Sokeain viikko: ”Muut aistit alkavat korvata näköaistia” – Kauppias palkittiin näkövammaisten huomioimisesta
Puheenaiheet
Sokeain viikko: ”Muut aistit alkavat korvata näköaistia” – Kauppias palkittiin näkövammaisten huomioimisesta
Näin Sokeain viikkoa vietetään eri puolella Suomea. Kauppiasliitto palkitsi Pieni suuri teko -tunnustuksella helsinkiläiskaupan, joka kouluttaa henkilökuntansa auttamaan näkövammaisia asiakkaita.
12.11.2019
 |
Apu

Sokeain viikkoa on vietetty marraskuun toisella viikolla vuodesta 1921 saakka, mutta Helsingissä, Hämeenkadulla sijaitsevassa ruokakaupassa sokeat otetaan huomioon joka päivä.

K-Market Kalliota pari vuotta luotsannut kauppias Mikael Quickström ei ota kunniaa tästä itselleen.

– Jo minua edeltänyt kauppias rupesi auttamaan henkilökuntansa kanssa näkövammaisia ja helpottamaan heidän asiointiaan kaupassa, hän sanoo.

Se, että sokeita asiakkaita riittää juuri tällä seudulla johtuu siitä, että Pengerkatu yhdessätoista sijaitsee Sokeaintalo-Säätiön omistama ja ylläpitämä kerrostalo. Talossa on yli viisikymmentä asuntoa näkövammaisille.

Talo on ollut suurelle yleisölle tuttu Ryhmäteatterin monikymmenvuotisena kotina.

Espoossa valkoisen kepin radalla

Sokeain viikkoa vietetään tällä viikolla ympäri Suomea. Näkövammaisten liitosta kerrotaan, että muun muassa kohtaamiset eri kauppakeskuksissa kiinnostavat myös näkeviä.

Espoon Isossa Omenassa Liitto ja Förbundet Finlands Svenska Synskadade vastaavat näköön ja näkövammaisuuteen liittyviin kysymyksiin Espoon Isossa Omenassa.

Halukkaat saavat kokeilla siellä näkövammaa simuloivia laseja ja liikkumista valkoisen kepin kanssa silmät peitettyinä. Kaikille valkoisen kepin radan osallistujille on luvassa palkinto.

Ateneum on puolestaan lahjoittanut Näkövammaisten liitolle moniaistisen Enkeli-teoksen, joka on suunniteltu sokeille ja heikkonäköisille.

Ääneen ja kosketukseen perustuva teos esittelee Hugo Simbergin (1873-1917) koskettavan maalauksen Haavoittunut enkeli. Teos julkistetaan torstaina 14. marraskuuta Iiris-keskuksessa Helsingissä, osoite Marjaniementie 74.

– Muut aistit alkavat korvata menetettyä näköaistia, ja esimerkiksi kuulo- ja tuntoaisti herkistyvät huomattavasti, kertoo näkönsä perinnöllisen silmänpohjarappeuman vuoksi menettänyt toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Jukka Jokiniemi.

Helsinkiläiskauppias Mikael Quickström harmittelee, että läheisen Hämeentien remontti muuttaa jalankulkijoiden reittejä jatkuvasti. Tämä haittaa myös näkeviä, mutta erityisesti sokeita ihmisiä.

Ostokset kerätään yhdessä ja jutellaan kuulumisia

Hämeentien kaupan ovi käy verkalleen maanantaina puolenpäivän aikaan, kun kauppias Mikael Quickström esittelee Avulle isoa, kahdeksan sadan neliön suuruista myymälää.

– Tässä on aiemmin ollut Valintatalo, ja vuosi sitten tehdyssä remontissa tehtiin muutoksia myös näkövammaisia ajatellen. Käytävät ovat leveät, joten kulkua ympäri kauppaa on helpotettu. Omat haasteensa kaupassa käymiselle aiheuttaa tällä hetkellä Hämeentien jättiremontti. Sen takia kulkuväylät muuttuvat jatkuvasti, mikä haittaa myös näkeviä, saatikka sokeita.

Remontoidun myymälän tällä hetkellä kahdentoista hengen henkilökuntaa on koulutettu auttamaan näkövammaisia, joista monet ovat tulleet tutuiksi.

Henkilökunta tietää myös sen, että sokean opaskoira on tervetullut sisälle myymälään, vaikka muut koirat eivät sinne saa tulla.

– Kun sokea asiakas astuu ovesta sisälle, joku henkilökunnasta tulee auttamaan häntä. Ostokset kerätään yhdessä, myyjä kertoo uutuuksista ja tarjouksista, tarkistaa ja kertoo tuotteiden päivämäärät. Sitten mennään kassalle ja pakataan tavarat reppuun. Ostosten lomassa ehditään hyvin vaihtaa myös kuulumisia.

Auttamistapa on käyty läpi myös kesäharjoittelijoiden kanssa.

Pienikin teko voi olla suuri asia

Kaupan pakettipalvelun puolella työskentelevä Hanna Saarela on tottunut auttelemaan sokeita asiakkaita.

– On hauskaa, sillä moni heistä on niin tuttu, että he tunnistavat minut ja muun vakituisen henkilökunnan äänestä. Taannoin töissä oli yksi vuokratyöläinen, ja näkövammainen asiakas vähän kauhistui, että onko tämä myyjä ollenkaan. Ääni kun oli hänelle aivan vieras!

K-Market Kallion näkövammaisille tarjoama palvelu on huomioitu Kauppiasliiton Pieni suuri teko -tunnustuksella. Pienten suurten tekojen avulla palkitaan kauppiaiden vastuullista työtä.

– Nämä arjen hyvät aidot teot puhuttelevat asiakkaita ja herättävät luottamusta. Kyse ei ole hyväntekeväisyydestä, vaan kaupan tekemisestä niin, että se tuntuu hyvältä ja oikealta. Pienikin teko voi olla suuri asia, Quickström sanoo.

Hän miettii myös kauppiaan yhteiskunnallista vastuuta ja sanoo, että vammaisten asiakkaiden huomioonottaminen on myös vastuunottoa.

Hanna Saarela on tottunut auttamaan näkövammaisia asiakkaita.

Jyväskylän kaupunginhallitus Pimé Caféssa

Sokeain viikon tapahtumia järjestään myös muun muassa Lahdessa, Seinäjoella, Varkaudessa, Oulussa ja Raumalla.

Kuopiossa on luvassa NERO-päivät eli neule- ja rottinkipäivät, ja Jyväskylässä Keski-Suomen Näkövammaiset järjestävät kaupunginhallitukselle - ja valtuustolle Pimé Cafén Suomen käsityön museolla.

Myös Kotkassa on torstaina 14.11. Pimeä ravintola Moliendo Café, osoite Keskuskatu 17.

Lisätietoja Näkövammaisten liitto ry.

Kommentoi »