Jutun pääkuva Kreikan Kosin saarelta vuodelta 2015.

Afrikan unioni (AU) suhtautuu äreästi EU:n suunnitelmiin maahanmuuton rajoittamiseksi. Se katsoo EU:n kaavailevan Afrikan rannoille ihmisoikeuksia loukkaavia ”pidätyskeskuksia”, mikä olisi vastoin kansainvälisiä lakeja.

EU on hahmotellut alueellisia maihinnousupisteitä, joissa Euroopan vesiltä tavattujen pakolaisten turvapaikkahakemukset käsiteltäisiin Afrikan maaperällä.

– Afrikan maat kantavat jo nyt suuren vastuun pakolaistilanteesta. Käsittääkseni myös EU:n tapa tuoda aihe keskusteluun on herättänyt reaktioita, kun EU aika yksipuolisesti ilmoitti perustavansa tällaisia pisteitä. AU on myös ollut huolissaan omista kansalaisistaan ja heidän oikeuksistaan, arvioi vaikuttamistyön päällikkö Ida Schauman Suomen Pakolaisavusta.

Brittilehti Guardianille vuodettu muistio paljastaa, että Egyptin tällä hetkellä johtama 55 jäsenvaltion elin pyrkii estämään Afrikan rannikkovaltioita yhteistyöstä Brysselin kanssa. Humanitaaristen arvojen pelätään jäävän jalkoihin hallitsematonta muuttoliikettä suitsiessa.

Suomikin ajoi EU-rintamassa vastaanottokeskuksia Afrikkaan, mutta ongelmana oli, ettei niitä haluttu siellä, koska niiden luonteesta ei tiedetä.

– Afrikan unionissa melkein kaikki maat ilmoittivat, etteivät perusta mitään ”ihmismarketteja”, joissa maanmiehiä kohdellaan kenties huonosti. Se vastustus on ollut ihan itsestään selvää, ja on aika erikoista, ettei sitä huolta ole noteerattu, sanoo europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari.

Afrikassa pelätään, että EU:n suunnitelmat johtavat nykypäivän orjamarkkinoihin, joissa vain ”parhaat” afrikkalaiset pääsevät Eurooppaan ja muut käännytetään.

– Koko EU:n maahanmuuttopolitiikka on ollut vaikeuksissa ja monia tehtyjä lupauksia muun muassa humanitaarisista viisumeista ei ole toteutettu. Ehkä sielläkin päässä kärsivällisyys on loppunut, Jaakonsaari sanoo.

Humanitaarisen viisumin avulla pakolainen pääsee turvallisesti hakemaan turvapaikkaa.

Suomen Pakolaisavussakin ollaan huolestuneita suunnitelmasta siirtää turvapaikanhaku Euroopan ulkopuolelle ilman, että EU-mailla on mitään velvollisuutta ottaa ihmisiä vastaan.

– Pahimmassa tapauksessa saadaan uudet pakolaisleirit, josta mallista on kovasti yritetty päästä pois, koska niistä tahtoo tulla pitkäaikaisia, Schauman sanoo.

AU- ja EU-mailla on toki halu luoda myös laillisia reittejä, mutta EU on hyvin vaikea maanosa, jos haluaa päästä töihin tai opiskelemaan.

– Kaiken a j a o olisi, että EU-maiden välille syntyisi sopu vastuunjaosta. Se on ollut suurin haaste EU-politiikassa. Visegrad-maat varsinkin ovat kovasti vastustaneet vastuunjakoa.

Turvalliset reitit, humanitaariset viisumit ja kiintiöpakolaisten vastaanotto olisivat Schaumanin mielestä tärkeitä askelia.

– Vuonna 2017 uudelleensijoittamista tarvitsevista, eli kiintiöpakolaisista, 94 prosenttia ei saanut paikkaa mistään länsimaasta.

Turvapaikkaprosessin siirtäminen Euroopan ulkopuolelle ei ole välttämättä kaikkein inhimillisin ratkaisu, varoittavana esimerkkinä Libya.

Libyassa on 800 000 siirtolaista, joista 20 000 vastaanottokeskuksissa. Libyan viranomaisia on syytetty vakavista ihmisoikeusrikkomuksista. YK:n taannoisessa raportissa maahanmuuttajien todettiin kohtaavan ”käsittämättömiä kauhuja”.

Schaumanin mielestä Suomi voisi esimerkiksi syvemmällä yliopistoyhteistyöllä tai suurten yritysten kanssa luoda väyliä lailliseen maahanmuuttoon.

– Suomessa on väestörakenteeseen nähden tehty aika vähän työperäisen maahanmuuton edistämiseksi. Kansantalouden näkökulmasta voisi olla tärkeää pohtia proaktiivisia ohjelmia ja rakentaa niitä väyliä. Muuten työvoima pitkällä tähtäimellä vähenee ja taloustieteilijöiden mukaan tämä tulee vaikuttamaan hyvinvointivaltioon ja mahdollisuuksiin tarjota palveluita ja koulutusta.

Olennaista olisi selkeä vastuunjako ja velvollisuus ottaa ihmisiä vastaan.

– Paras vaihtoehto on se, että ihminen pääsee mahdollisimman nopeasti osaksi yhteiskuntaa ja töihin tai opiskelemaan. Leirille jääminen passivoi ja pahimmassa tapauksessa luo jopa levottomuutta, Schauman sanoo.

EU on maailman suurin kehitysavun antaja, mutta silti ihmiset lähtevät, varsinkin diktatuureista.

– Ihmiset kestävät köyhyyttä, mutta jos on vain täydellinen näköalattomuus, niin silloin lähdetään, Liisa Jaakonsaari toteaa.

Kehitysapurahoissa Jaakonsaari näkee tiettyä järkeä.

– Esimerkiksi maita, joista on paljon lähtijöitä, voitaisiin sitouttaa enemmän käyttämään rahoja siihen, etteivät ihmiset lähtisi. Joissakin maissa se on onnistunut vähän paremmin, mutta ei sekään mikään menestystarina ole. Toimivia ratkaisuja on erittäin vaikea löytää.

Yhtenä EU:n pöydissä istujana Suomella olisi Jaakonsaaren mielestä nyt otollinen momentum.

– Koska Suomella ei ole kolonialistista perintöä, meitä voitaisiin kuulla paremmin, mutta hallitus on ollut hankala näissä asioissa ja se säteilee vähän joka asiaan.