Pakolaisten pitämä hotelli, vammaisten tarjoilijoiden kahvila. Matkailun sosiaalisissa yrityksissä saavat hyvää aikaan niin omistajat, asiakkaat kuin työntekijät.

Viisi vuotta sitten hollantilainen Marisa ei kyennyt käymään töissä. Hän ei uskaltanut lähes lainkaan tulla ulos asunnostaan.

”Pelkäsin ihmisiä. Pelkäsin mennä bussiin, junaan ja raitiovaunuun. Eristäydyin kotiini ja join joka päivä”, Marisa kertoo amsterdamilaisessa ravintolassa.

Hänen kaltaisiaan on paljon Hollannissa, kuten kaikissa maissa. Monen työkunto heikkenee esimerkiksi mielen­terveysongelmien takia, ja toipilaat jäävät helposti työ­elämän ulkopuolelle. Entisaikojen hanttihommia on saatavilla yhä vähemmän, ja terveellä, koulutetulla väestölläkin on vaikeuksia päästä töihin.

Marisa vietti monta vuotta kotonaan ­neljän seinän sisällä. ”Totta kai haaveilin työssäkäynnistä”, hän sanoo nyt.

Marisan onneksi hänen siskonsa näki tv-ohjelman amsterdamilaisesta ravintola Freudista. Sinne otetaan töihin vain vajaakuntoisiksi arvioituja ihmisiä, kuten entisiä vankeja, mielenterveyskuntoutujia tai muista syistä työmarkkinoiden laidalle ajautuneita.

”Keräsin rohkeutta kaksi vuotta, ennen kuin uskalsin ottaa Freudiin yhteyttä”, Marisa kertoo.

Työpaikka on tehnyt Marisalle sen, mihin monivuotinen terapia ei yksin pystynyt. ”Voi sanoa, että olen päässyt peloistani. Myös itseluottamukseni on aivan eri tasolla kuin ennen.”

Ravintola Freud on osa sosiaalisten yritysten uutta aaltoa. Näitä eettisin ja vaikkapa ekologisin periaattein toimivia yrityksiä on ollut eri puolilla maailmaa kauan, mutta nyt niiden määrä nousee matkailu- ja ravintola-alalla nopeasti monissa maissa.

Sosiaalisen yrittämisen suosion takana on monta seikkaa. Läpinäkyvyys ja yritystoiminnan vaikuttavuus ovat nousevia trendejä, sillä entistä useampaa asiakasta kiinnostaa mitä yritys tekee voitoillaan ja miten se kohtelee työntekijöitään. Yritysten perustamisestakin on tullut monille helpompaa. Siihen ei tarvita avuksi rikasta sijoittajaa eikä välttämättä erityistä koulutusta, ja sosiaalinen media ja joukkorahoitus voivat tukea yrittäjiksi ryhtyviä.

Esimerkiksi Helsingissä syyrialaistaustaiset pakolaiset keräsivät joukkorahoituksella varat pop up -kahvilalleen Café Damascukselle, ja nyt heidän tiiminsä pyörittää pientä catering­firmaa. Ensi vuonna Helsingissä aikoo avata ovensa Myö hostelli, jonka työn­tekijöiksi palkataan pääasiassa kehitys­vammaisia. Myön toimintaan kerätään rahaa joukko­rahoituksella, ja tukijat saavat vastineeksi yöpyä uudessa hostellissa.

Tänä syksynä Helsinkiin on puuhattu Mumin Kaffe -lastenkahviloiden ketjua, joka on saanut myönteistä julkisuutta kertomalla haluavansa työllistää ennen kaikkea yli 50-vuo­tiaita naisia ja mielellään maahanmuuttajia. Helsinkiläisessä Kulmakuppila Ipissä puolestaan osa työntekijöistä on ­kehitysvammaisia.

Wienissä toimii katolisen hyväntekeväisyysjärjestö Caritaksen tuella hotelli Magdas, jonka työntekijöistä suurin osa on taustaltaan turvapaikanhakijoita. Trendikäs hotelli ylpeilee henkilökunnan hallitsevan yhteensä pariakymmentä kieltä ja kertoo kouluttavansa vasta-­alkajista alan ammattilaisia.

Hollannissa Good Hotel -ketjun perustanut Marten Dresen tekee samaa työelämän ulkopuolelle jääneille ihmisille. Yritys kouluttaa pitkäaikaistyöttömistä vastaanottovirkailijoita, tarjoilijoita ja siivoojia.

Viime vuonna Amsterdamissa aloittanut hotelli toimi aluksi entisestä vankilasta majataloksi remontoidussa kelluvassa ponttoonialuksessa. Viime kesänä laiva hinattiin Lontooseen ja kiinnitettiin Dockslandin laituriin. Marraskuussa siinä avautuvan hotellin on määrä kouluttaa lontoolaisia ja palvella majoittujia seuraavat viisi vuotta. Pienempi boutique-henkinen Good Hotel on hiljattain avattu myös Guatemalan Antiguassa.

Amsterdamissa tämä hotelliketju on kouluttanut seitsemisenkymmentä ihmistä, ja he ovat saaneet työtä kaupungin muista hotelleista. Yritys etsii toiminnalleen parhaillaan uutta paikkaa Amsterdamissa: todennäköisesti seuraava Good Hotel avautuu kanaalikaupungissa vielä ensi vuoden aikana.

Hollanti on sosiaalisten yritysten kannalta monipuolinen mallimaa. Esimerkiksi kaupungin länsiosien kodikkain kahvila on entiseen vallattuun autiotaloon tehty Buurt­boerderij Ons Genoegen. Spaarndammerdijkillä sijaitsevan kahvilan lounasleipä on herkullinen ja illalliset edullisia. Paikan työntekijöissä on syrjäytyneitä ja kodittomia, joiden avulla toimivat nyt niin kahvila kuin sen jooga- ja mindfulness-tunnit.

Helsingissä Lapinlahden entisessä sairaalassa kesästä asti toiminut hävikkiravintola Loop on puolestaan perustettu amsterdamilaisen ravintola Instockin esikuvan mukaan. Molemmat ravintolat käyttävät ­aineksina kaupoissa vanhoiksi meneviä elintarvikkeita ja kampanjoivat hävikkiruuan vähentämiseksi.

Amsterdamissa aineksia kerää sähkö­auto, joka kiertää aamuisin kaupungin itäosan Albert Heijn ­ruokakaupat. Hedelmistä tehdään hilloja ja chutneytä, joita ­myydään delissä Pijpin kaupunginosassa. Muu ruoka päätyy Instockiin Czaart Peterstraatille.

Sen sijaan de Praelin kaltaista panimoa Suomessa ei vielä ole. Amsterdamin keskustassa Oudezijds Voorburgwal -kadulla sijaitseva De Prael on pinnalta katsoen tunnelmallinen kapakka, jossa siemaillaan artesaani­oluita. Moni asiakas valitsee pienten lasien maisteluvalikoiman, ja juomia nauttiessa täällä napostellaan perihollantilaisia, sinappiin dipattavia frittipalloja bitterbolleneita.

Samalla tämä punaisten lyhtyjen alueella sijaitseva panimo­baari on paikka, joka on työllistänyt mielen­terveys­kuntoutujia jo 14 vuotta. Firman perusti aikoinaan kaksi ­jalkapallosta, musiikista ja oluesta pitävää ­psykiatria.

De Praelin tunnus on Mens & Bier, Ihmisiä ja olutta. ”Kun aloitimme toiminnan, sosiaaliset yritykset saivat Hollannissa runsaasti julkista tukea. Joitakin vuosia sitten tuet kuitenkin romahtivat”, kertoo De Praelin hallinnosta vastaava Pepijn Calis.

Osa yrityksistä joutuikin lopettamaan. De Prael selvisi tilanteesta tehostamalla toimintaansa ja markkinoimalla tuotteitaan paremmin. Nykyään kaikki amsterdamilaiset tietävät Praelin tarinan, ja panimon juomia voi ostaa kaupungissa monista paikoista.

”Aikaisemmin saimme tuloistamme viidenneksen oluen myynnistä ja neljä viidesosaa oli tukirahaa. Nyt luvut alkavat olla toisinpäin”, Calis sanoo.

Mutta työntekijöiden palkkaan rahaa ei sitten riitäkään. Hollannissa vajaakuntoisten työnteko on virallisesti vapaaehtoistoimintaa, josta työntekijä saa vain nimellisen palkkion työttömyyskorvauksensa tai työkyvyttömyyseläkkeensä päälle. Samalla tavalla toimii myös Helsingissä Kulmakuppila Ipi.

Ajatus ilmaistyöstä voi tuntua epäreilulta, jopa puolikuntoisten ihmisten hyväksikäytöltä. Mutta kun keskustelee Amsterdamin sosiaalisissa yrityksissä työntekijöiden kanssa, asiaa alkaa katsoa myös toiselta kantilta: olisiko parempi, etteivät nämä ihmiset olisi töissä laisinkaan?

De Prael -firman Pepijn Calis kertoo, että heidän panimonsa, ravintolansa ja kauppansa pyörisivät mainiosti 30 terveen ihmisen työpanoksella. Nyt yritys työllistää 130 ihmistä, joista 110:lla on taustallaan mielenterveysongelmia. Osa heistä on töissä viitenä päivänä viikossa, toiset vain muutamana päivänä, ehkä tunnin kerrallaan. Kukin kuntonsa mukaan. Yhteistyökumppaniensa avulla yritys tarjoaa myös oppisopimuskoulutuksen paikkoja.

Firma on myös saanut seuraajia: esimerkiksi Breugems-panimo Zaandamin kaupungissa toimii samalla periaatteella.

Sosiaaliset työpaikat ovat ennen kaikkea syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten kuntoutuspaikkoja, vaikka asiak­kaalle ne näyttävät muulta. Ravintola Freudin esimies Ralf Schildwacht korostaa, ettei satojen hyvien ravintoloiden Amsterdamissa yksikään ruokapaikka voi perustaa bisnes­ideaansa säälin kalasteluun. Yrittäjien on kilpailtava ruuan maulla, palvelulla ja kokonaiselämyksellä.

Siinä Freud-ravintola on selvästi onnistunut. Samalla se työllistää joka kuukausi 60–80 ihmistä, joista osa voi aikanaan siirtyä muualle työelämään, palkattuihin tehtäviin.

Toisille työntekijöistä se pysyy aina liian suurena tavoitteena. Heilläkin on silti oltava paikka, jossa he voivat joka päivä tuntea itsensä tarpeellisiksi.