Soitinrakentaja Antonio Stradivari ja hänen aikalaisensa Giuseppe Guarneri rakensivat Italian ­Cremonassa 1600- ja 1700-luvulla viuluja, jotka ovat edelleen maailmankuuluja ylivertaisesta soinnistaan.

– Heidän viulunsa ovat olleet ääneltään ja laadultaan ylivertaisia 220 vuoden ajan, sanoo biokemian emeritusprofessori Joseph Nagyvary Texas A&M Universityn uutisessa.

Nagyvary, 87, on omistanut elämänsä viulujen tutkimukselle. Noin 40 vuotta ­sitten hän osoitti, että syy cremonalaisten viulujen jäljittelemättömään sointiin on soittimien puuosien kemiallinen käsittely.

Nyt kansainvälinen tutkijaryhmä on ensimmäistä kertaa päässyt Stradivarin käyttämien kemikaaliyhdisteiden jäljille. Viulun puumateriaalin pinnasta ja sisältä on löydetty booraksia, sinkkiä, kuparia ja alunaa sekä kalkkiliuosta.

Jokaisella ­viulunrakentajalla oli ilmeisesti oma reseptinsä vesipohjaisten kemikaalien seokselle, jolla esimerkiksi viulun kannessa käytetty tuore kuusi käsiteltiin. Tuore tutkimus on julkaistu saksalaisessa Angewandte Chemie -tiedelehdessä.

Navagyvarin mukaan Stradivari ja Guarneri halusivat kemikaalien avulla suojata viulunsa puuosat tuhohyönteisiltä ja puuta syöviltä madoilta. Jo muinaiset egyptiläiset käyttivät booraksia hyönteismyrkkynä.

– Viulunrakentajat varmasti huomasivat, että puuosien kyllästämiseen käytetyt erikoissuolat paransivat puun mekaanista kestävyyttä sekä soittimen akustisia ominaisuuksia. Menetelmät pidettiin salassa.

Stradivarius-viuluja on jäljellä noin 600, ja niiden hinnat liikkuvat miljoonissa. Vuonna 2011 Stradivarius nimeltä Lady Blunt myytiin reilulla 11 miljoonalla eurolla. Siinä missä Stradivari myi aikanaan viulujaan kuninkaallisille ja muille rikkaille, oli Guarnerilla vaikeuksia saada omia soittimiaan kaupaksi. Nykyään Guarnerin viulujen arvo voi kohota jopa Stradivariuksia korkeammaksi.