Supran nimessä on maagista hohtoa. Voi muuten hyvinkin olla, että Supra on Corollan ohella peräti Toyotan legendaarisin mallinimi. Vaikka Kalle Rovanperä on rallin tuore maailmanmestari, hänen työkalunsa Toyota Yaris WRC on Supran rinnalla pelkkä harmaavarpunen.

Supran mittasuhteet ovat klassiset: pieni etuylitys, pitkä keula, pisaramaisen pieni ohjaamo ja töpö perä. Korkeutta tällä komeudella on vaatimattomat 1,3 metriä. Vaikka ovi on pitkä, ratin taakse vääntäytyminen vaatii aikamoista akrobatiaa – ainakin jos omaa 190-senttisen ruodon.

Ensin penkki taka-asentoon, sitten niska kyyryyn ja oikea jalka ynnä takalisto sisään. Pieni hengenveto ja vasen jalka sisään. Kun lopulta ollaan pelipaikalla, olo on piukea, muttei mitenkään ahdistunut: pienten säätöjen jälkeen luonteva ajoasento löytyy helposti. Ulos näkee kyllä joten kuten, mutta koska Suprassa istutaan hyvin matalalla, ahtaissa paikoissa ison keulan kanssa saa olla tosi tarkkana.

Supra on tarjolla kahdella eri moottorivaihtoehdolla. Peruskone on kaksilitrainen nelonen. Vaikka siinä on turbo, sanoisin, että plääh. Onneksi maahantuoja oli tehnyt viisaan päätöksen, ja rekisteröinyt esittelyautoksi kolmilitraisen mallin. Kuten jenkit sanovat, Iskutilavuutta ei voita mikään. Mutta vielä olennaisempaa on se, että tämä kolmen litran kone on suora kuutonen – turbolla terästettynä, totta kai.

Starttinappi pyöräyttää moottorin käyntiin. Show-mielessä moottori on tuettu niin, että sen käynnistys heilauttaa koko autoa. Kylmän koneen kierrokset ovat hetken koholla, mutta sitten kuutonen asettuu silkkiselle tyhjäkäynnille.

Lähden hissukseen liikkeelle. Ensituntuma on todella miellyttävä. Alusta ei ole liian kova. Ohjaus on nopea ja tunnokas. Kun kuutonen on saavuttanut normaalin käyntilämpötilansa, annan sille vähän monoa. Pakoputkista purkautuu ihanaa pauhua, ja Supra kiihtyy vallattomasti. Seuraavaksi pysähdyn moottoritien ramppiin, ja vedän niin sanotusti täydet. Nyt luistonestokin joutuu töihin, kun asfaltin pinta on paikoitellen kostea. Tunnelma vikuroivan auton ratissa on kiehtova, sillä kuljettaja istuu suunnilleen taka-akselin päällä.

Nelivetoautot ovat toki nerokkaita, mutta tällainen klassisella konseptilla toteutettu urheiluauto jää kyllä paremmin mieleen. Supra on kaikin puolin puhtaaksi viljelty tapaus, sillä siinä ei ole lainkaan takapenkkiä, ja tavaratilakin on vain ison postilaatikon kokoinen. On hauskaa, että tällaisiakin autoja vielä tehdään.

Ai niin, meinasi unohtua. Tämä Supra on kyllä Toyota, mutta sen tekniikka on lainattu suoraan BMW Z4 -mallista. Haitta vai hyve? Sen jokainen päättäkööt itse.