Ensimmäisen kerran pääministeri Juha Sipilä uhkasi hallituksensa erolla marraskuussa 2015 saadakseen läpi keskustan vaatimuksen maakuntahallinnosta.

Perussuomalaisten hajottua kesäkuussa 2017 Sipilä lensi yksityiskoneella Turkuun ja joutui tekemään Kultarannan porteilla u-käännöksen, kun presidentti ei halunnut ottaa häntä vastaan kuultuaan, että hallitus jatkaa sittenkin soinilaisten kanssa.

Kolmas kerta sanoi toden, ja hallitus todella erosi. Viisi viikkoa ennen vaaleja kannatusmittaus näytti keskustalle rökälelukemia ja sote-uudistuksen tiedettiin kaatuvan. Sipilän oli pakko tehdä jotain.

Ammattipopulistiksi itseään tituleeraava Timo ­Soini kirjoitti Plokissaan näin: ”Sipilä vei mediaa ja valtaosaa kilpailijoitaan kuin mätää kukkoa. Määräsi Soundin ja sävelen. Asetti agendan ja teki muista osan omaa suunnitelmaansa.” Jotkut toiset kutsuvat pääministerin ratkaisua vastuunkannoksi.

Ero vapautti hallituspuolueetkin vaalitaisteluun, ja huimaahan meno on ollutkin. Pääministeri esitteli uutta sote-malliaan jo eroiltana, eikä kukaan muukaan enää puolusta sote-uudistusta, joka vielä viime viikolla oli hallituksen mielestä ainoa oikea ja ehdottoman välttämätön.

Nyt kaikki laulavat samaa virttä, arvatenkin demareiden suuren gallupsuosion takia. Nyt sote on kaikkien mielestä rakennettava julkisten palvelujen varaan. Suurin osa ehdokkaista haluaa myös perua koulutusleikkaukset puoluekannasta riippumatta. Älkää tulko sanomaan, etteikö politiikka olisi peliä.