Kuka enää tunnistaa Oulun kuuromykkäin koulun veiston ja kuvataiteen opettajan Samuli Paulaharjun (1875–1944)? Epäilemättä liian harva.

Paulaharju oli paitsi opettaja myös uskomattoman ahkera kansanperinteen kerääjä, joka kiersi 1900-luvun alkukymmeninä maita reppu selässään. Hän kävi ainakin 800 paikkakunnalla, ja kilometrejä kertyi noin 80 000. Näiden reissujen pohjalta hän kirjoitti omintakeisia kirjoja, joissa ei haltioitumisiltakaan varsinaisesti vältytty.

Lapissa Paulaharju tallensi paimentolaisen elämäntavan taruja ja kertomuksia. Samalla hän kuvasi jutaavia perheitä, nykyisin jo hävinneitä kyliä, papin lohipatoja, lapsia perunamailla ja keittovalkeita. Hän kuvasi poromiehen ja sananselittäjä Niila Jomppaisen sekä sokean Bigga Laitin, joka pehmitti kuvaajan edessä kenkäheiniä.

Paulaharju oli armoitettu Lappi-kirjailija ja valokuvaaja, joka otti ja kehitti itse yli 8 300 valokuvaa, jotka on tallennettu Museovirastoon ja digitoitu kaiken kansan ulottuville. Muistona Suomesta, joka äsken vielä oli.

Näkymä on Utsjoen kävijöille tuttu tänäänkin

Vuosina 1910–1926 Paulaharju kulki Inariin, Utsjoelle ja Norjan Kaarasjoelle. Hän haastatteli ja tallensi katoavia työ- ja pyyntimenetelmiä, löysi vanhoja palvontapaikkoja ja seitakiviä. Vuonna 1927 ilmestyi matkoilta koottu kirja Taka-Lappia.

”Ylhäällä Taka-Lapissa, pienen Maddajäyrin korkealla rantakalliolla, kohoaa Utsjoen harmaa kivitemppeli, Suomen kaukaisin kirkko ja äärimmäisen tunturimaan Kaikkein Pyhin, Suurta Tenoa myöten se hallitsee ja valvoo Lapin korkeaa ylämaata. Alhaalla jalkojen juurella palvoo sitä pieni kirkkotupien ryhmä, vanha turvemökki ja valkoinen pappila, Maddajäyrin matalana pestessä sen kallioisia jalkoja”, runoili Paulaharju kirjassaan.

Utsjoella eteen tulivat kirkonkylän kirkkotuvat, hautausmaa ja markkinapaikka. Mantojärven rantatöyräällä ne olivat vuosisatojen ajan olleet paikka, johon väki saapui satojen kilometrien päästä, tiettömien taipaleiden takaa. Suurina juhlapyhinä saapuneet yöpyivät tuvissa parikin viikkoa. Tavattiin tutut, hoidettiin saman tien kasteet, häät, rippikoulut, käräjät, veronmaksut.

Tästä näkymästä Paulaharju otti kuvan vuonna 1925.

Näky on tänä päivänä tuttu sille, ken ajaa etelästä Utsjoelle. Kuusi kilometriä ennen Utsjoen kylää edessä on järvi, komea kirkko ja sen alla kirkkotupien joukko. Näkymä on tutun oloinen, kuin aika olisi pysähtynyt. Mutta eipä olekaan.

Parhaimmillaan Mantojärven kirkkotupia oli ollut parisenkymmentä, mutta nykyään paikalla on 14, osin palautettuina ja entisöityinä. Suuri osa alueen nykyisistä taloista on Paulaharjua myöhempää perua tai muualla kuin alkuperäisellä paikallaan. Museovirasto on kunnostuttanut jäljellä olevat tuvat, muutama pois siirretty on palautettu alueelle, ja turvekammista ja pistekodasta on tehty rekonstruktiot.

Kirkkotupien alue elää yhä vahvasti, on kesä- käsityökauppaa ja vohvelinpaistoa. Tunne on kuin astuisi vuosisatojen taakse. Kaunis ulkomuseo-alue tuntuu, kuin tämä olisi aina ollut näin.