Aurinkorantojen tuolla puolen
Matkailu
Aurinkorantojen tuolla puolen
Etelä-Turkin lomarannat ovat tulleet tutuiksi monille suomalaisille, mutta millaista luontoa lähiseudun vuoristoiset ja metsäiset maisemat kätkevät sisäänsä?
17.11.2015
 |
Apu

Turkki on suomalaisille lyhin tie aurinkoon, sijaitseehan se meiltä suoraan etelään alle neljän tunnin lentomatkan päässä. Välimerellä ilmasto on leppeä, ja aurinkoisia rantakelejä riittää pitkälle loppusyksyyn.

Upeiden uimarantojen, vanhojen linnojen ja roomalaisajan raunioiden lisäksi eteläinen Turkki tarjoaa paljon nähtävää myös luonnonystävälle. Tuttujen lomakaupunkien Alanyan ja Antalyan vieressä kohoavat Taurusvuoret, joiden ansiosta alueen luonto on erittäin monipuolinen. 

Monissa muissa paikoissa Välimeren rannoilla, etenkin Kreikassa ja Italiassa, matkailija näkee lähinnä paljaiksi hakattuja, kivisiä vuoria. Turkissa metsiä on jäljellä paikoin hyvinkin runsaasti, vaikka joillakin alueilla ne on hakattu jo antiikin aikoina. 

Etelä-Turkin metsien yleisimpiä puulajeja ovat euroopanmustamänty (Pinus nigra), pihtoihin eli jalokuusiin kuuluva kilikianpihta (Abies cilicica) ja libanoninsetri (Cedrus libani). Nämä kaikki ovat uljaita, majesteettisia puita, jotka kasvavat vuoristossa kymmenien metrien korkuisiksi ja tuovat maisemaan näyttävyyttä. Mustamännyistä on perinteisesti tehty tervaa.

Kun oleilee jonkin aikaa Alanyassa ja saa paistatella auringossa päivästä toiseen, tuntuu ihmeelliseltä, että vieressä ei ole kuivaa autiomaata vaan tuuheita metsiä. Salaisuus piilee pohjavedessä, joka pulppuaa Taurusvuorten uumenista pitäen vähäsateisen alueen vehreänä. 

Ja kyllähän Etelä-Turkissakin sataa, mutta sateet ryöppyävät vuoden aikana epätasaisesti. Kasvillisuus on sopeutunut ottamaan kaiken irti harvoin tulevista, mutta runsaista sateista ja selviytymään pitkien kuivien kausien yli.

Reunuskilpikonna (Testudo marginata) on melko yleinen ma­telija Etelä-Turkissa. Taus­talla kohoavat 

Köprülü-kanjonin kansallispuiston vuoret.

Taurusvuoret kohoavat Turkin keskiosia hallitsevan Anatolian ylängön etelälaidalla Välimeren rantaa seuraillen. Ne syntyivät kymmeniä miljoonia vuosia sitten Afrikan ja Euraasian mannerlaattojen törmätessä toisiinsa. Samassa rymistyksessä ovat muodostuneet muun muassa Alpit, ja Taurusvuoret ovatkin nuorelle poimuvuoristolle tyypillisesti teräväpiirteisiä ja jyrkkiä.

Taurusvuorten korkein huippu, Demirkazik, kohoaa 3 756 metriin. Aivan lomakaupunkien tuntumassa on jopa kolmen kilometrin korkuisia vuoria. Huikeiden korkeuserojen vuoksi ilmasto vaihtelee lyhyellä matkalla todella paljon, niin että vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Antalyan aurinkorannalta voi myös lasketella.

Turkin eteläosassa kesät ovat erittäin kuumia, ja silloin monet paikalliset lähtevät ylös vuoristoon viileämpiin maisemiin. Talvella tulee runsaasti lunta.

Virtaavan veden uurtama Sapaderen kanjoni on tuttu luontokohde monelle Alanyan-kävijälle.

Koin Taurusvuorten jyhkeyden omakohtaisesti ollessani lomailemassa Alanyassa perheeni kanssa. Lokakuun lopussa rantalomakausi oli jo ehtoopuolella, mutta lämpö kävi päivisin hellelukemissa. Kun suuntasimme vuokra-autolla kaupungin ulkopuolelle suoraan sisämaahan päin, serpentiinitie tuntui loputtomalta.

Oli kuin auto olisi kiivennyt portaita pitkin, niin jyrkästi ja nopeasti kivikkoinen merenranta vaihtui mäntymetsien peittämäksi vuoristoksi. Eipä aikaakaan, kun olimme saapuneet idyllisen hirsitalon luokse. Paikassa toimi ravintola, joka sisustukseltaan olisi voinut olla vaikka jokin Keski-Euroopan alppimaja. 

Takasta tulevan savun tuoksu leijaili hiljaisessa ja viileässä havumetsässä, eikä mikään muistuttanut siitä, että vain parinkymmenen kilometrin päässä kimmelsi Välimeri palmurantoineen. 

Lyhyen matkan varrella olimme jo ehtineet kokea useita luontoelämyksiä. Suunnilleen pyöräilykypärän kokoinen kilpikonna laahusti tien ylitse – selvästikin liian hitaasti autoliikenteeseen nähden. 

Alakouluikäinen poikani tarttui miehekkäästi konnaan ja kiikutti sen turvaan tienposkeen. Hetken päästä vastaamme tuli äänekäs hääkulkue koristelluilla autoillaan äänitorvet törähdellen. 

Ihmetellessämme kuoreensa vetäytynyttä kilpikonnaa huomasimme kuivan oksan päällä rukoilijasirkan, joka naamioitui tehokkaasti suojavärinsä ja tikkumaisen muotonsa ansiosta. Viereisessä purossa meitä tapittivat mulkosilmillään lukuisat taskuravut.

Taurusvuorten uumenissa on paljon tippukiviluolia, joista Alanyan lähellä sijaitseva Dim on tunnetuimpia.

Taurusvuorilla on komeita kanjoneita sekä kalkkikiveen syöpyneitä tippukiviluolia. Kanjoneista tunnetuimpia on Sapadere, jonne tehdään päivittäin retkiä Alanyasta. Alanyan seudulta tunnetaan lukuisia luolia, kuten Dimin tippukiviluola. Monissa Euroopan tippukiviluolissa valokuvaamista on rajoitettu eikä esimerkiksi jalustaa saa käyttää ilman erityistä lupaa. Turkin luolissa liikkuessani en havainnut tällaisia rajoituksia, ja tunnelma luontokohteissa oli muutenkin rento.

Mustamäntymetsät peittävät Taurus­vuoria.

Jos Turkin-matkalla haluaa vaihtelua Välimeren rantamaisemiin, voi suunnata sisämaahan koskimelontaan. Reilun 50 kilometrin päässä Antalyan miljoonakaupungista sijaitsee Köprülü-kanjonin kansallispuisto.

Kun saavuin perheeni kanssa kanjonin reunamille, puheilleni tuli nuori mies. Ilmeisen kovakuntoinen kaveri tarjosi meille kumivenekuljetusta ylävirtaan muutaman kymmenen liiran maksua vastaan.

Kymmenien metrien korkuiset kallioseinämät kohosivat ympärillämme, ja niiden koloista virtasi pieniä puroja, joiden kirkas vesi sekoittui joen ruskehtavaan virtaan. Koimme olevamme villin luonnon keskellä.

Vielä vaikuttavampi paikka on Termessos-Gulluk Dağin kansallispuisto, joka sijaitsee Antalyan kaupungin lähellä. Se tunnetaan runsaasta eläimistöstään ja kasvillisuudestaan.

Korkealla vuoristossa on ”Turkin Machu Picchuksi” kutsuttu muinainen kaupunki Termessos. Siellä on edelleen nähtävillä muun muassa suuren amfiteatterin rauniot sekä antiikin aikaisten kivitalojen jäänteitä.

Paikalla käydessämme kotka liiteli sinisellä taivaalla ja aika tuntui pysähtyneen tuhansien vuosien taakse. Termessos oli liian vaikea paikka valloitettavaksi jopa Aleksanteri Suurelle. Tämän luonnon mahtavuuden keskellä hän lienee tuntenut itsensä Aleksanteri Pieneksi. ●

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Kommentoi »