Tietysti Tarva tuli takaisin! Koko kansan Niilo Tarvajärvi oli muuttunut vähäksi aikaa Kansallisen Kokoomuksen Tarvajärveksi. Puheenjohtaja Juho Rihtniemi ja puoluesihteeri Harri Holkeri olivat kutsuneet hänet iltapäiväkahville ja houkutelleet ehdokkaaksi vuoden 1970 eduskuntavaaleihin.

Vaimo Maija-Liisa oli neuvonut, että sitä paremmin menisi, mitä vähemmän Tarva pitäisi vaalipuheita. Hän olikin lähtenyt Suomen MM-hiihtokisajoukkueen huutosakin johtajaksi Tatralle – ja tullut valituksi.

Isänmaan asioita enemmän Tarvaa olivat ­työllistäneet sekasortoisessa tilassa olleet Joulumaan asiat. Kun presidentti Kekkonen oli hajottanut eduskunnan, ja uudet vaalit odottivat vuoden 1972 alussa, Tarva luovutti vapaaehtoisesti.

Julkkisten ja popparien paikka ei ole eduskunnassa, Tarva sanoi. Hän paloi halusta vanhoihin hommiin. Kun siis koko kansan Tarva touhotti paluutaan, myös Apu oli siitä raportoimassa.

Tarva on ilmiö, Tarva on legenda. Tarva on myytti Suomen viihteen historiassa, ei siitä mihinkään pääse, kuten toimittaja Kaarina Helakisa jutussaan kirjoitti.

Nuoresta Nipasta ei tullut maajussia isänsä tapaan, joskin nuorukainen oppi heiluttamaan viikatetta oikeaoppisesti Tuhkalan kotitilallaan Tuusalassa. Tarva oli isänmaan pesäpallopoika, syntynytkin itsenäisyyspäivänä jo ennen ­Suomen itsenäistymistä, vuonna 1914. Hän ­suuntasi keväällä 1939 kadettikouluun.

Sotavuosina Tarvajärvi oli Sinisen prikaatin haupitsipatterin päällikkö. Hän haavoittui jatkosodan alussa selkään, salamannopea heittäytyminen maihin pelasti pahemmalta, kypärään kranaatti jätti parin sentin syvyisen lommon.

Jatkosodassa Tarva sai ensikosketuksen radiotoimintaan, kun jouluaattona 1941 kotikorsusta Karjalan kannakselta lähetettiin valtakunnalliseen verkkoon Tulilinjojen joulu. Tarva oli joulupukin roolissa. Hän itse totesi myöhemmin, että tuo lähetys merkitsi tiettyä tienviittaa elämään.

Sotien jälkeen Tarvasta tuli Kenttätykistörykmentti 2:n adjutantti Turkuun. Hän sai kerran olla kunnialähettiupseerina itselleen Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimille, tosin tämä vieraili vanhassa pääkaupungissa presidentin roolissa.

Kun Yleisradio tarvitsi uusia ääniä selostajiksi, se järjesti vuonna 1945 kilpailun Tuleeko sinusta radioselostaja? Tarvan käsikirjoitus Tiskillä ja tiskin alla käsitteli sodanjälkeisiä kauppahalli-­ilmiöitä, ja se hyväksyttiin nauhoituskelpoiseksi.

Yhdeksän minuutin esikoinen ei voittanut, mutta se ylsi sijoille 6–20. Parikymmentä parasta kutsuttiin Pekka Tiilikaisen vetämille radio­selostajakursseille, kapteeni Tarvajärvi joukossa mukana. Sen jälkeen armeija siirsi miehensä pääesikunnan koulutusosastolle puolustus­voimiin liittyvien radio-ohjelmien toimittajaksi. Ennen pitkää hänestä tuli puolustusvoimain komentajan adjutantti.

Tarvajärvestä olisi saattanut tulla ammatti­sotilas, hän oli hakenut sotakorkeakouluun ja saanut jo hyväksynnän pääsykokeisiin. Kohtalo määräsi toisin. Tiilikainen soitti ja pyysi kaverikseen selostamaan Lontoon olympiakisoja vuonna 1948.

Tarva lähti samalla tohotuksella, jolla hän etsi porukkataksia kisakaupunki Tilburyn satamassa. Matkalaukku aukesi, ja mies sai keräillä kamppeitaan liikenteen seassa. Eväänä olleet kananmunat poksahtelivat autonrenkaiden alla. Kolmekiloisen kinkun hän sai vielä kiinni, ja myi sen kohta 30 punnalla siivoojalle hotellissa.

Lontoon jälkeen oli melkein luonnollista, että ohjelmajohtaja Jussi Koskiluoma pestasi Niilo Tarvajärven radiotoimittajaksi.

Siitä alkoi ainutlaatuinen ura suomalaisen viihteen parissa. Tarva heittäytyi radioaalloille ”sunnuntailapsen lailla”, kuten hän itse luonnehti. Varsinaisen työn ohessa hän ehti lähteä radion jalkapallojoukkueessa Ruotsiin. Sveriges Radio voitti ­matsin, mutta Tarva ohjelman. Hän nimittäin pääsi seuraamaan suosittua länsinaapurin ­Frukostklubben-lähetystä.

Konsepti oli kuin luotu hänelle itselleen. Vapaata jutustelua suorassa lähetyksessä studioyleisön edessä, vailla täsmällistä käsikirjoitusta, väliin musiikkia. Matkalta palattuaan Tarva ehdotti sitä oitis Koskiluomalle. Kun ei myöntävää vastausta heti irronnut, hän palasi asiaan yhä uudelleen, kunnes tärppäsi. Tarva sai juontaa suorana ohjelman Tahdikasta tapania. Puolustusvoimat suoritti ­valta­kunnallisen aamuherätyksen.

Tuo tapaninpäivän 1950 ohjelma sai suurta suosiota. Yleisradion viihdeohjelmissa oli kääntynyt uusi lehti ilman paperia. Ohjelman nimeksi vakiintui Tervetuloa aamukahville. Tarva oli persoona, jonka ympärille sunnuntaiaamun lähetys kello 9.05 rakentui. Hän tarjosi kohteliasta, elämänmyönteistä lämpöä, joka sopi suomalaisten aamuhetkiin ennen kirkonmenoja.

Aamukahvilähetyksen aluksi Harry Bergströmin trio soitti tutuksi käyneen tunnarin, jota Helakisakin tapaili Avussa: Muistattehan taat-tiit-ta taat-taat-ta tat-tat-tat-tat taa… Ohjelma päättyi aina samaan Tarvan iskulauseeseen: Ylös, ulos ja lenkille! Sen osasivat pian kaikki, vaikka lenkkeilyn suosio teki vasta tuloaan. Myöhemmin Tarva sanoi ikimuistoisesti sillä lailla ja hassusti joo-oh.

Suomen television ensimmäinen koelähetys oli maaliskuussa 1957. Uuden median johtaja Villhelm Zilliacus keksi palkata suositun Tarvajärven näköradioon. Tarva sai sattumalta juontajan homman Palapeli-ohjelmaan, kun tehtävään alun perin suunniteltu Kauko Käyhkö joutui kieltäytymään siitä Näyttelijäliiton lakon takia.

Tarva innostui taas. Kuten vaimo oli määritellyt, miestä ei koskaan pysäyttänyt mikään – paitsi peili. Uudenkin ohjelman esikuva tuli länsinaapurista. Mukana oli joitakin esityksiä, jutustelua vieraiden kanssa sekä seremoniamestari Tarvajärven ideoimia kilpailuja ja tempauksia. Juontajapari oli Lenita Airisto. Huippusuosion saavuttaneen lähetyksen odotetuin osuus oli laatikkoleikki, jossa kilpailija sai valita joko rahatukun tai laatikon kätkemän yllätyslahjan.

Tarva touhotti ja tohotti. Hän keräsi rahaa hyväntekeväisyyskampanjoihin. Ensin Palapeli organisoi ”joulujunan”, joka kuljetti kaksitoista vaunulastillista lahjoja rajaseudun lapsille. Seuravaksi syntyi ”kympin tarina”. Siinä onnenrahaa, kymmenpennistä, kierrätettiin aluksi ympäri maailmaa. Lantti palasi Suomeen, ja sitä alettiin vaihtaa eteenpäin aina edellistä arvokkaampaan esineeseen, ja onni seuraisi mukana.

Ensin pikkutyttö osti kolikolla räsynuken. Se vaihtui seuraavassa lähetyksessä telttaan, joka vaihtui taas televisioon, televisio turkkiin ja niin edelleen. Väliin mahtuivat ainakin juustokuorma, traktori, 300 kilometriä vessapaperia, auto… Viimeisessä vaihdossa saatiin omakotitalo, joka lahjoitettiin kotkalaiselle sotasokealle Vilho Burmanille. Kun Apu ei ollut ehtinyt mukaan vaihtoleikkeihin, se kalusti talon.

Tarvan palkka kaksinkertaistui, ja hän sai ASLA:n stipendin Yhdysvaltoihin kansainväliseen radio- ja televisioseminaariin. Hän lähti matkaan juhannusaattona 1959.

Tarvan paluu Amerikasta oli niin ­merkittävä asia, että Helsingin Sanomat uutisoi siitä kahdella palstalla. ­Lentokoneesta tullessa miehellä oli hawaijilainen hattu päässä ja kookospähkinä kädessään, vaikka reissulla ei Havaijilla ­käytykään.

Televisiojohtaja Zilliacus oli lähettänyt Tarvan matkaan sanomalla, että tämän pitäisi tuoda mukanaan suurenmoinen televisioidea. Sen heiton stipendiaatti oli niellyt kirjaimellisesti, ja sen hän omaksi epäonnekseen keksikin.

Yhdysvalloissa kaikki oli suurta ja ihmeellistä, ja se puri Tarvaan. Suurimman vaikutuksen oli tehnyt Disneyland. Huvipuiston huumassa hän keksi kaksi suurta ideaa: Suomen pitäisi ostaa Kirkkoniemi Norjalta, ja Suomeen piti rakentaa Joulupukinmaa.

Paluunsa jälkeen Tarva toteutti vielä yhden mainion idean. Se syntyi, kun hän johdatti kansaedustajia ja muita vippejä porsaankiinnijuoksukisaan Artukaisten maatalousnäyttelyssä.

Voittaja, apulaiskaupunginjohtaja Uuti Palaja lahjoitti possun Tarvalle toivoen, että televisiossa nähtäisiin sopivat jälkipelit. Tarva ylipuhui Ylen johtajat vielä kerran. Sika sai omat tilat Pasilan uuteen tv-keskukseen, tuolloin vielä metsäiseen maastoon. Ohjelmissa sille haettiin ensin nimeä. Puttea ei tullut, mutta PP-possu tuli. Sitten arvuuteltiin maksusta possun mittoja. Keräys tuotti niin paljon, että sata rajaseudun lasta ­kustannettiin Helsinkiin tapaamaan Kylli-tätiä ja Markus-setää, ja lapset saivat joululahjat ja -rahatkin mukaansa.

Joulupukinmaa ei vain ottanut tulta. Tarvajärvi erosi ilmeisen pikaistuksissaan Yleisradion palveluksesta ja jatkoi vapaana taiteilijana niin MTV:n kuin pian taas Ylenkin ohjelmissa. Palapeli palasi ruutuun, nyt tiilikauppaa tehden. Saatiin taas omakotitalo sotainvalidille. Hyväntekeväisyystempauksetkin jatkuivat. Ilmasilta toi Punaiselle Ristille pelastushelikopterin, hamsterikeräys poliisille 58 autoa. Rahaa ­kerättiin myös Meksikon ja Münchenin olympiajoukkueille.

Vaan se Joulupukinmaa. Se oli jämähtänyt Tarvan päähän. Kun VEK-ryhmä voitti Lumi­linnallaan Montreux'n Kultaisen ruusun vuonna 1965, Tarva ehdotti Aarre Elolle VEK:n ja Joulupukinmaan yhteen liittämistä. Kun se ei onnistunut, hän yritti höystää aihetta MTV:n puolella.

Unelma Joulumaasta vei Tarvan sydämen, mutta ennen pitkää myös rahat.