuna.

Suulajärven lentokenttä on Kannaksella entisessä Muolaan pitäjässä. Kentän voi edelleen erottaa Googlen satelliittikuvassa.

Se oli neuvostoliittolaisten rakentama, pyöreä ja erinomainen. Sieltä pystyi aina nousemaan vastatuuleen. Tosin lentomestari Ilmari Juutilaisella on pieni kritiikin sana: hän arvioi sen epätasaiseksi tavalla, joka tuo esiin Messerschmittin laskutelineen heikkoudet.

Suulajärvestä tulee Reinon tukikohta, jossa hän aloittaa lentolaivue 24:n lentäjänä toukokuussa 1943. Kokeneempi veteraani ottaa untuvikon kirjaimellisesti siipiensä suojaan ja luotsaa eteenpäin. Reinosta tulee hävittäjä-ässä Hans ”Hasse” Windin siipimies.

Kesäkuun viides 1943 on Reinon sodan kovimpia päiviä. Aamulla hän lähtee ketterällä amerikkalaisella Brewsterillä parvilentoharjoitukseen ja iltapäivällä yhdentoista koneen joukossa torjuntalennolle. Se muuttuu äkkiä ilmataisteluksi Seivästön yläpuolella, ja Wind pudottaa yhden vihollisen. Kokemattoman vänrikki Virtasen suorituksesta ei löydy merkintää.

Seuraavana päivänä Suulajärvellä pelataan pesäpalloa ja illemmalla katsotaan elokuva. Filmin Kuollut mies rakastuu näkee 200 miestä ja kahdeksan lottaa.

Sotimisen lomassa Suulajärvellä pidetään yllä hyvää mielialaa. Mukiloidaan pesäpalloa, jalkapalloa ja tennispalloa. Juhannuksena on maastojuoksukilpailut ja talvella ampumahiihtoa. Elokuvaesityksiä ja viihdytystilaisuuksia riittää. Samaan aikaan miehiä piinaavat syöpäläiset.

Kun apumekaanikot yrittävät tappaa syöpäläisiä bensiinillä elokuussa 1943, sattuu räjähdys. Mekaanikko kuolee pian palovammoihinsa, mutta syöpäläisistä ei päästä.

Lue myös: Sota-aikana Lapin ilmatilassa neljä vierasta valtaa: Ruotsi, Saksa ja Neuvostoliitto ja jopa Britannia

Loppusyksystä Reinon iho alkaa kellertää, ja olo tuntuu voimattomalta. Vatsaa kivistää. Onko hän juonut likaista vettä? Keltatauti on voinut tarttua mistä vain, yli 40 000 muutakin suomalaista kärsii taudista.

Reino on puolitoista kuukautta sairaana ja elää vellillä. Tammikuussa 1944 hän palaa Suulajärvelle ja täyttää 23.

Kun helmikuussa järjestetään hiihtomestaruuskilpailut, Reino tuskin osallistuu. Hän saa piinakseen virtsatietulehduksen ja on poissa pelistä kolmatta viikkoa.

Kevätpuolella hän käy Lahdessa. Rakkaus Eilaan syvenee, nyt puhutaan perheen perustamisesta, yhteisestä kodista.

Maailman parasta hävittäjää, Messer­schmittiä, hän kokeilee ensimmäistä kertaa maaliskuussa 1944. Kokenut Brewster-mies tekee puolen tunnin tutustumislennon uutuudella.

Moottori jyrisee kuin ukkonen vapisuttaen koko konetta. Pakoputkista syöksyy vuoroin sinertäviä tulen liekkejä ja vuoroin mustaa savua. Kun koekäytön jälkeen kone lähtee liikkeelle, kuljettaja puristuu selkäpanssaria vasten ja nousee ilmaan miltei huomaamatta.

Noin majuri Eino Luukkanen on kuvaillut ensitunnelmaa Mersun sisällä. Varmasti Reino tunsi jotakin samanlaista.

Lentolaivue 24 jättää vanhentuneet mutta pidetyt Brewsterit ja siirtyy kokonaan tehokkaisiin Mersuihin. Kaikki opettelevat uuden koneen hienoudet.

Reinon kuolemankone on MT-243. Se on mallia Messerschmitt Bf 109 G-2, jota saksalaiset ovat paikanneet uudemman G-6-mallin osilla. Suomalaisen tarkastuspöytäkirjan mukaan tämä kone on 89-prosenttisesti kunnossa ja siten sopiva ilmavoimien palvelukseen.

Lentäjä-ässä Ilmari Juutilainen tekee sillä pian ilmavoiton pudottaessaan yhden Lavotškin LA-5-koneen Leningradin kaupungin yllä.

Huhtikuun 14. päivän aamu on kirkas. Lunta on vielä ohuelti, pakkasta 0,4 astetta. Joukko miehiä harjoittelee.

Luutnantti Pokela antaa tehtäväksi kolme laskuharjoitusta. Vääpeli Pöysti aloittaa, ja kone toimii moitteettomasti. Pöysti laskeutuu. Tankkauksen jälkeen luutnantti Virtanen nousee ohjaamoon ja koekäyttää koneen. Startissa kello 9.45 se käy moitteettomasti.

Vartin päästä luutnantti Pokela ja kaksi muuta lentäjää huomaavat koneen liukuvan kenttää kohti pohjoispuolelta noin 500 metrin korkeudelta.

Luutnantti Laitinen sanoo myöhemmin todistajanlausunnossaan, että kone lähestyy silmiinpistävän pienellä nopeudella.

Se kiertää kenttää hitaasti vasen laskuteline ulkona. 30 metrin korkeudella kentän reunassa kone on ylivedetty ja kaatuu vasemmalle siivelleen aivan pystyssä ja murskautuu maahan.

Etuosa ohjaamoa myöten on ruhjoutunut täydellisesti. Reino kuolee heti.

Reinon kurssijulkaisussa kaksi vuotta aiemmin on kuin enteellisesti kuvaus lento-onnettomuudesta, jossa kone putoaa ja särkyy pirstaleiksi.

Lähemmäs tultua täytyy sydän raskaana alistua. Paareille nostettu, ruhjottu ruumis kestää koossa vain lentoturkin sisällä. Kasvot on kohtalon käsi sentään säästänyt viimeisen kerran toverien nähtäviksi. Poskipään kovuus ja silmäterän uurros todistavat miehuutta, joka lienee tarkoitettu hyvästiksi muille. Hiljaa paarit nousevat autoon, ja hiljaa vierii se pois.

Kapteeni Jouko Myllymäki hoitaa velvollisuutensa ja kirjoittaa mammalle:

Järkyttyneinä me Reinon lentäjätoverit paljastamme päämme... Olimme tottuneet näkemään Reinon leveäharteisen, jykevän hämäläishahmon keskuudessamme suomalaisen lentäjän, taistelijan, toverin esikuvana.

Myllymäki ei voi kirjoittaessaan aavistaa, että kahden kuukauden kuluttua hän itse putoaa vihollisen tulituksessa.

Voi kun ei tulisi meille! Lahdessa rovasti Väinö Hovila on pidetty mies, mutta sotilaiden äidit eivät halua nähdä häntä. Hän on pahanilmanlintu, sillä hänen tehtävänään on viedä suruviestit äideille.

Kauniin kevätpäivän iltana rovasti Hovila kuitenkin astelee Paavolanlinjalle Virtasten taloon.

Muutaman päivän kuluttua mamma saa neljä kirjettä. Ilmavoimien komentajalta kenraaliluutnantti Jarl F. Lundqvistilta tulee sama kirje kahdessa eri kuoressa, kahdella eri käsialalla.

Lentorykmentti 3:n komentaja, everstiluutnantti Gustaf Magnusson kertoo, että ruumis lähetetään kotiseudulle ja pyytää ilmoittamaan, minne se haudataan.

Molemmat komentajat lohduttavat samoin sanoin:

Poikanne on saanut antaa henkensä isänmaalleen. Kalliin uhrin olette joutuneet antamaan isänmaallemme.

Kun ruumis tulee, mamman kerrotaan lähteneen tunnistamaan sitä. Heti ensimmäisenä hän huomaa jaloissa itse kutomansa villasukat.

Reinon kuolema muuttaa mamman.

Hän on ollut kärkäs ja pidäkkeetön puhuja, ja omapäisen rivakka otteissaan. Mamma hiljenee ja harmaantuu silmissä. Hän alkaa käydä kirkossa.

Sankarivainajat siunataan Lahden kirkossa keskiviikkoiltapäivänä huhtikuussa 1944. Samalla kertaa siunataan neljä.

Alttarin edustalla rinnatusten odottavat Lehtisen, Peltolan, Hannusen ja Virtasen poikien arkut, kun seurakunta aloittaa laahaavan virren Minä vaivainen oon, mato, matkamies maan.

Muutaman tunnin kuluttua kunnialaukausten jälkeen haudalle ryhmittyy suuri joukko saattoväkeä. Hautajaisiin on kutsuttu lehti-ilmoituksella kaikki kynnelle kykenevät.

Ammattikuvaaja taltioi tilaisuuden ja ottaa perhekuvat. Isä Johan näyttää tyrmistyneeltä. Isän ja äidin muistovärssyssä todetaan, että kaipaus on katkeraa.

Huomaan isoveljien kasvoilla vihaa, syytöksiä ja surua. Oma isäni Martti näyttää uneliaalta univormussaan. Kesän 1944 tulimyrsky odottaa, poika syntyy syksyllä. Sitten vielä Lapin sota.

Onnettomuuden tutkintapöytäkirja ei enää ole salainen. Lentotehtävän antanut Pokela toteaa liitteessään, kuinka jokaiselle miehelle on selostettu, että pakkolasku on tehtävä suoraan järvelle tai pellolle. Jos vaihtoehtona on vain metsä, on parasta turvautua laskuvarjoon.

Reino on pyrkinyt suoraan takaisin kentälle, vieläpä auratulle kiitoradalle.

Jos hän olisi laskeutunut järven jäille, olisiko pelastuminen ollut mahdollista?

Pakkolasku on epäonnistunut, mutta miksi koneen moottori on pysähtynyt jo ilmassa?

Kapteeni määrää Tampellan konepajan tutkimaan moottorin tarkemmin. Kuukauden päästä tulos on kirjoitettu virallisiin papereihin lyijykynällä lyhyesti.

Takakoneiston välikäyttöpyörässä on ollut vika.

Kuulalaakeri on särkynyt, hammaskehä murtunut. Laakeri ollut viallinen! Lausunnon antaja on lisännyt huutomerkin. Hän toteaa, että uudemmissa moottoreissa osa on toista mallia.

Tässäkö se oli? Viallinen moottori. Onnettomuuden alkusyy.

Lue myös: Suomen koko ilmasota ja Hans Wind

On kulunut 75 vuotta setäni Reinon onnettomuudesta, kun luen hapertuvia papereita Kansallisarkiston tutkijansalissa.

Käyn läpi useiden eri onnettomuuksien dokumentteja. Joissakin papereissa moititaan lentäjän luonnetta ja toimintaa.

Reinon tapauksessa ei syyttelyä ole. Päällikkö Wind todistaa, että Reino oli varma ja rauhallinen ohjaaja. Kiitos.

Messerschmitt 243 otettiin käyttöön maaliskuussa, ja sillä saavutettiin yksi ilmavoitto. Se tuhoutui Suulajärvellä täysin ja poistettiin käytöstä toukokuussa 1944.

Köyhälle maalle laitteen hyötysuhde jäi heikoksi. Samaa voidaan kai sanoa Reinosta, 23. Hän ei tehnyt yhtään ilmavoittoa.

Serkkuni laatikosta löytyy valkoinen vieraskirja. Sen kannessa on Suomen leijona miekka pystyssä. Isäni ylevä muistovärssy kuuluu: Raukeni kalpa, vaikeni rumpu, sielu on päässyt taistojen taa.

Ensimmäisille sivuille Reinon kihlattu Eila on kirjoittanut lapsellisella käsialallaan vain yhden lauseen: Muistosi elää Reino!

Se on totta. Reino, muistosi elää.

Lähteinä Kari Stenmanin haastattelun, useiden muiden haastatteluiden ja sota-ajan asiakirjojen lisäksi käytetty muun muassa: Jaakko Hyvönen: Kohtalokkaat lennot 1939-1944: ilmavoimiemme lentotoiminnassa surmansa saaneet, kadonneet, sotavankeuteen joutuneet sekä laskuvarjolla pelastautuneet (Apali). Kalevi Keskinen, Kari Stenman: Suomen ilmavoimien historia. 18: LeR 3 (Kustantaja Kari Stenman, 2001). Kalevi Keskinen, Kari Stenman: Suomen ilmavoimat = Finnish Air Force. VI : 1944 (Kari Stenman 2008). Eino Luukkanen: Hävittäjälentäjänä kahdessa sodassa (WSOY 1955). Kari Stenman: Mersu: Messerschmitt Bf 109 G Suomen ilmavoimissa (Koala 2017). Kari Stenman: Kaartinlaivue: lentolaivue 24 sodassa (Kustannusliike Kari Stenman 2011). Sivusto ilmavoimat.fi/ilmavoimien-historia. Sotasampo-sivusto: Lentolaivue 24 (Talvisota, Jatkosota) – LLv 24, LeLv 24.