Jos muutama sata ihmistä, yksi pieni elokuvateatterillinen, olisi äänestänyt toisin eduskuntavaaleissa 2019, ei Sanna Marin olisi välttämättä noussut historiaan ja maailmanmaineeseen.

Nyt puhutaan Satakunnasta, runsaan 200 000 asukkaan maakunnasta, jonka keskus sykkii Porissa ja jonka väestömäärän ennakoidaan jatkavan laskuaan aina vuoteen 2040 saakka.

Satakunnassa SDP nimittäin sai vuonna 2019 viimeisen paikan vain 106 äänen erolla keskustaan. Se tarkoittaa sitä, että viime vaaleissa suurimman puolueen paikka ratkaistiin täällä.

Tänäkin keväänä vaalien kokonaispaikkamäärä ja sitä myötä myös suurimman puolueen – luultavasti pääministeripuolueen – asema ratkeaa vaalipiireissä, joissa viimeisten läpimenevien ja ensimmäisten rannalle jäävien ehdokkaiden vertailuluvut ovat lähimpänä toisiaan. Niissä maakunnissa puolueiden on tehtävä kaikkensa maksimoidakseen äänimääränsä. Näistä kaksi jännittävintä seurattavaa ovat Satakunta ja Uusimaa.

Tällä kertaa SDP ja perussuomalaiset ovat olleet mielipidetutkimuksissa valtakunnan tasolla aivan tasoissa – ja näissäkin vaaleissa käynee niin, että Satakunta osoittautuu sekä demarien että perussuomalaisten vahvimmaksi vaalipiiriksi koko maassa.

Mutta kolmantena kilpakumppanina maakunnan viimeisessä paikassa oli neljä vuotta sitten kiinni myös keskusta, jonka kannatus on laskenut edellisistä vaaleista roimasti. Perussuomalaiset on iskenyt koko vaalikauden ajan kiilaa keskustaan – muutaman vuoden takainen poliittinen kuohu turpeen asemasta energialähteenä oli masinoitu juuri täältä turvesoiden kultamaalta. Suomen kuudesta kunnasta, joissa PS on suurin puolue, kaksi on satakuntalaisia.

Helsingin Sanomien mielipidetiedustelun mukaan juuri nuorten äänestäjien keskuudessa perussuomalaisten kannatuksen nousu on suurta. On kysyttävä raumalaistuneelta turkulaiselta, 30-vuotiaalta perussuomalaiselta Jasmin Määtältä: mikä vaalikentillä Satakunnassa puhuttaa?

– Elinkustannusten nousu, eduskuntavaaliehdokas sanoo napakasti.

– Eli riittävätkö rahat elämiseen. Maaseudulla myös polttoaineen hinta on iso kysymys, autoa kun tarvitaan, että pääsee paikasta toiseen. Ja kun elät taloudellisesti epävakaassa tilassa, se vaikuttaa aina mielenterveyteen asti. Satakunnassakin on liian pitkät jonot nuorten palveluihin, hän huokaa.

Määttä on paitsi kolmevuotiaan tytön äiti, apulaismarketpäällikkö ja opiskelija, myös kaupunginhallituksen jäsen. Hänelle on tullut iloisena yllätyksenä, kuinka sivistynyttä yhteistyötä eri puolueiden välillä tehdään käytännön päätöksenteossa.

Aina ei perussuomalaisten oma meno ole ollut niin sivistynyttä. Satakuntaan ei ole vieläkään saatu perustettua uutta nuorisopiiriä sen jälkeen, kun puolue erotti vanhan nuorisojärjestön yhteydestään sen osoittauduttua emopuolueelle liian kiihkokansalliseksi.

– Itse en kokenut niin radikaalia linjaa omakseni, hän kertoo.

Vaikka perussuomalaisissa on värikkäitä persoonia, siitäkin on tullut yhä enemmän yleispuolue. Määttä toivoo itse profiloituvansa koulutuspolitiikalla, vaikka sitä ei helposti perussuomalaisiin yhdistetä.

Huhtikuussa valittavasta eduskunnasta on luultavasti tulossa puoleen vuosisataan ensimmäinen, jossa ei ole suurten ikäluokkien edustajia.

1970-luvulta lähtien politiikka on kulkenut sodan jälkeen syntyneiden tahtiin: valtion takaamat opintolainat, asuntolainojen vähennysoikeus, terveyskeskukset ja työeläkejärjestelmä ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, miten hyvinvointiyhteiskunta on kehittynyt heidän kanssaan samaan tahtiin.

Kun konkariedustajat yksi toisensa jälkeen vetäytyvät, Suomi syöttää politiikan koneen toiseen päähän nuorta voimaa: yli 220 000 ihmistä pääsee äänestämään ensimmäistä kertaa – ja nuoret sekä puhuvat eri teemoista että tavoittelevat toisiaan eri keinoin kuin aiemmat sukupolvet. Kantar Publicin valtion nuorisoneuvostolle toteuttaman kyselyn mukaan nuorista 18–29-vuotiaista mannersuomalaisista 77 prosenttia aikoo äänestää eduskuntavaaleissa.

Jännittävintä on tietenkin, mikä puolue on tarkistuslaskennan päätyttyä suurin. Viimeksi kisa oli äärimmäisen tiukka: SDP selvisi ykköseksi 546 471 äänellä ja sai niillä 40 paikkaa, eli 13 661 ääntä jokaista kansanedustajaa kohti.

Kakkonen, perussuomalaiset, sai 7 666 ääntä SDP:tä vähemmän – ja eduskunnasta yhden paikan vähemmän.

Kolmonen, kokoomus, sai 14 848 ääntä vähemmän kuin perussuomalaiset – ja yhden paikan vähemmän kuin perussuomalaiset.

Tänä keväänä kaikki kolme ovat nostaneet mielipidetiedusteluissa kannatustaan neljän vuoden takaisesta tuloksesta – ja ne käyvät vaaleihin lähes rinta rinnan.

Satakuntalaisen Jasmin Määtän kilpakumppani, Satakunnan Keskustanuorten puheenjohtaja, 18-vuotias Jonna Viljanen on hänkin raumalainen ja itse ehdolla – ja nostaa mielenterveyspalvelut nuorten tärkeimmäksi teemaksi vaalien alla.

– Jonkin verran tullaan hallituspolitiikastakin puhumaan, hän myöntää.

– Itsekin suhtaudun julkisen rahan käyttöön kriittisesti. Mutta toistaiseksi ainoa negatiivinen vastaan tullut asia on kiire.

Keskusta on perinteisesti ollut halukas hallitukseen, ja hallituspuolueiden ehdokkaat ovat aina hankalassa raossa. Kunniaa on vaikeampi ottaa onnistumisistakaan, kun poliittiset vastustajat löytävät aina myös jotakin huomautettavaa.

Mutta Viljanen ei näe kentällä kärjistymisiä:

– Pyrkimystä yhteistyöhön puolueiden välillä on paljon. Kun nuoria ehdokkaita on vähän, niin joskus suositellaan nuorille myös muiden puolueiden nuoria.

Viljanen opiskelee baarimestariksi, joten ei ehkä ole yllättävää, että parasta hänelle politiikassa on ihmisten kanssa tekemisissä oleminen.

Jo äänestäjien vaihtumisen vuoksi vaalit ovat aina arvaamattomat. Mutta joillakin äänillä on paljon muita ratkaisevampi merkitys sille, ketkä valitaan ja keitä ei, ja se johtuu Suomen vaalijärjestelmästä.

Käytössä oleva suhteellinen vaalitapa tarkoittaa, että puolueet, vaaliliitot ja ehdokaslistat pannaan järjestykseen sen mukaan, paljonko ne ovat saaneet ääniä. Näin tehdään esimerkiksi Ruotsissakin, mutta siellä ehdokkaiden järjestyksen listalla ovat puolueet päättäneet etukäteen.

Suomessa vaaleissa ääniä saaneelle ehdokkaalle annetaan vertausluku, joka on puolueessaan eniten ääniä saaneelle sama kuin puolueen äänimäärä, toiseksi eniten saaneelle puolet puolueen äänimäärästä, kolmanneksi eniten saaneelle kolmannes – ja niin edelleen.

Näin tehdään jokaisessa vaalipiirissä erikseen. Kun vaalipiireistä valitaan edustajia väkiluvun suhteessa, niin pienistä valitaan vähemmän. Niissä puolue tarvitsee suuren äänimäärän saadakseen yhtäkään edustajaa läpi.

Hyvä esimerkki on Lapin vaalipiiri, jossa valittiin edellisissä vaaleissa 2019 seitsemän edustajaa. Saadakseen yhdenkään edustajan läpi puolueen piti kerätä vähintään sata jaettuna seitsemällä, eli peräti 14,3 prosenttia annetuista äänistä. Muuten äänet menivät hukkaan.

Näin kävi vihreille, jotka keräsivät 9,7 prosenttia Lapin äänistä. Sillä puolue – mukaan lukien toiseksi eniten ääniä maakunnassa saalistanut Riikka Karppinen – jäi ilman paikkoja. Kuusi seitsemästä samasta vaalipiiristä valittua porhalsivat hänen ohitseen eduskuntaan Karppista pienemmillä äänimäärillä.

Läpimenemisiin vaikuttavat myös asukasluvun muutokset. Kun Lapin väkiluku on neljässä vuodessa laskenut, valittavia tulee nyt enää kuusi edustajaa. 2019 viimeisen paikan sai keskusta, jonka kannatus on nyt muutenkin laskenut. On varsin todennäköistä, että Lapissa ei ole lainkaan vaalivoittajia, vaan ainoastaan häviäjä.

Viimeksi kokonaan ilman jääneille puolueille ensimmäinenkin paikka on aiempaakin kauempana.

On käännettävä katseet myös Uudellemaalle, Suomen suurimpaan vaalipiiriin. Siellä on tarjolla sekä lohjalaisia että porvoolaisia maakunnan laidoilta ja ylivoimaisesti eniten äänestäjiä Espoossa ja Vantaalla.

Ruotsinkielisillä on omat vankat kannatusalueensa, mutta lisäksi valtakunnanjulkkiksilla on täällä parhaat läpimenomahdollisuudet. Lisäksi Uudellamaalla on väkiluvun kasvamisen vuoksi jaossa yksi kokonaan uusi paikka – se, joka poistuu Lapilta.

Vaalipiriin viimeistä paikkaa pitää hallussaan kokoomus, joka on Uudenmaan selvästi suurin puolue. Uudenmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Akseli Lehtosen, 20, mukaan kaikenikäiset ovat huolestuneet valtion velasta.

– Yllättävän vähän kriisit tai kestävyysongelmat tulevat vastaan, ilmastokin on taka-alalla. Pandemiakriisistä on jo päästy ohitse ja palattu normaaliarkeen, hän luonnehtii kentällä kuultuja puheenaiheita.

Oikeustieteen opiskelija Lehtonen on syntyjään lohjalainen mutta asuu nykyään Espoossa ja on ollut viisitoistavuotiaasta lähtien mukana puoluetoiminnassa. Näissä vaaleissa hän ei ole itse ehdolla.

– Kokoomuksen vahvuudella Uudellamaalla on myös kääntöpuolensa, mutta yritämme saada kahta nuorta ehdokastamme erottumaan tunnetusta joukosta, hän kuvaa ennakkosuosikin haasteita.

Lehtosen kilpailija, Uudenmaan Demarinuorten puheenjohtaja Anette Pottonen taas on peräisin Pohjois-Karjalasta ja opiskellut Jyväskylässä. 23-vuotias Pottonen on töissä Suomen ammattiin opiskelevien liitto SAKKI ry:ssä, politiikan veteraani siis hänkin.

– Edustan työn ja opiskelun perässä Uudellemaalle muuttaneita nuoria, joita alueellamme on paljon, sanoo Pottonen, joka ei itse ole näissä vaaleissa ehdolla.

Demarien uusi vaaliase on koputtelu, eli ihmisten ovelta ovelle kulkeminen muutaman hengen ryhmissä – someaikakausi ei ole poistanut jalkatyön tarvetta.

– Ihmiset haluavat esitellä omaa arkeaan ja ovat huolestuneita palvelujen laadusta, hän kuvaa vaaliteemoja.

– Koulutusleikkausten pelko on nuorilla tosi iso kysymys, samoin kuin mielenterveys.

Pottonen ei ole törmännyt huoleen valtionvelasta vaan ihmisten oman talouden epävarmuudesta. Mutta Uusimaa on, kuten sanottu, iso ja monesta eri osasta koostuva vaalipiiri, ja niinpä on luonnollista, että sinne mahtuu myös monenlaista elämäntilannetta.

2020-luvun nuorille poliitikoille ei ole broilerinpaikkoja tarjolla kenenkään tallissa. TikTok, Insta ja muu sometus edellyttävät herpaantumatonta läsnäoloa, tykkäämisten organisointia ja päivitysten jakamisten maksimointia. Pelkillä digieväillä ei kuitenkaan tehdä kansanedustajia, vaan perinteiset kauppakeskusten luona päivystäminen räntäsateessa, satojen ja taas satojen flaijerien ja mainosten jakaminen sekä rahan ja kahvin ruinaaminen tukijoilta tekevät ehdokkuudesta kokopäivätyötä ikään katsomatta.

Sitten joskus joku ehkä vielä pääsee syyttämään herroiksi elämisestä – siihen asti ehdokkaiden valtaosa on kuitenkin äänestäjiensä näköisiä: arjen läpi tarpovia ja nöyränä yksi ääni kerrallaan valmiita tutustumaan ihmisiin ja heidän arkeensa.