Mainos on kummallisuudessaan hauska, tosin hermostuttavasti.

Pizzapala on kasvanut kiinni suu auki jauhavan lapsen ylähuuleen. Ravintolapöydässä ilakoivien ihmisten silmät tuijottavat satunnaisiin suuntiin. Pizzakokin käsivarresta pöllyää jauhoa kohti kattoa. Veitsen terässä on 90 asteen kulma.

Syvä miesääni selostaa Pepperoni Hug Spot -ravintolan tarjoamien pizzojen ihanuutta, lupaa kuljetuksen (samaan aikaan videolla parrakas pizzalähetti ajaa autolla, vasen silmä tuijottaen, oikea ympäriinsä haroen ja päätyy seisomaan kummallisesti puoliksi avatun oven taa).

Muutama kuva ihmisistä, joiden leuat heiluvat summittaisesti vaakatasossa ja loppuun slogan: Like family, but with more cheese.

Pepperoni Hug Spot -ravintolaa ei ole olemassakaan. Mainoksen takana on Late Pizza -nimellä toimiva ryhmä, joka on luonut mainoksen usean tekoälysovelluksen avulla.

Siis niin, että yhdelle on annettu tehtäväksi keksiä ravintolan nimi ja laatia käsikirjoitus, toiselle mainoksen spiikkaus, kolmannelle kuvittaminen ja neljännelle musiikki.

Periaatteessa siis tekoäly on rakentanut koko puolen minuutin mainoksen ihmisen antaman lyhyen tehtävän pohjalta. Käytännössä tekijät kertoivat hieman paikkailleensa tekoälyn jälkiä. Koko urakkaan meni kolme tuntia.

Tarkemmin ajateltuna mainos on ennen kaikkea kiehtovan vieras.

Ajatellaanpa tilannetta, jossa ihmisen pitää yrittää kuvailla toiselle ihmiselle jotain sellaista, jota toinen ei ole koskaan nähnyt. Lisätään vaikeusastetta niin, ettei myöskään kuvailija ole koskaan nähnyt kuvailtavaa asiaa. Ei ehkä edes kuvassa.

Nykyään voi googlata. Ennen ei voinut, eikä tarvitse mennä ajassa taaksepäin pitkällekään, kun ihmisten elinpiiri oli paljon nykyistä pienempi. Suuri osa elämästä saattoi kulua oman kylän rajojen sisällä, ehkä koko elämäkin.

No niin, oletetaan, että tällaiselle ihmiselle pitäisikin selittää vaikkapa, että mikä on leijona. Tällaisen homman eteen joutui Mikael Agricola. Suomen kirjakielen luojan piti tietenkin selvitellä isompiakin ongelmia, mutta pitipä rahvaalle yrittää selittää raamattua kääntäessä sekin, mikä on leijona.

Agricola oli asunut useammassa paikassa Suomen alueella ja opiskellut Saksassa. Mutta leijonaa hän tuskin oli nähnyt. Paitsi tietenkin maalauksissa, joiden tekijätkään toki eivät välttämättä leijonasta paljoa tienneet.

Agricola kutsuu käännöksessään leijonaa jalopeuraksi. Vähän arvoitukseksi on jäänyt, että miksi. Jalo-etuliite meinaa tässä yhteydessä sitä, että kyseessä on ihan hiton iso eläin.

Agricola hapuilee siis jotain kaikille tuttua ja yrittää avata tuntematonta sen kautta. Agricola ihmisenä ymmärtää sen, mitä toiset ihmiset voivat ehkä ymmärtää. Ja ok, jalopeura ei välttämättä ole kovin onnistunutta selittämistä, mutta läpeensä inhimillistä.

Tekoäly taas ei ymmärrä ihmisyydestä yhtään mitään. Siksi se osaa luoda mainokseen kohtuullisen maukkaan näköisen pepperonipitsan, muttei osaa luoda aidosti toimivia ihmisiä, saati sitten panna näitä syömään pitsaa oikein.

Tekoäly on algoritmi, koodia. Sillä ei ole tuntemuksia, eikä tietoisuutta. Siltä puuttuu aito tuntemus siitä, mitä on olla ihminen tai edes elävä olento.

Tekoäly ei tietenkään osaa muuta kuin siihen on koodattu ja mitä se on koodin rajoissa kyennyt oppimaan. Tekoälysovellukset osaavat tuottaa esimerkiksi vakuuttavia kuvituskuvia tai vakuuttavan keskinkertaista tekstiä.

Tekoälysovellus vaatii oppiakseen valtavia määriä dataa, kuvia ja tekstiä, joiden avulla se pääsee kärryille siitä, millaisia kuvia ja tekstejä ihmiset tuottavat ja voi itse tehdä jotain saman tapaista.

Teknologiajulkaisu Tom's Hardwaren päätoimittaja Avram Pilch kuvailee tekoälyllä rakennettua pizzamainosta vaikuttavaksi. Hän arvioi, että jo lyhyessä ajassa tekoälyn luomat videot voivat olla paljon vaikuttavampia.

Näkemys on aika yleinen teknologiaan luottavien joukossa. Tekoälyn vallankumous on jo täällä tai ainakin lähellä. Se, että pizzaa syövä ihminen aukoo suunkaltaista aukkoa venynyt aluspahvi alahuuleen kiinnikasvaneena on vain hienosäätöä vaativa pikku ongelma.

Entäpä jos näin ei ole?

Jokainen meistä voi mielessään kuvitella, millaista on syödä kuumaa pizzaa. Jokainen meistä voi myös kuvailla sen toiselle ihmiselle. Jopa sellaiselle – jos jostain moinen löytyy – joka ei ole koskaan syönyt tai nähnyt pizzaa. Osaisimme tehdä sen, ainakin jotenkin ymmärrettävästi, vaikka emme olisi itse nähneet pizzan kuin kuvassa.

Ihmisen on paljon helpompi pureskella ja niellä ruokaa, kuin selittää äärimmäisen yksityiskohtaisesti, mitä siinä tapahtuu. Tekoälylle tämä pitäisi kuitenkin pystyä selittämään ja saada se vielä ymmärtämään niin, että tekoäly voi sen omissa tekeleissään uskottavasti toistaa.

Algoritmit näyttävät osaltaan myös sen, miten iso osa elämästämme ja vuorovaikutuksestamme on itse asiassa aika intuitiivista ja perustuu yksinkertaisesti ihmisenä olemisen kokemukseen.

Vaikka Agricolan jalopeura vaikuttaa pöhköltä, yksikään tekoälysovellus ei olisi pystynyt niin vähällä datalla (muutamalla epämääräisellä kuvalla ja tekstinpätkällä) tuottamaan mitään lähellekään yhtä ymmärrettävää.

Saa nähdä, riittääkö muutama rivi koodia opettamaan riittävästi ihmisyyttä tekoälylle, vai pitääkö sille rakentaa keho, joka voi polttaa kielensä ja saada ilmavaivoja.