Sysäyksen Samuli Edelmannin uudelle Vaiheet 2 -levylle antoi yhteistyö Jukka Perkon sekä jo pitkään Samulin kanssa kulkeneen Matti Paatelman kanssa. Tonin kuoleman jälkeisenä jouluna kolmikko kiersi ympäri Suomea esittämässä joululauluja ja samalla muutamia Vaiheiden kappaleita.

– Tajusin, että näinhän se menee. Teemme uuden Vaiheet-levyn pelkistetysti kolmen miehen voimin. Sovittaja Leri Leskinen saa sitten lisätä meidän musiikkimme lisäksi levylle mitä haluaa, Samuli kertoo.

Yhdistelmä on mainio. Muusikoiden välinen yhteys näkyy esiintymislavoilla, kun he ymmärtävät toistensa ajatukset pienistä silmänliikkeistä. Välille he innostuvat irrottelemaan ja ottamaan isojakin riskejä, toisinaan herkistyvät niin soittajat kuin yleisökin, toisinaan tulee vapautunut nauru.

Kaikkiaan kolmestatoista laulusta kaksitoista on Samuli Edelmannin Toni Edelmannin säveltämiä. Mukana on Shakespearen, Tolkienin ja Hessen lisäksi monien suomalaisten runoilijoiden tekstejä Aale Tynnistä Marja-Leena Mikkolaan.

Vaiheet 2 -levyllä on mukana paljon Samulille rakkaita ihmisiä. Tytär Venla laulaa mukana Soi laulu hiljaa -kappaleessa, sisko Veera Luostarinen Häälaulussa. Veli Ilari Edelmann soittaa pianoa ja on säveltänyt levyn viimeisen raidan Vaeltajan yölaulu II. Siinä runon lausuu Samulin äiti Marja-Leena Kouki.

– 15-vuotias poikani Ilmari ei ole levyllä, mutta hän tulee sitten seuraavaan projektiin, Samuli vihjaa.

Toni Edelmann oli ensimmäisen Vaiheet-levyn aikaan 51-vuotias. Samuli Edelmann on nyt tarkalleen saman ikäinen. Hän tuntuu itsekin yllättyvän havainnosta. Aika kulkee nopeasti.

– Aion tehdä Vaiheet 3 -levyn 20 vuoden päästä. Miksen nelostakin, jos ysikymppisenä olen vielä vedossa, Samuli pohtii kevyemmin, mutta vakavoituu pian.

Ykkös- ja kakkoslevyn väliin mahtuvat 22 vuotta sisältävät paljon erilaisia työprojekteja virsilevyistä elokuvaan Mission: Impossible – Ghost Protocol, mutta myös elettyä elämää: raitistumisen, perheen perustamisen, yhdeksän vuotta Maltalla, uuden elämänvaiheen eron jälkeen, isän kuoleman, lasten kasvamisen ja vähän omaakin kasvua ihmisenä.

Miten vuosikymmenet ovat muuttaneet laulajan tulkintaa?

– Ensimmäisen levyn aikaan olin niin kypsä kuin silloin olin ja nyt oon juuri näin kypsä. On vaikeaa analysoida itseään ihmisenä, jopa kiusallista. Muut tehkööt sen, Samuli vaivaantuu.

Kysytään sitten Matilta ja Jukalta.

– Samulin lauluääni on aina puhutellut minua. Se on syventynyt paljon: Vaiheet 1:llä hän lauloi paljon ohuemmin, nyt täyttää koko spektrin. Mutta ei se ole pelkkä äänenväri, vaan siinä kuuluvat nämä vuodet: herkkyys ja auki oleminen, Matti miettii.

– Ihmiseen jäävät elämään kaikki hänen vaiheensa, lapsuus, nuoruus ja myöhemmät kaudet. Ne kasaantuvat kerroksiksi, ja varttuneemmalla ihmisellä niitä on enemmän. Samuli on niitä harvoja, jotka saa musiikkinsa kautta ulos kaiken kokemansa ja elämänsä, Jukka uskoo.

Samuli, allekirjoitatko?

– Allekirjoitan. Kyllä ihminen ymmärtää enemmän 20 vuotta elettyään. Ja ehkä tietää vähemmän.

Luostarin hyväksi järjestetyn konsertin jälkeen mykistynyt yleisö valuu kotimatkalle ja tunnelma on monella tavalla keventynyt, huojentunut.

– Tämä paikka merkitsee mulle paljon. Kalle Holmberg mut tänne toi vähän raitistumiseni jälkeen. Hän sanoi, että kun spiritus fortus jää pois, tarvitaan joku muu spiritus tilalle, Samuli muistaa.

Seitsemäntoista vuoden ajan Samuli on käynyt Valamossa tasaisen epäsäännöllisesti, välillä pitkiäkin jaksoja viettäen.

Hän ymmärtää, että syy käynteihin kiinnostaa ihmisiä, mutta kaikkea ei kuulu tietää.

– On jokin syy, miksi mä täällä käyn. Joku täällä on mulle tärkeää ja tekee mulle hyvää, koska mä tänne aina tulen. Palvelukset ovat luostarin ydin – se sydän joka täällä sykkii. Täällä on rukoiltu vuodesta 1940, mikä vaikuttaa tähän paikkaan.

Ortodoksisen kirkon traditiot ovat pysyneet samoina satojen vuosien ajan. Samuli luonnehtii jumalanpalveluksia kokemuksellisiksi. Sitä on vaikea kuvata osallistumatta itse palvelukseen avoimin sydämin: kuunnella laulavaa liturgiaa, aistia tuohusten ja suitsukkeen tuoksu kirkkosalin hämärässä, tuntea yhteyttä johonkin suureen.

– Siinä on jotain, missä on hyvä olla.

Samuli liittyi ortodoksisen kirkon jäseneksi vasta viime vuonna. Lapsuusvuosiensa jälkeen hän ei kuulunut kirkkoon lainkaan, raitistuttuaan hän palasi evankelisluterilaisen kirkon jäseneksi. Valamossa kukaan ei yrittänyt käännyttää häntä ortodoksiseen uskoon.

– Pikemminkin päinvastoin. Minua kehotettiin miettimään rauhassa ja olemaan kiirehtimättä. Enkä 17 vuoteen kiirehtinytkään. Sitten ajattelin, että kun aina vain uudelleen palaan tänne, miksen samalla liittyisi. Mitään suurta valaistumista siinä ei ollut.

Valamossa vietetty aika ei tarkoita Samulille välttämättä rauhaa tai zen-tilaa.

– Täällä hiljaisuudessa möröt ja demonit nousevat pintaan, mutta tämä on hyvä paikka käsitellä niitä. Vähän kuin hengellinen kuntosali, jossa on hyvät personal trainerit.

Samuli uskoo, että jokainen tarvitsee hengellisyyttä elämäänsä.

– Oli uskovainen, ateisti tai mitä tahansa, jokaisella on kaipuu Jumalan, jonkun suuremman voiman, valon, rakkauden, myötätunnon luo… Minkä sanan kukin sille antaakaan. Kaikilla se silti on.

Oleellista uskossa on keskittyminen muuhun kuin itseensä. Pyhät pyrkimykset hyvään eivät saa jäädä luostarin tai kirkon seinien sisään, vaan nimenomaan ulkopuolella niitä pitäisikin toteuttaa.

– Hengellisyys pitää löytää niin, että se kantaa teoissa ja olemisessa. Jos täällä vain hymistelee ja arjessa rymistelee, se kaikki on hukkaan heitettyä aikaa.

Tässä ajassa Samulia ahdistaa vaikkapa tosi-tv:ssä kukkiva sairaalloinen narsismi, mutta hän näkee myös valoa.

– Minut on ympäröity hyvillä ihmisillä: läheisilläni, ystävillä ja työtovereilla. Minulla on niin paljon rakkaita ja viisaita ihmisiä, jotka luovat toivoa tulevaisuuteen ja ihmisyyteen.

Luostarin pihalle astuessaan Samuli joutuu hetkeksi kaiken keskipisteeksi. Hänen yleisönsä on tullut Valamoon matkojen takaa ehkä juuri hänen vuokseen. Ihailijat piirittävät hänet, pyytävät yhteiskuvia, nimikirjoituksia, hetken juttutuokiota. Siinä ei ole mitään pahaa.

Jukka Perko ja Matti Paatelma kertovat arvostavansa tapaa, jolla Samuli suhtautuu faneihinsa. Ihmiset tulevat iholle, mutta toisaalta he myös kuuntelevat kaikkea mitä Samuli esittää, on se sitten sanomaltaan kevyempää musiikkia tai virsiä tai ikivanhaa viisautta.

– Ne, joille on annettu musiikin, laulun tai vaikka karismaattisuuden lahja, ovat velvollisia antamaan lahjaa eteenpäin. Samuli on monelle tärkeä ihminen, ja hänet tavatessaan tai hänen lauluaan kuullessaan he saavat lahjan. Näin ajatellen tuossakin roolissa pysyy tolkussaan, Jukka huomauttaa.

Samuli sanoo saman asian ponnekkaammin.

– Meillä jokaisella on Luojan antamat lahjat. Jos niitä ei käytä ja pitää kynttilää vakan alla, se on Luojan halveksimista.

Ihminen kaipaa rauhaa, mutta sitä on joskus vaikea löytää. Samuli Edelmann ei ole terapeutti eikä pappi, mutta on pohtinut paljon asiaa oman elämänsä kautta. Siksi rohkenen kysyä: mistä levottoman ihmisen pitäisi aloittaa rauhan etsiminen?

– Levottomuutta aiheuttavista asioista pitää puhua. Ensin vaikka ystäville. Terapiassa saa paljastaa kaiken sisällään, minkä jälkeen levottomuus hellittää. Sitten voi ehkä katsoa, mikä se hengellinen suunta on.

Samuli itse on istunut terapiassa vuosien ajan ja saanut siitä apua.

– On tärkeää möyriä menneisyydessä ja käydä se läpi ehkä muutamaankin kertaan, mutta jossain vaiheessa on aika päästää irti ja mennä eteenpäin.

Jättää taakse vanhat vaiheet ja astua seuraavaan. Kuten levysarjan nyt jo toistamiseen levytetyssä nimibiisissä Hermann Hessen sanoin ja maailman jättäneen Toni Edelmannin sävelin todetaan:

Elämän kutsut eivät koskaan lakkaa. Siis terve sydän: hyvästele, toivu.