Tampereen kauppahalli ei ole juuri muuttunut vanhojen valokuvien ajoista. Myyntikojut kyltteineen voisivat olla aikojen takaa.

Julkisivun suurta kaari-ikkunaa vartioivat kaupanjumala Merkuriuksen sauva ja kaksi sen ympärille kietoutunutta käärmettä. Jykevästi paukahtaa ulko-ovi, joka siirtää kulkijan kaupungin hulinasta toisenlaiseen tunnelmaan. Kutsumaton vieras, koronavirus, on hillinnyt menoa, mutta ennenkin on haasteista selvitty.

Aleksi Oliveira nostaa tiskistä Pyhäjärven kuhaa. Kuvun alla on Norjan lohta, Intian valtameren rapua ja Atlantin kissakalaa. Koko maailma on hallissa.

Lihakauppias Pekka Tuomola lorauttaa mustanmakkaran höysteeksi puolukkaa. Yli 30 vuotta hallissa työskennellyt lihakippari muistaa ajat, jolloin ruhoja roikkui koukussa ja ihmiset söivät reippaasti rasvaista sianlihaa.

Nyt haetaan kotimaista tai uusiseelantilaista karitsaa. 1970-luvun pahimpina aikoina 70 prosenttia hallin tiloista oli vuokraamatta. Tänään kaikki on – tai ainakin ennen koronaa oli – käytössä.

Kauppahallin syntyaikoina 1900-luvun alussa Tampereella asui alle 39 000 ihmistä.

– Tampere oli leimallisesti teollisuuspaikkakunta, jossa oli Finlayson, Tampella ja paljon muuta. Se oli myös markkinapaikka, josta kauppahallikin ponnisti vuosisadan vaihteessa. Hygienia- ja muista syistä kauppa haluttiin sisätiloihin, sanoo filosofian maisteri Kirsi Kaivanto, Tampereen kauppahallista satavuotishistoriikin (2001) laatinut tutkija.

Kauppahalli oli Tampereen suurimpia kunnallispyrintöjä – ja kaksinkertaistuneiden rakennuskulujen takia siihen upposi yli puolet kaupungin kustannusarviosta 1901. Mutta tulihan siihen puolitoista miljoonaa tiiltä ja 172 myymälää, enemmän kuin missään.

– Tampereella oli 1900-luvun taitteessa voimakas taloudellinen nousukausi, jota seurasi jugendin aikaan osunut rakennusbuumi. Vaurastuneet kauppiaat ja pankit kilpailivat rakentaen toinen toistaan hienompia rakennuksia, Kaivanto sanoo.

Alkusysäyksen hallille antoi suureksi paisunut ja säännöstelemätön torikauppa. Pari vuotta aikaisemmin Tampereelle oli valmistunut viemäri- ja vesijohtoverkosto.

Kauppahallia oli suunniteltu Laukontorin ohella nykyisen Tampereen Teatterin tontille, mutta sen katsottiin olevan liian arkinen pytinki niin arvokkaalle paikalle.

Kauppahallista järjestettiin kaksikin arkkitehtuurikilpailua. Alexander Nyströmin suunnitelmaa vuodelta 1896 ei koskaan toteutettu, kun kauppahallin paikka muuttui, mutta Hjalmar Åbergin ehdotus Mercato pari vuotta myöhemmin menestyi paremmin.

– Kilpailuun osallistui nimekkäitä arkkitehtejä kuten Lars Sonck ja arkkitehtikolmikko Gesellius, Lindgren, Saarinen. Åberg oli arkkitehti, joka toimi virkamiehenä rakennushallituksessa eli silloisessa Yleisten rakennusten ylihallituksessa, Kaivanto sanoo.

Åberg oli Gustaf Nyströmin – Helsingin ja Turun kauppahallien suunnittelijan – oppilas, mutta teki hallin omalla tavallaan.

– Arkkitehtuurikilpailun mukaisesti Hämeenkadun varrelle rakennettiin virastotaloksi kutsuttu nelikerroksinen kerrostalo ja sen kanssa poikittain Hallituskadun puolelle kauppahalli.

Kalke oli melkoinen. Työhön tarvittiin parhaaltaan kolmatta sataa rakentajaa, osa Saksasta saakka. Rakennuskiviä koottiin Tammerkosken varsilta ja muotoiltiin Pyynikintorilla.

Pääjulkisivu ovineen, ikkunoineen ja koristeaiheineen oli symmetrinen. Loivasti kohti keskustaa kohoavassa julkisivussa oli jugendtyylin piirteitä.

Kattokonstruktiot olivat terästä ja näkyvissä, kuten ajan henki suosi, ja valo tulvi markkinoille hallin yläikkunoista. Hallin holvaus tehtiin tiilen sijasta betonista. Puiset myyntikojut kolmen pitkittäisen käytävän varrella henkivät ornamentiikaltaan aikakauden kansallisromanttista karelianismia.

Hämäräaikaan valoa oli hintsusti, jokaista koppia kohti oli vain yksi vaatimaton sähkölamppu. Halli lämmitettiin matalapaineisella höyrylämmityslaitoksella, mutta silti tarvittiin tallukoita ja villanuttuja, talvella oli jopa pakkasasteita. Liha toki säilyi viileässä hallissa hyvin, mutta säilytys oli ongelmallista.

– Kellarissa oli säilytystilat, joihin oli talvella kerätty jäätä Näsijärvestä. Ilmanvaihto, lämmitys ja jäähdytys ovat olleet kauppahallin toiminnallisuuden kannalta suurimpia muutoksia, Kaivanto arvioi.

Hintaa hallille tuli 862 000 markkaa, vajaa neljä miljoonaa nykyeuroa. Panostukseen nähden toiminta alkoi laimeasti. Vain 26 myyntipaikkaa varattiin, ja ostajatkin viihtyivät paremmin torilla.

Aamulehti kuittasi hallin avajaiset yhdellä virkkeellä: Kauppahallissa alkaa niin kuin olemme jo muutamaan kertaan huomauttaneet, liike tänään.

Mutta kun tehtaan pillit puhalsivat ja työläiset pääsivät töistä, käytävillä alkoi vipinä.

– Halli oli pitkään leimallisesti tehdasväen ja keskiluokan ostopaikka. Nykyään ostajakunta on paljon monipuolisempi, Kaivanto sanoo.

Kauppahalliin on ajan saatossa kuljettu hevosilla, suksilla, konttipyörillä, jalan, autoilla ja venein.

– Nykyisen Tampere-talon paikalla oli teurastamo, josta lähetit toivat lihaa 1900-luvun puoliväliin saakka, kun halli eli alkuperäisen toiminnallisuuden kannalta kukoistusaikaansa. Ennen moottoriaikaa tuotteita tuotiin hevoskyydillä ja laivalla, 1900-luvun alussa myös teuraskarjaa tuotiin Mustanlahden satamaan Näsijärven reittiä pitkin.

Ensimmäisen maailmansodan aikaan Tampereelle sijoitettiin venäläistä sotaväkeä. Etuoikeutetut upseerit rouvineen saattoivat viedä tamperelaiselta lihapalan käsistä ilman virkavallan pelkoa.

Sisällissodan tuoksinassa 1918 Tampereella käytiin Pohjoismaiden suurin kaupunkitaistelu, kun 30 000 sotilasta ratkoi Suomen itsenäisyyden suuntaa ja väriä. Huhtikuussa, taistelun laannuttua, torille koottiin tuhansia punavankeja eteenpäin vietäväksi.

Pula-aikana 1930-luvulla puolet hallin myymälöistä oli tyhjinä. Jatkosodan vuosina ihmiset tulivat jo yöllä jonottamaan silakkakiloaan. Pulaa oli kaikesta. Lapset kasvattivat kaneja syötäväksi ja kessuja myytäväksi.

Kahvi ilmoitti vihdoin 1950-luvun alussa uuden ajan alkaneen. Stockmann haki yhä leikkeleitään kahvilaansa hallista, hotelleille myytiin, ja tavaraa vietiin Virroille ja Ruovedelle asti.

Isot marketit rynnistivät 1960-luvulla Tampereellekin. Nelisenkymmentä koppia oli tyhjänä. ”Aamupäivällä kävi postinkantaja, iltapäivällä oli vähän hiljaisempaa”, kuten pitkän linjan kauppias Timo Nygrén luonnehti.

Yleisradion dokumentti maalaili: Steriili lasi ja kylmä teräs tunkeutuvat asutuskeskuksiin. Se tappaa monisatavuotiset kaupunkikulttuurin ihmismyönteiset piirteet kuin salakavala myrkky. Valintamyymälät, supermarketit ja pikahallit ovat ylikaupallisuuden iskostumia. Yksilön suhde ympäristöönsä on niissä vain toisarvoinen osa koko kaupallisuuden suuressa mekanoleikissä.

Hallikauppiaat alkoivat yhdistää voimiaan, järjestäytyä ja tavoitella asiakkaita uusin konstein. Neuvokkaimmat alkoivat järjestää kauppahallimarkkinoita, jonne tuli Arttu Suuntalaa ja Irwin Goodmania puolihintaan keikalle. Kauppahalli oli pullollaan, ja jokunen kalatiskikin hajosi, mutta usko huomiseen oli taas vähän vahvempi.

Kauppahallin ja virastotalon suojelusta käytiin ankaraa vääntöä. Purku-uhka nostatti väkevän liikehdinnän 1970-luvun alussa, kun SOK alkoi rakentaa tavarataloaan virastotalon naapuriin.

Miksi me vaalisimme historiallisia muistomerkkejä ja perustaisimme museoita, jos samalla hävitämme vanhaa kaupunkiympäristöämme, joka jo sellaisenaan omaa historiallista arvoa, mikä ajan mukana tulisi vain kasvamaan, kirjoitti Väinö Linna vetoomuksessaan.

Lopputulemana kauppahalli suojeltiin 1975, mutta virastotaloa ei, vaikka ne alkujaan olivat sama kiinteistö. 1980-luvulla kauppahallista avattiin kulku Sokoksen tavarataloon.

Tänään kauppahallissa on kolmisenkymmentä kauppiasta. Alkuvuosien lihamestariajoista on tultu sushin, falafelien ja herkkuleivosten aikaan.

Marmoritiskit ovat vaihtuneet lasivitriineihin, lihakoukut verisine liinoineen moderneihin kylmäkalusteisiin ja Tampereen järvien jää kellarissa jäähdytyskoneisiin.

– Aika hyvin kauppahallista on pidetty huolta. Pääpiirteissään, jos pikkuisen sulkee silmiään, värimaailma ja kojujen arkkitehtuuri on säilynyt lähes alkuperäisenä. Kauppahallin henki on jossakin määrin aistittavissa edelleen. Se on ihmisten kohtaamispaikka, Kaivanto sanoo.

Yövartijat ovat vaihtuneet liiketunnistimiin ja valvontakameroihin. Kauppahallin tehtäväkin on aikain saatossa muuttunut.

– Aikoinaan se oli kuin marketteja vastaava ostospaikka. Sillä oli oikeasti merkitystä. Nyt se on semmoinen hifistelypaikka, kahviloita on syntynyt toinen toisensa viereen. Kauppiaitten lukumäärä on vähentynyt, kun myymälöitä on yhdistetty. Se muutos on tietysti alkuperäisen ilmeen kannalta vähän harmillista, mutta ilmeisesti toiminnallisuuden kannalta välttämätöntä, Kaivanto sanoo.

Lähteitä: Kirsi Kaivanto: Mercato – kauppaa hallissa (Tampere 2001), Timo Nygren & Erkki Wessman: Tampereen kauppahalli (Pilot-kustannus 2007), tutkija Kirsi Kaivannon haastattelu.