Ensimmäinen vilkaisu Aspön saareen yhteysalus M/S ­Eivorin kannelta tuo mieleen Carl Larssonin taulut. Tosin näyttää, että Larsson on viettänyt remuillan ja maalannut tämän karun idyllin jonkinmoisen aamuisen raukeuden vallassa.

Harteiltaan lysyt puna­valkoiset puutalot tuntuvat torkahtelevan tuulen kuuraamassa maisemassa. Aaltojen nuolemat paljaat kalliot kohoavat lyijyntummasta vedestä puskien kiemuraisia mäntyjä kohti kesän valoa.

Mereltä näkee heti myös saaren ­pienuuden – monessa kohdassa se on alle kilometrin levyinen. Rosoinen muoto kasvattaa kuitenkin saaren ympärysmitan melkoiseksi. Samalla se tarkoittaa, että venelaiturin viereisen ”keskustan” lisäksi Aspöstä löytyy paljon salaisia rantoja, joiden sileät kalliot houkuttelevat eväs­retkelle ja uimaan.

Luontopolku kulkee halki Aspön komeiden maisemien. Kun nousee pari päivää keski­kesän juhlan jälkeen kalliosaaren laelle, saa nähdä myös korean juhannussalon lehvä­köynnöksineen kaikkineen. Toiselle puolelle kalliota laskeutuessaan tapaa osan saaren vähistä paikallisista – kahdeksan lehmää märehtii filosofisesti meren rannalla.

Aspössä ei kenelläkään ole kiire mihinkään.

Satamalaiturin viereinen Fiskebod on kylän itseoikeutettu keskuspaikka. Myymälästä voi ostaa luomulihaa, savukalaa, perunoita ja pientä purtavaa, sekä tietenkin kahvia ja olutta. Terassilta näkee parilla silmäyksellä koko Aspön – niin rakennukset kuin ihmiset.

Samalla voi panna merkille saaren yleisimmän kulkuvälineen. Autoja Aspössä ei ole, mutta paikalliset ajelevat kotinsa ja Fiskebodin väliä mönkijöillä. Onpa eräs rouva valinnut kulkuneuvokseen päältä ajettavan ruohonleikkurin, joka rikkoo kesäpäivän hiljaisuuden.

”Saarella asuu vakituisesti kymmenen ihmistä”, kertoo yksi asukkaista, Marika Johansson. Hän näyttää majapaikkamme punaisen puutalon vintillä. ”Mutta kesällä täällä on joskus kaksikymmentäkin!” hän jatkaa kuin kehuskellen moisella ruuhkalla.

Kylän pienuus näkyy myös hautakivistä Aspön valkoisen kirkon kalmistossa. Paaseja on parisenkymmentä, ja niissä esiintyy vain muutamaa sukunimeä. Kalkkimaalattu tiilikirkko on riisutun kaunis, niin kuin saarikin.

”Melkein kaikilla aspöläisillä on nykyään toinen koti mantereen puolella”, Johansson kertoo. ”Talvella on sellaisiakin aikoja, että olen yksin koko saarella.”

Paikalliset tekevät töitään läpi kesän. Erästä 1800-luvulta peräisin olevaa hirsitaloa remontoidaan parhaillaan. Venetaksit tulevat ja lähtevät. Vierailijalle Aspö on kuitenkin rauhallinen, joskus suorastaan unelias paikka.

Saaren tunnelma kesäkuun lopulla, ennen heinäkuun sesonkia, on samanlainen kuin pitkäksi venähtäneellä kesälomalla. Silloin kun kaikki on jo nähty eikä ole mitään erityistä tekemistä, ja ihmiset vain kuljeksivat raukeina – tai ajelevat ruohonleikkurilla.

Yhteysaluksen saapuminen on tapaus. Torstaita lukuun ottamatta se kokoaa kahdesti päivässä koko kylänväen Fiskebodin tuntumaan. Marika Johansson jakaa seinustalla istuville ukoille laivan tuomat Hufvudstadsbladetit ja Åbo Underrättelserit. Kesällä laituriin saapuu päivittäin myös lomailijoiden purjealuksia.

Tärkein Aspön päivää rytmittävä tapahtuma on kuitenkin ”siesta”, kuten Johansson sitä nimittää. Se vietetään joka päivä kahdentoista ja kahden välillä. Silloin puoti on kiinni eikä kylällä liiku käytännössä kukaan. Se suo tilaisuuden istahtaa mittailemaan maailmaa satama­laiturin rakennuksen aurinkoiselle seinustalle, vanhojen isäntien penkille.

Luontopolun lisäksi Aspön näkymiä voi ihmetellä laajemmin veneestä. Marikan mies Tore Johansson vie meidät maisema-ajelulle. Ja nopea ajelu se onkin – koko Aspö on kierretty viidessätoista minuutissa. Tosin Tore ohjaakin venettä tottuneen kipparin vauhdilla. Suolavesi pärskyy kasvoille, kun uskaltautuu ulos kokkaan. Afrodite tuntuu jokseenkin epäsopivalta nimeltä tälle aaltoja kyntävälle moottoriveneelle, vaikka jumalatar tarinan mukaan meren vaahdosta syntyikin.

”Nuo tunnetaan nimellä Tre Kronor”, Tore kertoo ja osoittaa kolmea kiveä, jotka seisovat kalliorannassa kuin aseteltuina. Jääkauden loppu on raapinut maiseman esiin ja jättänyt isoja murkuloita erikoisiin paikkoihin.

Aspösta on mahdollista vuokrata myös kajakkeja. Niiden kyydissä saaren kiertäminen käy jo mukavasta puolipäiväretkestä.

Veneestä maalle palatessa olo rauhoittuu. Vain tiirat kiljuvat luodollaan kuin ikuisen perheriidan tiimellyksessä. Laituriin saapuu ääneti purjealuksia, ja joutsenet lipuvat turkoosiin vivahtavan meren pintaa kuin pilvet kesätaivaalla. Verkot värikkäine ­pauloineen kuivuvat vajojen seinustoilla, paistoritilät nojaavat savustuspönttöön huokuen tuoksua.

Illan tullen kylä hiljenee, kun Fiskebod sulkeutuu. Eräällä vanhemmalla herralla on tosin juhannusjuhlinta venähtänyt pitkäksi. Nuorukainen lastaa ukon mönkijän tarakalle ja lähtee ajamaan häntä kotiin. Auringon­lasku värjää pöllyävän hiekan punaiseksi.

Majatalon yläkerran keittiön seinäkello on pysähtynyt. Se tuntuu metaforalta Aspön elämän raukeasta rytmistä.

Kylän kukon nimi on Micke P. Painamme sen mieleemme helttaniekan herättäessä meidät aamulla puoli kuudelta. Saamme sentään uudelleen unen päästä kiinni. Aspössä ei kannata nousta ennen kahdeksaa, jos ei sitten satu olemaan kalastaja.

Saaren kalastajat kulkevat yhä säännöllisesti merellä. Aspö eli ennen käytännössä kokonaan kalastuksesta. Nykyään se on vähentynyt, mutta veneitä lähtee edelleen varhain vesille, ja tuore saalis tuodaan joka aamu rantaan. Se käsitellään ja suolataan saman tien, ja suolaamisen jälkeen on vuorossa savustus.

Kahden aikoihin Fiskebodista saa jo mehevää savukalaa. Lisäksi Aspö tunnetaan kala­keitostaan, jota tarjotaan heinäkuussa lounaaksi myymälän terassilla.

Moottoriveneiden saapuessa takaisin rantaan saarelaiset saapuvat kiinnostuneina kurkistelemaan onko saalista tullut. Ensimmäisenä mereltä palaa vanhempi pariskunta. He paljastuvat Marika Johanssonin vanhemmiksi, jotka ovat käyneet kokemassa kampelaverkot. Marikan isä irrottaa litteitä kaloja uurteisin mutta näppärin sormin. Kaloja on tullut kuusi. Kampelakanta on pitkään ollut huono, mutta toiveita sen elpymisestä on.

Myöhemmin palaa verkoilta nuorempi väki tavallisen saaliin kanssa: pari kolme siikaa ja kymmeniä vantteria meriahvenia.

Kun verkkojen kokijat ovat saapuneet ja yhteysalus käynyt laiturissa, kylä lakastuu taas ­ siestan ajaksi.

Vain yhdestä vierasvenelaiturissa olevasta purjealuksesta nousee lapsia, jotka pyörivät hiekkateillä etsien tekemistä isänsä päivä­unien aikana. Nuoret venematkailijat kiinnostuvat puuhistamme.

”Mitä te teette täällä?” kysyy lapsista vanhin, toiselle kymmenelle päässyt Ronja.

”Kirjoitamme tarinaa tästä saaresta”, ­vastaamme.

”Tästä saaresta. Mistä te sitten kirjoitatte?” hän kysyy ihmetellen.

”Siitä mitä täällä tapahtuu”, vastaamme.

”Mutta eihän täällä tapahdu mitään!” Ronja huudahtaa.

”Sitten me kirjoitamme siitä.”

Museovirasto on määritellyt Turun ulkosaariston kylät valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi. Aspö on yksi edustavimmista esimerkeistä. Se on pysynyt asuttuna 1800-luvulta saakka. Elinkeinot ovat tosin vaihtuneet, ja nykyään valtaosa saaren vakiasukkaista on eläkeläisiä.

Matkailijalle yksi Aspön-reissun hyvistä puolista on, että saariston yhteysalukset luokitellaan samaan kategoriaan lossien kanssa, toisin sanoen ne ovat ilmaisia. Matka Pärnäisten lauttarannasta taittuu parissa tunnissa halki komeiden saaristomaisemien. Pärnäisiin on aluksen lähtöaikoina bussiyhteys Turusta, ja rannassa on pysäköintialue.

Aspöseen tuleva yhteysalus pysähtyy Nötön saarella ja jatkaa Jurmoon ja Utöseen, joten Aspön-matkaan voi yhdistää eri kohteita.

Viikon mittainen saarihyppelykin onnistuu. Kaikissa paikoissa, joissa yhteysalus vierailee, on kesällä kyläkauppa ja ravintola, majoitusta telttapaikoista vuokramökkeihin sekä osassa saaria myös venevuokrausta. Nötö ja Jurmo tarjoavat suurempina saarina avarat alat patikointiin ja pyöräilyyn, kun taas karunkaunis Utön saari sopii sukeltamiseen, etenkin kun sen vesissä makaa vanhoja hylkyjä.

Aspössä voi halutessaan käydä myös päivä­matkalla: tulee aamulautalla ja lähtee ilta­päivällä, jolloin aikaa perillä on muutama tunti. Saaren tunnelman tavoittaa ­kuitenkin parhaiten jäämällä yöksi saunatupaan. Samalla voi käydä saunassa, jota saa vuokrata tunti­hintaan Fiskebodista. Pulahdus viileänsuolaisessa meressä virkistää kummasti.

Aspö on tunnettu myös pelimanniperinteestään. Aikoinaan saarella soitteli viulua Aspö-Erikinä tunnettu taituri. Nyt traditioita pitää yllä ennen kaikkea Johanssonin miesväki haitareineen – vanha isäntä Bruno, poika Tore sekä hänen poikansa. He musisoivat juhannuksena ja kauniina heinäkuun iltoina.

Saarella järjestetään heinäkuun alku­puolella myös perinteinen Aspön musiikkipäivä. Jos haluaa ehdottomasti kuulla soittoa, se on paras aika vierailla. Majoitus tulee varata etukäteen, vuodepaikkoja on alle kymmenen.

Fiskebodin terassilla musisointia kuuntelevat sekä paikalliset että veneilijät. Yksi sävellyksistä on Lasse Mårtensonin, Aspön valssi.

Sitten saapuukin M/S Eivor, ja on aika kivuta paluukyytiin. Laiva tuntuu lähtevän hopulla, kun on tottunut saaren rauhaan. Tore seuraa meitä laiturille haitariaan veivaten, ja sävelet tervehtivät uusia vieraita.

Aspö sijaitsee Turunmaan saaristossa Nauvon ja Kökarin välissä. Sinne liikennöi yhteysalus Pärnäisten lauttalaiturista 70 kilometrin päässä Turusta. Aluksen lähtö- ja tuloaikaan Pärnäisiin tulee bussi Turusta. Yhteysalus kulkee kesäaikaan joka päivä paitsi torstaisin, talvella harvemmin. Ajankohtaisen aikataulun löytää osoitteesta meritie.fi.

Monet Aspössä kävijät yöpyvät omissa veneissään, mutta yhteysaluksella tuleville on tarjolla yöpaikkoja myös kylästä. Klevarsin talossa on saatavilla yksittäisiä huoneita, ja talon voi vuokrata myös kokonaan ryhmälle. Lisäksi saunatuvassa on mahdollista majoittua. Yöpymisvarauksista vastaa Marika Johansson (marika.johansson@luukku.com).

Aspössä on helppo olla tekemättä mitään sen kummempaa, mutta jos kaipaa aktiviteetteja, saarella vuokrataan kajakkeja, ja myös retket kalastusveneillä ovat mahdollisia. Sauna maksaa 20 euroa tunnilta, ja sen yhteydessä on erikseen vuokrattava palju.