Model Y on kauan odotettu täyssähköinen katumaasturiuutuus Teslalta. Se on ollut jo reilun vuoden myynnissä rapakon toisella puolen, mutta vasta nyt se rantautuu Eurooppaan ja samalla Suomeen. Model Y:n piti alunperin tulla Teslan uudelta Berliinin tehtaalta, mutta viivästykset tehtaan pystyttämisessä ovat johtaneet siihen, että ensimmäiset Euroopan Model Y:t tulevatkin Shanghaista Kiinasta.
Model Y muistuttaa paljon Model 3:sta niin ulkoa kuin sisältä. Uutuus on kuitenkin selkeästi isompi auto lähes joka suunnalta. Niille Tesla-kuskeille, joille Model 3 on ollut liian ahdas, on Model Y tervetullut uutuus. Auton takapenkki sekä tavaratila ovat paljon käytännöllisemmät kuin 3:ssa. Takapenkillä on hyvä istuma-asento sekä riittävästi reisitukea. Lasikaton takia myös pääntilaa on runsaasti. Tavaratila on kookas, ja pohjan alla on todella paljon lisätilaa tavaroille.
Ohjaamo ja hallintalaitteet ovat käytännössä identtiset Model 3:n kanssa. Pääosa toiminnoista on siis upotettu kosketusnäyttöön.
Berliinissä valmistettuihin Model Y -malleihin on luvattu uudempaa akkutekniikkaa, ja nämä Kiinan Model Y:t liikkuvat samoilla akuilla kuin Model 3. Euroopan tehtaan on kerrottu avautuvan lokakuun aikana 2021.
Ensimmäisille Long Range -mallin Model Y -malleille on luvattu toimintamatkaa 507 km. Myöhemmin luvassa on Performance-versio. Hinnat Model Y:lle starttaavat 64 400 eurosta, mutta varustelu on tällöin jo todella kattava.
Suuri yleisö pääsee tutustumaan Model Y Teslaan maanantaina 30. elokuuta alkaen.