JEREVAN | Armeniaan on tullut uusi aalto Venäjältä pakenevia ihmisiä sen jälkeen, kun maassa julkistettiin osittainen liikekannallepano 21. syyskuuta. Tuona päivänä kaikkien Venäjältä Armenian pääkaupunkiin Jerevaniin saapuvien lentojen hinnat kaksinkertaistuivat. Nyt lennon hinta voi olla jopa puoli miljoona ruplaa lähes 8 500 euroa. Ja mikä pahinta, lippuja lähipäiville ei ole enää saatavilla ollenkaan. Kaikki myyntiin tulevat lentoliput viedään heti käsistä.

Kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan keväällä alkoi, Armeniaan pakeni lähes 150 000 Putinin politiikkaa vastustavaa venäläistä. Nyt tulijoita on yhteensä jo lähes 300 000. Lisäksi maassa on paljon ukrainalaisia pakolaisia. Sodan alettua Ukrainasta ja Venäjältä tulleiden määrä on nyt jo noin 10 prosenttia koko Armenian väkiluvusta.

Jerevanin Zvartnotsin lentokentän valotaululta voi laskea yli 40 Venäjältä saapuvaa lentoa yhden päivän aikana. Lentokoneella tulijoiden määrään on lisättävä vielä kaikki ne, jotka jonottavat paraikaa 30 kilometriä pitkässä jonossa Venäjän ja Georgian rajalla Verhni Larsin rajanylityspaikalla. Se on ainoa maareitti Venäjältä Armeniaan, jonne osa näistäkin jonottajista on tulossa.

Maitse Armeniaan pääsee Venäjältä vain Georgian kautta. Kartta: Google Maps

Vuokrat ovat kallistuneet Jerevanissa jo kahteen kertaan. Hintojen nousu tapahtui ensin maaliskuussa, kun ensimmäinen aalto Venäjältä pakenevia tuli maahan Ukrainan sodan alettua. Ja toisen kerran nyt syksyllä. Kaupungin laitamilla sijaitseva, pikkuruinen ja huonosti varusteltu asunto, jossa asuin heti muutettuani Jerevaniin helmikuussa, maksoi tuolloin 150 000 Armenian dramia kuussa, joka on tämän hetken kurssilla noin 390 euroa kuussa. Maaliskuussa huoneen hinta oli jo 180 000 dramia eli 450 euroa. Hinnat jatkoivat nousua keskikesään asti ja alkoivat sen jälkeen pikkuhiljaa laskea. Nyt syyskuussa koimme taas voimakkaan hintojen nousun.

Halvan vuokra-asunnon tai vuokrattavan huoneen löytäminen edes kaupungin laitamilta vaatii nyt hyvää tuuria. Keskimäärin yksiö tai kaksio keskustan ulkopuolella maksaa 500–600 euroa kuussa ja keskustassa kuukausivuokrat ovat yleensä yli 1000 euroa. Mutta hinta ei ole edes ongelmista suurin.

– On mahdotonta myydä sellaista mitä ei ole olemassa. Jerevan on pieni kaupunki. Vaikka olisi valmis maksamaan maltaita, asuntoja on siitä huolimatta rajoitettu määrä, eikä niitä kerta kaikkiaan riitä kaikille, kertoo jerevanilaisen vuokravälitysfirma Golden Housen työntekijä.

Asuntotilannetta kommentoi myös pakenevia auttavan hyväntekeväisyysjärjestö Kovtšegin koordinaattori Darina Majatskaja.

– Syyskuun 21. päivän jälkeen meille on tullut yli 500 asuntohakemusta ja apua tarvitsevien määrä kasvaa joka päivä. Meillä on Jerevanissa kolme suurta asuntoa, jotka on muutettu pieniksi hostelleiksi. Jokaiseen niistä voimme majoittaa 15 henkeä kerrallaan. Tarjoamme majoitusta maksimissaan kahdeksi viikoksi. Sitä mukaan, kun huoneita vapautuu, niihin tulee heti uudet asukkaat. Vaikka asukkaat vaihtuvat koko ajan, on selvää, että emme pysty auttamaan kaikkia halukkaita, Majatskaja sanoo.

Miksi niin moni venäläinen pyrkii juuri tänne Armeniaan?

– Ennen kaikkea tänne tulee ihmisiä, joilla ei ole muualle ulkomaille matkustamiseen vaadittavaa Venäjän ulkomaanpassia. Armenia on yksi niistä harvoista maista, joihin pääsee pelkällä Venäjän sisäisellä henkilöllisyystodistuksella ja niin kutsutulla sisäisellä passilla. Tänne tulevat he, jotka eivät ole valmiita totaaliseen elämäntavan muutokseen. Armeniaan kotoutuminen on suhteellisen helppoa verrattuna moneen muuhun maahan. Suurin osa väestöstä täällä puhuu venäjää ja lapset voi täällä laittaa venäjänkieliselle luokalle kouluun. Ja koska Armenia oli ennen osa Neuvostoliittoa, todellisuus täällä on monille hyvin tuttua, olemme kaikki lähteneet samasta pesästä, Majatskaja vastaa.

Miten nyt tulevat eroavat heistä, jotka tulivat jo keväällä heti sodan alettua?

– Maaliskuussa tulivat ne, joita Venäjän aloittama sota järisytti henkilökohtaisella tasolla todella voimakkaasti. Pääsyy lähtöön oli tuolloin se, ettei henkilö kokenut voivansa asua maassa, joka käyttäytyy niin julmasti ja aggressiivisesti naapurimaata kohtaan. Tuossa ensimmäisessä aallossa saapui enemmän tai vähemmän poliittisesti orientoituneita kansalaisia. Sen sijaan he, jotka tulevat nyt, ovat ennen kaikkea huolissaan henkilökohtaisesta turvallisuudestaan. Ihmiset haluavat yksinkertaisesti pysyä hengissä, eivätkä lähteä tykinruuaksi. Nämä ihmiset eivät olleet Venäjällä poliittisesti erityisen aktiivisia, kuten suurin osa maaliskuussa tulleista henkilöistä.

– Erona on myös se, että monet heistä, jotka tulivat jo keväällä, matkustivat maastamuuton jälkeen säännöllisesti Venäjälle tapaamaan sukulaisiaan, hoitamaan kesken jääneitä asioita, hakemaan tarvittavia asiakirjoja. Kaikki sujui suhteellisen helposti. Mutta nyt Venäjällä tapahtuu sellaisia asioita, että lähtijöillä ei ole enää mahdollisuutta palata. Kyse ei enää ole mistään ”viikonloppuemigraatiosta”. Ja vielä on huomioitava yksi iso ero: osa heistä, jotka tulivat tänne maaliskuussa, suunnittelivat jatkavansa matkaa täältä eteenpäin. Armenia oli monille välietappi matkalla jonnekin muualle. Mutta nyt Eurooppa on käytännössä sulkenut rajansa venäläisiltä. On yhä vähemmän ja vähemmän mahdollisuuksia saada viisumi rikkaampiin maihin, saati löytää keinoja jäädä sinne. Tämä tarkoittaa, että monien täytyy jäädä tänne ennalta määrittelemättömäksi ajaksi.

Tätä artikkelia varten Apu haastatteli haastateltu neljää venäläistä, jotka tulivat Armeniaan heti, kun uutiset liikekannallepanosta julkaistiin. He olivat onnekkaita, koska pakenivat maasta nopeasti ja matka sujui suhteellisen kivuttomasti. Kukaan haastatelluista ei joutunut kokemaan mitään erityisen kauheaa Venäjällä tai rajanylityksen aikana. Mutta yksi asia yhdisti heille kaikkia: Oma elämä romahti kerralla. Toisaalta, heillä on nyt myös mahdollisuus uuteen alkuun muualla – useimmilla venäläisillä tätä mahdollisuutta ei ole.

Venäjältä paenneiden kertomuksissa on paljon yhteistä. Lähes kaikki haastatellut lähtivät matkaan yksin ja odottavat nyt, että myös heidän perheensä pääsevät saapumaan Armeniaan. Kaikki heistä vastustavat sotaa sekä liikekannallepanoa, mutta juuri kukaan ei osallistunut Venäjällä mielenosoituksiin sotaa ja liikekannallepanoa vastaan. Osalla syynä oli pelko, joillakin taas se, etteivät ajatelleen asian koskevan itseään. Osa haastatelluista oli vakuuttunut, ettei mieltään osoittamalla voi vaikuttaa asiaan.

Kaikki haastatellut ovat hyvin toimeentulevia ihmisiä, jotka ovat tottuneet materiaaliseen vaurauteen ja sen tuomaan elämäntyyliin. Kun ihminen joutuu tahtomattaan muuttamaan kotimaasta, hänen elintasonsa ja ammatillinen asemansa yleensä väistämättä laskee.

Suurin Avun haastattelemista ihmisistä oli suunnitellut maastamuuttoa jo keväästä lähtien, mutta he hoitaa homman sujuvasti ja stressittömästi. He etsivät työpaikkaa ja asuntoa, kokosivat muuttoa varten tarvittavia asiakirjoja. He harkitsivat, mihin maahan heidän olisi paras muuttaa, tekivät muuttuneiden olosuhteiden johdosta uusia toimintasuunnitelmia yrityksilleen ja laskeskelivat budjettia. Uutinen liikekannallepanosta muutti kaikki nämä suunnitelmat. Tarkkaan harkitusta muutosta ulkomaille tulikin pakomatka

Kolme neljästä haastatellusta pyysi, ettei heidän oikeita nimiään tai valokuvia julkaista. Syyt ovat kaikilla erilaisia: osa pelkää Venäjälle jääneiden sukulaistensa puolesta, osa itsensä puolesta ja osa haluaa säilyttää mahdollisuuden palata vielä joskus Venäjälle. Kaikkia näitä syitä voi kuvailla yhdellä sanalla: pelko. Vaikka haastatellut ovat nyt turvassa, he pelkäävät edelleen. He kaikki toivoivat viimeiseen hetkeen asti, ettei tätä pahinta katastrofia tapahtuisi. Ja kuten me nyt tiedämme, se tapahtui.

"Matka oli kallis, hankala ja hermostuttava. Totta puhuen minä lähdin Venäjältä jo maaliskuussa, mutta olin palannut sinne vähäksi aikaa ja olin Venäjällä juuri sillä hetkellä, kun uutinen liikekannallepanosta tuli. Ostin lentolipun Jerevaniin heti 21. syyskuuta. Se maksoi 160 000 ruplaa, noin 2 800 euroa.

Lentokentän passintarkastuspisteelle jonotti vajaa tuhat ihmistä. Jonotettuani tunnin aloin lähestyä tarkastuspistettä. Passintarkastajat ohjasivat lähes kaikki miehet sivummalle huoneen viimeiseen nurkkaan. Käsissään he kantoivat henkilön passia. Kun oma vuoroni koitti, annoin lasin takana olevalle virkailijalle passini. Otin silmälasit pois ja vastasin kysymyksiin, kuten minne ja miksi matkustan. Minulla oli mukanani työnantajaltani saamani todistukset työmatkasta, sillä minulla oli todella pian tulossa työmatka. Noita työtodistuksia kukaan ei kysynyt. Kysyttiin vain yksi, kaikista tärkein kysymys:

– Milloin ostitte lipun?

– Ostin lipun tänään, vastasin.

– Siinä tapauksessa teidän täytyy mennä lisäselvitykseen. Odottakaa.

Minut vietiin kaukaiseen nurkkaan, jossa oli jo entuudestaan noin neljäkymmentä miestä. Rajavartija, jolla oli pino passeja käsissään, kutsui ihmisiä sukunimellä.

– Ivanov!

– Täällä!

– Oletteko valmis liikekannallepanoon?

– Hmmm… no kyllä, mutta en juuri nyt...

– Oletteko palveluskelpoinen?

– Kyllä, mutta en ole palvellut armeijassa. (Venäjällä sotilaskoulutuksen voi suorittaa osana korkeakouluopintoja käymättä armeijassa.)

– Selvä, odottakaa hetki.

Eniten kysymyksiä esitettiin juuri heille, jotka olivat suorittaneet sotilaskoulutuksen osana korkeakouluopintoja. Heiltä kyseltiin ammattia, sotilasarvoa ja muita yksityiskohtia.

Passini tuotiin takaisin muutaman minuutin kuluttua ja rajavartija kysyi vielä, olenko käynyt armeijan.

– En ole.

– Eli olette rajoitetusti palveluskelpoinen?

– Kyllä, kategoria B.

– Hyvä.

Passini leimattiin ja pääsin lennolle, jolta jäi pois ainakin yksi noin 28–30 vuotias henkilö, jota ei päästetty rajan yli. Todellista syytä tähän en tiedä."

– Mihail, 34, Moskova, kustannustoimittaja –

"En saanut henkilökohtaisesti kutsuntakirjettä enkä liikekannallepanokäskyä, mutta olen sitä mieltä, että olisi silti ollut riski jäädä Venäjälle. Virallisesti julkaistut kriteerit siitä, keitä kaikkia liikekannallepano koskee, olivat liian epämääräisiä. Ei ole olemassa vakuuttavaa vastausta siihen kysymykseen, tullaanko juuri sinut kutsumaan armeijaan. Kukaan ei voi varmuudella sanoa, etteikö niin kävisi. Tiedämme, kuinka löyhästi virkamiehet Venäjällä tulkitsevat virallisia sanamuotoja. Kaikki tämä herättää pelkoa oman elämän puolesta.

Monet ovat nyt lähdössä maasta. Jotkut ovat jo lähteneet, toiset yhä pakkaavat laukkujaan ja ostavat lippuja. Minulla on tuttuja, jotka ovat jo saaneet kutsuntakirjeen. Nyt he yrittävät etsiä erilaisia keinoja välttää kutsunnat. Jos saat kutsukirjeen, sinulla ei ole enää mahdollisuutta poistua maasta. Jopa eräs Euroopassa jo pitkään asunut ystäväni sai sellaisen. Hän palveli aikoinaan maahanlaskuvoimissa, joten sikäli vaikuttaa loogiselta, että hänet kutsuttiin. En kuitenkaan usko, että hän aikoo palata Venäjälle ja lähteä taistelemaan.

Kun tämä kauhea sota alkoi, minusta tuntui kuin se tapahtuisi vain uutisissa. Asuin Moskovassa ja kaikki oli ikään kuin hyvin. McDonald's suljettiin, mutta uusi McDonald'sin kaltainen rafla avattiin sen tilalle. Starbucks suljettiin, toisenlainen ”Starbucks” avattiin. Kaupungissa oli kaunis kesäsää ja paljon mielenkiintoisia tapahtumia. Kaikki vaikutti ikään kuin normaalilta. Minusta ei tuntunut siltä, että asia voisi vahingoittaa minua henkilökohtaisesti.

En ole poliittisesti aktiivinen. Elän itseäni ja perhettäni varten ja niin, että meillä olisi mukava olla.

Tunnen totta kai myötätuntoa sodan vastaisiin mielenosoituksiin osallistuvia kohtaan. Entä voinko itse jotenkin vaikuttaa asiaan? Olen vakuuttunut siitä, että en voi. Vaikka periaatteessa tuen heitä, jotka osallistuvat mielenosoituksiin, ymmärrän, ettei minusta itsestäni ole siihen. Se toisi minulle enemmän ongelmia kuin hyötyä.

Helmikuun 24. päivä, jolloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, päätimme perheeni kanssa odottaa ja toimia varovaisesti. Vaihdoin toimistotyöstä etätöihin. Aloimme kerätä asiakirjoja Israeliin muuttoa varten. Teimme kaikkemme valmistautuaksemme mukavaan muuttoon. Päätin olla antautumatta paniikille ja järjestää hyvin suunnitellun maastamuuton sen sijaan, että pakenisimme pois paniikinomaisesti. Mutta lopulta jälkimmäinen vaihtoehto kävi kuitenkin toteen.

Tapahtumat etenivät niin nopeasti, että vaimoni on edelleen ihan poissa tolaltaan. Syyskuun 21. päivän aamuna, kun Putin ilmoitti liikekannallepanosta, olin nukkumassa. Vaimoni oli herännyt aikaisin kuuntelemaan mitä Putin puhui ja heti puheen jälkeen osti minulle lentolipun. Se maksoi tuolloin 15 000 ruplaa, noin 260 euroa. Hinnat eivät olleet vielä ehtineet nousta pilviin. Kun heräsin, näin vaimoni istumassa keittiössä huolissaan ja vihaisena. Sen sijaan, että olisi toivottanut hyvää huomenta, hän sanoi vain:

– Sinä lennät Armeniaan perjantaina!

Odottaessani lähtöä luin uutisia ja toivoin, ettei minulle kerkeisi tapahtua mitään ennen kuin pääsen maasta. Me kirjaimellisesti tärisimme. Emme pystyneet syömään, juomaan tai nukkumaan kunnolla. Saatikka tekemään töitä. Kaikki ajatukseni olivat liikekannallepanossa ja sen vaikutuksissa.

Matkan osalta kaikki sujui helpommin, kuin olin kuvitellut. Lentokentällä ei ollut paljon ihmisiä, eikä siellä ollut minkäänlaista paniikkia. Passintarkastus kesti vain muutaman minuutin. Minulla kävi tuuri."

– Leo S, 29, Moskova, juutalaisjärjestön johtaja –

"Heti kun sota alkoi, lähdin kadulle jakamaan sodanvastaisia lentolehtisiä. Juuri kukaan ohikulkija ei ottanut niitä. Myöskään poliisi ei kiinnittänyt minuun huomiota. Pian Venäjällä otettiin käyttöön uusia, hyvin ankaria lakeja, jotka koskettivat erityisesti sotaa vastustavia kansalaisia. Sen jälkeen en enää tehnyt mitään sodanvastaisia toimia ja poistin kaikki aiheeseen liittyvät julkaisuni sosiaalisissa medioissa. Yritän ylipäätään olla kiinnittämättä huomiota itseeni, koska se on vaarallista.

Ostimme vaimoni kanssa liput Biškekiin, Kirgisiaan, mutta kävi ilmi, että sieltä ei ole mahdollista jatkaa matkaa eteenpäin pelkällä Venäjän sisäisellä passilla, eikä vaimollani ollut tuolloin ulkomaanpassia. Päätimme palauttaa nuo liput. Ei olisi ollut mitään järkeä lähetä Kirgisiaan ja jäädä jumiin sinne.

Kun liikekannallepano julistettiin, ystäväni soitti minulle ja sanoi:

– Kerää äkkiä kamppeesi ja tule meille, lähdetään autolla Valko-Venäjälle.

Tuolloin vielä ajattelin, että kyseessä voi olla väärä hälytys. Ystäväni lähti, mutta minä jäin. Muutamaa päivää myöhemmin ystäväni vanhemmat kertoivat, että tämä oli saanut kotiinsa kutsuntakirjeen.

Syyskuun 22. päivä, kun kaikkialla kaduilla alkoi näkyä virkavaltaa jakamassa kutsuntakirjeitä, ymmärsin, että tilanne oli vakava ja että meidänkin olisi lähdettävä. Liput Armeniaan maksoivat tuolloin 100 000 ruplaa, noin 1 700 euroa, ja ne menivät heti käsistä.

Passintarkastuksessa minulta kysyttiin, milloin olin ostanut lentolipun. Sanoin, että ostin sen päivää aikaisemmin. Muita kysymyksiä ei ollut. Lentokoneessa oli enimmäkseen miehiä, kaikki minunkaltaisiani. Osa heistä näytti jopa tekevän ohjelmointia tietokoneillaan matkan aikana.

Tunnen myös monia it-alan ihmisiä, jotka eivät pelkää jäädä Moskovaan. Aktivistipiireistä taas moni pakenee, mutta eivät hekään kaikki. Osalla ei ole mahdollisuutta lähteä esimerkiksi siksi, että ei ole tarpeeksi rahaa. Osa taas on tehnyt tietoisen valinnan jäädä.

Oma veljeni jäi Venäjälle. Annoin hänelle rahaa lentolippuihin ja tarjosin apuani, mutta hän kieltäytyi lähtemästä. Hän asuu osoitteessa, johon on virallisesti rekisteröitynyt. Se tarkoittaa tarkoittaa, että poliisi ja asevoimat löytävät hänet helposti, jos niin haluavat. Olen todella huolissani hänestä.

Jerevanissa aion työskennellä tämänhetkisen työnantajani sikäläisessä toimistossa ja aloittaa USA:n työviisumin hakuprosessin. Se on pitkä prosessi, mutta minulla on hyvät mahdollisuudet onnistua, koska olen työskennellyt aikanaan Kaliforniassa. Ensin aion joka tapauksessa odottaa vaimoani täällä. Sitä paitsi USA:n työviisumin saaminen voi pitkien jonojen takia kestää muutaman vuoden. Se on todella monimutkainen systeemi.

Olen käynyt useasti ulkomailla, jopa asunut siellä, mutta siitä huolimatta haluaisin palata Venäjälle. Toivon todella, että kaikki muuttuu ja että palaaminen tulee olemaan mahdollista.

Minusta tuntuu, että olemme olleet toiveikkaita, mutta usein turhaan. Toivoimme, että sota ei ala, vaikka kaikki merkit osoittivat, että se alkaa. Toivoimme, että liikekannallepano ei astu voimaan, mutta sekin julistettiin."

– Mihail, 42, Pietari, tietokoneohjelmoija ja poliittinen aktivisti –

"Ainoa syy miksi en lähtenyt Venäjältä aikaisemmin oli se, etten halunnut antautua paniikille. En halunnut paeta ajattelematta ja suunnittelematta, ilman minkäänlaisia vakuuksia tulevasta. Kun sota alkoi, päätimme perheeni kanssa saman tien, että muutamme pois maasta. Suunnittelimme kokoavamme rauhassa kaikki tarvittavat asiakirjat, etsivämme töitä EU:sta ja hakevamme työlupaa. Kaiken oli tarkoitus tapahtua järjestelmällisesti, laillisesti ja mukavasti. Mutta sitten kaikki sortui. Oli pakko lähetä heti.

Ostimme lipun 22.päivälle. Lippu maksoi tuolloin 65 000 tuhatta ruplaa, noin 1 150 euroa. Ostimme myös paluulipun esittääksemme sen rajalla todisteena siitä, että aiomme palata takaisin. Paluulippu maksoi 20 tuhatta ruplaa, noin 350 euroa.

Ostimme lipun tarkoituksella yölennolle, jotta passintarkastus tapahtuisi jouhevammin. Ajattelimme, että yöllä olisi vähemmän rajatarkastajia, kaikki olisivat väsyneitä eivätkä haluaisi viivytellä lähtöä. Ja niin kävikin.

Rajavartija otti passini ja kysyi, milloin olin ostanut lipun. Vastasin rehellisesti, että 21. päivä jälkeen. Hän leimasi passini ja sanoi

– Näkemiin.

Siinä kaikki. Ja nyt olen Jerevanissa, enkä aio palata Venäjälle lähiaikoina.

Päivitys: Otsikkoa muokattu 4.11.2022