Muinaisten intiaanien jäännöksiä ja hautaesineistöä Suomessa! Amerikkalaiset turistit ja monet intiaanien ryhmittymät ihmettelivät ja paheksuivat sitä, että suomalainen museo pitää hallussaan moisia löytöjä.

Intiaanien uskomusten mukaan vasta haudattuina vainajat pääsevät elämän ja kuoleman välitilasta, johon ne juuttuivat vuonna 1891 suomalaistaustaisen nuorukaisen kaivettua ne arkeologisiksi näytteiksi.

Kaivausten jäljiltä Coloradosta Pohjolaan tuli kaikkiaan 600 näytettä ja esinettä.

Hauta-antimet palautetaan vuonna 2020 kotiinsa Coloradoon. Keitä nämä museon varastoimat vainajat olivat eläessään?

Ruumiista on jäljellä kalloja, hampaita, luita, luurankoja, hiustukkoja ja muumioita 1200-1300-luvuilta.

Jäänteet tutkittiin kunnolla vasta äskettäin. Osteologisen analyysin eli luututkimuksen perusteella jäänteet kuuluvat 20 eri vainajalle.

Intendentti Heli Lahdentaustan sanoin joukossa miehet ovat ”merkillisesti yliedustettuina”. Ehkä miesten ruumiit ovat säilyneet vahvempien luittensa vuoksi.

Joukossa on lapsia, aikuisia ja yli 60-vuotiaita. Jäänteet paljastavat, että eläessään nämä ihmiset eivät ole saaneet riittävästi ruokaa, tai ainakin ravitsemus on ollut puutteellista.

He ovat kärsineet huonoista hampaista ja luustosairauksistaan. Riisitauti on pehmittänyt luita ja vääntänyt sääret längelle.

Vainajien mukana oli haudattu esineitä ja ruokaa, joita heidän oletettiin tarvitsevan kuoleman jälkeisessä elämässään. Haudassa oli muun muassa iso korillinen maissia taidokkaasti punotussa korissa.

Luista ei ole otettu dna-näytteitä. Intendentti Heli Lahdentaustan mukaan näytteen poraaminen esimerkiksi hampaasta voisi rikkoa koko hampaan ja näytteen otto henkisessä mielessä saastuttaa kohteen.

Luurangot kuuluivat todennäköisesti korkea-arvoisille intiaaneille. Muiden ruumiit poltettiin.

Geologi ja kasvitieteilijä Gustaf Nordenskiöld teki arkeologiset kaivaukset Coloradossa kesällä 1891. Hän oli Koillisväylän löytäjän, suomalaissyntyisen aatelisen A.E. Nordenskiöldin poika, joka aluksi kulki isänsä mukana tutkimusmatkoilla.

Oli sattumaa, että poika Nordenskiöld (s. 1868) alkoi tutkia intiaanien menneisyyttä. Hän sairastui keuhkotuberkuloosiin ja lähti 23-vuotiaana parantelemaan itseään lämpimään ilmanalaan. Lämpöä löytyi Yhdysvaltojen Coloradosta.

Nordenskiöld tutustui paikalliseen karjatilalliseen Richard Wetherilliin, joka sattumoisin oli kiinnostunut arkeologiasta. Hän näytti Nordenskiöldille intiaanien kallioasumusten sijainnin.

Raunioilla oli aiemmin tehty ryöstökaivauksia, joista esineet olivat kulkeutuneet yleensä antiikkikauppiaille.

23-vuotias Nordenskiöld innostui ja järjesti alueella tieteellisen kaivauksen, vaikkei ollutkaan arkeologi.

Hän tutki, piirsi ja valokuvasi esineet huolellisesti. Kaivaus oli ensimmäinen aito tutkimus alueella. Nuori mies ei väheksynyt roskiakaan vaan keräsi raunioilta mukaansa myös tuhkaa ja kuivunutta ulostetta.

Nordenskiöldin valokuvissa kaivuutöissä näkyvät karjatilalliset Richard ja Al Wetherill. Vaikka he olivat aiemmin keräilleet esineistöä, nyt he innostuivat tarkasta tutkimuksesta.

Nordenskiöld kuvasi paljon myös hopi-intiaaneja, jotka tuolloin elivät seudulla.

Intomielisten kaivausten jälkeen vainajat, jäänteet ja esineet pakattiin. Nordenskiöld lähetti ne konsulin kyydissä Tukholmaan.

– Joku paikallinen parahti vastalauseensa, Kansallismuseon intendetti Heli Lahdentausta kuvailee.

Arkeologisen julkaisun Kalmistopiirin artikkelissa Heli Etu-Sihvola ja Ulla Moilanen kirjoittavat, että hanke herätti paikallisissa voimakasta vastustusta. Nordenskiöld pidätettiin joksikin aikaa.

Hän ei kuitenkaan rikkonut silloisia lakeja. Hänellä oli oikeus viedä esineet maasta.

Valkoisen sivistyneistön mielestä Nordenskiöld ei rikkonut edes hyviä tapoja. 1800-luvun lopulla oppineet mittasivat kalloja, tutkivat rotuja, keräsivät eksoottisia näytteitä ja ajattelivat pelastavansa muinaisten kulttuurien aarteita.

Myös tavalliset ihmiset halusivat nähdä kummajaisia ja kuriositeetteja, sillä hyvin harva pääsi itse matkustamaan ja näkemään mitään kotinurkkiensa ulkopuolelta.

Merimiehet saattoivat myydä maakravuille pieniä vesieliöitä väittäen niitä merenneidoiksi.

Gustafin kaivaukset rahoitti isä Nordenskiöld. Kun Gustaf palasi kotiin, isä alkoi periä velkaa heti takaisin.

Kun pojat omat rahat eivät riittäneet. Hän myi ainutlaatuisen intiaanikokoelmansa suomalaiselle keräilijälle Herman Frithiof Antellille.

Tutkimusmatka lämpimässä ilmanalassa intiaanien raunioilla ei parantanut Gustaf Nordenskiöldiä. Hän kuoli 26-vuotiaana.

Kokoelman ostanut Antell testamenttasi omistamansa Mesa Verde -kokoelman Suomen kansallismuseolle.

Mesa Verden muinaiset intiaanit rakensivat asumuksensa kajonien reunustamien jyrkkien vuorten seinämiin. Paikka oli vaikeakulkuinen ja siksi suojassa vihollisilta.

Kansallismuseon varastossa 130 vuotta vartoneet intiaanit olivat anasazi-intiaaneja. Valkoisen miehen antama määritelmä tarkoittaa "muinoin elänyttä vihollista", kaikki eivät pidä nimitystä asiallisena.

Kulttuuri kukoisti 500-1300-luvuilla kanjonialueella, joka nyt rajoittuu Uuden Meksikon, Coloradon, Arizonan ja Utahin kulmaan.

Espanjankielinen Mesa Verde tarkoittaa vihreää pöytävuorta. Kanjonialueella on useita pöytävuoria.

Hyvinä vuosina intiaanit asuivat tasaisten vuoriensa laella ja punoivat koreja. Heitä kutsutaan korinpunojaintiaaneiksi.

Vaaran vuosina he rakensivat asumuksensa vuoren seinämien onkaloihin ja luoliin. Asumukset on vahvistettu kivimuureilla ja seinillä. Asukkaat viljelivät maissia.

Mesa Verden intiaanit olivat ehkä pueblointiaanien esivanhempia. Pueblo on espanjaa, ja viittaa kylämäiseen asumiseen. Mesa Verden intiaanit ovat muun muassa nykyisten hopi-intiaanien esivanhempia.

Kun Suomen kansallismuseo palauttaa intiaanien hautalöydöt ja vainajat Coloradoon, ne luovutetaan juuri hopi-intiaanien edustajille. Hautaesineet ja vainajien jäänteet haudataan Mesa Verden kansallispuistoon.

Hautaesineet ovat nähtävillä Kansallismuseossa 1.3.2020 saakka ennen kuin ne palautetaan Yhdysvaltoihin. Suomeen jää vielä 500 anasazi-intiaanien esinettä.

Päivitetty 29.2.2020 – Ilmestynyt 23.2.2020