Reutersin jutun mukaan Aston Martin tekee Rapide E:stä 155 kappaleen erikoiserän, mutta ei ole vielä itse vahvistanut, että yksi niistä olisi Bondin auto elokuvassa. Useammankin brittimedian mukaan näin kuitenkin on.
Sun-lehden mukaan päätöksen asiasta on tehnyt elokuvan uusi amerikkalaisohjaaja Cary Joji Fukunaga, jota eräs sisäpiiriläinen pitää varsinaisena puunhalaajana.
”Monen pelko on, että Bondista tulee liian poliittisesti korrekti, mutta silti he katsoivat, että nyt on oikea aika laittaa James Bond nollapäästöiseen autoon”, lehti siteeraa sisäpiirilähdettään.
Rapide E:ssä on 800-volttinen voimalinja, ja sen huippunopeus on 250 km/h. Auto kiihtyy Aston Martinin mukaan nollasta sataan alle neljässä sekunnissa. Sen toimintamatka yhdellä latauksella on kuitenkin vain reilut 300 kilometriä, joten James Bond joutuu aika ajoin etsimään latausasemia.